Havaintoja tilanteesta

decor-10

 

Pitää muistaa taas jatkossa varoa mitä toivoo. Toivon ja kaipaan jatkuvasti aikaa olla kotona. Nähdä koti päivänvalossa, olla omien asioiden äärellä, hiljaisuudessa. Sitä, että näkisi toista enemmän. Aika usein toivon myös kiireen taukoamista. Varmaan aika moni meistä?

Nyt kaikesta edellä mainitusta saa nauttia 24/7. Vaikka töitä tehdäänkin koko päivän ja aikamoisessa pyörremyrskyssä nyt kumpikin, ollaan silti tässä yhdessä. Ollaan kotona, mistä en saa tarpeekseni. On hiljaista ja on valoisaa. Eikä ole iltaisin kiire, paitsi työasioissa joskus silloinkin. Ei ole pakko edes mihinkään kivaan.

Nautin tilanteesta häikäilemättä. Toistaiseksi en ole kaivannut mitään niistä asioista, mistä nyt ollaan paitsi.

Kerran pidettiin viikonloppu keskellä viikkoa. Keskiviikkoiltana, kertakaikkiaan. Käytiin taas kävelyllä, leivoin laiskasti, ostettiin ja myös juotiin lasi viiniä. Ei tapahdu nykyään muuten ikinä. Olen juonut viiniä viimeisen puolen vuoden aikana ehkä kymmenen lasia. Nyt olen keksinyt, että luomuviineistä päänsärkyni ei taidakaan villiintyä tai edes alkaa.

Kaupunki on hiljennyt käsittämättömällä tavalla. Ulkona liikkuu ani harva, ja kaupat ovat tyhjiä. Mielenkiintoista. (Edit: en siis missään nimessä käynyt ”kaupoissa”, vain ruokakaupassa! Siellä oli aavemaista.)

 

decor-5

decor-12

 

Etätyöt ja esimerkiksi etäpalaverit töissä sujuvat ällistyttävänkin hyvin. Toivon, että koko maailman tasolla elämään jää se etäkohtaamisten käytäntö, joka nyt on ollut pakko vakinaistaa. Jospa se vähentäisi jopa työmatkalentämistä. Edistäisi työpaikoilla pysyvästi työntekotapojen monipuolistumista ja joustavuutta.

Toisista, myös tuntemattomista välittäminen on kivunnut erilaiselle tasolle. Se ei tosin minusta ole kovin yllättävää – kyllä suomalaiset ovat aina toisistaan välittäneet tällä perustavanlaatuisella tasolla. Kriisin aikana se vain läikähtää näkyviin eri tavalla. Tietysti toivoa sopii, että se jäisi näkyvämmäksi ja konkreettisemmaksi myös kriisin jälkeen.

 

decor-7

decor-3

 

Poikkeustilanne voi kuulostaa kylmäävältä. Mitä nyt, mitä se tarkoittaa, milloin se päättyy? Olen huomannut, että valtiotieteilijä minussa suhtautuu asiaan mielenkiinnolla. Miten tällainen asia yhteiskunnassa teknisesti toteutetaan, miten se etenee, mitä se tarkoittaa, mitä sen sisällä tapahtuu? Mitä voin itse tehdä?

Työssäni paljonkin. Hämmentävässä tilanteessa sivusta seuraaminen on aina ahdistavampaa kuin jonkin konkreettisen tekeminen. Mr. pitää osaltaan pääkaupungin vitaaleja toimintoja pyörimässä ja minä olen tiiviisti tekemisissä esimerkiksi valmiuslain tulkintojen ja mahdollisten toimeenpanojen, yritysten selviämisen sekä itse sote-järjestelmän kanssa.

Kansalaisena olen tietysti huolissani talouden ja yritysten tilanteesta. Se on todellakin – poikkeuksellinen. Vaikka on jo selvää, että tällä on kauaskantoisia vaikutuksia, näen tilanteen selkeästi pistemäisenä. Tiedetään, mikä tämä juttu on ja suunnilleen se, millaisella aikajänteellä sen voi odottaa päättyvän. Kyseessä ei ole monimutkainen talousjärjestelmän itsensä luoma verkko, johon se lopulta sotkeutuu. Sellaisista tilanteista lamat yleensä syntyvät, ja sieltä tie ylös on hidas. Tämä päättyy ennemmin kuin myöhemmin, ja sitten – terveet ihmiset kyllä hoitavat talouden kuntoon. 

Presidenttimme on lausunut viisaita. Kuten mielestäni myös maan hallitus. Olen seurannut ilolla esimerkiksi eduskunnan täysistuntoja, joissa tuki toisille yli puoluerajojen on oman historiani ajalta ennennäkemätön. Se on ällistyttävän hienoa. Kunpa siitäkin jäisi paljon elämään tämän jälkeen.

Yritysten tilanne on vakava ja hurja. Tilanteet ovat muuttuneet järisyttävän nopeasti. Kuitenkin myös pyrkimykset pelastukseen ovat olleet ihmeteltävän nopeita. En tarkoita, että ratkaisut olisivat jo valmiina ja käytössä, tai edes kaikki löytyneet, mutta monen eri tahon liikkeet asiassa ovat olleet yllättävän ketteriä. Yhteisiä näkemyksiä on löydetty päivissä, jopa tunneissa. Yhteiskunnan rattaat pyörivät normaalisti niin hitaasti, että tätä on todella mielenkiintoista seurata.

 

decor-2

decor-8

 

Olemme siinä onnellisessa asemassa, että lähipiirissämme kenelläkään ei ole tilanteesta johtuen taloudellista hätää. Terveydellistäkään huolta ei ole – ainakaan vielä. Vailla henkilökohtaisia murheita kapasiteettia jää toistaiseksi tilanteen rauhalliseen ja uteliaaseenkin seuraamiseen ja töiden tekemiseen. Myös kodista ja sen rauhasta sekä yhdessä olosta nauttimiseen.

Päivät jatkuvat, kevätkin, poikkeustilassakin. Otan siis tästä niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin kaiken irti ja jatkan edelleen omalta osaltani myös viruksen leviämisen välttämistä. Toivon, että myös sun elämässä huolet on minimissä nyt ja jatkossakin <3

ps. Haluan vielä linkata lempikirjoittajani Eeva Kolun upean kirjoituksen tästä hetkestä. Lue se, tulet hyvälle mielelle <3



Paossa, työmaalla

rimat-4

 

Kuin olisi leffassa. Lavasteissa, käsikirjoituksessa. Tai hurrikaanin silmässä, ehkä unessa. Tai sittenkin kehon ulkopuolella, sitä katselemassa. Eikö teistäkin tunnu siltä? Milloin viimeksi olemme kokeneet sen, kun koko maailma puhuu yhdestä asiasta? Kun amerikkalainen sisustussuunnittelija instagramissa ja ystäväjoukko kadunkulmassa lausuvat täsmälleen samat sanat. Olemme me ihmiset tietysti, useastikin. Nyt some ja armoton uutisvirta laitteissamme on kuitenkin edellisiin kertoihin verraten uusi, ja tilanne sen myötä myös. Ajantasainen, välkkyvä informaatiotulva poistaa välimatkat. Kaikkialla ihmisten huolet ovat samat. Tässä on tilanteen armoa, eikö olekin – nähdä taas, että me olemme samanlaisia kaikki.

Minulle tämä epätodellisuus näyttäytyy ihmeellisenä tyyneytenä. En pelkää minkään loppuvan, enkä pelkää itse virusta. Pelkään läheisteni puolesta ja terveydenhoitojärjestelmämme puolesta. Seuraan sitä työssäni erityisen tiiviisti. Prioriteettini on iso kuva, jossa voin kantaa konkreettisen korteni kekoon. Tapausten piikki romahduttaisi tai vähintään venyttäisi hoitokapasiteettiamme siihen pisteeseen, missä tarvitsevat eivät enää saisi hoitoa. Sitä on vältettävä.

Ainoa keino on sosiaalinen etäisyys. Sosiaalinen etäisyys nyt, eikä myöhemmin. Sosiaalinen etäisyys nyt, niin kauan kuin tarpeellista. Se tarkoittaa olemista poissa kaikkialta toisten ihmisten läheltä, missä ei ole ihan pakko olla. Ja itse asiassa pakko ei ole olla kuin kotona, meidän onnekkaiden asiantuntijatyötä tekevien. Kun me kaikki muut olisimme poissa kaikkialta, he, jotka kannattelevat yhteiskunnan perustoimintoja päätöksenteossa, ruuantuotannossa ja -jakelussa, terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa tai vaikka ratikan ohjaimissa ovat paremmassa turvassa. Ja sitä kautta kaikki.

Olen puhunut töissä etätöiden puolesta, pesen järjestelmällisesti käsiä ja välttelen kaikkea, mitä vältellä voi. Toivon, että mahdollisimman moni tekee saman. Virusta voi ilmeisesti sairastaa myös oireettomana. Se voi elää myös pinnoilla. Riskejä voi pienentää ihmisten ilmoilla liikkuessa, mutta jos riskin voi välttää kokonaan, miksi ei sitä tekisi? Seuraavasta seuraavaan, erilaisia polkuja, joita et osaa tietääkään, päätyen jopa tragediaan. En aio mahdollistaa sitä omalla toiminnallani lainkaan. Olen tietysti huolissani esimerkiksi pienyrittäjistä ja taloudesta, mutta vielä enemmän vaikkapa isäni terveydestä.

Hopeareunuksia on myös monia. Me onnittelemme itseämme siitä, ettemme varanneet matkaa tälle keväälle mihinkään. Suunnilleen koskaan en tietäisi mitään parempaa kuin olla kotona vain, ilman pakkoa mennä mihinkään. Nautin siitä siis nytkin. Töitä tietysti tehdään, mutta hiljaisessa, turvallisessa omassa kodissa tai muualla, missä asussa tahansa, nukkuen tunnin pidempään. Eikä mitään ole pakko päivän jälkeen. Kaikki ympärillä on hiljaisempaa. Kunpa olisi vieläkin hiljaisempaa.

Me tulimme mökille, jossa ei ole ketään missään. Yhteenkään kahvaan ei ole kukaan muu koskenut. Hitsi, meidän saaressa ei edes ole kahvoja. Maanantaina on aivan pakko hoitaa muutama asia, ja kaipaan myös omaan kotiin. Palataan siis Helsinkiin, tehdään töitä kotoa, ollaan illat vain, ja kävellä voi. Palataan mahdollisesti taas myöhemmin tänne ja sama jatkuu, niin kauan kuin on tarvis.

Ei tässä ole mitään hätää, tehdään vain kaikki ehdottomasti parhaamme ja sitten tämä on ohi. Mahdollisesti hopeareunukset jatkavat elämäänsä senkin jälkeen – kehittyneemmät etätyökäytännöt, vähemmät työmatkailulennot, läheisemmät ihmissuhteet, enempi ulkoilu, paremmat varautumisuunnitelmat seuraaviin kriiseihin.

 

rimat-9

 

Läppäri ja sirkkeli, työkaverini nyt.

 

rimat-8

rimat

 

Siellä palaa saarni, useampi euro per metri.

 

rimat-14

 

Kamerani oli viimeksi vahingossa jpg -asetuksella, mutta kai rimoituksen loppusuora näistäkin näkyy. Kaksi viikonloppua tähän vielä menee, tai ehkä puolitoista. Löysin instasta rakentajien tilejä, ja hashtagin ‘rimakatto’. Siellä kolme tai neljä ensimmäiseksi avaamaani tiliä mainitsi tehneensä oman kattonsa muutamassa päivässä. Lähetin kateellisia tiedusteluja tekniikoista yksityisviestillä. Ajattelin ihan oikeasti, että jotkut ovat keksineet jotakin, mitä me emme. Kuulemma eivät. Tekniikka on ihan sama, mutta he tekevät tämän kahdessa – neljässä illassa, kun meillä työpäiviä on kulunut noin 30.

Mysteeri on todellinen. Jollakulla rimat oli valmiiksi käsiteltyjä, yhdellä sentin leveämpää. Toinen ei ollut tehnyt kattovalojen kohdista pyöreitä, vaan katkaissut rimat suoriksi lamppujen kohdalta. Kaikki nopeuttavia tekijöitä, mutta ei nyt noin paljon. Yksi taas kehui tehneensä homman yksin vain muutamassa päivässä. En keksi, mitä me tehdään väärin, kun vuodesta on kulunut näiden kanssa nyt neljännes.

Ei voi muuta kuin jatkaa. Nyt tehdään makuuhuoneemme seinää. Vintille menee jämäpalat. Makuuhuoneiden seinät näyttää  u p e i l t a !  En olisi ikinä uskonut, että visio olisi toteutuessaan näin mahtava. Ollaan niin iloisia tästä valinnasta ja keksinnöstä. Kunpa olisi jo valmista, paettaisiin maailmassa kaikkea tänne.

 

rimat-6

rimat-13

rimat-10

rimat-3

rimat-7

rimat-18

rimat-12

rimat-5

rimat-11

rimat-17



Sunnuntai

sunnuntai-13

 

Vihdoin kotona. Takana on Brysselin -työreissun ja ison seminaarin vetämisen kautta lomaviikko mökillä ja vielä hotelliyö Helsingissä. Oli kovin hyvä loma. Vanhemmat kävivät Korppoossa, oli ihana näyttää mitä ollaan tehty. Ja haaveilla yhdessä.

Perjantaina matkustettiin koko päivä, ja pääsin matkalla kampaajalle. Edellisestä kerrasta oli melkein viisi kuukautta. Mikä reipas olo hiuksissa nyt onkaan, ihan kuin kasvotkin olisivat muuttuneet. Oli myös ihana nähdä kampaajaani pitkästä aikaa. Päivä oli myös Mr:n suuri päivä, jota vietettiin lopulta ihan kahdestaan. Käytiin rennossa ja hauskassa paikassa syömässä ja jatkettiin suoraan hotelliin keskustassa. En käynyt kotikautta missään vaiheessa, mikä lisäsi loman tuntua. Oli niin tarpeellinen ja niin ihana ilta.

Lilla Roberts lunasti odotuksia ja univelkoja. Miten hyvä siirtymä rakennuspölyistä puhtaisiin lakanoihin ja kauniiseen ympäristöön. Kuvasin kylpyhuoneratkaisuja ja oltiin vain.

 

sunnuntai-5

sunnuntai-8

sunnuntai-15

 

Koti näytti entistä ihanammalta lauantaina. Koti on turva ja suoja, jota muualla ei ole. Ei vielä, mökistä tulee toinen. Sielläkin tosin joskus vielä pelottaa, meri ainakin. Se oli viime viikolla välillä hurja, meidän soutuveneen kokoisessa rispaantuneessa paatissa.

Purin laukut ja kävin sohvalleni, ensimmäistä kertaa viikkoon. Olin tekemättä mitään, kertakaikkiaan. Hetken vain, koska nukahdin. Oltiin juonittu ystäväni kanssa miehillemme vielä päivälle yllärinäkeminen. Niin rakkaat ystävät, ja niin harvoin me nähdään. Taas on liukunut ruuhkavuosissa neljännesvuosi edellisestä. Mikä sääli. Mutta meillä oli niin hauskaa. Aloitettiin jo kahden jälkeen, koska krooninen väsymys. Bar Cón ja siitä Tennariin, katsomaan Oscar-voittaja isossa salissa, viinin ja rommin kanssa. Miten hauska juttu, että tämäkin Suomessa jo onnistuu – leffan ja viinin yhdistäminen! Ja tietysti valtava purkillinen karkkia. Käsiä pestiin, karkkikauhaloiden jälkeen, korona on tämän kevään leima.

Elokuva laittoi ajattelemaan. Teatterimainen, suomalaiseen silmään koominen teos, mutta myös kovin syvä. Mitä sitä ymmärtääkään toisten elämistä. Minkä vuoksi sitä tekee asioita, joita tekee. Ovatko kaikki uskomukseni sittenkin vääriä?

 

sunnuntai-12

sunnuntai-6

sunnuntai-16

 

Mietin parhaillaan isoa päätöstä. Sen pitäisi olla tehtynä alkuviikosta. Ajatuksia sumentavat muiden mielipiteet, lähinnä oletetut sellaiset, ja omat totutut tavat ajatella. Onko niillä väliä. Millä lopulta on. Sanotaan, että vain sellaisia asioita kannattaa murehtia, joilla on merkitystä vielä viiden vuoden päästä. Tällä on. Joka minuutti ajatukseni muuttuvat, enkä tiedä vielä mitä teen. Onneksi ongelma on positiivinen ja kumpikin päätös hyvä.

Lomaviikko on kohta ohi, mutta ei se mitään. Arki tuntuu hyvältä. Lomamoodi on helppo löytää aika nopeasti, mutta pelottavan nopeasti sen vaikutus myös minun kohdallani usein haipuu. Toivottavasti huomisen jälkeen on vielä hyvä.

Ja myös päätös olemassa.

 

sunnuntai-10 sunnuntai-2




© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN