Katseeni on kääntynyt pattereihin

bedroom-2

 

Meidän elämä kotona tapahtuu jälleen myös olohuoneessa, kun uusi TV-taso ja TV on  viimein paikallaan. Tapanani on keskittää vimmani kulloinkin yhden sisustusajatuksen kimppuun, ja kääntää huomioni seuraavaan ensimmäisen tultua valmiiksi.

Ei pidä ymmärtää väärin, en sivuuta valmiiksi tulleita asioita. Päinvastoin. Nautin niistä niin paljon, että haluan parannella muitakin kohtia yhtä ihaniksi.

TV-nurkan valmistuttua katseeni siirtyi siis samantien seinän toiselle puolelle, makuuhuoneen nurkkaan. Siinä on toinen telkkari, jota käytettiin, kun olohuone oli poissa pelistä. Nyt se ei ole toiminnassa, eikä ole tarviskaan olla. Viedään se ehkä mökille, mutta juuri nyt sen olisi hyvä kadota makuuhuoneesta kokonaan.

 

bedroom-4

 

Isoin työ nurkassa on patterinsuojuksen rakentaminen. Mielessäni on rulla rottinkia, puisia listoja ja seinien väristä maalia. Ja tietysti pala valkoista marmoria. Patterin päälle ripustan oman tauluni, jolle tilasin juuri ihanat tammiset kehykset.

Puiset kehykset on muuten yksi hotelli St. Georgen sisustusideoista. Kauan onkin jo menty metallisilla kehyksillä kaikkialla. Itse asiassa myös rottinki on St. Georgen tuomisia. En saa tarpeekseni noista hotellihuoneiden maalatuista rottinkisista kiintokalusteista!

 

bedroom-13

bedroom-6

bedroom-10

 

Olohuoneen patteri on samanlainen, ja vielä turkasen paljon isompi. Haluaisin koteloida sen samalla tavalla, mutta tehdään varmaanvain tämä makuuhuoneen nurkka nyt. Katsotaan ensin, mitä siitä tulee. Olohuoneessa sohva peittää patteria jonkin verran, ja ikkunalauta päältä päin. Sen toteutusta pitää siis vielä miettiä.

Tuolla makuuhuoneen nurkassa tuolin taakse olisi suunnitteilla vaalea verho lattiasta kattoon, kisko kokonaan piiloon. Verhon ei tarvitse liikkua mihinkään. Sen tehtävänä olisi vain peittää ja pehmentää seinä. Ja tietysti toimia ihanana taustana unelmieni jalkavalaisimelle, jonka aion nyt vihdoin sopivassa tilaisuudessa hankkia.

Jaahas, tekemistä vaille valmis taas!

 

bedroom-3

bedroom-5

6 comments so far.

6 responses to “Katseeni on kääntynyt pattereihin”

  1. Merja says:

    Teidän lattia on vaan niin upea. Uudet ideasi ovat tosi kivoja. En tiennyt, että rottinkia saa rullana ostettua, tosin ei ole aikoihin tullut mitään nikkaroitua. Voisin mökille kehitellä yhteen kaappiin ovet. Jännää, minkä taulun kehystit ja mikä on se unelmien lamppu?

    • Eveliina says:

      Kiitos! 🙂 lattia on kyllä meidänkin mielestä paras! Valaisin löytyy tekstin linkistä, Flosin IC-sarjaa. Taulusta ei ole vielä ollut täällä kuvaa, semmoinen vaalea… 🙂

  2. Hanna says:

    Mä kanssa oon ihaillut patterinsuojuksia kovasti sen jälkeen kun Home Via Laura aikoinaan esitteli omansa. Melkein toivoisi tuleviinkin asuntoihin pattereita ihan vain siksi, että saisi suojukset 😀 Ja uskon että tuosta teidän makkarin kiinteästä verhosta tulee tosi kaunis, ihana idea 🙂

    • Eveliina says:

      Kiitos vinkistä, täytyykin mennä inspiroitumaan Lauran blogiin asian suhteen! 🙂 Parhaillaan haaveilen ihan hirveästi myös sellaisista koristelistoista seiniin, ja mä taas haaveilen sellaisesta kodista, johon ne sopisivat 😀 Kiitos, en malta odottaa, että pääsisi alkuun tässä hommassa!

  3. Rottinginmetsästäjä says:

    Moikka, mistä onnistuit löytämään rottinkirullan? Se tuntuu olevan vaikeasti saatavilla Suomessa

    • Eveliina says:

      Moikka, en lopulta ostanut rottinkia enkä tehnyt taustatutkimusta siis loppuun, mutta googlaamalla löysin ainakin yhden nettikaupan, mistä silloin olisi saanut 🙂

Leave a Reply to Merja Cancel reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN