Nopea, helppo, gluteeniton, terveellisempi, IHANA suklaakakku

astiat-10

 

No otsikko sen jo kertookin. Hei, voiko muuta haluta? En tarvitse itse gluteenitonta, mutta nopeutta, helppoutta, vähän terveellisempää ja etenkin IHANAA minä suklaakakulta kyllä tarvitsen. Teen tätä nykyään koko ajan. Pelastaa oman viikonlopun, melkein millä tavalla tahansa ruokarajoittuneen vierasjoukon tarjoilut ja ennen kaikkea aikaa.

Kunnia sinne minne se kuuluu, olen löytänyt tämän reseptin Tuulian blogista täältä. Haluan kuitenkin tallettaa tämän myös itselleni siitä hassusta syystä, että etsin aina käyttämiäni reseptejä omasta blogistani…! Täällä ne ovat ainakin tallessa, ellen itse poista niitä 😀 Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen googlannut ruokakaupassa omasta blogistani esimerkiksi tämän tonnikalapiirakan ohjeen.

 

astiat-23

 

Mutta tämä kakku on siis näin helppo:

2 kypsää banaania
4 kananmunaa
10 pehmeää, kivetöntä taatelia
1 dl raakakaakaojauhetta (tai tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta)
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl aitovaniljajauhetta tai vähän vähemmän vaniljasokeria

päälle suklaa-kookosvaahtoa ja marjoja

Sekoita sauvasekoittimella ensin banaanit ja kananmunat tasaiseksi. Lisää sitten kaikki muut ainekset ja aja tasaiseksi massaksi. Kaada leivinpaperoituun ja / tai voideltuun irtopohjavuokaan tai kulhoihin (kuten minä tässä tein), paista 200 -asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kakku on valmista, kun haarukkaan tai hammastikkuun ei jää taikinaa, kun painat sen kakkuun. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Suklaa-kookosvaahtoon tarvitset:

1 prk kookosmaitoa
2 rkl raakakaakaojauhetta tai tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta
3 rkl hunajaa
1/4 tl aitovaniljajauhetta

Kaavi kookosmaidosta se kiinteä, valkoinen osa – ei siis vesimäistä osuutta mukaan. Kaikkein rasvattomin versio ei siis tähän hyvin sovi. Voit myös laittaa tölkin jääkaappiin etukäteen, jolloin kiinteä osa jähmettyy paremmin. Sekoita kaikki ainekset sekaisin joko lusikalla tai vaahdoksi vatkaimella. Jääkaapissa kuorrute jähmettyy vielä hyvin.

Ihanaa viikonloppua! Meille ainakin äidin kanssa tulee, koska aion tehdä tätä 🙂

0 comments so far.

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN