Kesävaatteet

bluebuffalo-7

 

Kesävaatteissa on joku juttu. Ehkä sama kuin kaikessa muussakin kesään liittyvässä – tunne siitä, että monikaan asia ei stressaa (ainakaan samat asiat kuin talvella), säännöt eivät päde ja pingotusta puuttuu. Kesävaatteet myös virallisesti kaivetaan vakuumipakkauksistaan yläkaapin hyllyiltä myöhään keväällä, mikä tekee asiasta juhlallisen. Jostain syystä samaa hohdetta ei ole toppatakkien esiin etsimisessä.

Vaikka pukeutumiseen liittyvät asiat jaksaisivat kiinnostaa talvikaudella vain vähän, kuten viime vuosina omalla kohdallani on ollut, kesävaatteet herättävät senkin kiinnostuksen eloon. Löydän itseni googlaamasta paria täydellistä kesävaatetta joka kevät, ja ne myös hankin. Jostain syystä ne ovat huteja hyvin harvoin jos koskaan, ja löytyvät aina kuin uusina aarteina vakuumipaketeistaan keväisin.

Viime vuosina kesäpukeutumiseni Suomessa on liittynyt aina saaristoon, mikä on tuonut sinivalkoiset raidat, ylipäätään sinisen ja kirkkaan punaisen päälleni. Oikeastaan koko kesäni värit ovat enimmäkseen sinisiä ja valkoisia, ripauksella punaista ja vaaleanpunaista. Helsingissä sinistä ja punaista ei nähdä päälläni juuri lainkaan.

Ylisuuri farkkutakki oli haaveissa löytyä vanhempien kasarivarastoista, mutta ei se kävellytkään vastaan. Sen sijaan Lindexin isosta alesta viimeinen kappale isoa kokoa oli täydellinen. Pidän takeista, joihin voi kietoutua, ja joissa on tämä tietty jopa maskuliininen, laatikkomainen tyyli.

Tämä haalari taas kirjaimellisesti odotti minua sovituskopissa. Olin jokakesäisellä reissulla Turun Skanssissa, alehaahuilemassa kesätyhjässä kauppakeskuksessa Mr:n rautakauppareissun aikana. Menin tällä kertaa tarkan pyöräilyvarustelistan kanssa, ja H&M:llä suuntasin sovituskoppeihin vain yhdet pyöräilyshortsit mukanani. Kopissa ennen minua oli kuitenkin ollut joku, jolla oli älyttömän hyvä maku, minun kokoni ja laiskuutta olla viemättä sovitettuja vaatteita kopista pois. Sehän sopi tällä kertaa – ihan kuin joku olisi kuratoinut valikoiman minua varten. Kaikki koppiin jätetyt vaatteet istuivat ja olivat kivoja. Olisin voinut ottaa kaikki, mutta sain lähdettyä pyöräilyshortsien lisäksi vain tämän yhden haalariherätteen kanssa.

Neule on Lindexin, ei uusi. Lindexin kesävalikoima osuu usein nappiin kesävaatehaaveideni kanssa, ja melkein joka vuosi olen hankkinut sieltä täydennystä saaristogarderoobiini. Tämä neule on juuri sellainen. Käytän sitä kaiken kanssa. Kiilakorot taas ovat kuuluneet tyyliini aina, Hilfigerin ovat mukavimmat ja kesään sopivimmat. Näitä en jostain syystä silti koskaan käytä muualla kuin mökillä. Mutta siellä sen sijaan aina. En tiedä miksi. Mutta pidän kyllä siitä, että asiat ovat lokeroissaan. Työvaatteet työkäytössä ja lomavaatteet lomakäytössä. Ja jotkut asiat kuuluvat vain saaristoon.

Kuten vierasvenesatamien pieniin mökkeihin rakennetut vaateputiikit. Nauvossa on kai upeimmat, mutta Nauvossa nyt ovat kaikki muutenkin. Meillä Korppoossakin on kivat omamme, ja tuen mielelläni niitä. Buffalon pihalta löytyikin uudistettu pieni kauppamökki ja sieltä vaaleanpunainen pellavainen paitamekko. Senkin taittelen aikanaan vakuumipussiin ensi keväänä löydettäväksi. Mutta nyt siitä on vielä aika iloita tänäkin kesänä.

 

bluebuffalo-19

bluebuffalo-16

bluebuffalo

bluebuffalo-17

bluebuffalo-23

bluebuffalo-22

bluebuffalo-18

bluebuffalo-24

bluebuffalo-5

H&M jumpsuit / Lindex jacket & knit / Hilfiger shoes / Marimekko pouch 

4 comments so far.

4 responses to “Kesävaatteet”

  1. Hanna says:

    Tuo haalari on aivan ihana! Joskus kyllä käy tuuri, kun edellisellä sovittelijalla on ollut hyvä maku 🙂 Muutenkin tosi ihana kesäasu, mukava kun jaoit tämän. Raidat on kyllä kesällä parhaita. Itse ostin kanssa juuri uuden raitaneuleen, testaan Petite Bateau -merkkiä. Tuntuu ainakin hyvältä puuvillalta.

    • Eveliina says:

      Kiitos paljon, kiva kuulla! Hei siitä merkistä olenkin kuullut, pidän mielessä 🙂

  2. Mermar says:

    Voi, ihania vaatteita kaikki, kelpaisivat sellaisenaan minullekin. Täällä omistetaan 2kpl Lindexin hellemekkoja, joita ilman kesä ei tule. Mekot kaivetaan esiin, kylille eivät enää pääse, mutta kesämökillä lyömättömät.
    Mahtava tukka sinulla ja hyvän värinen, kateellinen kommentoi.

    • Eveliina says:

      Kiitos kovasti, minäkin tykkään 🙂 Lindexillä on todellakin tosi kiva kesävaatevalikoima! Tukastakin pidän joka toinen päivä, aina välillä taas haluan värjätä seuraavalla kerralla, hmmm 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN