Havaintoja tilanteesta

Pitää muistaa taas jatkossa varoa mitä toivoo. Toivon ja kaipaan jatkuvasti aikaa olla kotona. Nähdä koti päivänvalossa, olla omien asioiden äärellä, hiljaisuudessa. Sitä, että näkisi toista enemmän. Aika usein toivon myös kiireen taukoamista. Varmaan aika moni meistä?

Nyt kaikesta edellä mainitusta saa nauttia 24/7. Vaikka töitä tehdäänkin koko päivän ja aikamoisessa pyörremyrskyssä nyt kumpikin, ollaan silti tässä yhdessä. Ollaan kotona, mistä en saa tarpeekseni. On hiljaista ja on valoisaa. Eikä ole iltaisin kiire, paitsi työasioissa joskus silloinkin. Ei ole pakko edes mihinkään kivaan.

Nautin tilanteesta häikäilemättä. Toistaiseksi en ole kaivannut mitään niistä asioista, mistä nyt ollaan paitsi.

Kerran pidettiin viikonloppu keskellä viikkoa. Keskiviikkoiltana, kertakaikkiaan. Käytiin taas kävelyllä, leivoin laiskasti, ostettiin ja myös juotiin lasi viiniä. Ei tapahdu nykyään muuten ikinä. Olen juonut viiniä viimeisen puolen vuoden aikana ehkä kymmenen lasia. Nyt olen keksinyt, että luomuviineistä päänsärkyni ei taidakaan villiintyä tai edes alkaa.

Kaupunki on hiljennyt käsittämättömällä tavalla. Ulkona liikkuu ani harva, ja kaupat ovat tyhjiä. Mielenkiintoista. (Edit: en siis missään nimessä käynyt ”kaupoissa”, vain ruokakaupassa! Siellä oli aavemaista.)

Etätyöt ja esimerkiksi etäpalaverit töissä sujuvat ällistyttävänkin hyvin. Toivon, että koko maailman tasolla elämään jää se etäkohtaamisten käytäntö, joka nyt on ollut pakko vakinaistaa. Jospa se vähentäisi jopa työmatkalentämistä. Edistäisi työpaikoilla pysyvästi työntekotapojen monipuolistumista ja joustavuutta.

Toisista, myös tuntemattomista välittäminen on kivunnut erilaiselle tasolle. Se ei tosin minusta ole kovin yllättävää – kyllä suomalaiset ovat aina toisistaan välittäneet tällä perustavanlaatuisella tasolla. Kriisin aikana se vain läikähtää näkyviin eri tavalla. Tietysti toivoa sopii, että se jäisi näkyvämmäksi ja konkreettisemmaksi myös kriisin jälkeen.

Poikkeustilanne voi kuulostaa kylmäävältä. Mitä nyt, mitä se tarkoittaa, milloin se päättyy? Olen huomannut, että valtiotieteilijä minussa suhtautuu asiaan mielenkiinnolla. Miten tällainen asia yhteiskunnassa teknisesti toteutetaan, miten se etenee, mitä se tarkoittaa, mitä sen sisällä tapahtuu? Mitä voin itse tehdä?

Työssäni paljonkin. Hämmentävässä tilanteessa sivusta seuraaminen on aina ahdistavampaa kuin jonkin konkreettisen tekeminen. Mr. pitää osaltaan pääkaupungin vitaaleja toimintoja pyörimässä ja minä olen tiiviisti tekemisissä esimerkiksi valmiuslain tulkintojen ja mahdollisten toimeenpanojen, yritysten selviämisen sekä itse sote-järjestelmän kanssa.

Kansalaisena olen tietysti huolissani talouden ja yritysten tilanteesta. Se on todellakin – poikkeuksellinen. Vaikka on jo selvää, että tällä on kauaskantoisia vaikutuksia, näen tilanteen selkeästi pistemäisenä. Tiedetään, mikä tämä juttu on ja suunnilleen se, millaisella aikajänteellä sen voi odottaa päättyvän. Kyseessä ei ole monimutkainen talousjärjestelmän itsensä luoma verkko, johon se lopulta sotkeutuu. Sellaisista tilanteista lamat yleensä syntyvät, ja sieltä tie ylös on hidas. Tämä päättyy ennemmin kuin myöhemmin, ja sitten – terveet ihmiset kyllä hoitavat talouden kuntoon. 

Presidenttimme on lausunut viisaita. Kuten mielestäni myös maan hallitus. Olen seurannut ilolla esimerkiksi eduskunnan täysistuntoja, joissa tuki toisille yli puoluerajojen on oman historiani ajalta ennennäkemätön. Se on ällistyttävän hienoa. Kunpa siitäkin jäisi paljon elämään tämän jälkeen.

Yritysten tilanne on vakava ja hurja. Tilanteet ovat muuttuneet järisyttävän nopeasti. Kuitenkin myös pyrkimykset pelastukseen ovat olleet ihmeteltävän nopeita. En tarkoita, että ratkaisut olisivat jo valmiina ja käytössä, tai edes kaikki löytyneet, mutta monen eri tahon liikkeet asiassa ovat olleet yllättävän ketteriä. Yhteisiä näkemyksiä on löydetty päivissä, jopa tunneissa. Yhteiskunnan rattaat pyörivät normaalisti niin hitaasti, että tätä on todella mielenkiintoista seurata.

Olemme siinä onnellisessa asemassa, että lähipiirissämme kenelläkään ei ole tilanteesta johtuen taloudellista hätää. Terveydellistäkään huolta ei ole – ainakaan vielä. Vailla henkilökohtaisia murheita kapasiteettia jää toistaiseksi tilanteen rauhalliseen ja uteliaaseenkin seuraamiseen ja töiden tekemiseen. Myös kodista ja sen rauhasta sekä yhdessä olosta nauttimiseen.

Päivät jatkuvat, kevätkin, poikkeustilassakin. Otan siis tästä niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin kaiken irti ja jatkan edelleen omalta osaltani myös viruksen leviämisen välttämistä. Toivon, että myös sun elämässä huolet on minimissä nyt ja jatkossakin <3

ps. Haluan vielä linkata lempikirjoittajani Eeva Kolun upean kirjoituksen tästä hetkestä. Lue se, tulet hyvälle mielelle <3