Maanantai
Sunnuntaisen TV-uutisissa esiintymiseni tiimoilta maanantaina oli paljon aiheeseen, eli potilasdirektiiviin liittyviä yhteydenottoja ja muuta työtä. Kontaktoin useita päättäjiä ja sidosryhmiä ja valmistelin suunnitelmia ja kirjoituksia. Kävin myös pitkän ja hyvän kehityskeskustelun esimieheni kanssa. Se laittoi mietityttämään monia asioita.
Töissä menee maanantaisin usein pitkään, ja annan sen olla niin. Olen tehokkaimmillani alkuviikosta (ja aamuisin), mutta myös kotiin on viikonlopun jäljiltä ikävä. Menen siis mielelläni suoraan töistä maanantaisin kotiin. Puoli seiskalta pääsin lähtemään, joten edessä oli heti saunavuoro. Onneksi oli ruokaa (makaronia ja jauhelihaa) jääkaapissa. Illalla hoidin vielä koko viikonlopun lykkäämäni asian, eli tilihommien tekemisen palkkapäivän jäljiltä. Maksoin siis ne loput laskut, jotka eivät mene suoraveloituksena, kävin läpi kuittini ja sovin itselleni 20 euron päiväbudjetin tuleville kuukausille. Auts, se tulee ottamaan koville, mutta nyt on pakko.
Olen muuten säilyttänyt ja käynyt vähintään kerran kuussa kaikki sen kuun kuittini läpi siitä asti, kun olen alkanut elää omassa taloudessani. Ei järkeä eikä varmaan tarpeellista, mutta jostain syystä haluan löytää kuittia vastaavan ostoksen nettipankistani joka kerta, ja katsoa, ettei siellä ole ainuttakaan asiaa, josta ei ole kuittia. Katsoin samalla Moneyball -leffan loppuun, sunnuntaina kun nukahdin puolessa välissä Mr:n syliin. Kuten aina.
Yöllä tuuli niin, että pelkäsin pihavalojen lentäneen katolle. Ehkä pitää ottaa ne jo kohta pois.
Tiistai
Varhain tiistaiaamuna tuttu kansanedustaja oli laittanut avustajansa kautta viestiä tapaamisesta sen sunnuntaisen aiheen tiimoilta. Olin suunnitellut kirjoittavani aamun lausuntoa eräästä lakiesityksestä, mutta sovin tapaamisen eduskuntaan kansanedustajan ja virkamiehen kanssa jo yhdeksitoista. Laitoin siis lausunnon viimeistelyyn vauhtia, ja sain sen onneksi valmiiksi ennen lähtöä.
Kävimme eduskunnassa asiapitoisen ja avartavan keskustelun ajankohtaisista tilanteista mukavassa hetkessä tuttujen kanssa. Ajattelin taas, miten tällaiset hetket on mun työn suolaa. Asioiden verkosto on niin monimutkainen, että sen tajuamisen edes hetkellinen luuleminen on kauhean palkitsevaa. Ja etenkin niistä asioista keskustelu fiksujen, tietävämpien ja osaavampien ihmisten kanssa.
Paluumatkalla kävin ex tempore läheisessä sushipaikassa yksin lounaalla. Ei olisi kannattanut – muistin taas miksi en käy siellä koskaan.
Alkuiltapäivästä meillä oli toimistolla viikoittainen sisäinen tiimipalaveri, jonka jälkeen suuntasin tällä kertaa esimieheni kanssa uudelleen eduskuntaan erästä toista tuttua kansanedustajaa ja hänen avustajaansa tapaamaan. Vähän eri painotuksilla kuin aamulla, osin tosin samoja asioita.
Tiistaisin käyn usein BodyJamissa, mutta koska vapauduinkin eduskunnasta jo neljältä, meninkin tuntia aikaisempaan jumppaan. Se oli BodyCombat. Olin Emmin kanssa lauantaina juuri jutellut jotain Combatista ja muistin, etten ollut ollut siellä pitkään aikaan. Ah se oli kivaa! Pitää mennä useammin.
Keskiviikko
Keskiviikkoaamuna Mr. lähti jo aikaisin mökille. Työpäivästä ei ole jäänyt muistikuvia, kun en niitä heti laittanut ylös – oikeasti aika hirveää, miten aivokovalevy täyttyy hetkessä ja deletoi 24 tuntia sitten tapahtuneet asiat samantien turhina pois, ellei niitä aktiivisesti muistele. Kalenterin mukaan meillä oli ainakin koko toimiston kuukausittainen henkilöstökokous ja valmistelin ainakin torstain ja perjantain tapaamisia.
Fiilis on koko viikon ollut nahkea ja väsynyt, mieli maassa. En tiedä oikein mistä se johtuu. Kaikenlaista kuormitusta, perusstressiä ja vapaa-ajan puutetta, vaikkei mitään isoja murheita elämässä onneksi olekaan. Tällaisessa olotilassa haluan usein käpertyä kotiin, enkä mennä mihinkään, ellei ole pakko. Nyt kuitenkin jostain syystä halusin mennä sittenkin salille. Ihan sali-salille, mikä ei yleensä ole juttuni. Kummissani kuuntelin olojani ja menin. Onneksi kaksijakoisesta saliohjelmastani vuorossa oli se kivempi. Mieliala koheni joka hetki.
Illalla kuitenkin surkuttelin taas kaikkea, lähinnä itseäni tietty. Tein kotona pölyyn polkuja ja murehdin kun ei jaksaisi siivota, pitäisi käydä yhdellä vuokra-asunnolla pesemässä uuni, lihon vain ja akneantibiootitkaan ei auta, mökkikään ei valmistu ikinä, ulkona on pimeää ja rahatkin on vähissä. Tiedän kyllä tekeväni niitä pölypolkuja luksusalueen ihanassa asunnossa terveenä ja onnellisena, mutta semmoisella hetkellä kaikki on kuraa. Välillä kuvittelen oikeasti, että olenkohan tulossa hulluksi. Soitin itkunsekaisen puhelun. Mr:lle, tuijotin itseäni peilistä ja ihmettelin milloin minusta on tullut näin vanha.
Torstai
Torstaiaamuna menin suunnilleen suoraan sängystä töihin jo kuudeksi. Ehdin tehdä töitä vajaat pari tuntia ennen työpaikan aamutreenejä. Kunnon treenin ja suihkun jälkeen olin takaisin työpöydän ääressä puoli kymmeneltä. Lähden ensi viikolla meidän uuden johtajan kanssa Brysseliin, ja vastuullani olleet EU-asiat ovat jatkossa hänellä. Käytiin siis aiheesta keskustelua aamupäivällä, siirsin hänelle dokumenttejani ja ymmärrystäni asiasta.
Alkuiltapäivästä tavattiin kollegan ja esimiehen kanssa erään hyvin keskeisen sidosryhmän edustajia erään tosi tärkeän asian äärellä. Tehtiin laskelmia eräiden sote-päätösten vaikutuksista ja pohdittiin argumentaatiota sen ympärille. Asia näyttäytyy todella poliittisena, jolloin haasteet ovat aina moninaisemmat. Kahden jälkeen valmistelin taas erästä lausuntoa, ja hoidin kaikenlaista, ilmoittautumisia, tekstien kirjoittamista, suunnitelmien pohdintaa, jotka olin luvannut sille päivälle. Jätin myös lomatoiveeni kesälle ja loppuvuodelle. Yhtä esitystä näyttäessäni kokoushuoneen isolle ruudulle heijastui hetkeksi koneeni taustakuva lempikalliostani meidän rannalla. Tuossa aion olla koko kesän, kerroin muille.
Kotiin lähdin taas ennen seiskaa, samojen pölypolkujen keskelle. Niin pitäisi siivota. En kuitenkaan koskaan edes yritä tehdä sitä arkisin, vaikka ketuttaakin. Seurasin kaupassa sitä kahdenkympin päiväbudjettiani ja tein helpon lohibowlin (salaattia, riisiä, kurkkua, avokadoa, porkkanaraastetta, lohta, soijaa, srirachalla maustettua kermaviiliä), jonka kanssa parkkeerasin puoleen yöhön asti sohvalle ison peiton kanssa. Kannetaan joka ilta sängystä iso untuvapeitto sohvalle ja taas takaisin nukkumaan mennessä. Katsoin koko illan Netflixin Love is Blindia, aivan koukussa.
Perjantai
Perjantain piti olla vapaa, ja oli tarkoitus lähteä jo torstaina mökille Mr:n perässä. Esimiehet pyysivät minut kuitenkin mukaan ministeriöön perjantai-iltapäivänä. Kaikkien mutkien jälkeen päätettiinkin siis, että en mene tänäkään viikonloppuna mökille, ja että Mr. tulee sieltä jo lauantaina kotiin. Olin salaa iloinen siitä, ettei tarvinnut mennä.
Tai siis en todellakaan salaa. Mökille meno stressaa ja ahdistaa parhaillaan paljon, ja siitä kuulevat kyllä kaikki, jotka kuulumisiani uskaltavat kysyä. Ei se meidän rakennus ja rakentaminen niinkään, ennemmin kaikki muu. Matkustaminen eri välineillä, huono olo busseissa, toisten luona asuminen, pakkaaminen ja purkaminen ja se kaikki, tiedätte kyllä. Koko ajan sama laulu. Kunnes se jonain päivänä loppuu. Siihen asti näyttää fiilikset vain synkkenevän.
Mietin tätä tällä viikolla: ehkä turha pullikoida vastaan. Ei tämä olo muuksi muutu enää loppumetreillä. Parasta yrittää vain selviytyä maaliin takertumalla näihin satunnaisesti ryöstettyihin vapaisiin viikonloppuihin kotona. Yrittää rakentaa ja tukea rakentamisessa aina kun voin. Onneksi siellä on nyt kattovaihe, sen tekeminen on konkreettisesti jopa kivaa. Parempi olo koittaa sitten, kun mökki on valmis. Saa asua omissa tiloissa, omassa hiljaisuudessa. Aion hankkia sinne kaiken kahtena, en kuljeta putelin putelia elämässäni enää edestakaisin, en joogamattoa enkä juoksukenkiä. Ostan auton, enkä koskaan enää yöki busseissa. Koko elämä muuttuu, kun sinne mennään lepäämään, ei väsymään.
Perjantai on työpäivänä aina kivan rauhallinen, saa asioita oikeasti tehtyä. Tein taas kirjoitushommia, muun muassa tiedoteluonnosta seuraavaan viikkoon ja Brysselin -matkan sisältöjen valmistelua. Myöhemmin iltapäivällä käytiin siellä ministeriön tapaamisessa, mistä suuntasin suoraan kaupungille Janican kanssa. Emmi liittyi seuraan myöhemmin. Ollaan yritetty sopia näkemistä pitkän aikaa, mutta mun haasteelliset viikonloppuaikataulut tulee melkein joka kerta tielle. Tiedän harvoin pitkälle eteenpäin, milloin olen mökillä ja milloin en. Sovittiin siis ex tempore tapaaminen tähän iltaan, kun jäinkin Helsinkiin.
Janican kanssa meinasin räjäyttää ensimmäisten viiden minuutin aikana kaksikymppisbudjettini taivaan tuuliin, kun löysin &Other Storiesista nuo täydelliset nilkkurit. Tarvitsen tuollaisia joka päivä, vanhat siihen tarkoitukseen tarkoitetut on jo ihan loppu. Vielä ne ovat kaupassa, mutta kuulen jo selkärangan katkeavan.
Etsiskeltiin ravintolaa tovin – kuudelta perjantai-iltana ilman varausta ei ihan helppoa – mutta päädyttiin Korkeavuorenkadun Paisanoon. Tosi kiva paikka rentoon illanviettoon, mutta ruoka ei sytyttänyt. Se ei haitannut, meillä oli niin kivaa. Miten kaikki murheet pienenikään ja olo kevenikään. Ah, niin tarvitsin tätä!
Nyt edessä on vapaa viikonloppu. Se on niin ihanaa, että itkettää. Lähden ensitöikseni pesemään sitä vuokra-asunnon uunia. Sitten kotiin siivoamaan, vihdoin. Ehkä leffaan ja salille. Kivaa viikonloppua sullekin <3
Ihanaa, kun jaksat kirjoittaa blogia. Tää on mun lemppari. Mikä toi sun ekan kuvan pusero/mekko on?
Voi vitsi miten kiva kuulla, kiitos! <3 se on Marimekon Hattara-kuosinen mekko, suosikki!
Samaa asiaa kuin Nopsukalla, sun blogi on mun lauantaiaamun suola! TYö- ja ura-aiheet kiinnostaa myös.
Kiitos hirmusti, tosi kiva kuulla 🙂
Tosi kivaa kun olet taas kirjoittanut! Sun blogi on yksi suosikeistani.
Kiitos tästä tekstistä ja että uskallat kirjoittaa myös ikävistä fiiliksistä. Tunnistan tekstistäsi monta juttua. Tiedostaminen että ei pitäisi valittaa kun asiat ovat oikeasti erinomaisesti; mielenkiintoinen ja vaihteleva työ, kaunis koti ihanalla paikalla, rakkautta, aikaa huolehtia fyysisestä kunnosta ja ystäviä… SILTI alakulon ja väsymyksen vitsaus voi hiipiä ja se vasta alakuloa ruokkiikin. Kun tuntuu vaikka ei pitäisi.
Toivon sulle akkuja lataavaa viikonloppua!
Ihana kommentti, kiitos paljon! Ah, niinpä… Ja kiitos, samoin sulle <3
Hei ja kiitos blogistasi. Kirjoitat niin elämän makuisen soljuvasti ja se tempaa täysin mukaan, kiitos kiitos! Missä ja minä päivänä uutisissa?
Voi kiitos sulle! Tosi kiva kuulla 🙂 hmm, viime viikolla oli Maikkarilla… ei sen niin väliä 😉
Ajatuksiasi on niin Ihana lukea <3
Voi kiitos <3
Hei, onko tosiaan niin että pyörit työssäsi, arvomaailmasi osalta ja muutoinkin ainoastaan Kokoomus-maailmassa? 🙁
Niin suuresti kuin blogiasi rakastankin, pidän kirjoituksistasi hurjasti niin se surettaisi kovasti..oikeistolainen maailmankatsomus on niin käsittämättömän kova ja maailmaa ja ihmisiä yksipuolisesti kuluttava, esineellistävä, alistava. :'(
Moikka, kiitos kommentistasi, joka herätti pohtimaan muutamaakin asiaa. Teen töitä kaikkien puolueiden ja arvomaailmojen kanssa, enkä ole tai ole ollut minkään puolueen jäsen. Tällä viikolla tapasin kolmen puoleen edustajia ja olin yhteydessä muihin. Vapaa-ajalla en harrasta politiikkaa ollenkaan. Ihailen kyllä heitä, jotka jaksavat uhrata omaa aikaansa yhteiskunnan parantamiseen silloinkin, missä puolueessa tahansa.
Sinulla, minulla ja kaikilla meillä on tottakai oma arvomaailmamme. En osaa ajatella, että koska omani on jonkunlainen, toisen olisi väärä. Sellainen on siis varsin ikävä ajatus ensinnäkin.
Yleisesti ottaen uskon ja tiedän, että jokaisen puolueen kautta asioita ajavat haluavat loppujen lopuksi Suomelle ja suomalaisille parasta. Tavoitteet ovat varsin samat, erot löytyvät keinoista. Haastaisinkin katsomaan maailmaa ja myös politiikaa ja meitä ihmisiä tältä kannalta. En siis osaa allekirjoittaa näkemystäsi.
Siksi mietin tähän vastatessani myös sitä, että on kovin kurjaa, jos blogikirjoitukseni muuttuvat tylsemmiksi siksi, että teen jonkinlaista työtä. Meissä kaikissa on paljon puolia, ajatuksia, arvoja ja tasoja. Elämäni blogissa on yhtä totta ja osa elämääni kuin päivätyöni. Kumpikaan ei toivottavasti toista pahenna 🙂
Ps. Nyt vasta luin postauksen loppuun, olet ihanan rehellinen tuntemuksissasi, luksuksessakin voi näköjään ottaa yhtä rankasti päähän kuin täälla tavallisemmassa maakunta-arjessa. Naisellinen itsesääli on täysin sallittua, ja lopulta auttaa kuitenkin nauramaan itselle ja taas eteenpäin. <3 😉
Hih, näinhän se on. Joskus vaan mieli heittelee, vaikkei mitään syytä olisi 🙂
Hei minusta tuo sinun keskiviikko-kuva on niin kaunis!! Ja ihastuin salaa myös sun paitaan siinä, vinkkaatko mistä voisi löytyä? (:
Voi kiitos tuhannesti, olo ei ollut sellainen silloin 😀 vaate on vohvelikankainen pitkä kotimekko, Uniqlosta! Aivan ihana
Monesti blogiasi lukiessa tulee surkea olo, että asiat joita tavoittelet ja joiden edestä teet isoja uhrauksia eivät kuitenkaan pohjimmiltan tee sinua onnelliseksi. Koti jossain muualla kuin luksusalueella ja ei niin työläs ja vaikeasti tavoitettavissa oleva mökkiraksa olisi ehkä antanut sinulle kaikki nämä vuodet aikaa tehdä enemmän niitä asioita mistä nautit? Vapaa päiviä kotona kirjojen parissa? Jatkuva remontointi ja/tai rakentaminen kuin myös työmatkailu on varmasti uuvuttavaa ja kuluttavaa. Ajatteletko että sinun pitäisi olla enemmän kiitollinen kodistasi ja työpaikastasi kuin muiden, koska olet uhrannut niiden edestä niin paljon?
Oijoi, ei syytä olla surkea. Olisin kovasti onneton, ellen saisi tehdä asioita, joista nautin ja nähdä vaivaa niiden asioiden eteen, joista tulen nauttimaan. Emmekö me kaikki?