Beijing streetstyle x 5
May 15, 2013
Jossakin aiemmassa postauksessa jo sanoinkin, että luvassa on pari kuvaa kiinalaisten katutyylistä. Pääosinhan tyyli on järjetön määrä eri kuoseja samassa asussa, mekkoa, hametta, hihaa ja lahjetta kaikkia päällekkäin, feikkimerkkien ja lapsekkaiden asusteiden kuorruttamana. Sanalla sanoen halpaa, sekavaa ja tyylitöntä. No, eipä se meidän harmaanmusta tuulipukukansa paljon voi kehuskella katujen yleisilmeellä, mutta niin täällä kuin Pekingissäkin tottakai vastaan kävelle upeita, kekseliäitä tai muuten vaan kivoja asukokonaisuuksia.
Harmittaa ihan kauheasti etten kuvannut näitä enempää, varsinkaan Sanlitunin The Villagessa, jossa tyylikästä nuorta väkeä oli aivan pilvin pimein. Jotenkin en kehdannut. Viimeisenä iltana kuitenkin rohkaistuin, ja pyysin muutamalta tytöltä lupaa ottaa kuvan. Jokainen oli todella ystävällinen, englanninkielentaitoinen ja mielissään pyynnöstä. Mikä sai tietysti harmittelemaan entistä enemmän miksi en tehnyt tätä koko viikon aikana.
Mikään näistä asuista ei ehkä ole minun tyyliäni, mutta jokin todella erikoinen, hauska ja kummallinen näissä huomioni herätti. Ja siis eri tavalla hauska ja kummallinen, kuin ne oikeasti friikkikummalliset, joissa ei ollut edes mitään hauskaa. Näillä oli oikeasti tyylisilmää, vaikka se onkin niin kovin erilainen kuin meillä on totuttu.
Oi, ihania kuvia! Pitäisi itsekin harrastaa enemmän tätä asukuvaamista matkoilla, mutta minulla on vähän sama ongelma etten "kehtaa". Ehkä suomalaisilla on vähän liikaa tapana nöyristellä 😀 Varsinkin Kiinassa päädyin kyllä niin monen kiinalaisen kuvaan (kummajainen kun siellä olen), että olisin hyvin voinut heitäkin kuvailla vuorostani 🙂
Joo se on kyllä totta – mä sain kulkea ihan rauhassa mut kaksimetrisen ison vaalean miehen kanssa sain kyllä koko ajan odotella jonkun kuvaamisen päättymistä 😀
Aion minäkin rohkaistua enemmän kyselemään näitä kuvia, se kun oli ihan hauskaa ja kaikki suhtautui niin hyvin! 🙂