Varhaiset aamukävelyt Kaivopuiston rannassa, auringon yllättävä lämpö ja merestä nouseva pieni usva horisontissa, lokit ja ihan hiljaista – monena korona-aamuna olen hämmästellyt samanlaista tunnetta kuin meidän vuoden takaisen Kalifornian -loman ensimmäisenä päivänä Venice Beachilla.
Ehkä se siitä syttyi tai ehkä vain siitä, että matkustussuunnitelmia ei ole eikä tule, tai sitten tästä alituisesta kotona pysymisestä. En tosin usko, että jälkimmäisestä. Luulen, että suurin syy kipua aiheuttavalle ikävälle Kaliforniaan näinä päivinä on se, että meidän viime matka alkoi tasan vuosi sitten. Tällaisina identtisinä kevätpäivinä matkafiilis oli korkeimmillaan.
Ja myös se on syynä, että juuri tuo matka, kuten edellinenkin USA:n roadtrip oli sanoinkuvaamattoman ihana. Mieleni ei tee matkalle minne tahansa, vaan juuri Kaliforniaan. Mieluiten täsmälleen tuolle viimekertaiselle reissulle. Melkein toivoo, että kokemus olisi vasta edessä. Ah, tiedätkö tunteen?
Parhaita matkakokemuksia yhdistää tunne siitä, kuin lentäisi tai liitäisi koko ajan. Sitä hyppää jollain megatrampoliinilla irti maasta (eli arjesta) ja jää leijumaan koko matkan ajaksi. Monet matkat on olleet upeita ja ihania, mutta vain eräät poikkeuksellisia, harvinaisia.
Kaliforniasta kaipaan kamalasti juuri nyt sitä Venice Beachin aamua, ajelua Santa Monicassa, Malibussa, Calabasasissa, läpi Los Angelesin etelään, Griffith Observatoryn epätodellisuutta. Etenkin ajoa etelään San Diegoon, ihan erityisen etenkin sitä yötä, kun päätin ex tempore varata seuraavan yön majoituksen Palm Springsistä.
Ja aivan parasta oli ajo San Diegosta Palm Springsiin, yli Mount Jacintan käsittämättömän yllättävien maisemien ja absurdi näky laskeuduttaessa köyhän pölyiseltä vuorelta ökyrikkaaseen Palm Springsin keitaaseen. Palm Springsin majoituksistamme puhumattakaan, aivan parasta oli vahinkoajo läpi Mojaven autiomaan Las Vegasiin. Vegasin hurjuudet, hotelli ja olo. Paluumatka aavikon läpi vielä kerran Palm Springsiin ja moottoritien klassikkodiner Sue Ellen.
Ihan kaikkein eniten kaipaan sitä kuplivaa intoa joka päivästä, kaikkea uskomatonta, upeaa ja ihanaa auton ikkunoissa, kokemuksissa. Ja etenkin, etenkin yhdessä näkemistä. Rentoa, turvallista tunnetta, pelkkää iloa.
Miten tämä matka olikin niin hyvä.
Olen kahlannut reissupostaukseni läpi useampaan kertaan täällä. Olen sanonut tekeväni matkapostauksia ensisijaisesti itselleni, enkä ole liioitellut. Olen taatusti omien reissujuttujeni aktiivisin lukija.
Olen vannottanut, että vuoden päästä me lähdetään uudelleen, jos maailmassa on silloin kaikki hyvin. Ehkä annetaan San Franciscolle uusi mahdollisuus, tutkitaan Los Angelesia pidempään, majoitutaan ihan rannassa, jatketaan pohjoisempaan, jonnekin. Kunhan lähdetään. Kunhan lähdetään Yhdysvaltoihin <3
Top 3 -unelmissani on vielä asua siellä hetken aikaa. Sanon sen ääneen, jos universumi vaikka kuulisi.
Ymmärrän haikeuden ja haaveilun matkustamista kohtaan. Meidän piti lähteä heti kesäkuun alusta meidän kauan suunnittelemalle perhelomalle Yhdysvaltoihin, suunnata ensin Disney Worldiin Orlandoon ja sieltä jatkaa matkaa Grand Canyoniin. Tämä matka on ollut meidän mielessä vuosia, olemme odottaneet, että lapset kasvavat tiettyyn ikään, jotta he pystyvät nauttimaan matkasta enemmän ja luomaan muistoja. Mutta nyt kesäloma näyttää vaihtuneen koti Suomeen, toivottavasti ensi vuonna pääsemme matkaan. Toivo, sen avulla selviydyn tästä harmituksesta. Olipa kuitenkin kiva nähdä sun kuvia Yhdysvalloista, jatketaan haaveilua!
Voi ei miten ikävää! Ihan varmasti pääsette uudelleen reissuun, kaikki päästään. Siihen asti on vain odotettava.. Paljon tsemppiä siihen! Grand Canyon on upea, ja siellä se pysyy <3
Meilläkään ei onneksi ollut tälle vuodelle vielä reissua suunnitelmissa, mutta matkakuume kasvaa hiljalleen, kun edellisestä reissusta alkaa olla aikaa ja tietää, ettei ehkä ihan hetkeen uskalla matkustaa kotimaan rajojen ulkopuolelle.
Ah, ihania tunnelmia näissä kuvissa ja tekstissä! <3 Mulla Yhdysvallat on vielä käymättä, mutta haaveissa olisi nimenomaan roadtrip, kunhan taapero tuosta vielä hieman kasvaa.
Roadtripit on aivan parhaita!<3 Juurikin se kutkuttava tunne mahanpohjassa aamulla herätessä, kun ei vielä tiedä, mitä kaikkea upeaa päivä tuo tullessaan :). Ikävöin kovasti meidän Alppi-roadtrippiä. Ne maisemat sen reissun varrella oli jotain niin käsittämätöntä <3. Toivottavasti päästään toistamaan se lähitulevaisuudessa.
Roadtripit tosiaan on aivan parhaita! Meidän lempimuoto matkustaa missä vain. Alppiajelu kiinnostaa huikealta! Meillä taas on se alue ja muutenkin Keski-Eurooppa autolla kokonaan kokematta. Ehdottomasti listalle 🙂
Ihania kuvia <3 Tulee kyllä oman USA:n road tripin tunnelmat vahvana mieleen ja oispa ihana lähteä joskus uudestaan <3
Mutta hei, mitkä ne kaksi muuta unelmaa on? (;
Kiitos! Ah, roadtripit USA:ssa ovat kyllä niin parhaita <3 Heh, jääköön ne ainakin toistaiseksi omaan mieleeni 🙂