Hotellivinkki Turkuun: uudistettu Seurahuone

Seurahuone-18

 

Yövyttiin veljeni hääviikonloppuna kaksi yötä Turussa hotelli Seurahuoneella, joka oli todella iloinen yllätys! En ollut kuullutkaan Seurahuoneen remontista, mutta onneksi siitä meille vinkattiin ennen varausta mihinkään. Olen ylipäätään yöpynyt Turussa hotellissa vain harvoin, käytännössä vain työmatkoillani, vaikka siellä usein käydäänkin. Luulen silti tuntevani kaupungin hotellit aika hyvin, ja Seurahuone ei välttämättä olisi ennenaikaan ollut siellä listani kärkipäässä. Nyt en kuitenkaan Turussa minnekään muualle menisikään.

Hotellin teemassa pilkahteli vähän 20-luku, mutta yleisesti ottaen sen sisustus noudatteli vahvasti hotellitrendejä, joita on vaikea kuvailla. Tummia ja beigejä sävyjä, nahkaa, samettia, puuta, marmoria, messinkiä.. Harmi, etten häähumuissani ottanut hotellin yleisistä tiloista enempää kuvia, sillä esimerkiksi aula ja respa, takapihan terassi ja kuntosali olivat todella kivan tyylisiä. Etenkin kuntosali – nahkaa, puuta ja mustaa sielläkin, vau!

Hotellin tunnelma oli New York tai San Diego, ja meidän viikonlopun extrajuhlavat puitteet yhdessä vapaa-ajan ja tämän majoituksen kanssa sai viikonlopun tuntumaan ihan pieneltä luksuslomalta! Sekä perjantaina illalla että lauantaiaamuna lähdettiin lenkille Aurajoen rantaan ja Samppalinnanmäelle, meidän vanhoille lenkkihuudeille.

Testattiin myös hotellin aivan ihana ravintola Gunnar, joka sekin veti vertoja monelle Helsingin lempiravintolalleni niin listoiltaan kuin sisustukseltaan ja tunnelmaltaankin. Extrapisteet laakeista skumppalaseista ja hyvästä tartarista. Pelkästään ravintolaan tulen varmasti uudelleen.

Oispa taas jokin tekosyy mennä Turkuun hotelliin <3 Onneksi olen nyt kipeänä ollessani saanut piristäytyä varaamalla syksyn kahden pienen loman hotelleja. Toinen onkin jo parin viikon päästä meidän hääpäivän aikaan. Niin ihanaa <3

 

Seurahuone

Seurahuone-12

Seurahuone-4

Seurahuone-9

Seurahuone-6

Seurahuone-15

Seurahuone-7

Seurahuone-10

Seurahuone-11

Seurahuone-2

Seurahuone-17

Seurahuone-19

Seurahuone-8

Seurahuone-13

Seurahuone-5

4 comments so far.

4 responses to “Hotellivinkki Turkuun: uudistettu Seurahuone”

  1. Merja says:

    Turku, rakas vanha opiskelukaupunki. Täytyypä lähteä nostalgiareissulle. Näyttää niin upealta.

  2. Jaana says:

    Seurahuone kaipasikin kipeästi remppaa, yövyin siellä yhden työreissun kolme vuotta sitten ja oli jo silloin melko kulahtanut. Nyt näyttää kyllä niin upealta, että voisi tehdä Turun reissun jo pelkästään ton takia.

    • Eveliina says:

      Joo ihan varmasti! Mä en yöpynyt koskaan vanhalla Seurahuoneella, mutta nyt se on kyllä todellakin vaikka viikonloppureissun arvoinen – niinkuin Turku nyt aina <3 🙂

Leave a Reply to Jaana Cancel reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN