Paossa, työmaalla

rimat-4

 

Kuin olisi leffassa. Lavasteissa, käsikirjoituksessa. Tai hurrikaanin silmässä, ehkä unessa. Tai sittenkin kehon ulkopuolella, sitä katselemassa. Eikö teistäkin tunnu siltä? Milloin viimeksi olemme kokeneet sen, kun koko maailma puhuu yhdestä asiasta? Kun amerikkalainen sisustussuunnittelija instagramissa ja ystäväjoukko kadunkulmassa lausuvat täsmälleen samat sanat. Olemme me ihmiset tietysti, useastikin. Nyt some ja armoton uutisvirta laitteissamme on kuitenkin edellisiin kertoihin verraten uusi, ja tilanne sen myötä myös. Ajantasainen, välkkyvä informaatiotulva poistaa välimatkat. Kaikkialla ihmisten huolet ovat samat. Tässä on tilanteen armoa, eikö olekin – nähdä taas, että me olemme samanlaisia kaikki.

Minulle tämä epätodellisuus näyttäytyy ihmeellisenä tyyneytenä. En pelkää minkään loppuvan, enkä pelkää itse virusta. Pelkään läheisteni puolesta ja terveydenhoitojärjestelmämme puolesta. Seuraan sitä työssäni erityisen tiiviisti. Prioriteettini on iso kuva, jossa voin kantaa konkreettisen korteni kekoon. Tapausten piikki romahduttaisi tai vähintään venyttäisi hoitokapasiteettiamme siihen pisteeseen, missä tarvitsevat eivät enää saisi hoitoa. Sitä on vältettävä.

Ainoa keino on sosiaalinen etäisyys. Sosiaalinen etäisyys nyt, eikä myöhemmin. Sosiaalinen etäisyys nyt, niin kauan kuin tarpeellista. Se tarkoittaa olemista poissa kaikkialta toisten ihmisten läheltä, missä ei ole ihan pakko olla. Ja itse asiassa pakko ei ole olla kuin kotona, meidän onnekkaiden asiantuntijatyötä tekevien. Kun me kaikki muut olisimme poissa kaikkialta, he, jotka kannattelevat yhteiskunnan perustoimintoja päätöksenteossa, ruuantuotannossa ja -jakelussa, terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa tai vaikka ratikan ohjaimissa ovat paremmassa turvassa. Ja sitä kautta kaikki.

Olen puhunut töissä etätöiden puolesta, pesen järjestelmällisesti käsiä ja välttelen kaikkea, mitä vältellä voi. Toivon, että mahdollisimman moni tekee saman. Virusta voi ilmeisesti sairastaa myös oireettomana. Se voi elää myös pinnoilla. Riskejä voi pienentää ihmisten ilmoilla liikkuessa, mutta jos riskin voi välttää kokonaan, miksi ei sitä tekisi? Seuraavasta seuraavaan, erilaisia polkuja, joita et osaa tietääkään, päätyen jopa tragediaan. En aio mahdollistaa sitä omalla toiminnallani lainkaan. Olen tietysti huolissani esimerkiksi pienyrittäjistä ja taloudesta, mutta vielä enemmän vaikkapa isäni terveydestä.

Hopeareunuksia on myös monia. Me onnittelemme itseämme siitä, ettemme varanneet matkaa tälle keväälle mihinkään. Suunnilleen koskaan en tietäisi mitään parempaa kuin olla kotona vain, ilman pakkoa mennä mihinkään. Nautin siitä siis nytkin. Töitä tietysti tehdään, mutta hiljaisessa, turvallisessa omassa kodissa tai muualla, missä asussa tahansa, nukkuen tunnin pidempään. Eikä mitään ole pakko päivän jälkeen. Kaikki ympärillä on hiljaisempaa. Kunpa olisi vieläkin hiljaisempaa.

Me tulimme mökille, jossa ei ole ketään missään. Yhteenkään kahvaan ei ole kukaan muu koskenut. Hitsi, meidän saaressa ei edes ole kahvoja. Maanantaina on aivan pakko hoitaa muutama asia, ja kaipaan myös omaan kotiin. Palataan siis Helsinkiin, tehdään töitä kotoa, ollaan illat vain, ja kävellä voi. Palataan mahdollisesti taas myöhemmin tänne ja sama jatkuu, niin kauan kuin on tarvis.

Ei tässä ole mitään hätää, tehdään vain kaikki ehdottomasti parhaamme ja sitten tämä on ohi. Mahdollisesti hopeareunukset jatkavat elämäänsä senkin jälkeen – kehittyneemmät etätyökäytännöt, vähemmät työmatkailulennot, läheisemmät ihmissuhteet, enempi ulkoilu, paremmat varautumisuunnitelmat seuraaviin kriiseihin.

 

rimat-9

 

Läppäri ja sirkkeli, työkaverini nyt.

 

rimat-8

rimat

 

Siellä palaa saarni, useampi euro per metri.

 

rimat-14

 

Kamerani oli viimeksi vahingossa jpg -asetuksella, mutta kai rimoituksen loppusuora näistäkin näkyy. Kaksi viikonloppua tähän vielä menee, tai ehkä puolitoista. Löysin instasta rakentajien tilejä, ja hashtagin ‘rimakatto’. Siellä kolme tai neljä ensimmäiseksi avaamaani tiliä mainitsi tehneensä oman kattonsa muutamassa päivässä. Lähetin kateellisia tiedusteluja tekniikoista yksityisviestillä. Ajattelin ihan oikeasti, että jotkut ovat keksineet jotakin, mitä me emme. Kuulemma eivät. Tekniikka on ihan sama, mutta he tekevät tämän kahdessa – neljässä illassa, kun meillä työpäiviä on kulunut noin 30.

Mysteeri on todellinen. Jollakulla rimat oli valmiiksi käsiteltyjä, yhdellä sentin leveämpää. Toinen ei ollut tehnyt kattovalojen kohdista pyöreitä, vaan katkaissut rimat suoriksi lamppujen kohdalta. Kaikki nopeuttavia tekijöitä, mutta ei nyt noin paljon. Yksi taas kehui tehneensä homman yksin vain muutamassa päivässä. En keksi, mitä me tehdään väärin, kun vuodesta on kulunut näiden kanssa nyt neljännes.

Ei voi muuta kuin jatkaa. Nyt tehdään makuuhuoneemme seinää. Vintille menee jämäpalat. Makuuhuoneiden seinät näyttää  u p e i l t a !  En olisi ikinä uskonut, että visio olisi toteutuessaan näin mahtava. Ollaan niin iloisia tästä valinnasta ja keksinnöstä. Kunpa olisi jo valmista, paettaisiin maailmassa kaikkea tänne.

 

rimat-6

rimat-13

rimat-10

rimat-3

rimat-7

rimat-18

rimat-12

rimat-5

rimat-11

rimat-17



Sunnuntai

sunnuntai-13

 

Vihdoin kotona. Takana on Brysselin -työreissun ja ison seminaarin vetämisen kautta lomaviikko mökillä ja vielä hotelliyö Helsingissä. Oli kovin hyvä loma. Vanhemmat kävivät Korppoossa, oli ihana näyttää mitä ollaan tehty. Ja haaveilla yhdessä.

Perjantaina matkustettiin koko päivä, ja pääsin matkalla kampaajalle. Edellisestä kerrasta oli melkein viisi kuukautta. Mikä reipas olo hiuksissa nyt onkaan, ihan kuin kasvotkin olisivat muuttuneet. Oli myös ihana nähdä kampaajaani pitkästä aikaa. Päivä oli myös Mr:n suuri päivä, jota vietettiin lopulta ihan kahdestaan. Käytiin rennossa ja hauskassa paikassa syömässä ja jatkettiin suoraan hotelliin keskustassa. En käynyt kotikautta missään vaiheessa, mikä lisäsi loman tuntua. Oli niin tarpeellinen ja niin ihana ilta.

Lilla Roberts lunasti odotuksia ja univelkoja. Miten hyvä siirtymä rakennuspölyistä puhtaisiin lakanoihin ja kauniiseen ympäristöön. Kuvasin kylpyhuoneratkaisuja ja oltiin vain.

 

sunnuntai-5

sunnuntai-8

sunnuntai-15

 

Koti näytti entistä ihanammalta lauantaina. Koti on turva ja suoja, jota muualla ei ole. Ei vielä, mökistä tulee toinen. Sielläkin tosin joskus vielä pelottaa, meri ainakin. Se oli viime viikolla välillä hurja, meidän soutuveneen kokoisessa rispaantuneessa paatissa.

Purin laukut ja kävin sohvalleni, ensimmäistä kertaa viikkoon. Olin tekemättä mitään, kertakaikkiaan. Hetken vain, koska nukahdin. Oltiin juonittu ystäväni kanssa miehillemme vielä päivälle yllärinäkeminen. Niin rakkaat ystävät, ja niin harvoin me nähdään. Taas on liukunut ruuhkavuosissa neljännesvuosi edellisestä. Mikä sääli. Mutta meillä oli niin hauskaa. Aloitettiin jo kahden jälkeen, koska krooninen väsymys. Bar Cón ja siitä Tennariin, katsomaan Oscar-voittaja isossa salissa, viinin ja rommin kanssa. Miten hauska juttu, että tämäkin Suomessa jo onnistuu – leffan ja viinin yhdistäminen! Ja tietysti valtava purkillinen karkkia. Käsiä pestiin, karkkikauhaloiden jälkeen, korona on tämän kevään leima.

Elokuva laittoi ajattelemaan. Teatterimainen, suomalaiseen silmään koominen teos, mutta myös kovin syvä. Mitä sitä ymmärtääkään toisten elämistä. Minkä vuoksi sitä tekee asioita, joita tekee. Ovatko kaikki uskomukseni sittenkin vääriä?

 

sunnuntai-12

sunnuntai-6

sunnuntai-16

 

Mietin parhaillaan isoa päätöstä. Sen pitäisi olla tehtynä alkuviikosta. Ajatuksia sumentavat muiden mielipiteet, lähinnä oletetut sellaiset, ja omat totutut tavat ajatella. Onko niillä väliä. Millä lopulta on. Sanotaan, että vain sellaisia asioita kannattaa murehtia, joilla on merkitystä vielä viiden vuoden päästä. Tällä on. Joka minuutti ajatukseni muuttuvat, enkä tiedä vielä mitä teen. Onneksi ongelma on positiivinen ja kumpikin päätös hyvä.

Lomaviikko on kohta ohi, mutta ei se mitään. Arki tuntuu hyvältä. Lomamoodi on helppo löytää aika nopeasti, mutta pelottavan nopeasti sen vaikutus myös minun kohdallani usein haipuu. Toivottavasti huomisen jälkeen on vielä hyvä.

Ja myös päätös olemassa.

 

sunnuntai-10 sunnuntai-2



Mennyt arkiviikko: tyypillinen työpäiväni ja muuta

arkiviikko

 

Maanantai

Sunnuntaisen TV-uutisissa esiintymiseni tiimoilta maanantaina oli paljon aiheeseen, eli potilasdirektiiviin liittyviä yhteydenottoja ja muuta työtä. Kontaktoin useita päättäjiä ja sidosryhmiä ja valmistelin suunnitelmia ja kirjoituksia. Kävin myös pitkän ja hyvän kehityskeskustelun esimieheni kanssa. Se laittoi mietityttämään monia asioita.

Töissä menee maanantaisin usein pitkään, ja annan sen olla niin. Olen tehokkaimmillani alkuviikosta (ja aamuisin), mutta myös kotiin on viikonlopun jäljiltä ikävä. Menen siis mielelläni suoraan töistä maanantaisin kotiin. Puoli seiskalta pääsin lähtemään, joten edessä oli heti saunavuoro. Onneksi oli ruokaa (makaronia ja jauhelihaa) jääkaapissa. Illalla hoidin vielä koko viikonlopun lykkäämäni asian, eli tilihommien tekemisen palkkapäivän jäljiltä. Maksoin siis ne loput laskut, jotka eivät mene suoraveloituksena, kävin läpi kuittini ja sovin itselleni 20 euron päiväbudjetin tuleville kuukausille. Auts, se tulee ottamaan koville, mutta nyt on pakko.

Olen muuten säilyttänyt ja käynyt vähintään kerran kuussa kaikki sen kuun kuittini läpi siitä asti, kun olen alkanut elää omassa taloudessani. Ei järkeä eikä varmaan tarpeellista, mutta jostain syystä haluan löytää kuittia vastaavan ostoksen nettipankistani joka kerta, ja katsoa, ettei siellä ole ainuttakaan asiaa, josta ei ole kuittia. Katsoin samalla Moneyball -leffan loppuun, sunnuntaina kun nukahdin puolessa välissä Mr:n syliin. Kuten aina.

Yöllä tuuli niin, että pelkäsin pihavalojen lentäneen katolle. Ehkä pitää ottaa ne jo kohta pois.

 

arkiviikko-3

 

Tiistai

Varhain tiistaiaamuna tuttu kansanedustaja oli laittanut avustajansa kautta viestiä tapaamisesta sen sunnuntaisen aiheen tiimoilta. Olin suunnitellut kirjoittavani aamun lausuntoa eräästä lakiesityksestä, mutta sovin tapaamisen eduskuntaan kansanedustajan ja virkamiehen kanssa jo yhdeksitoista. Laitoin siis lausunnon viimeistelyyn vauhtia, ja sain sen onneksi valmiiksi ennen lähtöä.

Kävimme eduskunnassa asiapitoisen ja avartavan keskustelun ajankohtaisista tilanteista mukavassa hetkessä tuttujen kanssa. Ajattelin taas, miten tällaiset hetket on mun työn suolaa. Asioiden verkosto on niin monimutkainen, että sen tajuamisen edes hetkellinen luuleminen on kauhean palkitsevaa. Ja etenkin niistä asioista keskustelu fiksujen, tietävämpien ja osaavampien ihmisten kanssa.

Paluumatkalla kävin ex tempore läheisessä sushipaikassa yksin lounaalla. Ei olisi kannattanut – muistin taas miksi en käy siellä koskaan.

Alkuiltapäivästä meillä oli toimistolla viikoittainen sisäinen tiimipalaveri, jonka jälkeen suuntasin tällä kertaa esimieheni kanssa uudelleen eduskuntaan erästä toista tuttua kansanedustajaa ja hänen avustajaansa tapaamaan. Vähän eri painotuksilla kuin aamulla, osin tosin samoja asioita.

Tiistaisin käyn usein BodyJamissa, mutta koska vapauduinkin eduskunnasta jo neljältä, meninkin tuntia aikaisempaan jumppaan. Se oli BodyCombat. Olin Emmin kanssa lauantaina juuri jutellut jotain Combatista ja muistin, etten ollut ollut siellä pitkään aikaan. Ah se oli kivaa! Pitää mennä useammin.

 

arkiviikko-2

 

Keskiviikko

Keskiviikkoaamuna Mr. lähti jo aikaisin mökille. Työpäivästä ei ole jäänyt muistikuvia, kun en niitä heti laittanut ylös – oikeasti aika hirveää, miten aivokovalevy täyttyy hetkessä ja deletoi 24 tuntia sitten tapahtuneet asiat samantien turhina pois, ellei niitä aktiivisesti muistele. Kalenterin mukaan meillä oli ainakin koko toimiston kuukausittainen henkilöstökokous ja valmistelin ainakin torstain ja perjantain tapaamisia.

Fiilis on koko viikon ollut nahkea ja väsynyt, mieli maassa. En tiedä oikein mistä se johtuu. Kaikenlaista kuormitusta, perusstressiä ja vapaa-ajan puutetta, vaikkei mitään isoja murheita elämässä onneksi olekaan. Tällaisessa olotilassa haluan usein käpertyä kotiin, enkä mennä mihinkään, ellei ole pakko. Nyt kuitenkin jostain syystä halusin mennä sittenkin salille. Ihan sali-salille, mikä ei yleensä ole juttuni. Kummissani kuuntelin olojani ja menin. Onneksi kaksijakoisesta saliohjelmastani vuorossa oli se kivempi. Mieliala koheni joka hetki.

Illalla kuitenkin surkuttelin taas kaikkea, lähinnä itseäni tietty. Tein kotona pölyyn polkuja ja murehdin kun ei jaksaisi siivota, pitäisi käydä yhdellä vuokra-asunnolla pesemässä uuni, lihon vain ja akneantibiootitkaan ei auta, mökkikään ei valmistu ikinä, ulkona on pimeää ja rahatkin on vähissä. Tiedän kyllä tekeväni niitä pölypolkuja luksusalueen ihanassa asunnossa terveenä ja onnellisena, mutta semmoisella hetkellä kaikki on kuraa. Välillä kuvittelen oikeasti, että olenkohan tulossa hulluksi. Soitin itkunsekaisen puhelun. Mr:lle, tuijotin itseäni peilistä ja ihmettelin milloin minusta on tullut näin vanha.

 

Processed with VSCO with a4 preset

 

Torstai

Torstaiaamuna menin suunnilleen suoraan sängystä töihin jo kuudeksi. Ehdin tehdä töitä vajaat pari tuntia ennen työpaikan aamutreenejä. Kunnon treenin ja suihkun jälkeen olin takaisin työpöydän ääressä puoli kymmeneltä. Lähden ensi viikolla meidän uuden johtajan kanssa Brysseliin, ja vastuullani olleet EU-asiat ovat jatkossa hänellä. Käytiin siis aiheesta keskustelua aamupäivällä, siirsin hänelle dokumenttejani ja ymmärrystäni asiasta.

Alkuiltapäivästä tavattiin kollegan ja esimiehen kanssa erään hyvin keskeisen sidosryhmän edustajia erään tosi tärkeän asian äärellä. Tehtiin laskelmia eräiden sote-päätösten vaikutuksista ja pohdittiin argumentaatiota sen ympärille. Asia näyttäytyy todella poliittisena, jolloin haasteet ovat aina moninaisemmat. Kahden jälkeen valmistelin taas erästä lausuntoa, ja hoidin kaikenlaista, ilmoittautumisia, tekstien kirjoittamista, suunnitelmien pohdintaa, jotka olin luvannut sille päivälle. Jätin myös lomatoiveeni kesälle ja loppuvuodelle. Yhtä esitystä näyttäessäni kokoushuoneen isolle ruudulle heijastui hetkeksi koneeni taustakuva lempikalliostani meidän rannalla. Tuossa aion olla koko kesän, kerroin muille.

Kotiin lähdin taas ennen seiskaa, samojen pölypolkujen keskelle. Niin pitäisi siivota. En kuitenkaan koskaan edes yritä tehdä sitä arkisin, vaikka ketuttaakin. Seurasin kaupassa sitä kahdenkympin päiväbudjettiani ja tein helpon lohibowlin (salaattia, riisiä, kurkkua, avokadoa, porkkanaraastetta, lohta, soijaa, srirachalla maustettua kermaviiliä), jonka kanssa parkkeerasin puoleen yöhön asti sohvalle ison peiton kanssa. Kannetaan joka ilta sängystä iso untuvapeitto sohvalle ja taas takaisin nukkumaan mennessä. Katsoin koko illan Netflixin Love is Blindia, aivan koukussa.

 

arkiviikko-7

 

Perjantai

Perjantain piti olla vapaa, ja oli tarkoitus lähteä jo torstaina mökille Mr:n perässä. Esimiehet pyysivät minut kuitenkin mukaan ministeriöön perjantai-iltapäivänä. Kaikkien mutkien jälkeen päätettiinkin siis, että en mene tänäkään viikonloppuna mökille, ja että Mr. tulee sieltä jo lauantaina kotiin. Olin salaa iloinen siitä, ettei tarvinnut mennä.

Tai siis en todellakaan salaa. Mökille meno stressaa ja ahdistaa parhaillaan paljon, ja siitä kuulevat kyllä kaikki, jotka kuulumisiani uskaltavat kysyä. Ei se meidän rakennus ja rakentaminen niinkään, ennemmin kaikki muu. Matkustaminen eri välineillä, huono olo busseissa, toisten luona asuminen, pakkaaminen ja purkaminen ja se kaikki, tiedätte kyllä. Koko ajan sama laulu. Kunnes se jonain päivänä loppuu. Siihen asti näyttää fiilikset vain synkkenevän.

Mietin tätä tällä viikolla: ehkä turha pullikoida vastaan. Ei tämä olo muuksi muutu enää loppumetreillä. Parasta yrittää vain selviytyä maaliin takertumalla näihin satunnaisesti ryöstettyihin vapaisiin viikonloppuihin kotona. Yrittää rakentaa ja tukea rakentamisessa aina kun voin. Onneksi siellä on nyt kattovaihe, sen tekeminen on konkreettisesti jopa kivaa. Parempi olo koittaa sitten, kun mökki on valmis. Saa asua omissa tiloissa, omassa hiljaisuudessa. Aion hankkia sinne kaiken kahtena, en kuljeta putelin putelia elämässäni enää edestakaisin, en joogamattoa enkä juoksukenkiä. Ostan auton, enkä koskaan enää yöki busseissa. Koko elämä muuttuu, kun sinne mennään lepäämään, ei väsymään.

 

arkiviikko-8

 

Perjantai on työpäivänä aina kivan rauhallinen, saa asioita oikeasti tehtyä. Tein taas kirjoitushommia, muun muassa tiedoteluonnosta seuraavaan viikkoon ja Brysselin -matkan sisältöjen valmistelua. Myöhemmin iltapäivällä käytiin siellä ministeriön tapaamisessa, mistä suuntasin suoraan kaupungille Janican kanssa. Emmi liittyi seuraan myöhemmin. Ollaan yritetty sopia näkemistä pitkän aikaa, mutta mun haasteelliset viikonloppuaikataulut tulee melkein joka kerta tielle. Tiedän harvoin pitkälle eteenpäin, milloin olen mökillä ja milloin en. Sovittiin siis ex tempore tapaaminen tähän iltaan, kun jäinkin Helsinkiin.

Janican kanssa meinasin räjäyttää ensimmäisten viiden minuutin aikana kaksikymppisbudjettini taivaan tuuliin, kun löysin &Other Storiesista nuo täydelliset nilkkurit. Tarvitsen tuollaisia joka päivä, vanhat siihen tarkoitukseen tarkoitetut on jo ihan loppu. Vielä ne ovat kaupassa, mutta kuulen jo selkärangan katkeavan.

Etsiskeltiin ravintolaa tovin – kuudelta perjantai-iltana ilman varausta ei ihan helppoa – mutta päädyttiin Korkeavuorenkadun Paisanoon. Tosi kiva paikka rentoon illanviettoon, mutta ruoka ei sytyttänyt. Se ei haitannut, meillä oli niin kivaa. Miten kaikki murheet pienenikään ja olo kevenikään. Ah, niin tarvitsin tätä!

 

arkiviikko-9

 

Nyt edessä on vapaa viikonloppu. Se on niin ihanaa, että itkettää. Lähden ensitöikseni pesemään sitä vuokra-asunnon uunia. Sitten kotiin siivoamaan, vihdoin. Ehkä leffaan ja salille. Kivaa viikonloppua sullekin <3




© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN