Huomasin joitakin aikoja sitten, että kauneusrutiinini, jos niitä sellaisiksi voi sanoa, on muuttuneet dramaattisesti. Kymmenen – viidentoista vuoden ajan normi oli se, että meikkasin joka päivä (paljon), kävin kampaajalla kerran kuussa, ja harrastin rakennekynsiä ja ripsienpidennyksiä. Vain välillä ne olivat poissa, pääsääntöisesti pidin ja huolsin kumpaakin.
Ihoni ei ole koskaan ollut sileä ja näpytön, ei ikinä. Jos joku päivä tai kaksi kasvoni ja selkäni ovatkin olleet ilman varsinaisia paukamia, epätasaisuus, punoitukset, ja tietysti pisamat (sekä selässä luomet) on aina saaneet ihoni näyttämään kirjavalta.
Apu on ollut lähellä, kosmetologi-äidissäni. Kävin säännöllisen epäsäännöllisesti kasvohoidoissa, ripsien laitossa ja kulmien värjäyksissä äidillä monet pitkät vuodet. Olen myös aina oppinut käyttämään laadukkaita meikkejä, minkä vuoksi ihon epätasaisuudet eivät ole ihan liikaa haitanneet. En edes ollut tainnut koskaan ostaa itse mitään meikkituotteita ennen kuin lähestyin kolmeakymppiä. Nykyäänkin perustuotteet on aina äidiltä, ja vain joitakin meikkejä nykyään testailen itse ostaen.
Muutama vuosi sitten lopetin hormonien käytön. Huomasin, että ahaa – ihoni todella voi mennä vielä näin paljon huonommaksi. Kiva. Tilanne taitaa olla aikalailla akne. Sen kanssa olen opetellut elämään.
Vaikka sanoinkin, että en nuorempana paljoakaan surrut ihoani, kiinnitin kyllä paljon enemmän kaikkeen ulkoiseen huomiota. Kyttäsin naamaani ja sen pakkelointia, pidin huolen, ettei yksikään finni koskaan näkynyt, ja käytin asiaan paljon aikaa. Viime vuosina onkin tapahtunut ristiriitaisia asioita. Ihoni tila on siis dramaattisesti huonompi kuin nuorempana, mutta ulkonäkökyttäämiseni on vähentynyt melkein samassa suhteessa.
Tapahtui varmaan vanheneminen, mutta tapahtui myös ajan puute. Tämä kuulostaa omituiselta, mutta mitä vaativammiksi työni on tulleet, ja mitä enemmän vaivaa ja aikaa vieviä asioita vapaa-aikanani on (mökki), en yksinkertaisesti ehdi tuijotella peiliin. Lakkasin esimerkiksi lähestulkoon käymästä kampaajalla. Kasvohoitoonkin ehdin vain todella satunnaisesti. Ehkä kerran puoleen vuoteen. Kaikki pidennykset on poissa, ja arkimeikkini nopea. En edes nykyään osaa taituroida sellaisia iltameikkejä, kuin ennen! Meikkaan edelleen arkena töihin, ja muutenkin menoihin, mutta en enää koskaan salille, mökillä, missään muussakaan rennossa tilanteessa. Meikkipussini on keventynyt, ja mahtuu tosiaan nykyään vain pariin pussiin. Ennen meikkejä täynnä oli yksi kaapillinen.
Viimeksi muutama viikko sitten tehtiin äidin kanssa voiteisiin täysmuutos, ja se tuntui jo seuraavana aamuna. Voiteissani on nyt runsaasti hyaluronia ja jojobaa. Äiti toi myös uuden meikkivoiteen, ja lakkasin käyttämästä puuteria. Ollenkaan. Se ei auta ihon kuntoon, mutta meikin käyttäytymiseen päivän aikana kyllä. Ihoni ei onneksi rasvoitu kiiltelemään, joten sopivat meikkivoiteet pysyy kyllä paikallaan. Poissa on kuitenkin puuterin kanssa paakkuuntuva iltapäivän viimeisten tuntien look.
Käyn edelleen samalla kampaajalla kuin joka ikinen elämäni kerta, ja ihonhoidoissa siis äidillä. Molemmat ovat Salon suunnilla, minne en yksinkertaisesti enää ehdi yhtä usein. Ennen otin Turusta tai Helsingistä bussin tai junan säännöllisesti muutaman viikon välein lauantaisin, ja vietin siellä päivän. Nyt kohta neljän vuoden ajan kaikki viikonloput on ensisijaisesti ollut korvamerkitty mökille. Ellei mennä mökille, haluan käyttää viikonloppuni kotiin ja Helsinkiin käpertyen, enkä enää helposti suostu tekemään mitään muuta matkaa. Sinänsä sääli, sillä nekin päivät oli ihania. Parin viikon päästä tämä onneksi taas tapahtuu. Hyvä, koska tuleekin jo kohta puoli vuotta edellisestä kampaajakäynnistäni…
Voi hyvin olla, että kärsin tästä ihoni tilanteesta ihan omasta syystäni. Voisin panostaa hoidoissa käyntiin paljon useammin, voisin etsiä uusia hoitomuotoja, syödä Roaccutanin tai panostaa johonkin muuhun konstiin, joita niin usein näiden juttujeni yhteydessä viestein ja kommentein minulle suositellaan. Kiitos niistä. Totuus kuitenkin on, että en jaksa. En viitsi, en halua, en näe sitä ainakaan vielä vaivan arvoiseksi. Käytän aikani moneen muuhun asiaan paljon mieluummin, ja opettelen samassa yhteydessä myös vieläkin armollisemmaksi itselleni. Lisäksi vanhat konstit toimii: äidin kanssa testaillaan eri tapoja kotihoitoon, eri tuotteita ja joskus niitä hoitojakin. Meikit toimii. Hyvä uni, vesi ja terveellinen ruokakin auttaa.
Lisäksi tämä ihon kunto menee sykleissä: kuukauden ja vuoden kierron rytmeissä. Kuukaudesta noin viikon ihoni on aina erityisen hyvä. Nämä kuvat on sellaiselta viikolta. Vuodenajoista taas alkuvuoden talvi on pahin. Kesää kohti selän ja kasvojen iho aina paranee. Älkää muuten hämääntykö noista selän ihmeen sileistä kuvista. Oli pakko mennä peilin eteen heti näiden kuvien ottamisen jälkeen – onko maaliskuinen selkäni muka noin hyvä? Hah, no ei todellakaan ollut. Valo ja jokin filtteri nyt hämää. Oikeasti selkäni on punaisten näppyjen, isompien ja pienempien, peitossa. Ja jatkuvasti iän kanssa lisääntyvien luomien. Selän iho vaikuttaa vaatevalintoihini aina. En voi huoletta kesälläkään, saati nyt talvella vaikkapa salille laittaa ihan mitä vain selkää paljastavaa vaatetta. Mutta olen jo tottunut siihen. Ihmettelen itsekin, miten rauhallisesti asian nykyään otan. Joskus myös puen selkää paljastavan vaatteen, enkä välitä.
Hiusten suhteen on tapahtunut samaa. Niistä suunnilleen puolet lähti muutama vuosi sitten, ja sittemmin lähtö on kaiketi loppunut. Lisää ei ole tullut. Hiusteni paksuudesta puolet on siis varmaankin lopullisesti poissa. Loputkin harmaantuvat. Kolmekymppisenä kampaajani löysi ensimmäiset harmaat jakaukseni takaa, ja viime vuonna tulivat nämä ohimoystävät. En koskaan ajatellut voivani pitää hiuksiani omassa värissä juurikin tämän vuoksi. Olisi pakko värjätä harmaat peittoon. Sittemmin olen ajatellut toisin. En halua enää kuormittaa hiuksiani useilla värjäyksillä, ja toisaalta harmaat ovat osa minua nyt.
Käyn siis edelleen kampaajalla ja kevytväreissä aina, kun ehdin. Sitä ei vain tosiaan enää tapahdu kovin usein. Eikä kevyempi väri silloinkaan aina peitä kaikkia harmaita. En useinkaan stressaa asiasta. Silloin, kun hiuksia tippui tukottain, stressasin kyllä. Se oli varmaan ”kauneuskriiseistäni” suurin, ja vaikutti mielialaani ihmeen paljon. Kokeilin vaikka mitä temppuja, enkä tiennyt milloin se loppuu vai loppuuko koskaan. Lopulta kun temput oli testattu eikä mikään auttanut, siirsin asian ajattelemisen yksinkertaisesti sivuun elämästäni. En tiedä, auttoiko se, mutta samoihin aikoihin hiustenlähtö loppui, ja samalla pakeni myös suurin mielipaha.
Vaikka mieluummin ottaisin hiukseni ilman harmaita, on myös pari pientä ajatusta, joiden kautta katson niitä ilolla. Isäni harmaantui saman ikäisenä, ehkä jo alle kolmekymppisenä. Hän on aina ollut tummaakin tummempi iholtaan ja hiuksiltaan, ja olen koko elämäni ollut iloinen perittyäni hänen värinsä. Tämän hinnan siitä maksaa. Ja isä on osin harmaanakin näyttänyt aina todella hyvältä. Jospa minä saisin sen toimimaan naisenakin? Toisaalta näen myös ristiriitaa olemuksessani: koen olevani parhaassa iässä, saavuttanut mahtavia juttuja ja viettäväni ihanaa elämää. Harmaat kertovat vuosia olevan vyön alla kuitenkin sen verran, että olen voinut saavuttaa juuri tämän elämän, tässä ja nyt. Suhtaudun myös jopa huvittuneisuudella vielä varsin rypyttömän, mutta näppyläisen “teini-ihon” ja harmaiden hiusten yhdistelmään. Että tämmöistäkin voi ihminen peilissään nähdä, en tiennytkään.
Se on kyllä vääryys, että joidenkin viikkojen päästä 40 täyttävä yhtä tumma veljeni ei ole perinyt isältä ainuttakaan harmaata hiusta!
Paljon samoja haasteita täälläkin ollut. Ja paljolti samalla rentoudella niihin suhtauduttu. Mun hiuksista puolet jäi Roomaan, silloin kun siellä asuin. Huomasin heti päänahan ja ihon reagoivan sikäläiseen veteen. Hiukset harveni urakalla eivätkä koskaan oikein palautuneet. Mutta väliäkö sillä. Olen siinä mielessä onnekas, että aika paljon oli mistä menettää!
Mulla on myös akne. Jokunen vuosi sitten ihotautilääkäri kutsui sitä aikuisiän akneksi, mutta mua nauratti. Ei sekään tunnu ihan oikealle termille, kun (kohta kolme kymppiä pitkästä) elämästäni mulla on ollut aknea kaksi vuosikymmentä. Kyllä se on ennemmin koko elämän akne kuin aikuisiän. Mutta Roaccutania en itsekään ole halunnut, vaikka sitä on tarjottu. Päädyin samaan kuin sinä. Elän akneni kanssa ja elämä on ihan hyvää niin.
Mun äidin äiti harmaantui ihan lumivalkoisen harmaaksi noin nelikymppisenä ja minä toivon, että mulle kävisi niin. 57 vuotias äitini ei tosin ole harmaantunut ollenkaan niin rajusti, mutta silti elättelen toiveita omalla kohdallani harmaantumisesta 😀 Mää oon henkisesti niin mummo, että tuntisin sen jotenkin ennemmin mun luonnetta kuvaavaksi ulkoiseksi piirteeksi kuin kertomukseksi siitä mitä on takana 🙂
Loppuun vielä pakko sanoa sullekin – joka sanaa tarkoittaen – mun uusi lempparilainaus: “You look absolutely gorgeous – and that’s the least interesting thing about you!” <3
Ihanaa viikonloppua Eve!
Voi ihana Kirsi!! Kiitos niin suuresti tästä! <3 ihana asenne sulla näihin, niinkuin aina kaikkeen muuhunkin 🙂 haha apua, mä luultavasti olen nelikymppisenä ihan lumivalkoinen :O kiitos, samoin ihanaa viikonloppua!
Niinkuin sanoitkin, niin et enää stressaa näitä asioita ja se on juuri oikea asenne! Elämässä on paljon muitakin asioita jotka merkitsee enemmän! Olet luonnollisen kaunis niin ulkoisesti kuin sydämeltäsi ja se on aina loistanut postauksistasi! Ihanaa viikonloppua ja nauti olostasi! Terkuin Päivi
Voi kiitos Päivi suuresti sanoistasi taas <3 <3
Muistan kärsineeni samasta tilanteesta juuri silloin kun jätin hormonaalisen ehkäisyn. Tiedän siis tunteen. Kun tulin raskaaksi, tilanne vain paheni ja nyt oikeastaan (kohta 6 vuotta) asian kanssa toimeen tulleena, iho on alkanut kirkastua. Lämmöllä voin suositella MSM-jauheen käyttöä aamuisin; hiukset ottivat myös kasvaakseen takaisin lukuisten hiustenlähtöepisodien jälkeen.
Toinen minkä olen löytänyt talvi-iholle juuri nyt on kasvoveden taputtelu iholle, kasvoöljy ja aamuisin päivävoide ja öisin yövoide. Helpotti. Tsemppiä, ei se kivaa tosiaan ole mutta järjestyy kyllä, ajan kanssa 🙂 t. salolainen
Ah se tuntuu tosiaan olevan sama juttu niin monen kohdalla! MSM:ää olen myös kokeillut, mutta en huomannut eroa… ehkä pitäisi jaksaa syödä sitä pidempään. Kiitos kovasti ja tsemppiä meille 🙂
Aivan ihana postaus ja todella kauniit kuvat (;
Yleensä en jaksa kauneus-postauksia lueskella (heh, en meikkaa kuin muutamia kertoja vuodessa) ja ihonhoitoon liittyvät jutut myös skippaan (kosteutus on se juttu, mutta ei muiden kohdalla niin kiinnosta), mutta tämä oli niin kauniisti, raikkaasti, rehellisesti ja erilailla kirjoitettu.
Vajaan kolmenkympin elämässäni en siis vain ole koskaan kokenut meikkaamista omakseni. Iho ja värit aina olleet hyvät ja on ollut liikaa kiinnostuksenkohteita ja laiskailua, joilta meikkaaminen veisi aikaa. Tämä on osaltaan varmasti myös pitänyt ihoa kunnossa. Vaikka vanhenemisen kyllä huomaa, omalla kohdallani eniten ehkä ihon kuivumisena ja pienten viivojen ilmaantumisena, niin toisaalta olen aina toivonut, että minusta tulee sitten semmoinen iloinen, tyylikäs ja kaunis mummeli ryppyineen päivineen. Ehkäpä alan sitten myös säännöllisemmin kevyesti meikkaamaan, voisi olla hauskaa 😀
Mä olen aina ihaillut naisia, jotka ei meikkaa yhtään tai lähes yhtään. Mun monet ystävät näyttää niin upeilta niin! Jotenkin kun siihen on kerran lähtenyt, ei osaisi mitenkään omalla kohdalla olla ilmankaan. Mummoajan haaveet kuulostaa just ihanilta, aivan varmasti susta tulee sellainen! 🙂 ihana kommentti, kiitos <3
Aivan älyrohkea kirjoitus&kuvat,se kertoo kuinka ihanan armollisesti suhtaudut itseesi ja ulkoiseen olemukseesi!!, Ihailen suunnattomasti asennettasi.
Noi harmaat,ajattele että tuollaista harmaahiusraita- lookkia ei kampaajasi edes pysty toteuttamaan,niin luonnollinen.
Näin vähän vanhempana kuin sä,olen jo onnekseni kyennyt luopumaan ja ettei enää tartte jos ei halua jos ei jaksa jos ei viitsi
Voi kiitos hirveästi! Ihan tosi hienoa kuulla 🙂 vau hieno ajatus muuten tosta kampaajasta 😀 totta!
Juuri tälläisten rehellisten postausten vuoksi suoraan rakastan blogiasi. Olisinpa minäkin ollut sinun ikäisenä yhtä viisas. Olen kamppaillut punakan ja näppyläisen ihon kanssa koko elämäni ja 35-vuotiaaksi asti harrastin ankaraa meikkausta ,jota ei varmasti punoitus ja näpyt näy.kasvohoidot tuntuivat liian kovilta iholleni,sillä kosmetologikäyntien jälkeen se ei meinannut toipua lainkaan,vaan ärtyi pitkäksi aikaa.
Minullakin oli ennen meikkejä valtava arsenaali,nykyään vain yksi pieni pussukka,jolla pärjään mainiosti. Teini-ikäiset tyttäreni omistavat meikkejä ja meikkkaustarvikkeita pienen kaupan verran,mutta se kuuluu tuohon ikään ja uskon ,että järkiinsä vielä tulevat. Onneksi myös panostavat ihonhoitoon ja puhdistukseen.
Pyrin itse nykyään pitämään meikittömiä päiviä ja meikkaukseen menee arkisin vain 10 minuuttia,sillä se pakkkelikerros ei enää määritä minua. Joskus tosin ,jos on jotain hyvin spessua menoa ,onkiva panostaa enemmän,mutta sitä tapahtuu ehkä kerran vuodessa.
Olisi mielenkiintoista lukea sinun ihonhoitorutiineista,jos joskus ehdit.
Itse panostan kostutukseen ,kostaakseen ja vielä kerran kostutukseen,niin olen huomannut ihon voivan suht hyvin. Kyllä se silti vielä punoittaa ja saan finnejä näin 50 veenä,mutta silti se voi paremmin ja tuntuu hyvälle.
Kiitos näistä elämänmakuisista postauksista. En jaksa / ehdi usein kommentoida ,mutta aina odotan innolla sinun blogiasi,että milloin tulee uusi postaus,sillä osaat vain kirjoittaa niin hyvin ja kuvaat asioita ja tuntemuksia sellaisella tavalla,että tempautuu mukaan väkisinkin. Siis kiitos.
Olet kaunis nuori nainen,jolla on selvästi kaunis ja viisas sisin,vaali sitä.
-kirsi-
Suuri kiitos Kirsi jälleen tästä kommentistasi! Noinkin se muuten on, että nuorempana sitä vaan kiinnittää helposti vaikkapa meikkaamiseen enemmän huomiota. Ja on se hauskaa, ihan huvikseenkin! 🙂 Kosteutus tosiaankin on niin tosi tärkeää, en ole ehkä aikaisemmin sitä riittävästi tajunnut! Ja superkiitos hienoista sanoistasi <3 vau <3
Kiitos rehellisestä postauksesta! Itselläni kävi samoin kun lopetin hormonaalisen ehkäisyn ja nyt kun olen raskaana niin ihoni on ärtynyt vielä tuplasti pahemmaksi. Tuntuu olevan kovin yleistä tämä että iho räjähtää hormonien lopettamisen jälkeen, monella ystävälläni on myös käynyt niin. Ohoni ei ole koskaan ollut täysin puhdas, mutta silti itselleni tämä akne on uusi tuttavuus sillä edes teininä ihoni ei tässä kunnossa ollut. Ei ihan tällä hetkellä koe sitä paljon puhuttua raskauden hehkua 😀
No niin tuntuu! Sekin tieto helpottaa, että näin se vaan menee niin monella muullakin… voi vitsi mutta ihan valtavan valtavasti onnea, ihan varmasti hehkut, eikä iholla ole minkään valtakunnan väliä <3 mutta voin kyllä kuvitella, kyllähän se välillä ärsyttää! Tsemppiä 🙂 kiitos kovasti kommentistasi <3
Täytän seuraavaksi 54 vuotta enkä ole meikannut arkisin koskaan. Ja koska en ole käynyt baareissa kohta 15 vuoteen, en ole meikkaillut baari-iltoinakaan :D. Ihoni on aina ollut pisamia täynnä, joten minun on ollut pakko sopeutua siihen, että ihoni on mitä on. En halua peittää sitä pakkeleilla.
Onneksi olen tumma, joten omat sävyni ovat olleet suht voinakkaat eli ei ole tarvinnut hukkua tapettiin ;-). Tosin rintasyöpähoidot veivät minulta seitsemän vuotta sitten lähes kaiken karvoituksen, ja vaikka hiukseni kasvoivat vahvoina takaisin, kulmat ja ripset kokivat kovemman kohtalon. En silti aio piirtää niitä keinotekoisesti lisää näkyviin. Olen se mikä olen eli riittävän kaunis ja saan kelvata muille tällaisena kuin olen – ja varsinkin itselleni.
Hiuksieni suhteen olen arempi eli värjään harmaat piiloon. Tosin nyt olen päättänyt opetella vähitellen hyväksymään myös harmaat.
Mielestäni sinä olet hurjan kaunis. Sinulla on kaunis iho ja upeat hiukset. Muutamasta näpystä ja parista harmaahkosta viis! Ole rohkeasti se mikä olet – sekä henkisesti että fyysisesti :). Voi jopa käydä niin, että kun meikkivoiteen väsyttämä ihosi saa taas hengittää, se voi jopa muuttua paremmaksi (jos nyt tuon paremmaksi tarvitsee enää muuttua…)
Sari N.
Suuri kiitos Sari tästä kommentista! Upea asenne sulla, olet supernainen! Olet käynyt läpi myös kovia, halaus siitä. Kiitos tarinasi jakamisesta ja kauniista sanoistasi <3
Olet kyllä upea bloggaajatuttavuus, kaikin tavoin. Rohkeita, poikkeuksellisen rehellisiä postauksia äkkiseltään katsottuna ongelmattoman satumaisista luksuspuitteista. <3 Uskon kyllä että iho-ongelmat ketuttaa, mutten itse edes huomannut ensin muuta kuin valtavan kauniit silmäsi, hiuksesi ja kasvonpiirteesi. Ja huikean sormuksesi!;)
Uskon että ne huomaavat muutkin ihmiset eikä muutamia omaan silmään aina liian isolta näkyviä harmituksen kohteita.
Timanttinen löytö, tämä blogisi ja instatilisi!:)
Voi vau mikä kommentti, ihanaa, kiitos ihan valtavasti! <3 olen varovasti siirtynyt blogissa pohdiskelemaan vähän enemmän kaikenlaista, kiva, että sille on tällainen vastaanotto <3 ja kiitos, joka ikinen päivä itsekin hämmästellään, miten ihmeessä tällaisia asioita meillä onkaan, ihan tavallisilla pulliaisilla! Niin kiitollinen ja onnellinen saa olla <3 kiitos sulle tosi kovasti hyvän mielen jakamisesta, kertoo sinusta paljon 🙂
Olet kyllä oikein luonnonkaunis ja hiuksetkin näyttävät ihan kadehdittavan hyvältä.
Mulla on myös turhauttavan pitkä historia iho-ongelmien kanssa. Yläasteen jälkeen en kyllä sellaista ajanjaksoa muista, etteikö jotakin hämminkiä olisi ollut meneillään. On ollut kausia, jolloin iho on ollut ihan todella kamalassa kunnossa, ja kirjaimellisesti vaikeuttanut elämää kun on vaan tehnyt mieli vetää pussi päähän ja jäädä kotiin. Onneksi niistä on päästy ohi, ja suurimman osan ajasta iho on ihan siedettävä.
Oikeasti hyvää, sileää ja tasaista ihoa tuskin koskaan saan, mutta olen oppinut hyväksymään sen. Onhan se toki sääli, mutta murheeni ja (iho)ongelmani voisivat olla niin paljon pahempiakin, etten viitsi turhaan surkutella itseäni!
Ja hiukset! En ole värjännyt niitä kymmeneen vuoteen, enkä käynyt kampaajallakaan kuin muutamia kertoja tuona aikana. Kotona niitä on toki leikattu ja usein! 😀 En jaksa arkisin käyttää aikaa ja energiaa hiusten laittamiseen millään raudoilla tai tököteillä, vaan pesu ja harjaus riittävät. Välillä nämä tuntuvat ihan mahdottomilta, ja välillä ihan mahtavilta. Pääasia että kuitenkin ovat. Paras huonon hiuspäivän taltuttaja onkin kiitollisuus siitä, että ylipäätään kasvaa omat terveet hiukset päässä.
Voi olet NIIN oikeassa! Murheet voisi olla megapaljon isompia. Just niin 🙂 mutta tiedän kyllä, mitä tarkoitat noilla ärsyttävilläkin fiiliksillä välillä :/ kiitos tosi tosi paljon hurjan ihanista sanoistasi. Kiitos <3 et arvaakaan, miten kivalta tuntuu 🙂
Hei!
Ihanan hyväksyvästi ja rehellisesti kirjoitat tuntemuksistasi. Olet upea ja luonnonkaunis.
Blogiasi on kiva lukea ja mukava kun kirjoitat monenlaisia asioita arjestasi.
Kiitos siitä❤️
Kiitos ihan hurjan hurjan paljon <3 Vau, ihana kuulla. Kiitos itsellesi ahkerasta kommentoinnista, tulee aina hyvä mieli 🙂
Ihanat ja rohkeat kuvat! Olet kaunis ja pidän tyylistäsi. Postauksiasi on todella mielenkiintoista lukea, kun ne ovat niin aitoja ja rehellisiä. Olen ollut aina tumma hiuksinen, mutta harjaantuminen alkoi aika varhain. Värjäsin hiuksiani kauan kunnes kyllästyin hopeanharmaaseen juurikasvuun. Nyt 53-vuotiaana olen ollut teräksenharmaalla päälläni kolme vuotta. En ole katunut värjäämättä jättämispäätöstäni päivääkään. Monet eivät uskoneet, että tämä on todella oma värini. Kampaajani oli hyvänä tukena ja sanoi, että kyllä tuo rohkeutta vaatii. Välillä harmaa hiuksisto kammottaa, mutta enimmäkseen olen siitä ylpeä.
Ihoni on ollut myös koko elämäni näppyinen ja rasvainen. Siitä olen kärsinyt, mutta nyt sekin alkaa rauhoittumaan. Tässä iässä huomaa, että kannattaa tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, eikä paljon ajatella mitä muut tekevät. Kaikkea hyvää sinulle!
Voi kiitos Maritta tosi paljon! Ihana kuulla. Olet kyllä tosi rohkea, vau! Olen varma, että näyttää todellakin hyvältä 🙂 Kiitos, lämpimästi samoin <3
Sinulla on kauniit piirteet, ja ylipäänsä piirteet ilman meikkiäkin. Oma naamani näyttää omaan silmään sellaiselta, että sitä ei ole olemassakaan ilman piirtämistä.
Tunnistan taas niin monta kohtaa tekstistä. Minullakin oli aiemmin paljon ongelmia ihon kanssa, ja stressasin niistä paljon ja käytin tuhottoman paljon aikaa, rahaa ja energiaa asian pohtimiseen. Nykyään en vaan kerta kaikkiaan ehdi kiinnittää ulkonäköön niin paljon huomiota, mutta silti tunnen itseni ihan kivan näköiseksi. Vähempikin riittää. Ihokin rauhottui iän myötä ja raskauden jälkeen, ja liitän tämän suoraan hormoneihin. Hormonien vuoksi aknekin saattaa olla jopa mahdoton pitää kurissa.
Minäkin lopetin hiusten värjäämisen oikeastaan ensin ajanpuutteen vuoksi, ja lopulta paljastui aika helpoksi olla ilman “pakkoa” (juurikasvu) värjätä. Oma värini ei ehkä ole se kaikkein hehkein, mutta ainakin tällä hetkellä se on trendikäs maantien väri. Ja nyt hiukset ovat hyväkuntoiset. Hiuksistani lähti aivan hirveä määrä raskauden jälkeen ja se oli aika kamalaa, koska hiukseni eivät todellakaan ollut paksut.
Pidin kynsissä 5 vuotta geelilakkoja, aivan jatkuvasti, ja lopulta tulin niille allergiseksi. Se sai ajattelemaan kemikaalikuormaa, kun lääkäri selitti että olen allergisoitunut lakkojen jollekin akrylaatille. Tuollaiset aineet kuulostavat niin pahalta, ja niin vähän niiden olemassa oloa ajattelee.
Kiitos tosi paljon kauniista sanoistasi ja ajatustesi jakamisesta! 🙂 Tekee hyvä kuulla, että monilla muillakin samanlaisia vaiheita ollut! Hyvää alkavaa viikkoa 🙂
Moi Eveliina, eksyin pitkästä aikaa blogiisi ja jopa kommentoimaan asti koska huono iho on jotain jonka kanssa olen taistellut myös lähes koko elämäni, etenkin teini-iän jälkeen ja hormoniehkäisyn lopettamisen jälkeen tilanne räjähti käsiin. Haluaisin vain jakaa oman tarinani, koska niin tutun kuuloisia juttuja! En esimerkiksi edelleenkään omista juurikaan avaria paitoja koska näppylöitä voi olla hartioissa ja selässä ja dekolteella milloin vain, tämä on ollut ainakin n. viimeiset 10 vuotta tilanne. Kolmisen vuotta sitten tilanne uudessa maassa asumisen ja stressin seurauksena oli ehkä eskaloitunein ikinä, koska myös posket olivat isojen ja kivuiliaiden näppyjen peitossa. Tällöin kun ihmiset ympärilläni, satunnaiset tuttavat lähinnä alkoivat kommentoida päätin mennä lääkärille ja teimme Roaccutan-kuurin (vastaava ei ihan kyseinen lääke) ja tämän kuurin jälkeen en voi henkilökohtaisesti ihmetellä kuin miksi odotin niin kauan. Kuuri toimi tosi hyvin ja ei mitään sivuvaikutuksia oikeastaan ollut. Nyt kun kuurin loppumisesta on melkein 2 vuotta iho on enimmäkseen tosi hyvässä kunnossa ja pienimmistä stressinäpyistä tuskin koskaan pääsen eroon, mutta kivuliaat paiseet ovat kadonneet.
Hassua mielestäni on tässä siis että oikeastaan olin sinut faktan kanssa että “ihoni on vain aina ollut huono”, mutta oikeastaan akne on myös sairaus, ainakin lääkärit näin sanoivat minulle, jota voidaan myös hoitaa. Hassu juttu on se, että on mukavaa ettei tarvitse stressata miltä iho näyttää, vaikka tuossa vaiheessa elämääni en oikeastaan siitä niin paljoa välittänytkään, mutta se että iho tuntuu hyvältä on tärkein juttu minulle.
Kiitos tästä kirjoituksestasi, itsevarmuus ei tosiaan liity ulkoisiin seikkohin vaan tulee jostain paljon syvemmältä <3 Ihanaa myös kuulla miten muut kamppailevat samankaltaisten asioiden kanssa. Mulla oli esimerkiksi aina ollut "hyvät hiukset" ja kun täytin 30 menetin hiuksistani valehtelematta puolet. Eikä ne ole takaisin tulleet, mutta sellaista se elämä vaan on 😀 Ja I am all for silver hair, se on niin upea look ja sinä jos kuka can pull that off!
Hei moii, kiva kuulla susta pitkästä aikaa! 🙂 kiitos tosi paljon sun ajatusten ja kokemusten jakamisesta! Näinhän se on, ymmärsin saman ihosairaudesta silloin pari vuotta sitten. Roaccutan varmasti auttaisi, mutta ainakin toistaiseksi olen tietoisesti valinnut olla käyttämättä sitä. Ehkä jossain vaiheessa 🙂 Ja hui noiden harmaiden kanssa! 😀 mutta sai mut kyllä ajattelemaan, että ehkä, miksei! 🙂 kiitos vielä ja terkkuja!
Pakko kommentoida vielä tähän, että häkellyttävän kauniit kuvat sinusta! En oo koskaan kiinnittänyt huomiota harmaisiin hiuksiisi, vaan pelkästään ihastellut hiuksiasi! Näissäkin kuvissa niin hyvinvoivan ja tuuhean näköiset 🙂
Mulle kävi ihme kyllä toisinpäin, iho parani hormonien lopettamisen jälkeen. Nyt se on taas mennyt vähän huonompaan suuntaan, mutta jaksan stressata siitä yhtä paljon kuin niistä isoista reisistä, eli en juurikaan 😀 Ehkä se on juuri tuota, “ettei ole aikaa” ja tärkeämpiäkin asioita pohdittavana. Tai sitten totuin jo siihen toivottomaan tilaan, mitä se oli pari vuotta sitten ja kaikki on nyt kotiinpäin, who knows. Joka tapauksessa ihanan rehellinen ja rento asenne!
Oi kiitos Emmi <3 kiva kuulla 🙂 joo nämä ihojutut on niin hirveän yksilöllisiä, siksi en mielellään esimerkiksi jaa vinkkejäkään, koska en juuri ymmärrä omaakaan ihoani, saati että hatarat vinkit voisi jotakuta muuta auttaa :O Mutta siis kiitos 🙂