State of skin

skin-15

 

Huomasin joitakin aikoja sitten, että kauneusrutiinini, jos niitä sellaisiksi voi sanoa, on muuttuneet dramaattisesti. Kymmenen – viidentoista vuoden ajan normi oli se, että meikkasin joka päivä (paljon), kävin kampaajalla kerran kuussa, ja harrastin rakennekynsiä ja ripsienpidennyksiä. Vain välillä ne olivat poissa, pääsääntöisesti pidin ja huolsin kumpaakin.

Ihoni ei ole koskaan ollut sileä ja näpytön, ei ikinä. Jos joku päivä tai kaksi kasvoni ja selkäni ovatkin olleet ilman varsinaisia paukamia, epätasaisuus, punoitukset, ja tietysti pisamat (sekä selässä luomet) on aina saaneet ihoni näyttämään kirjavalta.

Apu on ollut lähellä, kosmetologi-äidissäni. Kävin säännöllisen epäsäännöllisesti kasvohoidoissa, ripsien laitossa ja kulmien värjäyksissä äidillä monet pitkät vuodet. Olen myös aina oppinut käyttämään laadukkaita meikkejä, minkä vuoksi ihon epätasaisuudet eivät ole ihan liikaa haitanneet. En edes ollut tainnut koskaan ostaa itse mitään meikkituotteita ennen kuin lähestyin kolmeakymppiä. Nykyäänkin perustuotteet on aina äidiltä, ja vain joitakin meikkejä nykyään testailen itse ostaen.

Muutama vuosi sitten lopetin hormonien käytön. Huomasin, että ahaa – ihoni todella voi mennä vielä näin paljon huonommaksi. Kiva. Tilanne taitaa olla aikalailla akne. Sen kanssa olen opetellut elämään.

 

skin

skin-29

skin-27

 

Vaikka sanoinkin, että en nuorempana paljoakaan surrut ihoani, kiinnitin kyllä paljon enemmän kaikkeen ulkoiseen huomiota. Kyttäsin naamaani ja sen pakkelointia, pidin huolen, ettei yksikään finni koskaan näkynyt, ja käytin asiaan paljon aikaa. Viime vuosina onkin tapahtunut ristiriitaisia asioita. Ihoni tila on siis dramaattisesti huonompi kuin nuorempana, mutta ulkonäkökyttäämiseni on vähentynyt melkein samassa suhteessa.

Tapahtui varmaan vanheneminen, mutta tapahtui myös ajan puute. Tämä kuulostaa omituiselta, mutta mitä vaativammiksi työni on tulleet, ja mitä enemmän vaivaa ja aikaa vieviä asioita vapaa-aikanani on (mökki), en yksinkertaisesti ehdi tuijotella peiliin. Lakkasin esimerkiksi lähestulkoon käymästä kampaajalla. Kasvohoitoonkin ehdin vain todella satunnaisesti. Ehkä kerran puoleen vuoteen. Kaikki pidennykset on poissa, ja arkimeikkini nopea. En edes nykyään osaa taituroida sellaisia iltameikkejä, kuin ennen! Meikkaan edelleen arkena töihin, ja muutenkin menoihin, mutta en enää koskaan salille, mökillä, missään muussakaan rennossa tilanteessa. Meikkipussini on keventynyt, ja mahtuu tosiaan nykyään vain pariin pussiin. Ennen meikkejä täynnä oli yksi kaapillinen.

Viimeksi muutama viikko sitten tehtiin äidin kanssa voiteisiin täysmuutos, ja se tuntui jo seuraavana aamuna. Voiteissani on nyt runsaasti hyaluronia ja jojobaa. Äiti toi myös uuden meikkivoiteen, ja lakkasin käyttämästä puuteria. Ollenkaan. Se ei auta ihon kuntoon, mutta meikin käyttäytymiseen päivän aikana kyllä. Ihoni ei onneksi rasvoitu kiiltelemään, joten sopivat meikkivoiteet pysyy kyllä paikallaan. Poissa on kuitenkin puuterin kanssa paakkuuntuva iltapäivän viimeisten tuntien look.

 

skin-12

skin-8

skin-18

 

Käyn edelleen samalla kampaajalla kuin joka ikinen elämäni kerta, ja ihonhoidoissa siis äidillä. Molemmat ovat Salon suunnilla, minne en yksinkertaisesti enää ehdi yhtä usein. Ennen otin Turusta tai Helsingistä bussin tai junan säännöllisesti muutaman viikon välein lauantaisin, ja vietin siellä päivän. Nyt kohta neljän vuoden ajan kaikki viikonloput on ensisijaisesti ollut korvamerkitty mökille. Ellei mennä mökille, haluan käyttää viikonloppuni kotiin ja Helsinkiin käpertyen, enkä enää helposti suostu tekemään mitään muuta matkaa. Sinänsä sääli, sillä nekin päivät oli ihania. Parin viikon päästä tämä onneksi taas tapahtuu. Hyvä, koska tuleekin jo kohta puoli vuotta edellisestä kampaajakäynnistäni…

Voi hyvin olla, että kärsin tästä ihoni tilanteesta ihan omasta syystäni. Voisin panostaa hoidoissa käyntiin paljon useammin, voisin etsiä uusia hoitomuotoja, syödä Roaccutanin tai panostaa johonkin muuhun konstiin, joita niin usein näiden juttujeni yhteydessä viestein ja kommentein minulle suositellaan. Kiitos niistä. Totuus kuitenkin on, että en jaksa. En viitsi, en halua, en näe sitä ainakaan vielä vaivan arvoiseksi. Käytän aikani moneen muuhun asiaan paljon mieluummin, ja opettelen samassa yhteydessä myös vieläkin armollisemmaksi itselleni. Lisäksi vanhat konstit toimii: äidin kanssa testaillaan eri tapoja kotihoitoon, eri tuotteita ja joskus niitä hoitojakin. Meikit toimii. Hyvä uni, vesi ja terveellinen ruokakin auttaa.

Lisäksi tämä ihon kunto menee sykleissä: kuukauden ja vuoden kierron rytmeissä. Kuukaudesta noin viikon ihoni on aina erityisen hyvä. Nämä kuvat on sellaiselta viikolta. Vuodenajoista taas alkuvuoden talvi on pahin. Kesää kohti selän ja kasvojen iho aina paranee. Älkää muuten hämääntykö noista selän ihmeen sileistä kuvista. Oli pakko mennä peilin eteen heti näiden kuvien ottamisen jälkeen – onko maaliskuinen selkäni muka noin hyvä? Hah, no ei todellakaan ollut. Valo ja jokin filtteri nyt hämää. Oikeasti selkäni on punaisten näppyjen, isompien ja pienempien, peitossa. Ja jatkuvasti iän kanssa lisääntyvien luomien. Selän iho vaikuttaa vaatevalintoihini aina. En voi huoletta kesälläkään, saati nyt talvella vaikkapa salille laittaa ihan mitä vain selkää paljastavaa vaatetta. Mutta olen jo tottunut siihen. Ihmettelen itsekin, miten rauhallisesti asian nykyään otan. Joskus myös puen selkää paljastavan vaatteen, enkä välitä.

 

skin-10

skin-25

skin-20

skin-26

 

Hiusten suhteen on tapahtunut samaa. Niistä suunnilleen puolet lähti muutama vuosi sitten, ja sittemmin lähtö on kaiketi loppunut. Lisää ei ole tullut. Hiusteni paksuudesta puolet on siis varmaankin lopullisesti poissa. Loputkin harmaantuvat. Kolmekymppisenä kampaajani löysi ensimmäiset harmaat jakaukseni takaa, ja viime vuonna tulivat nämä ohimoystävät. En koskaan ajatellut voivani pitää hiuksiani omassa värissä juurikin tämän vuoksi. Olisi pakko värjätä harmaat peittoon. Sittemmin olen ajatellut toisin. En halua enää kuormittaa hiuksiani useilla värjäyksillä, ja toisaalta harmaat ovat osa minua nyt.

Käyn siis edelleen kampaajalla ja kevytväreissä aina, kun ehdin. Sitä ei vain tosiaan enää tapahdu kovin usein. Eikä kevyempi väri silloinkaan aina peitä kaikkia harmaita. En useinkaan stressaa asiasta. Silloin, kun hiuksia tippui tukottain, stressasin kyllä. Se oli varmaan ”kauneuskriiseistäni” suurin, ja vaikutti mielialaani ihmeen paljon. Kokeilin vaikka mitä temppuja, enkä tiennyt milloin se loppuu vai loppuuko koskaan. Lopulta kun temput oli testattu eikä mikään auttanut, siirsin asian ajattelemisen yksinkertaisesti sivuun elämästäni. En tiedä, auttoiko se, mutta samoihin aikoihin hiustenlähtö loppui, ja samalla pakeni myös suurin mielipaha.

 

 

skin-17

skin-7

skin-30

skin-5

 

Vaikka mieluummin ottaisin hiukseni ilman harmaita, on myös pari pientä ajatusta, joiden kautta katson niitä ilolla. Isäni harmaantui saman ikäisenä, ehkä jo alle kolmekymppisenä. Hän on aina ollut tummaakin tummempi iholtaan ja hiuksiltaan, ja olen koko elämäni ollut iloinen perittyäni hänen värinsä. Tämän hinnan siitä maksaa. Ja isä on osin harmaanakin näyttänyt aina todella hyvältä. Jospa minä saisin sen toimimaan naisenakin? Toisaalta näen myös ristiriitaa olemuksessani: koen olevani parhaassa iässä, saavuttanut mahtavia juttuja ja viettäväni ihanaa elämää. Harmaat kertovat vuosia olevan vyön alla kuitenkin sen verran, että olen voinut saavuttaa juuri tämän elämän, tässä ja nyt. Suhtaudun myös jopa huvittuneisuudella vielä varsin rypyttömän, mutta näppyläisen “teini-ihon” ja harmaiden hiusten yhdistelmään. Että tämmöistäkin voi ihminen peilissään nähdä, en tiennytkään.

Se on kyllä vääryys, että joidenkin viikkojen päästä 40 täyttävä yhtä tumma veljeni ei ole perinyt isältä ainuttakaan harmaata hiusta!

 

skin-14

skin-9

skin-31



Sisustusvakoiluloma St. Georgessa

stgeorge-26

 

Mr. oli varannut meille yllärinä helmikuussa 15-vuotispäivän kunniaksi hotelliyön Helsingistä, vieläpä St. George -hotelliin, jossa olen himoinnut käydä sen aukeamisesta asti. Sattui sopivasti myös ystävänpäivä, Mr:n syntymäpäivä, naistenpäivä ja vieläpä maan poliittisessa elämässä, eli myös mun työelämässä päivä, joka tosiaan vaati vähän hermojen lepuuttelua!

St. Georgelta odotin ensisijaisesti inspiraatiota. En olisi kuitenkaan osannut arvata, kuinka paljon sitä saisinkaan! Hotelli todella on upea. Kokonaistaideteos, jonka yksityiskohtien tutkimiseen käytettiin koko vuorokausi. Halusin oikein rypeä seinien silittelyssä, värien oppimisessa, mattojen ihmettelyssä, eri tilojen fiilistelyssä.

Meillä oli varmaankin edullisin huone (Serenity), joka oli aika pieni, mutta ei haitannut mitään. Ei me muuta tarvittukaan, ja jo se oli täynnä niin kauniita ratkaisuja, joista nautittiin todella.

 

stgeorge-32

stgeorge-10

stgeorge-18

stgeorge-16-side

 

Panin muistiin:

  • Katon ei tarvitse olla valkoinen
  • Rosetti maalataan samalla värillä, ja se näyttää ei-valkoisenakin upealta
  • Jalka- ja kattolistojen pitää sittenkin olla leveät
  • Beigeä ei tarvitsekaan karttaa, jos se on oikean viileä
  • Kun on aika valita mökin seinämaalia, käy kysymässä St. Georgen kahvilan seinien sävyä
  • Kiinteät, teetetyt kalusteet, tekstiilit ja esimerkiksi ovet maksavat itsensä takaisin silkkana onnena
  • Kaikki suuri voi olla samasta värimaailmasta (seinät, katot, sängyn pääty, yöpöydät, ovet jne)
  • Harkitse kiinteiden kalusteiden maalaamista samalla värillä kuin esimerkiksi seinät tai jalkalistat
  • Käännä Mr:n pää kuviollisen, punasävyisen vanhan maton suhteen
  • Voisiko sohva ollakin tumma?
  • Älä pelkää retron pilkahduksia!
  • Miten olisi rottinkiovet jonnekin?
  • Olet ollut oikeassa siinä, että tammi on puulajien kuningas
  • Hanki lisää Kastehelmi -astioita. (Tammen värisenä nekin)
  • Lakkaa kaihtamasta puisia valokuvakehyksiä
  • Hanki kumiviikuna
  • Käy katsomassa haapaa mökin kattomateriaaliksi
  • Voisiko myös mökin saunakin olla tehty ohuista rimoista?
  • Osta The Design Hotels Book
  • Hanki mökille lomasta muistuttavat saippuat (esim. L:A Bruket jollain tietyllä tuoksulla)

 

stgeorge-2

stgeorge-8

stgeorge-23

stgeorge-3

 

Vuorokausi tuntui oikeasti niin lomalta, että oli ihan omituista ajaa kotiin ratikalla eikä lentokoneella. Tultiin hotellille kumpikin suoraan töistä jo aikaisin, vähän eri aikaan. Se oli superhauskaa, ihan eri kuin jos oltaisiin lähdetty kotoa. Mr. valitsi synttäridinnerikseen ihan kulmilla olevan Naughty Burgerin (niin meitä, hah!), napattiin hotellin sateenverjot mukaan, käytiin kaupassa ostamassa jotakin huoneeseen, ja luikittiin sateesta huoneeseen koko loppuillaksi.

Aamiainen oli muuten ihan mahtava. Tiesin sen olevan tosi kallis, jos esimerkiksi joskus muuten vain tulisi tänne aamupalalle. Siihen nähden ensivilkaisulla tarjonta näytti tosi suppealta. Aamiainen osoittautui kuitenkin varmaankin laadukkaimmaksi, mitä ollaan syöty. Joka ikinen asia oli vain jotenkin todella priimaa. Appelsiineista alkaen, yksilöt oli täydellisiä. Kurkku, lohi, kaikki. Kaikki, mikä oli voitu tehdä itse, oli tehty. Mikään ei ollut bulkkia purkista. Arvostamme. Etenkin leipä ja bostonkakkupalat – aaaah <3

 

stgeorge-14

stgeorge-4

stgeorge-9

stgeorge-11

stgeorge-5

stgeorge-27

stgeorge-19

stgeorge-7

stgeorge-17

stgeorge-6

stgeorge-12

stgeorge-30-side

 

Aamiaisen jälkeen käytiin vielä rauhassa testaamassa hotellin (varsin instafamous) spa-puoli, joka sekin oli positiivinen yllätys. Tällaisiin tiloihin on yleensä vaikea tuoda lämpöä ja kliinistä hygieenisyyden tunnetta samaan aikaan. Täällä siinä oli onnistuttu ällistyttävän hyvin. Jälleen tunnelma oli huoleton, rento ja yksinkertainen, mutta tuoksuja myöten tinkimättömän ylellinen.

Viipyiltiin kaikissa tiloissa pitkän aikaa katsellen, kokeillen ja testaten. Joku voisi intoilla eri asioista, mutta me saadaan hyviä kicksejä esimerkiksi ovien kiinnityksistä, kiukaista ja valaistusratkaisuista 😀

Ah, inspiraatiokulho on iloisen täynnä, mieli irrotettu arjesta, ja olo todellisen loman jälkeinen. En olisi voinut parempaa toivoa. Upeaa, Helsinki, maailmanluokan kokemus. Well done, St. George.

 

stgeorge-20

stgeorge-22



Mikään, mikä on tuottanut iloa, ei koskaan ole ollut turhaa

astiat-6

 

Olen aina potenut kummallista huonoa omaatuntoa siitä, että kulutan aikaani ja energiaani “turhiin” ja “vääriin” asioihin. Ajattelen, että aikaa ei saisi käyttää vaikka valokuvaamiseen, kirjoittamiseen, kuvankäsittelyyn ja instagramin selailuun, kun saman ajan voisi viettää miettien ilmastonmuutosta, tai edes etsien vegereseptejä. Aina pitää jotenkin salata sitä, kuinka isoa riemua oikeastaan tunnenkaan vaikkapa onnistuneista sisustusvalinnoista tai kodin suunnittelusta, koska moraalisesti oikeutetun ilon pitäisi löytyä esimerkiksi toisten ihmisten auttamisesta.

Toisten harrastusten ajattelen olevan vähemmän syntisiä kuin toisten. Liikunta ja lukeminen on aina ok. Ne jotenkin kehittävät ihmistä. Itse asiassa kuitenkin meidän kulttuurimmehan näin ajattelee, eikö? Meille esimerkiksi liikunta on nimenomaan hyveellistä, tavoiteltavaa, oikeutettua. Normi. Ei turhuutta. Voisi kuitenkin kuvitella, että pari tuhatta vuotta sitten kookospähkinöiden nostelu tai aitauksen ympäri juoksentelu ajanvietteenä olisi nähty aika pölvästinä. Ajan haaskauksena joltakin tärkeämmältä, hyveellisemmältä, oikeammalta.

Silti, on tosi vaikea oppia tästä ajattelutavasta pois, kun kokee, että siitä ei saisi oppia pois.

Näinä aikoina, kun voimavarani on kiinnittäneet huomioni, olen kuitenkin yrittänyt. Joskus on muutaman sekunnin mittainen kirkaskin hetki. Yhtenä sellaisena ehdin jopa tallettaa tämän kirjoituksen otsikon mukaiset sanat puhelimeeni. Sitten hetki olikin jo mennyt, ja palasin rämpimään syyllisyydessäni. Kuitenkin ehkä vähän vähemmässä sellaisessa.

Taisin tuolloin olla kävelemässä töistä kotiin, ja ajattelin, miten voisin pyrkiä pitämään uupumuksen ja stressin matalana tänään, huomenna, tällä viikolla. Mietin, mikä olisi sellainen tila, jossa pääsisi vähän leijumaan, painavuutta pakoon. Ajattelin bloggaamista, ajattelin kuvaamista, innostuin, muistin uudet, haaveilemani kuvankäsittelyjutut, sydän alkoi lyödä nopeammin, pakkasin kameran mukaan mökille, ajattelin, josko tällä kertaa saisin kuvista enemmän sellaisia, jollaisia kohti olen pyrkinyt, otin kameran käteen ja menin ulos täydelliseen kuvausilmaan, ilman kiirettä mihinkään.

Ja siinä, se ajatus: tämä ei ole turhaa.

Tämä ei voi olla turhaa, ei väärin, eikä syntistä, jos tästä tulee hyvä mieli. Tämä vie stressiä, tuo iloa, vapauttaa oloa, eikä tästä kukaan tai mikään kärsi. Olen jo tehnyt viikon työt, ollut ihan hyvä veronmaksaja, enkä kiusannut ketään. Kaikki hyvin siis. 

Esimerkiksi viikonloppuaamiainen, kauniisti kattaminen ja valokuvaaminen on tällainen asia. Me nautitaan tänä viikonloppuna hotellilakanoista ja aamiaisesta St. Georgessa. Ihan, ihan parasta, ja pelkästään turhuutta <3 Upeaa naistenpäivää, toivottavasti säkin saat tehdä tänä viikonloppuna asioita, joista saat iloa.

 

astiat-13

astiat-17

astiat-25

astiat-20

astiat-12

astiat-14

astiat-19

astiat-16

astiat-8

astiat-7

astiat-15




© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN