Pääsiäispupun poikanen ja maalausta joka päivä

Niistä oli pääsiäiseni tehty. Myös Mr:n, koska pupukiljahduksiltani tai olohuoneen ja päivän tunnit täyttävältä maalausinnoltani ei voi näissä neliöissä välttyä.

Meidän ja lähitalojen pihoilla elelee paljon jäniksiä. Myös kettuja, siilejä ja oravia, mutta eniten jäniksiä ja citykaneja. Niitä näkyy etenkin keväisin. Yksi citykani on näinä parina meidän vuotena pompottanut niitä isompia mennen tullen. Juoksee niitä täysillä päin ja näyttää rakastavan sitä, kun isot loikkaa siitä ilmaan kuin säikäytetyt kissat. Lopulta ne ärsyyntyy ja jahtaa sitä pientä hetken aikaa. Ja sama toistuu.

Nyt se (tai joku muu) citykani on saanut poikasia. Kaksi ruskeaa ja yksi vähän isompi musta on liikuskelleet takapihalla. Toinen ruskeista viihtyi pääsiäisenä meidän pihalla joka päivä monta tuntia. Syö nurmikkoa ja jotakin, mitä siinä kasvaa. Ja pensasaitaa. Ei porkkanoita, ei salaattia. Kokeilin. Vain pensasaitaa ja maassa kasvavia kukkia.

Istuin monena hetkenä makuuhuoneen lattialla ikkunassa sitä katsomassa ja kuvaamassa. Yhden kerran se loikki ihan ikkunan taakse. Neniemme välissä oli kymmenen senttiä. Se on syötävän söpö ja käsittämättömän pieni. Kuvat eivät tee oikeutta, se on vain nyrkin kokoinen. Jokainen pääsiäisen aamu alkoi vetäisemällä verhot ylös ja tarkistamalla puputilanne. Enää maanantaina sitä ei näkynyt. Toivottavasti ei ole joutunut ketun tai lokin suuhun.

Instatiliäni seuraavat eivät ole voineet välttyä paitsi pupulta, myöskään maalausinnoltani. Kaivoin viime kesänä ostamani akryylimaalit esiin, ostin läjän uusia ja lisää välineitä juuri korona-ajan alkupäivinä. Olen maalannut melkein joka päivä edes vähän. Turhautunut ja ärsyyntynyt myös, mutta innostus on niitä tunteita kovin lähellä.

Mielessäni on liiankin vahvasti ihailemani taiteilijat, joiden töistä pidän. Yritän epätoivoisesti keksiä millä tekniikoilla saa samantuntuisia syvyyksiä, ja miten värejä pitää sekoittaa. Kokeilen melkein joka päivä jotain uutta, katson videoita ja kerran suorastaan kopioin opetusmielessä. Jokainen vaihe on työntänyt vähän eteenpäin, ja jo nyt olen löytänyt useampia tyydyttäviä tekniikoita ja lopputuloksiakin. Onnistumisen ilo on parasta!

En todellakaan ole ainut – tuntuu, että someni on täynnä maalaamaan alkaneita instaihmisiä, ja viestilaatikkoni ratkeaa kysymyksistä. Mistä olen hankkinut tarvikkeet (paperit, maalit ja siveltimet sekä veitsen Temperasta, kangaspohjat ja joitakin siveltimiä Clas Ohlsonilta) ja miten olen mitäkin tehnyt (useimmiten ei aavistustakaan. Teen vain jotain, ja usein viimeistelen veitsellä).

Suuri osa viesteistä sisältää lämmittävän ihania kehuja maalauksistani. Niistä on tullut itsetuntobuustia jatkaa silloinkin, kun kaikki on tuntunut menevän päin mäntyä.

Parasta kuitenkin on ah niin kliseinen asia: luovuus lieventää stressiä ja pakottaa ajattelemaan jotain ihan muuta. Ei sen puoleen, en ole ollut kovin stressaantunut muutenkaan. Kuten olen kertonutkin – jotenkin tämä tilanne ei vain ole päässyt ihoni alle ainakaan vielä. Päinvastoin – saako tätä myöntääkään – nautin kotona olemisesta ja kalenteritornadon rauhoittumisesta aika paljon. Tosi paljon.

Maalaaminen on siis ehkä tuonut vain kokonaan eri ulottuvuuden iloa, vireyttä ja uutta tilanteeseen, jossa passivoituminen muuten olisi mahdollisempaa.

Toivottavasti myös sun pääsiäinen meni hyvin <3