Lepoa ja siihen kyllästymistä sekä auringonnousuja

Jo toissa jouluna päätin, että tänä jouluna pidän pitkän loman, jos se suinkin on mahdollista. Onneksi oli, ja kahden ja puolen viikon loma on kohta loppiaisen jälkeen ohi. Se on tuntunut ikiajalta. Miten ihana tunne. Joulukuussa, ja etenkin menneinä joulun pyhinä oli mahdollisuus yllättävän pitkiin aikoihin vain olla ja levätä. Arjen keskellä sitä usein kaipaa niin paljon, että sattuu. Muutamat päivät vapaata otetaan silloin ilolla vastaan, mutta aina ne tuntuu riittämättömiltä.

Nyt olo on jopa uskomattoman levännyt. Näin pitkä aika sallii paitsi levon, myös lepoon kyllästymisen (!) ja fyysisen tekemisen. Jälkimmäiseen harvoin on luonnollista energiaa niinä muutamina arjen välissä olevina vapaapäivinä, mutta nyt. Tietysti tekeminen on tällä kertaa myös tosi mielekästä, eikä sitä malttaisi ollenkaan lopettaa pimeän tullessa. Ja siksi myös se on lepoa. 

Väsymys tuntuu koko kropassa, mutta vasta kun on palattu saaresta ja menossa saunaan. Mutta se on sitä lajia uupumusta, jossa uni tainnuttaa koko yöksi, ja joka on aamuisin tiessään. Sitä väsymystä, josta mieli vain virkistyy. Sitä tekemistä, jossa ei ehdi turhia murehtia ja tunteilla. Tärkeintä laatua stressin hallintaa mun mielenlaadulleni.

Loman tekee myös tämä paikka. Tämä on toinen universumi, avaruus ehkä. Se toinen on siellä, missä on muita ihmisiä, katuvaloja ja sheivereitä. Painoindeksi ja säärikarvat kiinnostaa nimittäin täällä ihan todella vähän. Miten sellaisten asioiden merkitys jotenkin itsestään paineistuukin kaupunkia kohti tultaessa?

Kesän loputtua kirjoitin, että haluan aina olla se ihminen, joka olen täällä. En halua tipahtaa siihen arjen kauheaan kaninkoloon, joka loppuu vain puolivuosittain pitkällä lomalla saaristossa. Tai jonkin lentomatkan päässä. Miten kävi? Tämä loma heilautti tasapainon tietysti taas tuohon kesäoloon, mutta onnistuin kyllä mielestäni aika hyvin arvosanoin pääsemään tavoitteeseen myös kesän ja joulun välisenä aikana kotona.

Noudatin kaikkia itselleni antamia ohjeita, tietoisesti tai tiedostamatta. Ja voin paremmin. Tein tai olin tekemättä ja yritin sivuuttaa liikaa velvollisuudentunnetta. Jatkoin fyysisen hyvinvoinnin harjoituksia ihan perusjuttujen kanssa: syöminen, liikkuminen, nukkuminen. Olen iloinen edistyksestä. Asetettiin yhteiset ajat prioriteeteiksi ja oltiin lähellä. Onnistui parhaiten, parasta.

Vuoden vaihdetta en jaksanut tällä kertaa ajatella. Miksi oikeastaan olisi tarvinnutkaan? Kulttuuriin kuuluva ilmiö juhlia tällaisia asioita. Toisin tahtominen on aina työlästä vastavirtaan uimista. Ajan kuluminen on kuitenkin aina aiheuttanut jonkinmoista ahdistusta, joten jätin tällä kertaa väliin. Täällä se onnistui helposti. Vuoden vaihde ei tänne näkynyt eikä kuulunut – ei valoja, ei ihmisiä, ei raketteja, vain mykkä musta meri. Vuosi siis vaihtui, mutta aurinko nousi ja laski siitä piittaamatta. Ja minä olin elossa ja onnellinen sitä katsellessani. Muusta viis.