Tapahtui jotakin niin hauskaa, että halusin äkkiä iloita siitä linssin läpi. Niinkuin aina ennen. Jalustan vaivan arvoista, ajan jälkeen hurjan kivaa valita ja säätää kuvia, luoda pitkästä tällä tavalla isoilla koneilla ja kameroilla. Ostin alkusyksystä hyvin pitkään haaveilemani nojatuolin. Palkinnoksi uudesta työstäni, mutta myös siksi vain, että haaveita pitää laittaa todeksi. Muutakaan hetkeä ei ole kuin nyt.
Odottavan toimitusaika oli niin pitkä, että ehdin jo unohtaa millaisen ja minkä värisen kankaan valitsin. Viimein viiden kuukauden matkan jälkeen, pari viikkoa sitten Ligne Roset’n simpukan mallinen Togo oli täällä. Tyhjä nurkka, joka on kotona alusta asti tökkinyt, ärsyttänyt ja metelöinyt, hiljeni viimein. Nyt se on rauhallinen, täydellinen, palaset paikallaan.
Sitten viime näkemän olen alkanut lukea vielä paljon enemmän kuin moniin vuosiin, ja kaipasin oikeasti hyvää lukupaikkaa. En pelkkää kaunista lavastetta. Suunnittelin kokonaisuutta huolella, mutta en silti oikeasti tiennyt, millainen tunnelma tähän nurkkaan tulisi. Haluaisiko siinä sitten oikeasti istua, olisiko Togon ja vanhan Hakolan rahin yhdistelmä oikeasti mukava. Toimiiko suunnitelmani Flosin valaisimen käännettävyydestä, onko tässä istuessa kiva näkymä muualle.
Olen ihan sykkyrällä ilosta, kun kaikki toimiikin suunniteltua paremmin. Nurkka vetää puoleensa, siihen haluaa koko ajan mennä. Sytyttää kynttilän viereen, ottaa kirja, lehti, insta – nyt jopa ensimmäistä kertaa blogi syliin ja syventyä omiin juttuihin. Togo on ihana istua, ergonomia toimii – ja sen kankaankin olin onneksi ymmärtänyt valita fiksun neutraaliksi. Tämän vuoksi rakastan sisustamista, tällaisten lopputulosten.
Tässä välissä on tapahtunut suunnittelematon blogitauko. Ehkä blogin loppu, ehkä jonkin uuden alku. En tiedä vielä. Olen blogannut lähes kymmenen vuotta. Koko sen ajan blogi on ollut oma luova tilani. En ole alustakaan asti tähdännyt tekemisessä somevaikuttajien rinnalle, mutta koko ajan etääntynyt sellaisesta muutenkin. Olen tehnyt sitä vain itselleni, kokonaan vailla riippuvuutta tai ohjausta muualta. Urani ja työni on selkeästi ollut aina muualla, rajanveto on ollut selvä.
Blogi on siis aina ollut minulle ensisijaisesti luovuuden paikka, johon taltioida. Kirjoittaa ja kuvata. Päiväkirjamainen ilon tila. Se alkoi kuitenkin myös kuristaa tavoilla, joita oli vaikea sanoittaa. Vaikka kukaan tai mikään ei vaatinut mitään, oli usein tunne pakosta. Halu jakaa vääristyi tarpeeseen jakaa, eikä se tuntunut enää vain hyvältä. En koskaan ole tehnyt tai vaikka ostanut mitään blogia varten, kaikki on ollut täyttä totta. Silti aloin kokea klassisesti sitä, että jäin itse puoliksi paitsi siitä mitä tapahtui.
Vielä sitäkin suurempi väsymys tapahtui aikaan ja vaivaan, jota blogi ja etenkin kuvaaminen vaatii. Blogiin asti sisällön tuottaminen vie aikaa ja vaatii suunnittelua. Kännykkäkuvaaminen, käsittely ja julkaisu ovat ihan eri asioita kuin isoilla välineillä tekeminen. Myöskään taitoni eivät olleet tasapainossa kärsivällisyyteni ja oppimisen halukkuuteni kanssa. Halusin parempaa, mutta en jaksanut panostaa siihen niin paljon, että olisin aidosti kehittynyt paljon. Turhauduin. Enkä sitten jaksanut enää kantaa isoa kameraa kaikkialle, en pyytää muita kuvaamaan.
Halusin luonnollisuutta, halusin vaivattomuutta, helpompaa. Instagram on vastannut tähän tarpeeseen juuri nyt aika hyvin. Se ei kuitenkaan pysty tarjoamaan samanlaista alustaa kirjoittamiselle eikä kuvien viimeistelylle. Isolla kameralla en jaksa kuvata vain pientä ruutua varten. Yhä uskon, että haluan kehittää tekemistä johonkin blogin ja instan välillä. Haen ja mietin, mitä se voisi olla. Kunnon blogitauko kuitenkin on palauttanut ajatukseen rentouden. Jotakin tulee tai ei tule, kun sen aika on. Eikä prosessin edes tarvitse olla lopputulos, on vain vaiheita.
Tilalle tuli myös muuta. Maalausta, työtä, erilaisten ajatusten suuntia.
Tuskin kuitenkaan olisin pitänyt tätä taukoa, jos eteen ei olisi tullut luonnollista syytä. Hain ja sain työpaikallani kesälomien jälkeen vaativan ja hyvin aikaavievän johtotehtävän. Bloggaamiselle ei yksinkertaisesti ollut aikaa ja mahdollisuutta. Ei toisaalta myöskään halua. Halusin käydä tätä elämänvaihetta läpi yksin ja ihan läheisimpien kanssa, enkä ollut valmis jakamaan sitä yhtä paljon kuin aikaisempia vaiheita täällä.
Olin ja olen tehtävästä valtavan innoissani, mutta samalla se on tuonut vuortenkokoisia haasteita, pelkoja ja epävarmuuksia. Niissä on joutunut kasvamaan eri tavalla kuin koskaan ennen. Samalla haluan ahmia sitä lisää, tulla paremmaksi, taistella meidän asian puolesta ja tehdä siinä parasta jälkeä. Jokainen päivä ja viikko saati kuukausi on ollut suurempi oppi kuin yksikään mennen työelämäni vuosi. Puolivuotinen on ollut urani suurimpia käännekohtia. Ehkä kirjoitan tästä joskus lisää. Mutta sen aika ei ole vielä. Tätä pitää ensin elää läpi ja tehdä pidemmälle. Ajattelun aika on myöhemmin.
Viime postauksessa jaoin vinkkini saariston lyhyelle rengasreitille pyörällä, tässä tulee samat vinkit pitkälle reitille! Jälleen kerran pyöräiltiin tosiaan vain puolet reitistä, Korppoo-Houtskari-Iniö-Kustavi-Naantali-Turku. Koko reitti kulkisi Turusta Turkuun, mutta me ei kaikki haluttu polkea toista puolikasta. Kesän superpyöräilijä Emmi kyllä teki sen, ja saapui meille Korppooseen Turusta Paraisten kautta pyörällä. Meidän mökki sijaitsee tosiaan Korppoossa, joten ajetaan tuota tietä viikoittain, eikä minua houkutellut ajaa sitä vielä pyörällä. Halusin myös säästellä pyöräilyyn tottumattomia jalkojani 😀 Yhdessä lähdettiin Emmin ja Janican kanssa reitille Korppoosta meidän luona vietetyn illan ja yön jälkeen.
Yleisenä vinkkinä pitkälle reitille se, että suunnitella kannattaa ja majoitukset pitää varata hyvissä ajoin etukäteen. Me varattiin majoitukset 3-4 viikkoa etukäteen ja oltiin reissussa kaksi yötä. Tsekattiin myös ruokapaikat ja ruokakaupat etukäteen, mikä toimi loistavasti.
Korppoo-Houtskari -lautta
Matkaan lähdettiin puolilta päivin Korppoon Galtbyn satamasta, ilmaisella lautalla Houtskariin. Näiden lauttojen aikataulut löytyvät Finferriesin sivuilta. Näissä lautoissa pyörien kanssa ollaan koko ajan, joten niitä ei tarvitse kiinnittää välttämättä mihinkään. Pyöräilijöitä oli tosi paljon, kuten näkyy!
Houtskari
Houtskarin pieni saari on ihana! Saaren pyöräilee päästä päähän aika nopeasti, matkaa oli vain noin 25 kilometriä. Matkalla on kaksi lossia, joiden aikatauluja ei tarvitse katsoa, koska ne kulkevat koko ajan ja matka on vain viitisen minuuttia. Tie oli aika hiljainen autoilta, ja matkalla superkaunista. Pysähdyttiin syömään keskustassa Skagen -nimisessä pienessä ja tosi söpössä vierasvenesataman ravintolassa.
Toinen vaihtoehto olisi ollut Hyppeis Värdshus -aivan ihanan näköinen majoitus- ja ruokapaikka, joka poikkeaa reitiltä kuitenkin yhteensä 10 kilometriä (5 suuntaansa). Oltaisiin matkasta huolimatta valittu se, mutta oltiin liian myöhään liikkeellä lounasta ajatellen ja liian aikaisin illallisen alkuun.
Mossala Island Resort
Ekan päivän aikana ajettiin vain tuo helppo noin 27 kilometriä Houtskarin läpi (keskustassa poiketen), ja yövyttiin jo Houtskarin päässä Mossala Island Resortissa. Kyseessä on campingalue, jossa on hyvin edullisia erilaisia mökkimajoituksia tarjolla. Odotukset eivät olleet korkealla, mutta paikka kyllä ylitti ne moninverroin!
Edullisin yöpymismökki oli todella siisti ja toimiva, kuten koko alue. Kaikkialla oli puhdasta ja viihtyisää, alue oli suuri ja sauna tosi kiva, ravintola myös. Oltiin aika onnellista likkaa illalla meressä uidessa, saunoessa ja drinkkien äärellä. Oli kivan iisi aloitus päivälle, myöhäinen lähtö, rento lyhyt ajelu ja pitkä ilta kivassa paikassa yhdessä.
Iniö
Toka päivä oli pyöräilyistä pisin, sillä majoituksia oli vähän hankala saada. Lähdettiin siis Houtskarista aamun ensimmäisellä lautalla kello 9 Iniöön. Lauttamatka kesti vajaan tunnin ja maksoi 12 € pyörän kanssa. Lautta oli siis perillä Iniössä ennen kymmentä. Poljettiin suoraan Iniön läpi, josta seuraava lautta Kustaviin lähti kello 11.
Tätä pohdittiin pitkään: poljetaanko suoraan Kustavin-lautalle pysähtymättä Iniössä, vai jäädäänkö odottamaan seuraavaa lauttaa ja jäädään katselemaan Iniön saarta. Tosi hankalaa oli se, että tuo seuraava lautta lähti vasta iltapäivällä kolmen maissa. Aikaa olisi ollut Iniössä siis nelisen tuntia. Nyt tuntuu, että tehtiin oikea päätös, koska vaikka Iniö näyttikin kivalta, ei näkemistä niin moneksi tunniksi olisi ollut. Sanoisin, että paljon mieluummin esimerkiksi Seilissä tuon ajan vietin.
Houtskari-Iniö -lautan aikataulut ja hinnat.
Tokan päivän teema oli lossit – olikohan matkan varrella peräti viisi lossia? Jälleen kerran niitä ei tarvinnut varata etukäteen ja päivän ensimmäisen Houtskari-Iniö -lautan jälkeen mitkään lautoista eivät olleet maksullisia.
Heikinkarin Ranthuone
Pysähdyttiin syömään Taivassalossa Heikinkarin Ranthuoneessa, ihan tien varressa. Paikka oli tosi kiva ja ruoka mutkatonta, mutta maukasta. Viivähdettiin aika pitkäkin hetki, syötiin hyvin, parannettiin maailmaa, täytettiin vesipullot ja jatkettiin vasta rauhassa matkaa.
Kustavin ja Taivassalon tienoilla oli pitkä pätkä tietä, joka oli sitä tylsintä ja vähän stressaavaa. Kapea piennar ja vilkas autoliikenne.
Askaisten Vanha Keskipiirin Koulu
Toisen päivän kilometrit olivat muistaakseni vajaat 60, ja illalla saavuttiin Askaisiin meidän toiseen majoitukseen. Askaisten Vanha Keskipiirin Koulu bongattiin Airbnb:stä, ja se oli yksi mielettömimmistä majoituspaikoistani ikinä, ulkomaat mukaan lukien! Vau, vau ja vau – tulen tekemään tästä oman postauksensa. Askaisissa oli vain yksi todella pieni kauppa, josta sai myös pizzaa, ja niillä eväillä elettiin hyvin ilta.
Ihan lähellä olisi muuten ollut myös Louhisaaren kartano, joka olisi kiinnostellut kovasti, mutta aika ei oikein riittänyt. Sinne pitää vielä joskus palata!
Reissun kolmantena ja viimeisenä päivänä tultiin jälleen Naantalin kautta Turkuun samaa reittiä kuin lyhyellä rengastiellä. Päätettiin reissu ennen kello kuutta Aurajokirannan Hygge -ravintolan drinkeillä. Saatiin taas kuorma-autoconcierge noutamaan Turusta ja jatkettiin vielä Janican kanssa Korppooseen yhdeksi yöksi.
Oli aivan mahtava reissu, joka ei unohdu varmaan koskaan! Parasta jälleen oli viettää aikaa näiden naisten kanssa, joihin olen aikoinaan törmännyt blogien kautta. Miten hullua ja ihanaa miten läheisiä meistä on näiden kuuden-seitsemän vuoden aikana tullut <3 Myöskin reitti pidempänä ja monipuolisempana tuntui tietysti kunnon saavutukselta ainakin minulle vähäisellä pyöräilykokemuksella. Mutta ei muuten ollenkaan rankalta! Rohkeasti siis vaan.
Pehmustettuja pyöräilyhousuja kyllä suosittelen ja muutamat varusteet helpottavat elämää. Hankin sivutaskullisen, tarroilla tarakalle kiinnitettävän pyörälaukun ja ruuvasin tankoon juomapullotelineen. Lisäksi minulla oli etukori ja siinä pieni reppu, jonka sai helposti mukaan ravintolaan mennessä. Näihin mahtui hyvin kahden yön tavarat ja ylikin.
Ihana kesäretki, kiitos Janica ja Emmi!
Pääsin tänä kesänä polkemaan pyörällä sekä saariston lyhyen että pitkän rengastien viimein! Molemmille reissuille veti mukanaan onneksi innokkaat pyöräilykaverit. En ole nimittäin varma olisinko itse saanut aikaiseksi. Reissut olivat kuitenkin ehdottomasti kesän kohokohtia! Parasta oli parhaiden ystävien kanssa vietetty aika, maisemien vaihtuminen, itse polkeminen, upeat maisemat, hyvä ruoka ja kivat majoituskohteet. Ah, mitä elämyksiä ja mahtavia kokemuksia kaikkineen!
Annan tässä meidän parhaat vinkit molemmille reiteille. Tässä postauksessa lyhyen rengastien vinkit. Postaus pitkästä rengastiestä taas löytyy täältä.
Me muuten poljettiin kummastakin reitistä vain puolet. Molemmat reitithän kulkisivat täyden ympyrän Turusta Turkuun. Kuitenkin puolet reitistä (Turku-Kaarina-Parainen-Nauvo-Korppoo) on sitä tietä, jota me ajetaan mökille koko ajan, joten en halunnut itse ajaa sitä tietä enää pyörällä. Tämä sopi myös molemmille pyöräilykavereille, sillä samalla saatiin reissusta ajallisesti vähän lyhyempi, mutta ehdittiin viettää aikaa myös meidän mökillä ennen reissuihin lähtemistä.
Sanottava kuitenkin on, että suosittelen kyllä tuota Kaarina-Parainen-Nauvo-Korppoo -saaristotietä myös pyörällä. Se on ehdottomasti näkemisen arvoinen ja ensimmäiselle lossille saakka on myös pyörätietä.
Yleisenä vinkkinä molemmille reiteille sanoisin, että itse en pitäisi ensiarvoisen tärkeänä polkea reittejä kokonaan. Vain paloja voi poimia, ja saaristossa (eli lossien takana) on kaikkein kauneinta. Saaret, eli Nauvo, Korppoo, Houtskari, Iniö ja Seili olivat ehdottomasti ihanimpia maisemiltaan ja tunnelmaltaan. Vanhaa saaristomaaseutua, hiljaisia teitä, suloisia kyliä, sympaattisia majoituksia, vettä ja lauttoja kaikkialla. Mantereen puolella tiet ovat paljon vilkkaampia ja maisemat paikoin aika tylsiä, sellaisia kuin missä tahansa Suomen maanteillä. Tietysti palkinnot odottavat taas Naantalissa ja Turussa.
Nauvo
Lyhyt rengasreitti me aloitettiin Nauvosta, “saariston pääkaupungista”. Nauvon vierasvenesatama on kasvanut pieneksi saaristoidyllin helmeksi, jossa on tosin melkoinen tungos kesän lomakuukausina. Silti sille kannattaa antaa pieni hetki aikaa. Satamaan on putkahdellut ihania ravintoloita toisensa viereen, sisustus- ja vaatekojuja punaisiin puumökkeihin ja myös useampi majoituspaikka. Nauvon majoitukset ovat kuitenkin varsin varattuja, ajoissa siis liikkeelle!
Katso lauttojen aikataulut etukäteen. Molemmilla reiteillä on pari lauttaa, joiden aikataulut kannattaa katsoa etukäteen. Kummallakin reitillä on yksi maksullinen lautta, mutta niitäkään ei tarvitse etukäteen maksaa tai varata. Riittää, että tiedät milloin nuo muutamat harvemmin kulkevat lautat kulkevat.
Lyhyellä rengastiellä aikataulut kannattaa katsoa Nauvo-Seili-Rymättylä -lautan osalta: M/S Östern aikataulut ja hinnat.
Lautta kulkee Nauvosta Rymättylään vain pysähtyen matkalla Seilissä. Seiliin voi jäädä ja lähteä eteenpäin vasta seuraavalla lautalla, tai skipata Seilin kokonaan ja matkata suoraan Nauvosta Rymättylään. Suosittelen kyllä pysähtymään tai jopa yöpymään Seilissä.
Lautta maksoi polkupyörän kanssa 10 € per henki. Mukaan kannattaa ottaa oma hyvä mustekala, sillä pyörä pitää itse kiinnittää tiukasti autokannella laivan seiniin. Pyöriä ja autoja on paljon, ja pyörää ei saa jättää kannelle irralleen.
Seili
Lyhyen rengastien voi tosiaan ajaa nousematta maihin Seilissä, ja matkaamalla Nauvosta lähteneen lautan kyydissä suoraan Rymättylään. Suosittelen kuitenkin viettämään Seilissä hetken. Vanhalla spitaalisten ja mielisairaiden sairaalasaarella on hurja historia, mutta lempeä luonne. Pienellä saarella aika on pysähtynyt 1900-luvun alkuun, kaikkialla on kunnostettua, kaunista ja hiljaista. Sairaalan päärakennuksessa on museo, opastettuja kierroksia ja ihana sisäpihallinen kahvila-ravintola.
Koko saaren kiertää hetkessä, joten kannattaa pysähtyä syömään, eväille laitureille, katsastaa kaunis erikoisen näköinen kirkko ja hautausmaa ja ehtiessä mennä myös opastetuille kierroksille. Täällä voi tosiaan myös majoittua, joko omassa veneessä vierasvenesatamassa tai sairaalan romanttisissa vanhoissa asuntolarakennuksissa.
Bonusvinkki: Seilin kirjat
Seilin vierailun jälkeen luin Katja Kallion Yön kantaja -romaanin, joka kertoo sairaalassa todellisuudessa potilaana olleen Amanda Aaltosen fiktiivisestä elämästä. Kirja oli upea kuvaus irtolaisnaisen todellisuudesta Suomessa edellisvuosisadan vaihteessa, ja maisemamaalaus elämästä saaressa, josta kukaan sinne joutunut ei käytännössä koskaan päässyt pois. Suosittelen tätä kirjaa myös ilman omakohtaista kokemusta Seilistä. Varoitan kuitenkin, että sen jälkeen ainakin haluat matkata sinne. Tilasin myös vielä paremmaksi suositellun Seili-kirjan, Johanna Holmstömin Sielujen saaren. Sitä en ole vielä ole saanut käsiini, mutta odotan innolla.
Seilissä meillä oli useita tunteja aikaa ennen lautan lähtöä.
Ravintola Röölänranta
Seilin lounasaika aukeaa vasta puoliltapäivin, joten ei ehditty lounastaa siellä ennen lautan lähtöä Rymättylään. Rymättylässä 10 kilometrin polkemisen jälkeen matkan varrella on vierasvenesatamassa ravintola Röölänranta, jota voin suositella. Ei fiini, mutta aivan kelpo paikka ja tosi hyvän etapin päässä edelliseltä lautalta. Hyvät pizzat ja kiva iso terassi meren äärellä.
Naantali
Suomen parhaita kesäkaupunkeja, tietysti matkan varrella pysähtymisen arvoinen. Vanhan kaupungin rannassa ravintola Amandis tarjoaa aivan parhaat vohvelit ja jäätelöannokset, ja ravintoloita on rannan mitalta paljon.
Matka Naantalista Turkuun on kokonaan pyörätietä! Vaihtoehtoja on kaksi: Raision kautta tai pikatien vartta seuraillen. Suosittelen jälkimmäistä. Se on hiukan lyhyempi eikä kuulemma niin mäkinen. Suosittelen myös, että ainakin joku seurueesta käyttää pyörätiekarttaohjelmaa vaikka Google mapsista. Pikatien varren pyörätie on kauniimpi kuin olettaisi, mutta siinä on yllättävän paljon käännöksiä, joissa voi ajaa harhaan ilman karttaa. Me kyllä ajettiin tällä eka kerralla ilman mitään varsinaista karttaohjelmaa, mutta vähän väliä piti pysähdellä risteyksissä kaivamaan puhelin esiin ja arpomaan risteyksessä suuntaa.
Turku
Määränpäässä kannattaa ehdottomasti pysähtyä jossakin jokirannan ihanista ravintoloista. Siellä on monta ihanaa, esimerkiksi Blanko, Tintå, Hygge, Tiirikkala, Tårget, Smör, Cafe Art, Niska sekä E.Ekblom, jossa me tässä skoolattiin päivälle. Vetäisin muuten tuon ryppyisen mekon pyöräkassista illallista varten. Myös uikkarit ja pyyhe oli mukana, matkan varrella olisi ollut kivoja uimapaikkoja. Se vähän harmittaa, ettei pysähdytty uimaan kuumana päivänä!
Puolikkaan lyhyen rengastien ajaa helposti päivässä
Me aloitettiin Nauvosta 8:40 Seiliin lähtevällä lautalla. Vietettiin Seilissä koko aamupäivä, ja lähdettiin seuraavalla mahdollisella, kello 12:40 lähtevällä lautalla Rymättylään. Oltiin Rymättylässä siis kello 13 jälkeen, mistä päivän polkeminen vasta alkoi. Olin tästä vähän huolissani, koska matkaa oli vielä yli 50 kilometriä, enkä ole tottunut pyöräilijä ollenkaan. Mutta se meni ihan kevyesti, ajettiin hitaasti ja pysähdeltiin matkalla usein.
Syötiin Röölänrannassa aika kauan ja Naantalissa oltiin viiden maissa, Turussa seitsemältä.
Matkaa kertyi muuten tasan 50 kilometriä, vaikka kartta yllä muuta näyttää!
Ihan tavallisella pyörällä pärjää, mutta Rymättylän ja Naantalin välissä on kyllä hirveästi mäkiä! Vaihteet kannattaa siis pyörässä olla ja voimia säästellä ensimmäisissä mäissä.
Pyörätietä matkalla oli tosiaan Naantalista Turkuun, mutta ei oikeastaan muuten. Rymättylässä oli vielä hiljaisia teitä, mutta Naantalia lähestyttäessä tiet vilkastuu pientareiden pysyessä kapeina, joten varovainen pitää olla. Aika hyvin autoilijat kuitenkin pyöräilijöiden tietää näillä teillä olevan, ja antavat tilaa.
Plussaa tässä päiväreissussa ilman yöpymistä on se, että tämän voi toteuttaa aika ex tempore vaikka kelien mukaan. Tietysti tämä vaatii autollista apua, jos reitin lopettaa näin eri paikkaan kuin mistä aloitti. Mr. onneksi yhdisti rautakauppareissun mökiltä tähän, ja haki mut pyörineni kuorma-autolla Turusta päivän päätteeksi.
Kaiken kaikkiaan, aivan ihana päivä! Menisin ehdottomasti uudelleen ja suosittelen todella! Kiitos Malla <3
