Pallomekko Vegasissa ja pihamurheet päätökseen

dotdress-6 txt

 

Piti postata menneestä viikonlopusta, joka oli täynnä kaikkea, mistä sydän menee vieläkin solmuun. Läppärin laturi on ollut nirhautumassa poikki jo varmaan vuoden, mutta en ole saanut aikaiseksi ostaa uutta. Kauhunsekaisin tuntein olen tehnyt asialle saman, kuin melkein kaikille inhottaville asioille: sulkenut silmäni, antanut olla ja kohdellut laturinriepaleita hellästi. Kohta nimittäin kosahtaa koko läppärikin, mutta en halua ajatella asiaa. Olen kuitenkin lykännyt laturin ostoa juurikin siksi, että se voi olla erilainen kuin mahdollisen uuden läppärin johto.

Laturi on nyt kumminkin lopullisesti kaputt, uuden osto edessä, enkä saa konetta sitä ennen auki. Onneksi olen näpytellyt kaikki jenkkipostaukset wordpressiin luonnoksiin valmiiksi, joten millä tahansa koneella pääsen niihin nyt kirjoittelemaan. Viime viikonlopun haluan kuitenkin tallettaa tänne ja muistojeni kovalevylle ennemmin tai myöhemmin. Mitään jättimäisen erikoista ei tapahtunut, ei kannata pidättää hengitystä sen suhteen – kunhan vain oli ihania juttuja viikonloppu täynnä.

 

dotdress-11

dotdress-4

dotdress-17-side

 

Tällä viikolla olen menettänyt yöuneni takapihasta. Taas! En käsitä, miksi tämä juttu menee niin ihon alle. Teen työkseni asioita, joissa pyrin sovittamaan ihmisten erilaisia näkemyksiä yhteen ja perustelemaan kantoja vahvojenkin ideologisten ajatusten läpi, mutta yhden viidentoista neliön ruohokaistaleen kanssa pinna sitten palaa.

Long story short, minkäänlainen laatta ei käy, mutta pakollista nurmikkoakaan ei oikein sovi hoitaa. Ollaan keskusteltu hallituksen jäsenten kanssa nyt niin moneen kertaan yhdessä ja erikseen, että kaikki toivo on heitetty. Voin ihan pahoin yksi ilta ja melkein itkua tuhersin, kun piti mennä yläkertaan vielä kerran keskustelemaan asiasta. Alas tullessa olo oli taas vähintäänkin typertynyt. Joskus on niin älyttömän vaikea ymmärtää toisia näkemyksiä, joita ei edes voi käsittää erilaisiksi mielipiteiksi, kun ne vaikuttavat itsestä universaalisti epäoikeudenmukaisilta. Äh!

Yhtiökokous olisi voinut olla viimeinen vaihtoehto, mutta ei yksinkertaisesti jakseta odottaa sitä. Ollaan nyt kaivettu vanhaa nurmea ja istutuksia ylös, tasoitettu pohjaa ja siirtonurmi tulee huomenna. Nyt kun päätettiin vihdoin jättää taistelut taakse, ja hoitaa homma itse parhain mahdollisin päin, olen jo ihan hyvillä mielin. Piha näyttää joka tapauksessa nyt jo isommalta,  kun vanha kukkapenkki poistettiin, ja siihenkin tulee nurmikkoa. Ja mun kukkaruukut! Ne oli sen viime viikonlopun isoimpia kivoja juttuja, kun käytiin ostamassa ja istutettiin kukat mun vanhempien kanssa. Ne on niin nättejä!

 

dotdress-7

dotdress-10

dotdress-3

dotdress-13

 

Pallomekko taas on näiden Vegasin kuvien jälkeen päässyt käyttöön jo vaikka missä. Ihan paras. Pellavaa ja jotain, täydellinen pituus ja malli mulle just nyt tänä kesänä. Kengät taas on -75% alelöytö Vegasin Tory Burchilta (sanoinhan, että se pohjoisen outlet on paras!). Olen vannonut kiilakorkojen nimeen koko ikäni, oli ne muodissa tai ei. Ainoat mahdolliset korot oikeasti kävellä, eikä vain istua autosta toiseen, ja kesäisin sopivan rennot. Vanhat Hilfigerin mustat kiilani alkaa olla niin likaiset, että olin jo pitkään miettinyt ostavani uudet, kun sopivat vastaan tulee. Ja ah, nämä! Mokkanahka nostaa liitelyn astetta vielä vähän, niin kivat.

 

dotdress-14

dotdress-15

dotdress-9

Zara dress
Tory Burch shoes
Gucci bag

2 comments so far.

2 responses to “Pallomekko Vegasissa ja pihamurheet päätökseen”

  1. Merja says:

    Tuo mekko on suloinen ja noi kiilakorot jumalaiset. Tuollainen musta ristikkäinen remmikenkä on just makuuni, isken aina kiinni, kun näen. Ja vielä kiilana, sanoisinko että todellinen löytö.
    Mitä pihaan tulee, minä olisin varmaan tehnyt ensin ja kysynyt sitten vasta, niin mitään ei olisi ollut enää tehtävissä. Ne vanhat gubet olisi hämmästyneet lopputulosta ihan varmasti.

    • Eveliina says:

      Kiitos kovasti Merja! 🙂 Tykkään molemmista mielettömästi minäkin! Heh, Mr. olisi juuri noin tehnytkin, ja on manannut moneen kertaan sitä, miksi minä edes halusinkaan keskustella koko asiasta :O No, uusi nurmikko näyttää jo aika hyvältä, joten pahin ärsyynnys on laantumassa 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN