Neljän seinän sisällä

Sunnuntaina, kun lähdettiin mökiltä kotiin, tunsin taas yskänrokon polttelevan ylähuulessani. Tuttu vaiva stressin päätteeksi tai flunssan yhteydessä, enkä osannut pelätä enempää. Inhoan sitä ehkä eniten maailmassa. Olisin kuitenkin ottanut siitä sen tavallisen version vaikka pariksi kuukaudeksi, jos olisin tiennyt millaiseksi se tällä kertaa muodostuu.

Maanantai-iltana käytiin lyhyellä, mutta rivakalla juoksulenkillä, minkä jälkeen tunsin suuni ylä- ja alapuolella ihottumaa. Illan ja yön aikana alue riehahti hetkessä laajoiksi, poltteleviksi vesikelloiksi. Menin heti tiistaiaamuna lääkäriin ja aloitin vahvat lääkkeet, mutta silti virus valtasi tunneissa koko toisen puolen suutani ja kasvojani, ja jatkoi leviämistään ja turpoamistaan kaksi vuorokautta.

Vasta eilen heräsin siihen, että paheneminen, leviäminen ja turpoaminen oli pysähtynyt. Paraneminen, jos se nyt vieläkään on alkanut, tapahtuu tuskaisen hitaasti. Olo on ollut sietämätön. Kaikki herpeksen tuntevat tietävät sen uskomattoman ällöttävän tunteen, minkä se aiheuttaa. Se on ihan omanlaisensa olotila, jota ei voi verrata haavaan tai ihottumaan. Se polttaa, kuplii ja aaltoilee kuin jokin kauhuelokuvan hämähäkkipesä. Yöööööök. Sitten se alkaa vuotaa… Säästän teidät pahimmalta ja kerron vain, että olo on ollut surkea.

Samaan aikaan ihoni tottakai nostaa hirveän kutisevaa nokkosihottumaa, kuten aina, kun kehossa on meneillään jotain erityisen rajua. Myöskin akne villiintyy, kun sitä ei pääse hoitamaan.

Vain kaksi kertaa aiemmin tämä vaiva on riehaantunut kasvoillani kunnolla, molemmat opiskeluaikaan vuosikymmen sitten. Silloinkaan tilanne ei ollut näin paha. Toisella kerralla olin palaamassa Jenkeistä vaihdosta, ja otsani oli kauttaaltaan ruton peitossa. Silloin sanoivat, että silmään mennessä tilanne on paha. Onneksi niin ei käynyt. Tällä kertaa tunsin alusta asti kimoilua myös silmän seutuvilla, miksi hakeuduinkin lääkäriin niin pian. Onneksi hakeuduin. Vaikka silmä tälläkin kertaa säästyi, sain nopeasti lääkkeet tähän riepahtaneeseen muuhun tilanteeseen.

Jouduin olemaan keskiviikosta alkaen sairaslomalla, mutta eilen pystyin tekemään jo koneella hieman töitä. Onneksi toimistolla ei ole meneillään kamalin tuhatjalkakiire, kaverit pystyy parhaillaan jeesaamaan ja deadlineja voin itse hiukan siirtää. Olo ei ole kuumeinen ja sillä tavalla voimaton, mutta kasvot ovat niin kipeät ja olo niin sietämättömän tukala, että keskittyminen on vaikeaa. Ei pysty jotenkin ajattelemaan mitään muuta. Energia kuluu tuskalliseen tunteeseen, tai yritykseen viedä huomio pois siitä. Se myös hyökkää yllättäen, eri tavoin. Yhdessä sekunnissa kaikki saattaa alkaa kutista, toisessa säteillä viiltävää kipua.

Kaikkein kivuliaimpina tai muuten tuskallisimpina hetkinä olen ollut vain. Kuullut mentaalisen seinäkellon lyövän sekunteja ja minuutteja, ja tuijottanut kattoon kylmägeelipussi kasvoillani, painellen muutaman sekunnin välein nestettä talouspaperilla kasvoilta pois.

Suu turposi niin paljon, että olen voinut vain juoda pillillä. Myös ravintoni. Mr. on tuonut mulle töistä tullessaan smoothieita ja proteiinijuomia. Niitä ja vettä olen pillillä imenyt, ja pahoina hetkinö en sitäkään. Pillillä juominen kun vaatii suipistamaan suuta, ja se sattuu vietävästi. Juoksevampaa smoothieta olen saanut kaadettua tuolla pienellä nokallisella mittamukilla terveemmästä suunpuolesta. Suklaata hän toi myös, sitä olen imeskellyt. Leukojen liikuttaminen paitsi sattuu, myös rikkoo vesikelloja entisestään.

Vielä enemmän sattui, kun lähetti toi yllätyksenä kukkalähetyksen, ja sellainen ele laittoi itkettämään ihan mahdottomasti. Spontaani liikutuksenpuuskaitku onnistuu hyvin hankalasti ilman että liikauttaa suuta yhtään.

Soitin lääkärille vielä vuorokauden kuluttua käynnistä, kun turpoaminen vain jatkui ja jatkui. Kuvasin itseäni tunnin välein koko yön ja kauhistuin hetki hetkeltä enemmän. Lähetin aamulla pinon kuvia lääkärille, joka onneksi soitti heti perään. Harvinaista, muttei tavatonta, ja sairastaa vaan pitää. Ei se ole mitään muuta, ja lääkkeiden pitäisi alkaa tehoamaan. Mentävä sairaalaan, jos turpoaminen ja ihottuma jatkuu silmiin tai kurkkuun. Sait vaan huonot kortit.

Seuraaviksi öiksi olenkin laittanut suuni eteen ja ympärille desinfiointiaineessa liotettuja harsotaitoksia ja kiertänyt ne paikalleen pään ympäri vedetyllä sideharsorullalla. Koko pään alaosa siis sellaisessa muumiomaskissa, nenän kautta hengittäen. Mielessä kävi, hautooko kosteus haavaumia huonolla tavalla yön kaikki tunnit. Mutta toimenpide oli pakollinen, että sain käteni vapaaksi jatkuvasta nesteen painelusta paperiin.

Lukemiseen ei voi keskittyä, joten kattoon tuijottelun lisäksi ainoaksi toimivaksi ajatuksensiirtometodiksi olen huomannut telkkarin. Siinä ei tarvitse ajatella liikaa mitään vaikeaa, mutta ei myöskään paljon kipuja. Olen siinä välitilassa, kun kaikki hyvät sarjat on katsottu, eikä uusia ole löydetty. Kirjasuositusten tapaan kännykässäni on aina pitkä lista suositeltuja sarjoja ja leffoja. Sieltä valitsin kehutut sarjat The Affair ja Thirteen Reasons Why.

Kumpikin on ihan mukiinmenevä, mutta aika ahdistava tunnelmaltaan. Aion kyllä katsoa ne loppuun, sen verran koukuttavia tarinat ovat. Kuitenkin tähän apeaan mielentilaan kaksi masentavaa sarjaa vuorotellen ei ollut ihan paras vaihtoehto. Thirteen Reasons Why on myös yllättävän… kepoisesti tehty. Olisin luullut sen olevan jotenkin vakuuttavampi ja draamallisesti järeämpi niinkin vakavan aiheen äärellä kuin nuoren tytön itsemurhan syyt. Tai paraneeko se vielä neljännen jakson jälkeen?

Otin myös CMoren ilmaisjakson, ja aloitin hirveästi hypetetyn Youngerin. Se on sentään kevyttä. On kuitenkin tunnustettava, että muutaman ekan jakson jälkeen en oikein ymmärrä mistä hehkutus johtuu? Muuttuuko sekin ensimmäisten jaksojen jälkeen paremmaksi? Yritin myös etsiä Suitsin kahdeksatta kautta, mutta en löytänyt. Se kai näkyi kolmosella, mutta sitä ei ole tallennettu mihinkään, onko niin? Jatkan etsimistä.

Sillä välin jatkan näiden sarjojen sekä sohvan ja sängyn välillä surffailua, tyynyjen ja peittojen pinoamista, seuraavan lääkkeenottoajan odottelua ja päiviäni kylmägeelipussi, pilli, paperia ja kaukosäätimet ulottuvillani, odotellen parempaa huomista. Onneksi kotona on aina hyvä olla. Koti on kaikkein rakkain ja ihanin. Ja onneksi tämä ei tapahtunut hääviikonloppuna! Saati omissa häissä! Tai jollain matkalla!