Tämän kodin seinien sisällä

Elämä on ihmeellistä nyt monella tavalla. Oletko ajattelut, että myös tämän takia: yhtäkkiä valtava määrä ihmisiä elää ihan samanlaista elämää kuin sinä. Tekee samanlaisia asioita, ratkoo samoja ongelmia, ihmettelee samoja ilmiöitä, murehtii samoja huolia. Niin kai se aina on, mutta tässä tilanteessa se on poikkeuksellisen konkreettista.

Se on paitsi lohdullista ja turvallisen tuntuista, myös hirmu mielenkiintoista. Etenkin ne uudet uomat, joilla kukin kalenterista vapautuneen ajan täyttää. Miten siitä kaikesta iloitaan ja ahdistutaan – onneksi jälkimmäistä yllättävän vähän. Havainnoin itsekin tätä elämääni nyt lähinnä kaikkea hämmästellen. Että tuommoinenkin asia on alkanut kiinnostaa. Että minä nukun ja syön tällä tavalla (hyvin ja terveellisesti, mitä ihmettä) kun ympärillä on rauhallista. Ja kappas, en olisi ikinä uskonut, miten vähän tällainen valtava kriisi lopulta päähäni pääseekään. Yleensä hysterisoin suurin tuntein  k a i k k e a. Mistä tämä rauha nyt?

Olen siis isolla ilolla lukenut monen kirjoituksia, juttuja, kuvia arjesta poikkeuskuplassa. Toivottavasti moni niitä jakaa jatkossakin. Tässä muutama omani viime päiviltä.

Meillä arki on löytänyt väliaikaiset uransa, jotka eivät ole ollenkaan hassummat. Rutiinit on jopa normaalia paremmat, minkä uskon pitävän kivijalan kasassa tässä paletissa. Nukkumaan mennään normaaliin aikaan, mutta herätyskelloa ei ole. Se on hävyttömän ihanaa. Tiedän herääväni niin aikaisin, että ehdin käydä ulkonakin töitä ennen. Jos sattuisin nukkumaan pidempään, se tarkoittaisi maksimissaan seitsemää-puoli kahdeksaa. Silloin ehkä vain lenkki jäisi välistä, mutta työt alkaisivat ajallaan.

Liikkuminen muutoin on kyllä vähän retuperällä. Ollaan käveleskelty epämääräisesti, joka on kyllä virkistävää ja kivaa, mutta mihinkään rankempaan on ollut vaikea ryhtyä. Viime viikolla meillä oli tosin meidän normaaliin torstaiaamun aikaan työpaikan treenit etänä. Menin kahvakuulan ja maton kanssa katolle ja viritin läppärin ja kännykän sinne. Oli ihan mahtavaa! Alkoi vain yhtäkkiä huimaamaan, minkä arvelen johtuvan tästä etätyöergonomiasta.. ja liikkeen puutteesta.

Viikonloppuna löysin kuitenkin hiljalleen ituja ja alkuja liikkumiselle poikkeusoloissa. Tein pitkän porrastreenin, etsin netistä videoita treeneistä, testailen niiden toimivuutta olohuoneen telkkarissa. Toimi hyvin, ja löysin itseni joogaamasta kotona. En ole koskaan ennen pitänyt kotitreeneistä yhtään.

Koti toimii muutenkin ihmeen hyvin. Aivan uudenlaisia sijoituspaikkoja löytyy huonekaluille, ja tämä meidän olohuoneen iso tila taipuu vaikka mihin. Esimerkiksi siihen joogaan – kahdelle helposti ja tilavasti. Uhmastelin myös tähän asti, etten pöydän ääressä istu (en istu kotona yleensä muutenkaan), mutta viime viikolla kannoin ruokapöydän olohuoneeseen työpisteeksi. Toisella kerralla siirtelin sitä makuuhuonetta kohti, jotta sain sitä kautta päivänvaloa pöydän ääreen. Olohuoneen ja makuuhuoneen väliset valtavat pariovet ovat yksi siunaus. Yhtäkkiä kummallakin on oma huone tehdä töitä, ja tilat vaikuttavat ihan erilaisilta kuin normaalisti. Kun ne avataan, työpäivä on päättynyt.

Koti kiinnostelee muutenkin edelleen, enkä ole kyllästynyt kotona olemiseen lainkaan. Koti on myös poikkeuksellisen siisti. Yhtäkkiä kiinnostaa kulkea rätti kädessä ja laittaa tavaroita paikalleen. (Olisi myös aivan OK, ellei kiinnostaisi.) Veikkaan, että tämä valo innostaa siihen myös. Pimeissä talvi-illoissa sotkua ei huomannut. Tilasin myös alesta erään pienen valaisimen makuuhuoneeseen, vaikka sen saapumisessa voi nyt kestää.

Tilaa on myös luovuudelle. Hankin maaleja ja tilasin maalauspohjia. Huomasin viikonloppuna, että niin tekivät muuten ihan kaikki muutkin. Olohuoneen multitoimilattialle saa levitettyä suuren pahvin, paljon pohjia ja papereita ja kaikki värit. Katsoin viikonloppuna pinon Youtube -videoita abstraktista maalaamisesta for dummies, ihastelin ensimmäistä työtäni ja tuskailin seuraavien epäonnistumista. Kaikkein eniten nautin prosessista, joka on kaikkea muuta kuin sitä, mitä maailmassa ja uutisissa parhaillaan tapahtuu.

Lukeminen kiinnostaa yllättäen vähemmän, silloin on liian hiljaista. Tekeminen on parempi. Myös blogipohjan päivittäminen houkuttaisi, mutta en tiedä jaksanko sitä.

Hiusten pesu on viikon kohokohta, kuten niin monen muunkin. Bingo, jos myös harjaat hiukset noin kerran viikossa?

Valo on ihanaa, miten tällaiset päivät onkin nyt siunattu? Jokapäiväinen kävely tai pari rannassa tuntuu joltakin matkalta. Yhtenäkin aamuna, kun oli poikkeuksellisen lämmin, aikainen aamu ja istuin Kaivarissa penkillä, kuunnellen Tuplakääkiä. Niin hyvä hetki. Säästelen jaksoja, en saa niistä tarpeekseni. Auta Antti loppui jo, olen ihan vieroitusoireissa.

Alamäkiä on myös. Enimmäkseen mieli on hyvä, ja asiat sujuu, mutta pari kertaa on kyllä ahdistanut pahasti. Tässä viime aikoina kuitenkin enimmäkseen muutama niin törppö ihmiskäyttäytyminen (eikä edes koronaan liittyen), että ne ovat vieneet yhdet yöunet ja hitusen järkeä. No, luotettava on, että asiat järjestyy. Kunhan kaikki pysyvät terveinä, muulla ei väliä <3

Parasta kaikessa on olla yhdessä 24/7. Sietämättömän onnellinen siitä.

Ps. Vielä yksi juttu. Ruuan laittaminen on alkanut kiinnostaa ällistyttävällä tavalla. Esimerkiksi tätä julkaistessani Mr. tuli lenkiltä, alkoi äkkiarvaamatta kohnaamaan kaappeja ja goolgaamaan Eggs Benedictiä. Nyt se tuolla tekee uppomunia. Kummallisia aikoja. 

Pps. Ja taas ja taas ja taas vinkkinä Eeva Kolu, joka tekee kirjoituksillaan kaiken rauhalliseksi, todeksi ja ihanaksi – uusin kirjoitus kolahti jälleen.