Veljeni häät

Kesäloman jälkeiset viikot tähän asti on menneet pienessä matalaliidossa ja toisaalta yläpilvikiidossa, sillä veljeni meni naimisiin toissa viikonloppuna. Häät oli Turussa, ja ne oli aivan ihanat. Hääpari teki ison työn häiden eteen kahdestaan, enkä Helsingistä tai Korppoosta käsin päässyt tekemään kovinkaan paljon, mutta viimeisellä viikolla sentään jotakin (+maalaukset). Viikolla en juuri muuta ehtinyt ajatellakaan, töistä vaan äkkiä kotiin jotakin valmistelemaan, ja häitä fiilistelemään.

Tämän avioliiton kautta me saatiin ihan uusi kulttuuri meidän perheeseen, mikä oli jo hyvin jännittävää sinänsä. Heti hääviikonlopun perjantaina lähettiin töistä puoliltapäivin, ja saavuttiin suoraan junalta isolle myöhäiselle lounaalle tapaamaan lennolta tullutta uutta sukulaisjoukkoa. Ilta ja lauantaiaamu nautittiin ihan rauhassa Turun uudistetulla Seurahuoneella (i h a n a  – postausta tulossa), sen ravintolassa aamuin illoin, Samppalinnanmäellä ja Aurajoella pitkillä lenkeillä ja rentoillen.

Hääpäivässä oli nimittäin ihana konsepti: vihkiminen oli vasta viideltä, ja koko päivä sitä ennen oli loistavasti aikataulutettu. Meidän naisten kalenterissa luki vain puolen päivän aikaan kampaaja, ja sen jälkeen ei mitään! Siispä me meikkailtiin ja pukeuduttiin todellakin kaikessa rauhassa ihanassa hotellissamme, mikä oli mielettömän kivaa. Kampaukseni tosin oli fiasko, kuten kampaukset mulla lähes aina, mutta onneksi silti menin. Kampaajan tuoliin istuminen on nykyään niin harvinaista, kampauksen tekemisestä puhumattakaan. Vielä yhdessä äidin, pikkutyttöjen ja muiden kanssa, hetki oli ihana lisä juhlapäivään.

Parasta päivässä oli hääparin rento onni, etenkin muutenkin iloinen veljeni oli riemunsa kukkuloilla. Morsian taisi stressata etukäteen enemmänkin, mutta onneksi myös hän nautti täydellisestä päivästä rennosti. Juhlat nimittäin oli täydelliset – mitään ohjelmaa puheiden, kakun ja parin tanssin lisäksi ei ollut, ja ilta kului sopivassa balanssissa positiivisten tunteiden kirjoa, vapaita ja yhteen koottuja hetkiä, ystävien ja sukulaisten sekä uusien tuttujen kanssa. Miten ihana oli tutustua veljeni läheiseen ystäväpiiriin, ja morsiamen sukuun. Isät pitivät huikeat puheet. Kohokohta oli ehkä isäni laulu (Pieni mies), kuten odottaa saattoi. Hän lauloi myös meidän häissämme (sitä en ollut osannut odottaa), ja äitini viisikymppisillä taannoin.

Kuultiin myös täydellinen yllätyspuhe. Lyhyt ja hauska veljeni ystävän pitämä puhe ja aivan out of the blue häälaulu morsiamen äidinkielellä – hänen sukunsa yllättyi täysin, ja lähti tuttuun lauluun mukaan. Vitsi miten hauska hetki! Kuultiin myös minun  yllätyspuheeni! Oli nimittäin yllätys nimittäin itsellenikin. Olin hahmotellut muutamia sanoja englanniksi, mutta ajatellut, etten vie showta, ellei hetkeen sovi. En kuitenkaan voinut olla sanomatta mitään, ja se tuntui sittenkin todella oikealta.

Kaikki oli ah niin kaunista ja ihanaa – paikka (Hus Lindman) niin kaunis meille ja heille tärkeän Aurajoen rannalla kävelymatkan päässä tuomiokirkosta, täydelliset koristelut ja ruuat ja ihmiset, ah <3 Tuleekohan tämän kaltaisia juhlia meille enää koskaan ennen kuin nuo pikkutytöt sellaisia järjestävät <3

Ilta jatkui kävellen keskustaan Wiklundin katolle, jossa viivyttiin viiteen, morsiusparia myöten. Sunnuntai-iltana kotona olo olikin aika puolikuollut. Olin ollut jossain ihan ylivirittyneessä ja sittenkin jännittyneessä tilassa varmaan koko viikon, lauantain hääpäivästä puhumattakaan. Jossain horroksessa hortoilin töissä maanantaista keskiviikkoon ennen kuin suuntasin taas keskiviikkona suoraan töistä junalle. Juhla jatkui nimittäin vielä viime viikolla, kun matkattiin meidän vanhempien ja morsiamen vanhempien sekä morsiamen siskon kanssa kaikki meidän saarille Korppooseen neljäksi päiväksi.

Aika oli tietysti häiden huipentuma, mutta myös muutoin meille kaikille varmasti hirvittävän tärkeä. Me kaksi perhettä tutustuttiin todella toisiimme, ja myös omina perheinämme saatiin viettää aikaa yhdessä. Ei itsestäänselvää myöskään esimerkiksi morsiamelle, joka varmasti vain harvoin monien Suomessa vietettyjen vuosien aikana on saanut olla koko perheensä kanssa yhdessä. Myöskään meidän perhe ei nykyisin vain ehdi viettää useampia päiviä vuodessa yhdessä. Voi että, niin odotan sitä tulevaisuuden joulua, kun saamme kaikki olla meidän omassa saaressa <3

Keskustelut kulttuureista ja ihan tavallisista asioista jatkuivat pitkälle öihin, kalastettiin, vietettiin aikaa omissa oloissamme ja paljon yhdessä, meidän saaressa ja minun anoppilan mökeillämme. Tarjottiin toivottavasti vieraille myös hieno uusi kokemus suomalaisessa saaristossa.

Ah, nyt on pitkät juhlat juhlittu, ja ne ovat lämpiminä muistoina sielussa. Syksyn arki voi viimein tulla.