Home tour – koti keväällä 2020 osa I

koti-7

 

Innostuin kuvaamaan kotia pitkästä aikaa. Osittain siksi, että haluan aina välillä dokumentoida kodin tilannetta, joka muuttuu aina, ja osittain siksi, että olen tykännyt kovasti katsoa muidenkin koteja näinä kotoilun pakollisina aikoina. Olisin halunnut tehdä videon, mutta en osaa. Yritän siis samaa kuvilla. Sekin tosin on turkasen vaikeaa.

Rakastaisin sisustuskuvaamista, ellei olisi niin hankalaa saada aikaan toivomaansa lopputulosta. Tuskastuttaa, miten tummia ja keltaisia ja varsinkin epätarkkoja omat sisäkuvani ovat, mutta tällä(kään) kertaa ei voi mitään – tähän loppuvat taidot.

Usein kotia tulee myös kuvattua niistä samoista kuvakulmista. Nyt halusin tallentaa näkymät kaikista kulmista, vaikkei niistä niin hyviä ruutuja tulisikaan. Kuin kävelisi tämän 70-neliöisen yksiön ympäri. Joukossa muutama fun fact ja huomio eteen tulevista asioista.

 

koti-9

 

Meillä on tosi pieni eteinen. Se kuitenkin nielee kaiken tarpeellisen yllättävän hyvin. Onneksi älyttiin yhden epäonnistuneen kokeilun jälkeen pystyttää eteiseen peiliovikaapit. Eteisen muutoksen näet täältä.

Fun fact:
Olin aina inhonnut kaikenlaisia kaarioviaukkoja, minkä olin asuntonäytöillä myös usein kertonut. Mr. luuli taas pelin olevan menetetty, kun kaari oli eteisessä vastassa. Tämä on kuitenkin ainoa asunto, jossa siitä pidän. Suurimman osan ajasta en tosin edes huomaa sitä.

 

koti-10

koti-14

 

Keittiötä suunniteltaessa ei tiedetty keskellä tilaa olevasta putkistosta. Se oli pakko sorvata keskelle saareketta, sillä muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Eihän se kiva ole, ja tuo tilaan sekavuutta. Mutta ei siihenkään oikeastaan kiinnitä huomiota arjessa. Ainakin se on kätevä valaisinteline. Putkiremontissa siitä saattaa päästä eroon. Saareke ja sen 120cm leveät laatikot ovat toteutunut unelma, joka on myös käytössä aivan ihana. Marimekon kulhon sain entisiltä esimiehiltäni lähtiessäni eduskunnasta.

Fun fact: 
Tuon kasvin kärjen lehdet on grillattu leivänpaahtimen höyryissä kerta toisensa jälkeen.

 

koti-13

 

Macbeth -julisteessa on isäni tärkeimmässä roolissaan. Muistan elävästi, miten hän teki tuon logon meidän keittiönpöydällä mattoveitsellä jostakin muovintapaisesta levystä viiltäen. Vuosi oli 1990 -jotain. Juliste on minulle tosi rakas ja tärkeä, olen kehystyttänyt sen huolella. Lieden vasemmalla puolella on valkoinen lepuuttaja, jonka sain tänä keväänä sairauteen menehtyneeltä kummitädiltäni. Se muistuttaa hänestä joka päivä, ja pelkään hirmuisesti hajottavani sen. Ruskea paperipussi ajaa muoviroskiksen virkaa. Toinen samanlainen on tuulikaapissa paperiroskiksena.

Fun fact: 
Se tuulikaapin paperiroskis on suoraan postiluukun alla. Kätevää roskapostin kannalta, ei niin kätevää laskujen kannalta.

Työlaukkuni paikka oikeasti tuossa. Pyyhin siitä huomattavan paksun pölykerroksen tällä viikolla. Normaaliaikoina, kun käydään töissä ja kaikenlaisissa menoissa kodin ulkopuolella, se odottaa minua kotiintullessa usein hellalla (ellei se siis ole ollut käytössäni). Mr. laittaa kengät jalkaan tuolilla, nostaa laukun siksi aikaa hellalle, eikä koskaan muista laittaa sitä takaisin tuolille. Tässä kohtaa hän siis muistaa, etten halua laukkuja laitettavan lattialle, muulloin harvemmin…

 

koti-15

 

Ruokapöydän päällä olevan taulun maalasin minusta ja parhaasta ystävästäni meidän yhteisiin 30-vuotisjuhliin. Nopeasti ja huonosti, koska sen ei ollut koskaan tarkoitus päätyä juhlien jälkeen minnekään. Tähän se kuitenkin muutaman vuoden päästä nostettiin. Se oli Mr:n idea. Kuvassa on paitsi meidän kaikkien yhteinen muisto siitä vuosisatojen takaisesta Raumanmeren juhannuksesta, josta alkuperäinen kuva on, niistä kolmekymppisjuhlistamme ja ihan vaan meistä ystäväni kanssa. Niin harvoin nykyään nähdään.

Ruokapöydän valaisimen haluaisin jo vaihtaa mustaan Pholcin Mobiliin. Tuolit ovat pappani huutokauppalöytö, lapsuudenkodissani toistakymmentä vuotta sittemmin palvelleet. Meille ne muuttivat viitisen vuotta sitten? Ne pitäisi jo korjauttaa, heiluvat pahasti ja verhoilukin on aikansa nähnyt. Pöytä on Fiskarsin antiikkimarkkinoilta.

Fun fact: 
En syö tai tee mitään muutakaan tuon pöydän ääressä koskaan. Liian pimeää. Olen aina sohvalla tai sängyssä.

 

koti-17

 

Vaatekaappi on samaa sarjaa kuin keittiö. Se nielee sisuksiinsa suurimman osan vaatteistamme, siivouskamoja, liinavaatteet ja kaikenlaista tarpeellista sälää. Se on tungettu tuohon väliin millilleen, lopussa kai lekaa käyttäen. Kun se pitää tuosta joskus saada pois, lähtevät seinät varmaan mukana. Kaappi on viimeistä senttiä myöten täynnä. En voi osaa esimerkiksi farkkuja tai yhtäkään pyyhettä heittämättä samaa määrää pois. 1800-luvun kristallikruunu on häälahja sukulaisilta.

Fun fact: 
Meillä on niin vähän säilytystilaa, että esimerkiksi imuri ei ole asunnossa sisällä ollenkaan. Se löytyy kellarikomerosta.

 

keittio

 

Tämä on esimerkki niistä kuvakulmista, joita en normaalisti käytä ollenkaan. Keittiö näyttää niin pimeältä ja sekalaiselta, etten pidä tästä näystä linssin läpi. Oikeassa elämässä se ei juuri haittaa, mutta hyvää kuvaa siitä ei saa. Mattamusta keittiö oli haaveeni, mutta enää en sitä valitsisi. Vaikea pitää puhtaan näköisenä ja aivan liian tumma tuohon ikkunattomaan loukkoon. Fail. Jos tähän jäädään pidemmäksi aikaa, ovien vaihtamista esimerkiksi harmaiksi voisi harkita.

Turun Kristallin plafondeja meillä on kolme. Niitä oli viisi ensimmäisen yhteisen kotimme katossa, kun käytiin katsomassa sitä. Tingattiin kaupanteossa mukaan yksi ja ostettiin itse kaksi lisää. Enää ne eivät ole suosikkejani, mutta etenkin Mr. on kiintynyt niihin kovasti tuon muiston takia. En luopuisi niistä, mutta voisin laittaa ne huolellisesti varastoon odottamaan muotiintuloaan (tai sitä tulevaisuuden jugend-linnaa) ja laittaa tilalle sillä välin unelmavalaisimeni Flosin IC:t.

Fun fact: 
Vihreä AIV-rehupullo isovanhempieni maatilalta. Meillä oli tätä ennen sieltä toinen, kauniimman vedenvihreän värinen. Se meni rikki imuroidessa. Tämä on tänne liian tumma ja liian vihreä, mutta se on menossa mökille. En uskalla säilyttää sitä missään varastossa rikkimenon pelossa.

 

koti-21

 

Ja tässä toinen harvemmin nähty kuvakulma. En käsitä, miten kamera muuttaa tämän tilan noin matalaksi! Ei tämä asunto niin korkea ole kuin toivoisin, mutta ei sentään noinkaan matala. Kun sohva joskus vaihtuu, haluan tilasta vähemmän putkilomaisen. Jotakin huoneen poikkimenevää. Day bed tai nojatuoleja?

 

koti-59

 

Rojunurkka sohvan ja kirjahyllyn välissä on milloin missäkin käytössä – tällä hetkellä kaikkien maalaustarvikkeideni näyttämönä. Haaveilen todella määrätietoisesti siihen Ligne Roset’n Togoa, Vitran matalaa Eames -pöytää sekä valtavaa taulua. Yritän saada ne siihen ajatuksen voimalla. Sohvapöydän ostin muuttopäivänä myöskin muuttopuuhissa olleelta Alexalta ex tempore.

(Not so) fun fact: 
Uhosin sohvan lentävän pihalle putkiremontin jälkeen entisessä kodissa, ja ettei se tulisi enää mukaamme. Ei siis viitsitty suojata sitä kovin hyvin. Puolen vuoden remontin aikana se oli kauttaaltaan paksussa betonipölyssä ja siinä kaikessa roinassa, mitä kokonaisen kylpyhuoneen rikkilekaaminen aiheuttaa. Kerran raksamiehet olivat pinonneet sen päälle saunan. Kiukaan, kiuaskivet ja lauteet ja kaikki. No nöyrinä ja rahattomina puhallettiin siitä vähän pölyjä, kun tänne muutettiin, ja siinä se on. Yök. Inhoan sen ulkonäköä (ja varmasti siinä olevaa likaa, vaikkei se näy). Muuten se toimii vielä yllättävän hyvin.

 

koti-25

koti-22

 

Kunpa osaisin sisustaa beigellä ja valkoisella ja minimalistisesti. En onnistu.

 

koti-26

koti-27

koti-24

 

Olohuone on ainoa tila, jossa ei ole yhtään antiikkia. Tykkään siitä. Antiikki oli joskus kova juttu, ja sitä on mukanamme varmasti aina. Nyt sitä alkaa olla tämänhetkiseen makuuni liikaa, mutta ei ole mahdollisuuksia vaihtaa kaikkea kerralla. Toisaalta myös monissa antiikkiesineissä on iso tunnearvo, joten niistä olisi todella vaikea luopua.

Haaveilen isosta lämpimästä varastosta, jonne voisin kasata kaikki huonekalut ja kristallikruunut, joita en halua antaa pois, mutta joiden tilalle kaipaisin jo jotain muuta. Sieltä sitten ripottelisin niitä siihen suureen, korkeaan jugend-talon asuntoon, johon vielä joskus muutamme.

 

koti-4

 

Viharakastan tuota peikonlehteä. Harvahapsinen ruma rönsyilijä, joka kaatuu ilman tukikeppiä, eikä näytä missään purkissa tai jalustalla hyvältä. Se on kuitenkin pitkäikäisin viherkasvini, sitkeä pirulainen, josta ei nyt sitten voi luopuakaan. Se oli ostaessa tosi pieni ja nyt se pukkaa koko ajan uusia lehtiä. Mutta miksi noin hajalleen ja pieniä! Sen alla olevan pöydän ostin second handina mökin vintille sivupöydäksi. Säilössä siihen asti tuossa, vaikka väljyyttä kaipaisin.

Vaatekaapin edessä oleva kori on pyykkikorimme. Toinen vaihtoehto olisi sen imurin kaverina kellarivarastossa. Se riittää kyllä ihmeen hyvin meille kahdelle, eikä haittaa tuossa lainkaan. Vaatekaapin ovikaan ei aukea tuosta kohdasta. Rakastan tuota Marimekon tyynyä sen kantena.

Jatketaan seuraavassa postauksessa!



Ikävä Kaliforniaan, aina Amerikkaan

cali-13

 

Varhaiset aamukävelyt Kaivopuiston rannassa, auringon yllättävä lämpö ja merestä nouseva pieni usva horisontissa, lokit ja ihan hiljaista – monena korona-aamuna olen hämmästellyt samanlaista tunnetta kuin meidän vuoden takaisen Kalifornian -loman ensimmäisenä päivänä Venice Beachilla.

Ehkä se siitä syttyi tai ehkä vain siitä, että matkustussuunnitelmia ei ole eikä tule, tai sitten tästä alituisesta kotona pysymisestä. En tosin usko, että jälkimmäisestä. Luulen, että suurin syy kipua aiheuttavalle ikävälle Kaliforniaan näinä päivinä on se, että meidän viime matka alkoi tasan vuosi sitten. Tällaisina identtisinä kevätpäivinä matkafiilis oli korkeimmillaan.

Ja myös se on syynä, että juuri tuo matka, kuten edellinenkin USA:n roadtrip oli sanoinkuvaamattoman ihana. Mieleni ei tee matkalle minne tahansa, vaan juuri Kaliforniaan. Mieluiten täsmälleen tuolle viimekertaiselle reissulle. Melkein toivoo, että kokemus olisi vasta edessä. Ah, tiedätkö tunteen?

 

cali-17

cali-4

cali-31

cali-34

cali-39

cali-24

 

Parhaita matkakokemuksia yhdistää tunne siitä, kuin lentäisi tai liitäisi koko ajan. Sitä hyppää jollain megatrampoliinilla irti maasta (eli arjesta) ja jää leijumaan koko matkan ajaksi. Monet matkat on olleet upeita ja ihania, mutta vain eräät poikkeuksellisia, harvinaisia.

Kaliforniasta kaipaan kamalasti juuri nyt sitä Venice Beachin aamua, ajelua Santa Monicassa, Malibussa, Calabasasissa, läpi Los Angelesin etelään, Griffith Observatoryn epätodellisuutta. Etenkin ajoa etelään San Diegoon, ihan erityisen etenkin sitä yötä, kun päätin ex tempore varata seuraavan yön majoituksen Palm Springsistä.

Ja aivan parasta oli ajo San Diegosta Palm Springsiin, yli Mount Jacintan käsittämättömän yllättävien maisemien ja absurdi näky laskeuduttaessa köyhän pölyiseltä vuorelta ökyrikkaaseen Palm Springsin keitaaseen. Palm Springsin majoituksistamme puhumattakaan, aivan parasta oli vahinkoajo läpi Mojaven autiomaan Las Vegasiin. Vegasin hurjuudet, hotelli ja olo. Paluumatka aavikon läpi vielä kerran Palm Springsiin ja moottoritien klassikkodiner Sue Ellen.

 

cali-14

cali-32

cali-27

cali-22

cali-28

cali-6

cali-20

 

Ihan kaikkein eniten kaipaan sitä kuplivaa intoa joka päivästä, kaikkea uskomatonta, upeaa ja ihanaa auton ikkunoissa, kokemuksissa. Ja etenkin, etenkin yhdessä näkemistä. Rentoa, turvallista tunnetta, pelkkää iloa.

Miten tämä matka olikin niin hyvä.

Olen kahlannut reissupostaukseni läpi useampaan kertaan täällä. Olen sanonut tekeväni matkapostauksia ensisijaisesti itselleni, enkä ole liioitellut. Olen taatusti omien reissujuttujeni aktiivisin lukija.

 

cali-10

cali-8

cali-9

cali-26

cali-30

cali-11

cali-16

cali-18

cali-29

cali-7

cali-5

cali-12

cali-33

cali-25

 

Olen vannottanut, että vuoden päästä me lähdetään uudelleen, jos maailmassa on silloin kaikki hyvin. Ehkä annetaan San Franciscolle uusi mahdollisuus, tutkitaan Los Angelesia pidempään, majoitutaan ihan rannassa, jatketaan pohjoisempaan, jonnekin. Kunhan lähdetään. Kunhan lähdetään Yhdysvaltoihin <3

Top 3 -unelmissani on vielä asua siellä hetken aikaa. Sanon sen ääneen, jos universumi vaikka kuulisi.

 

cali-21

cali-36

cali-3

cali



Pääsiäispupun poikanen ja maalausta joka päivä

bunny

 

Niistä oli pääsiäiseni tehty. Myös Mr:n, koska pupukiljahduksiltani tai olohuoneen ja päivän tunnit täyttävältä maalausinnoltani ei voi näissä neliöissä välttyä.

Meidän ja lähitalojen pihoilla elelee paljon jäniksiä. Myös kettuja, siilejä ja oravia, mutta eniten jäniksiä ja citykaneja. Niitä näkyy etenkin keväisin. Yksi citykani on näinä parina meidän vuotena pompottanut niitä isompia mennen tullen. Juoksee niitä täysillä päin ja näyttää rakastavan sitä, kun isot loikkaa siitä ilmaan kuin säikäytetyt kissat. Lopulta ne ärsyyntyy ja jahtaa sitä pientä hetken aikaa. Ja sama toistuu.

Nyt se (tai joku muu) citykani on saanut poikasia. Kaksi ruskeaa ja yksi vähän isompi musta on liikuskelleet takapihalla. Toinen ruskeista viihtyi pääsiäisenä meidän pihalla joka päivä monta tuntia. Syö nurmikkoa ja jotakin, mitä siinä kasvaa. Ja pensasaitaa. Ei porkkanoita, ei salaattia. Kokeilin. Vain pensasaitaa ja maassa kasvavia kukkia.

 

bunny-3

bunny-5

 

Istuin monena hetkenä makuuhuoneen lattialla ikkunassa sitä katsomassa ja kuvaamassa. Yhden kerran se loikki ihan ikkunan taakse. Neniemme välissä oli kymmenen senttiä. Se on syötävän söpö ja käsittämättömän pieni. Kuvat eivät tee oikeutta, se on vain nyrkin kokoinen. Jokainen pääsiäisen aamu alkoi vetäisemällä verhot ylös ja tarkistamalla puputilanne. Enää maanantaina sitä ei näkynyt. Toivottavasti ei ole joutunut ketun tai lokin suuhun.

 

bunny-6

bunny-2

 

Instatiliäni seuraavat eivät ole voineet välttyä paitsi pupulta, myöskään maalausinnoltani. Kaivoin viime kesänä ostamani akryylimaalit esiin, ostin läjän uusia ja lisää välineitä juuri korona-ajan alkupäivinä. Olen maalannut melkein joka päivä edes vähän. Turhautunut ja ärsyyntynyt myös, mutta innostus on niitä tunteita kovin lähellä.

Mielessäni on liiankin vahvasti ihailemani taiteilijat, joiden töistä pidän. Yritän epätoivoisesti keksiä millä tekniikoilla saa samantuntuisia syvyyksiä, ja miten värejä pitää sekoittaa. Kokeilen melkein joka päivä jotain uutta, katson videoita ja kerran suorastaan kopioin opetusmielessä. Jokainen vaihe on työntänyt vähän eteenpäin, ja jo nyt olen löytänyt useampia tyydyttäviä tekniikoita ja lopputuloksiakin. Onnistumisen ilo on parasta!

 

bunny-7

bunny-10

bunny-14

 

En todellakaan ole ainut – tuntuu, että someni on täynnä maalaamaan alkaneita instaihmisiä, ja viestilaatikkoni ratkeaa kysymyksistä. Mistä olen hankkinut tarvikkeet (paperit, maalit ja siveltimet sekä veitsen Temperasta, kangaspohjat ja joitakin siveltimiä Clas Ohlsonilta) ja miten olen mitäkin tehnyt (useimmiten ei aavistustakaan. Teen vain jotain, ja usein viimeistelen veitsellä).

Suuri osa viesteistä sisältää lämmittävän ihania kehuja maalauksistani. Niistä on tullut itsetuntobuustia jatkaa silloinkin, kun kaikki on tuntunut menevän päin mäntyä.

Parasta kuitenkin on ah niin kliseinen asia: luovuus lieventää stressiä ja pakottaa ajattelemaan jotain ihan muuta. Ei sen puoleen, en ole ollut kovin stressaantunut muutenkaan. Kuten olen kertonutkin – jotenkin tämä tilanne ei vain ole päässyt ihoni alle ainakaan vielä. Päinvastoin – saako tätä myöntääkään – nautin kotona olemisesta ja kalenteritornadon rauhoittumisesta aika paljon. Tosi paljon.

Maalaaminen on siis ehkä tuonut vain kokonaan eri ulottuvuuden iloa, vireyttä ja uutta tilanteeseen, jossa passivoituminen muuten olisi mahdollisempaa.

Toivottavasti myös sun pääsiäinen meni hyvin <3

 

bunny-8

bunny-12




© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN