The Palazzo at the Venetian

The Palazzo, aah The Palazzo Las Vegas. Mistä aloittaisin! Saavuttiin tosiaan erämaa-ajojen jälkeen aikamoisen hikisinä ja ällöttävinä Vegasiin, ja tietenkin aikataulustamme myöhässä. Aavikon aakeuden jälkeen pölähtäminen pakattuun ja hälyisään Vegasiin oli jopa jotenkin väkivaltaista. Ensi töikseen joku monster truck pamautti meidän sivupeilin autosta vinoon, eikä se tainnut edes huomata sitä. Onneksi peilit oli tehty taittumaan moneen suuntaan, joten vaurioita ei tullut. Alkamassa oli lauantai-ilta, ja Venetianin pihalla tehtiin joitakin korjaustöitä, joten Palazzoon ajaminen oli pienimuotoinen kaaos. Päätettiin tehdä niin, että minä juoksisin laukut huoneeseen ja toinen odottaisi autossa pihalla, ja jatkettaisiin Nascar -kisaan heti.

Olin tosiaan väsynyt, kulahtanut ja tahmainen, ja yhtäkkiä keskellä peiliä, marmoria ja tingeltangelia. Huoneeseen kulku respasta oli vieläpä Palazzon korviahuumaavan kasinon läpi, jossa vastaan tuli jos jonkinlaista glitterillä kuorrutettua, kumista roiskeläppämekkoa ja Hangover -hihkujaa. Koneet kilisi kultaa, vilkkui ja välkkyi, ja tunnelma oli suunnilleen planeetan päässä omasta senhetkisestä olotilastani.

Sännättiin samantien Stripiä kohti pohjoista. Vegasin pääkatu Las Vegas Boulevard eli The Strip on itse asiassa hurjan pitkä katu, joka on vain pieneltä pätkältään tätä loistoa. Pohjoisesta tulee vastaan ensin vanha keskusta, ja sitten aika surkean näköistä maisemaa. Armeijan lentotukikohta ja paljon matalia, köyhemmän näköisiä lähiöitä. Nälkä oli kauhea, ja pysähdyttiin reissun ensimmäisen kerran Mäkkiin. Sisällä haisi marijuana, pöydissä oli pelottavan näköistä porukkaa, yksi nainen jäi pyörimään meidän auton ympärille ja yksi mies oksensi meidän auton renkaan viereen. Hamppari näytti siltä, kuin se olisi seissyt tiskissä viikon ja sitten vedetty lihamyllyn läpi, ilman mausteita. Olisin ottanut siitä kuvan, jos olisin uskaltanut kaivaa puhelimeni laukusta.

Pohjoisimmasta pohjoispäästä Stripiä, ihan aavikolta jo, löytyi Las Vegas Motorway. Jättiläismäinen alue, aivan autio. Ajettiin monesta portista ja monia valtavia asvalttialueita ympäri löytämättä ristin sielua. Lopulta jostain viimeisestä nurkasta löytyi se, mitä etsittiin. Illan Nascar -kisa. Kyseessä ei ollut mikään valtava spektaakkeli, vaan kulmakunnan perheiden harrastusilta, pretzelejä, lippiksiä ja t-paitoja myynnissä, itse viritettyjä kolhiintuneita autoja, mutta mieletön meininki.

Sarjat alkoivat lasten kierroksilla ja ilta pimeni. Rakastan näitä aitoja kokemuksia, äitejä numerolaput rinnassaan puristamassa rystyset valkoisina kehän reunoja, kun Chloe ja Hank ajoivat rinkiä ja jenkkienglantia venyttävä selostaja kailottaa mustuvaan Vegasin iltaan. Surrealistinen fiilis, jälleen. Yhteen ääneen luettu rukous ja kansallishymni, tietenkin. Ihmiset oli niin mukavia ja ihania, ja illan tunnelma jotenkin mielettömän lämpöinen.

Takaisin Stripiä etelään ajettaessa puoliltaöin olin jo aivan loppu, ja manailin sitä, miten kaukana pohjoispäässä Stripiä meidän hotelli onkaan. Viimeksi majoituttiin ihan keskellä, ja muistin sijainnin loistavaksi. Hiukan myös särki päätä se vilkkuvalojuttu Palm Springsin autereisuuden jälkeen, enkä oikein tiennyt mitä ajatella.

Jo aamulla Vegas tuntui taas hyvältä idealta ja The Palazzo osoittautui huikeaksi hotelliksi, jossa majoittuisin ehdottomasti uudelleenkin. Se on kuuluisan The Venetianin kanssa samaa kompleksia ja käytännössä samaa hotellia. Kaikki uima-altaat ja fasiliteetit ovat hotellien yhteiskäytössä, ja sisällä pääsee kulkemaan rakennuksesta toiseen. Kuitenkin niillä on omat vastaanotot ja omat hotellihuonetornit. The Palazzo on käsittääkseni uudempi, tai ainakin sen huoneet oli kaikki vastikään rempattu. Huoneiden hinnat taisi olla The Venetianin kanssa ihan saman hintaiset, mutta Palazzon huoneet oli näitä vaaleampia ja minusta kauniimpia.

Huone tosiaan täyttikin kaikki odotukset. Jos en väärin muista, Palazzossa ei huonommanlaisia huoneita olekaan, vaan kaikki ovat näitä sviittejä. Tilaa oli varmaan enemmän kuin meillä kotona, ja etenkin kylpyhuoneesta nautin ihan täysillä. (Miksi en ole kuvannut sitä?!) Se oli jättimäinen sekin. Koko hotelli ja meidän huone oli viimeisen päälle siisti ja puhdas, jota arvostamme paljon. Mitä nyt vähän skumppaa katossa, mutta se kai kuuluu autenttiseen Vegas-kokemukseen 😉

The Venetianin isot uima-altaat oli parhaillaan remontissa, joten asiakkaat molemmista hotelleista ohjattiin Palazzon altaille. Se olikin paitsi piukkaan pakattu aurinkotuoleja, myös ihmisiä. Ei siis ihan nappi, mutta ei se haitannut. Ne muutamat hetket, jotka siellä vietettiin, viihdyttiin riittävän hyvin.

The Palazzo ja The Venetian, kuten kaikki isot hotellit Vegasissa ovat jättimäisiä hotellien, ravintoloiden, ostoskeskusten, ja kasinoiden yhtenäistä turbulenssia. Kaikkialla on jotain massiivista ja upeaa, älytöntä katseltavaa. Yllättävän äkkiä tiloissa oppii kuitenkin suunnistamaan, ja loppujen lopuksi ei juuri edes lähdetty alueelta pois. Pelkäsin tosiaan ensin, että hotelli on jotenkin kaukana Stripin keskiöstä, mutta ei se ollut. Keskiötä se kaikki ydin-Strip on, vaikka tämä olikin ehkä pohjoisin tämän tyyppisistä hotelleista.

Tein The Venetianista vielä kokonaan oman juttunsa, koska paikka on yksi Vegasin siisteimmistä nähtävyyksistä. Tämän jutun tarkoitus oli puhua The Palazzosta hotellina, ja siinä se kyllä palveli aivan loistavasti. Suosittelen todellakin. Parastahan Vegasin hotelleissa on, että ne ovat ruotsinlaivahyttejä: maksavat yllättävän vähän, koska Vegas odottaa, että viet rahasi siellä aivan muualle kuin hotellihuoneisiin. Ja niinhän sinä teetkin. Kunhan muistat, että uloskirjautuessa on vielä maksettava resort fee -maksu, Kalifornian ja Vegasin hotellien vähän ärsyttävä juttu, joka ei yleensä kuulu varsinaiseen ilmoitettuun hintaan, mutta on kuitenkin pakollinen. Täällä se oli meidän reissun kalleimmasta päästä, noin 40 euroa yöltä. Hotelli pidättää summan jo sisäänkirjautuessa luottokortilta – voi nimittäin olla, että monen Vegasin-kävijän likviditeetti olisi muuten huvennut yllättävää tahtia loman aikana..