Uskaltauduttiin mökille viimein. Ollaan täällä helatorstain ja etätyömahdollisuuksien sallimana nyt reilu viikko. Mökille lähtiessä kaikki aina sanovat, että oi ihanaa, nauttikaa! Tiedätte hyvin, että en ole lähtenyt tänne viime aikoina, jopa viime vuosinakaan kovin mielelläni. Nauttimisesta puhumattakaan. Olisin mieluummin jäänyt kotiin lähes joka kerta.
Taas eilen puhuttiin siitä, miten kaikki kääntyy päälaelleen oman mökin valmistuttua. Ne asiat, jotka nyt aiheuttavat työtä, muuttuvat levoksi, stressi rauhaksi ja ahdistus lomaksi. Rakentamisesta johtuva työ, stressi ja ahdistus eivät vain poistu, vaan tilalle tulee aivan uusi määrä kaikkea sitä hyvää, jota ei olisi ilman tätä paikkaa. Uskomaton ajatus. Tosin – tämänkin tiedätte – me kaksi koetaan tämä aika eri tavalla. Minua ahdistaa, toista ei.
No, en siis lähtenyt tälläkään kertaa mielelläni. Mutta nämä monet viikot poissa täältä ja vain kotona on tehneet näköjään todella hyvää. Ensinnäkin kevät on edennyt huimasti. Sen huomaa kaupungissakin, mutta täällä moninverroin. Silmät tuntuivat avautuvan, kuten keväällä aina käy. Se sai muistamaan, miksi kesät täällä ovat itse asiassa sittenkin huikean ihania myös nyt, vielä rakentaessa. Meillä oli ihana loma täällä viime kesänä, ja sen päättyessä pelkäsinkin, miten minun talvella kaupungissa käy. Varsinkin keväällä ja kesällä täällä pääsee irti kaikesta. Talvella se tunne on kadoksissa, mutta nyt se on palannut.
Rakentamisesta putoaa stressiä, kun ei tarvitse katsoa kelloa. Sitä voi tehdä niin pitkään iltaan kuin jaksaa. Aurinko paistaa, on lämpimämpää. Olen treenannut laiturilla, nukkunut paljon paremmin kuin kotona. Lintujen ääniä kaikkialla, koivuissa on lehdet. Maalaamiseen en näytä pystyvän, koska ympärillä ei ole mitään omaa. Ja omalla laiturilla ilman pesuvälineitä ja viileydessä se on vielä liian hankalaa. Mutta maalaamisen on korvannut täällä pitkästä aikaa kuvaaminen.
Kotoa lähtiessä ajattelin tuttuun tapaan, että edessä on raskaita päiviä, joista pitää vain selvitä, kunnes pääsee kotiin. Mutta luulen, että tämä kokonaisuudessaan kevyempi kevät on sekin tehnyt hyvää. Olo on sittenkin rennompi jopa täällä.
Mutta parasta kaikessa on joutsenet. Niitä on kymmeniä! Yhtenä päivänä laskin näköetäisyydeltä 51. Edellisvuoden harmaita ja vanhoja valkoisia. Kukaan ei kuulemma ole nähnyt niitä täällä näin paljon. Käyn katsomassa niitä aamuisin, päivisin ja iltaisin. Tuovat niin paljon iloa. Ovat vähän säikkyjä. Plumpsahtelevat vähän väliä ylösalaisin kaivamaan jotakin pohjasta ja killuvat kuin korkit. Uivat äänettä, nukkuvat kaula taiteltuna siipien väliin. Mitenhän ne nukkuessaan eivät ajelehdi ulapalle? Välillä kyljellään, tuuletelleen toista jalkaansa. Joskus harvoin lentävät lyhyen matkan, vaappuvat silloin kuin vanhat lentokoneet.
Ihan pian on taas kesä. Ja loma.
Tervehdys sinne rakentamisen maailmaan! Sinulla alkaa kohta se sisustaminen ja sitten varmaan sulla ehkä enemmän osuutta mökin valmiiksi ” kakkoskodiksi” saattamiseen, kun nyt päävastuu ja tekeminen on ollut miehelläsi ja sinä olet ollut hanslankari eli roudannut tavaraa, joka sekin on tärkeä homma! Ihana kuulla että huomasit siellä olon nyt olevan helpompaa eikä pakkoa! Teillä on ollut ihan mahtava ja aikaavievä urakka, joten väsymys on ymmärrettävää! MUTTA kun kaiken valmistuttua siihen kuntoon, että ootte yötä ja aamulla heräätte, niin voin sanoa että pakahdut varmaan onnesta! Tsemppiä teille!
Kiitos paljon viestistäsi ja tsempeistä! <3 Näinhän se on 🙂
Muistan kun joutsenet olivat tosi harvinainen näky. Täytyi mennä ihan Tukholman saaristoon niitä ihailemaan, jos halusi moisia varmasti nähdä. Nyt niitä on jo liiaksikin. Mökkilahdella riitelevät tilasta aamuneljästä asti, kirkuen kuorossa aamuauringossa. Poikasia oli viimekesänä yhdellä parilla yksitoista kappaletta. Pysyvät rannan läheisyydessä pesiessään. Kuljen aamulla ämpärin kanssa ja kerään jätökset rannalta. Mutta, ovathan ne kauniita, Suomen kansallislintuja.
Täällä ne eivät aiheuta haittoja, mutta ymmärrän kyllä harmituksen, jos aiheuttavat! Kauniita ne on