Tartar

tartar-8

 

On tehnyt mieli viime aikoina tehdä vain lempiruokia. Suunnittelin koota niitä tännekin, jos ehtisin ja pystyisin jopa oikeasti kuvaamaan niitä. Nimittäin nyt on käynyt niin, että meidän keittiöstä tuli vahingossa talvikuvauskelpoinen. Siis vaikka kaikkialla on pilkkopimeää, meidän keittiön saarekkeen valot ja valkoinen marmori toimii ruokakuvauksiin! Aah, mitä ihmettä?! Halleluja, en olisi ikinä uskonut. Enkä siihen tietenkään edes ymmärtänyt yrittää pyrkiä.

Sadattelin vain aina vanhoissa kodeissa, kun lokakuusta huhtikuuhun pitäisi ajoittaa kaikki kotikuvaukset lauantaille tai sunnuntaille kello 11-13 väliin. Harvemmin samaan haarukkaan puolen vuoden aikana osuu just niitä ruokia, joita haluaisi kameran muistikortille. Nämä kuvat on otettu kyseisissä olosuhteissa, ja oikeasti jopa kelpaavat!

 

tartar-3

tartar

 

Yksi parhaista, ehkä jopa ihan lempiruokani tällä hetkellä on tartarpihvi. Itse tehtynä. En ole vielä koskaan saanut ravintolasta niin hyvää, kuin kotikeittiöstä, etenkin jos Mr. kokkaa.

Tiedän, että raaka liha jakaa varmaan mielipiteitä, mutta mulla on kaksi ennakkotestiä, ellet ole koskaan kokeillut.

Tykkäätkö lihasta?
Jos kyllä, siirry seuraavaan kysymykseen.

Tykkäätkö sushista?
Jos kyllä, kokeile tartaria.

Oikeasti, tee se.

Tiedän toki senkin, ettei lihan syöminen näinä päivinä ole kovin ookoo, ja usein yritänkin sitä välttää. Kuitenkin myönnettävä on, että lihaa edelleen syödään. Tartar on makumaailmaltaan tosi paljon sushin kaltainen. Suolainen, ja tietenkin raaka. Samoista syistä niitä kumpaakin himoitsen yli kaiken, mutta molempiin tulee myös täysi stoppi, jos annos on liian iso. Kokeile siis pienellä määrällä ensin. Tartaria ei kannata seisottaa jääkaapissa seuraavaan päivään, se pitää syödä heti.

En myöskään ikimaailmassa himoitse mitään tavallista muovipaketissa olevaa jauhelihaa, ja saan yökkimisreaktioita pelkästä raa’an kananmunan juomisen tai syömisen ajatuksestakin. Jostain käsittämättömästä syystä kumpikin raaka-aine (indeed) muuttuu tässä annoksessa vain ylellisyydeksi, mielettömäksi herkuksi.

 

tartar-4

tartar-9

 

Ollaan epäonnistuttukin tämän tekemisessä, mutta täydellinen resepti on löytynyt. Se vaatii (3-4 hengelle, tai muuntele mausteiden määriä lihan määrän mukaan seuraavassa suhteessa):

  •  400g Stockan tartarjauhelihaa 
  • 2 rkl worcesterkastiketta
  • 1 tl tabascoa
  • 1 tl vastarouhittua mustapippuria
  • 2 tl hyvälaatuista suolaa

Stocka nyt ei tietenkään ole mikään ykkösvaatimus, mutta mä olen löytänyt sen idioottivarmaksi paikaksi saada tähän hyvää lihaa. Ollaan kokeiltu kauppahallit ja itse raapimiset, mutta ei. Tämä on parasta. Jos haluat ryhtyä jauhamaan tai riipimään lihaa itse, kannattaa kysellä neuvoja lihatiskeiltä. Me ei osata niitä antaa 😀

Sekoita kaikki mausteet kunnolla lihaan (käsin), ja laita se samantien jääkaappiin kansi tai kelmu päällä.

Tee sillä välin lisukkeet lautasen reunalle:

  • kapriksia hakkeluksena
  • punasipulia pieninä kuutioina
  • valkosipulimajoneesia (ellet jaksa itse, Kruunumajoneesi kunnollisella määrällä valkosipulia on hyvä)
  • pienellä terällä raastettua limen kuorta (tämä on MUST!)

Lisäksi tehdään aina kunnollisia ranskiksia (kuorellisia, hyviä) ja sitruunalla ja pippurilla maustettua salaattia.

Kokoa edelliset lautaselle, sitten pihvi. Pihvin keskelle kananmunankeltuainen. Lautasella tai ainakin käden ulottuvilla on hyvä olla myös mustapippuria, ehkä sormisuolaa.

Tämä on meidän spesiaaliviikonloppuruoka, usein perjantaisin, työviikon päälle, pöydän ääressä syötynä (koska kyllä, muuten possuillaan aina sohvalla kaikki ruokamme).

Ja ainiin! Kuohuviinillä. Ei punaista tai valkoista viiniä tartarin kanssa, sanoi Alko. Kannatti uskoa. Empiirinen tutkimus osoitti, että myös kokiksen kuplat toimii 🙂

 

tartar-6

15 comments so far.

15 responses to “Tartar”

  1. Johanna says:

    Hitsi! Kuulun siihen porukkaan joka syöttää raakaa (jauhe)lihaa vain koirille lihapullien paiston yhteydessä. Nyt kuitenkin jotenkin epämääräisesti alkoikin kiinnostamaan kun luin koko “reseptin”. Mutta… Liha… Stockmannille kun on matkaa 439 km. Pitänee kokeilla jotain paikallista palvelevaa lihatiskiä, kauppahalliakaan kun ei ole. Ihanaa viikonloppua!

    • Eveliina says:

      Hei kannattaa todellakin kokeilla! Haha, ei Stocka ole must 🙂 itse vaan olen löytänyt just sieltä helposti hyvää. Perus lihatiskille vaan, ja neuvoja kysymään 🙂 mutta suosittelen pyytämään tiskillä jo jauhamaan lihan, koska se itse riipiminen, mitä joskus suositellaan, ei kyllä ollut kovin helppoa.. ellei siis itse lihamyllyä omista.

  2. Hanna says:

    Ihanaa että postaat ruokajuttuja! Mä en ihan vielä läpäissyt tartar-testiä, kun sushikin on vielä harjoitusasteella, mutta silti tää inspiroi miettimään kivoja viikonloppuruokia itekin. Joten mielellään kuulisin näitä lisää! Ehkä voisi tehdä illalla tavallista pihviä sen sijaan… Ainakin mustikkapiirakkaa aattelin tänään leipoa!

    • Eveliina says:

      Voi kivaa! <3 tulossa siis lisää 🙂 oi mustikkapiirakkaa, mäkin lupasin mr:lle jo monta viikkoa sitten... :O

  3. 101Dalmatialaista says:

    Herkullisen näköisiä lisukkeita ja jotenkin sairaalla tavalla kiinnostaa myös tuo tartar, en jotenkin ole älynnyt että sitä oikeasti syödään 😀 Mutta tykkään kyllä sushista ihan mielettömästi, eli varmaan olisin ihan raakalainen (:

    • Eveliina says:

      Hih, todellakin, ja superherkkua, ah! Mäkin kyllä löysin tartarin vasta joitakin vuosia sitten. Testiin vaan 🙂

  4. kiia says:

    Vitsi mä en ole ikinä edes harkinnut tartarin tekemistä itse vaikka tilaan AINA tartar-annoksen ravintolassa, jos se löytyy heidän listaltaan. Olen kuvitellut tartar-pihvin tekemisen jotenkin tosi vaikeaksi ja hygieniatarkaksi hommaksi, joten kiitos Stokka-vinkistä. Ensi viikonloppuna meillä herkutellaan tällä!

  5. Kaisa says:

    Oi vitsit, vielä joku päivä mäkin kokeilen tartarin tekemistä itse. Onneksi juuri viime perjantaina sain Winossa oikein hyvän karitsatartarin, niin liian suuri tartar-kateus ei pääse iskemään :D. Tällä hetkellä kaikki ruoanlaittopaukut menee lasten ruokkimiseen, harrastamiselle ei jää energiaa vaikka kuinka siitä tykkäisin.

    • Eveliina says:

      Kannattaa, ehdottomasti! On TODELLA helppoa ja nopeaa! 🙂 ah mutta ymmärrän kyllä tuon aikarajoitteen.. :O

  6. Meri says:

    Täytyykin testata itse joskus! Kiitos reseptistä!

  7. Tildis says:

    Kiitos vinkistä limen suhteen! Tartar lempiruoka myös täällä, mutta limeä en ole koskaan tajunnut laittaa, ensi kerralla testiin ehdottomasti 🙂

  8. Hannu says:

    Hmm. Pitänee kokeilla hirven tai peuran fileistä jahka uusi metsästyskausi alkaa. Materiaali on ainakin tuoretta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN