Miljoona kuvaa Brysselistä 2010

Instagramissa kerkesinkin jo kertomaan, että sain aika yllätyksenä viime viikolla kutsun pienelle kaupunkireissulle Brysseliin! Lähtö on jo ensi maanantaina, ihanaa! Aivan kertakaikkisen huippua päästä hetkeksi taas muihin maisemiin, kesäloma kun on vielä niiiiin kaukana edessäpäin. Huippua päästä myös taas käymään tutussa Rysälässä, edellisen kerran kävin hakemassa sieltä kamani tammikuussa 2011, kun nykyinen työni alkoikin täällä aika vauhdilla. Olen moneen kertaan kertonut, että vietin Brysselissä syksyn 2010 harjoittelussa Euroopan parlamentissa.

En tiedä liekö aika kullannut muistot vai mikä on, kun näitä kuvia katsoessa se lyhyt hetki näyttää niin ihanalta. Muistan siihen sisältyneen kauheita oloja, kuten sen lähdön kun jouduin jättämään kotona alkavan remontin kokonaan Mr:n käsiin ja muuttamaan paikan päällä aika ankeaan huoneeseen. Tai ei siinä mitään vikaa varsinaisesti ollut, mutta alue oli jotenkin kolkko ja pelottava, huoneeni karu ja ahdistava, ja kämppikset kaukaisia, yleiset tilat aika hurjia. Eli siis… oli aika paljonkin vikaa 🙂

Itkin sitä muutaman päivän enkä voinut kuvitella asuvani siellä edes niitä kuukausia. Jälkikäteen ajateltuna muutama kuukausi sinne tänne, mutta siinä hetkessä se oli iso juttu. Kuin ihmeen kaupalla sain homman järjestymään. Sain huoneeseen tilalleni toisen tytön, ja sain kuin sainkin myös sen asunnon, jonka olisin alunperinkin ottanut mutta joka oli siitä ilmoittaessani jo mennyt. Yhtäkkiä sieltä soitettiinkin ja ilmoitettiin sen ihanana kattohuoneen olevan alivuokrattavissa, enkä olisi voinut olla onnellisempi. Keräsin kimpsuni ja hurautin taksilla paljon ensimmäistä asuntoa kauemmas, Woluwe-Saint-Pierren puiston laidalle, mutta matka ei koskaan haitannut mitään. Siellä ihana suomalainen vuokraemäntäni odotti sinisen kattohuoneiston, spagetin ja suklaakakun kanssa. Yksi ihanimmista muistoistani Brysselissä.

Vielä paremmat liittyvät Bryssel-tyttöihin. Aika moni tuttuni asui siellä jo valmiiksi, ja bileitä olisi ollut joka illalle. Joissakin niistä, aika pian muuttoni jälkeen törmäsin näihin tyttöihin, jotka ovat tosi hyviä ystäviäni vieläkin. Heidän kanssaan tehtiin kaikenlaista koko ajan. Kellään ei ollut puolisoita mukana, mutta aikaa ja hinkua tehdä ja nähdä vaikka kuinka. Vietettiin melkein jokainen liikenevä hetki yhdessä jollakin kokoonpanolla tehden kaikkea hauskaa. Käytiin kirppiksillä, shoppailemassa, toreilla ja markkinoilla, toistemme luona, edustussaunoissa, baareissa, lenkillä ja ties missä. 

Annan esimerkiksi tapasin siten, että huomasin Brysselistä asuntoa etsineiden sivustolla ihan samanlaisen ilmoituksen kuin minulla. Ärsytti että no hemmetti, nyt jos joku hyvän kämpän omistaja ottaakin tuon tytön eikä minua! Otin silti jotenkin yhteyttä häneen ja sovittiin treffit parlamentin edustalle Luxembourgin aukiolle, ja siitä ystävystyttiinkin loistavasti. Siellä jotenkin kaikki oli niin samassa tilanteessa, yksin ja avoimia, oli niin paljon helpompaa tavata. 

Toisen hauskan illan muistan sukunimikaimani, naapuritoimiston kollegan luona hänen ihanassa asunnossaan, jossa kaksin punaviinin kuluessa pelastettiin puoli palloa. Kolmanneksi mieleeni on jäänyt eka reissuni Antwerpeniin sen viimeviikonloppuisen polttarisankarin kanssa. Oltiin varattu hotelli ja kaikki, kun tajuttiin vasta junassa (siellä törmättyämme aivan yllättäen suomalaisiin kotipaikkakunnan tuttuihin), että sinne tosiaan on matkaa 70 kilometriä, että kyllä olisi kotiin Brysseliinkin ehtinyt yöksi… 😀 Paluumatkalla ihmettelin nenä junanlasissa punaisten lyhtyjen katuja, joita en voinut käsittää olevan olemassa. Lady Gagan keikka jollakin reissulla Antwerpenissa oli myös huikea, kotimatkan rautatieaseman etsiminen ratikkakiskoja seuraten kun muuten oltiin eksyksissä, ei ollut ihan niin hohdokas… Monta kertaa lähdettiin vain, jonnekin, puistoihin, museoihin, mihin vaan. Syömään vohveleita, ranskalaisia ja majoneesia. Kansallisruokaa muuten! Onneksi näitä ystävyyksiä on säilynyt, olen siitä kauhean onnellinen. 

Brysselin parhaiksi puoliksi sanotaan sen, että sieltä pääsee niin helposti pois. Totta. Reissattiin Antwerpeniin siis useamman kerran, Leuveniin työkaverini kanssa, Pariisiin Mr. Bigin kanssa ja Bruggeen synttäripäivänäni, Strasbourgiin työmatkalle. Niin muuten, Mr:llä oli yksi mahdollisuus käydä tuolla, mutta jotenkin mulla oli silloin joku Bryssel-inhotus ja halusin mennä Pariisiin. Hän lensikin sinne ja minä pari tuntia junalla myös. (Oikeasti, olihan nyt käytettävä se mahdollisuus, että Pariisiin pääsee junalla yhtä nopeasti kuin Helsingistä Turkuun!) Bryssel-inhotuksen, jota en juuri nyt muista, tiedän liittyneen siihen, että siellä satoi aina, EU-korttelit, joissa koko ajan töissä oltiin, voi olla aika ankeita, ja koti-ikävä oli joskus kova. Keskustan turisteihin ja jatkuvaan myllerrykseen kyllästyin myös syksyn aikana jonkun verran. Kotonakin oli vähän vaikeita aikoja ja muistan murehtineeni niitä. Kuten sanottua, nyt en sitä muista kun koko kokemus tuntuu vain ja ainoastaan mahtavalta, mutta tiedän niin käyneen. 

Nyt on jotenkin ihan superihanaa päästä Mr. Bigin kanssa käymään Brysselissä, näyttämään paikkoja ja kuljeskelemaan vaan. Mulle jäi myös ihanat muistot työkavereistani, joita en malta odottaa pääseväni taas näkemään. Muutamia kertoja Suomessa ollaan törmätty, varsinkin entisen esimiesnaiseni kanssa useinkin, mutta ne muut ovat jääneet sinne. Treffit on jo sovittu ties kenen kanssa, illat ei ehkä riitä! 🙂 Mr. Bigin kummisetäkin siellä asuu, häntäkin moikkaamaan!

Syksyn aikana kaiken muun lisäksi kerkesin esimerkiksi joutua yhtäkkiä tulkkaamaan suomalaisille maanviljelijöille EU:n maatalouspolittisen luennon, kuljetella isoja ryhmiä ympäriinsä, muuttaa, taistella loputtoman byrokratian kanssa esimerkiksi viikon verran metrokortin ostosta, juuttua kolmeksi tunniksi jonnekin Ranskan rajalle rämän junan hajottua ja itkeä vollottaa otsa junanvälikön lasissa murheitani, tutustua huippuihmisiin, viettää hullut toimiston pikkujoulut Ikean lihapullien voimin, saunoa Span kylpylässä kylmässä saunassa käsittämättömän upeissa vuorenrinnemaisemissa (ja ostaa elämäni rumimman ja kalleimman uimapuvun sitä varten), tavata huippuihmisiä ja kerätä mielettömästi kokemuksia niin työssä kuin muussakin elämässä. Työssä itse asiassa ihmeen paljonkin, tuntui silloin että päässäni ei ollut lähtiessä ainuttakaan opin ripettä, mutta kyllä niitä itse asiassa on tullut sittenkin kaiveltua mielestä aika paljon.

Huh mutta miten tuosta ajasta voi olla noin kauan aikaa. Tuntuu että se olisi ollut ihan eilen… Vahvistaa vain sitä muutosten kaipuuta nämäkin kuvat… Sitä elämää siellä joskus ikävöin paljonkin. Hieno hetki elämässä, onneksi olen sen saanut kokea <3