Hääjuhlamekko

sand-7

 

Laitan samantien hääjutun jatkoksi myös mun mekkojutun. (Lähes) kaikki morsiamen suvun naiset olivat pukeutuneet upeisiin vaaleanpunaisiin luomuksiin, ja me äidin kanssa haluttiin pukea vaaleansinistä. Etsin mekkoa alkukeväästä asti mielipuolisesti kuten tapanani kaikkien missioiden edessä on. En meinannut löytää mitään.

Tämä ByMalinan Othelia -mekko oli ensimmäisiä, jonka löysin, ja tilasin sen Zalandolta muutaman pohdintapäivän, epätoivoisen no nyt mun koko on loppu -paniikin ja saapumisilmoitussähköpostien jälkeen. Zalandon palautusaika on onneksi sata päivää, ja koko sen ajan etsin – edelleen mielipuolisesti – toista vaihtoehtoa.

Kaikki kehuivat tätä ihan kauheasti, Mr. ja äitini etenkin. Minäkin rakastin siinä montaa asiaa: helman pituutta, käsivarsien peittoa ilman huivia, väriä, pitsiä, laadukkuutta ja ryhdikkyyttä, kapeaa vyötäröä, kesäiseen tärkeän ihmisen arvokkaaseen juhlaan soveltuvuutta. Se myös istui kuin (tiukka) hansikas, etenkin keväällä kun sen tilasin. Ja myönnän, että annoin sen vaikuttaa, että rrrrrrakastan ByMalinan mekkoja. Kaikkea ByMalinalta.

Mutta. En näe tätä käytettävän missään muualla kuin häissä. Tai jossain arvokkaissa ristiäisissä. Eikä logiikkaani kuulu enää missään nimessä ostaa mitään näin kallista, ja käyttää sitä vain yhden kerran. Mielipuolinen etsintä siis jatkui ensisijassa siitä syystä, että halusin välttämättä löytää yhtä ihanan mekon, jota voisi joko käyttää muissakin kesäisissä tilanteissa, tai joka olisi paljon edullisempi. Olisin voinut mielelläni maksaa mekosta tämän verran, jos olisin nähnyt sen päälläni myös vaikkapa meidän tulevissa mökkitupareissa, seuraavilla lämpölomareissuilla ravintolaillallisilla tai jonkun kesäisen juhlavissa tupareissa.

Toinen mutta. En voinut välttää tunnetta, että tämä kuului mieluummin Pieni talo preerialla -leffatuotannon puvustamoon. Joka kerta mekko tuntui vähän liian dramaattiselta ja liioitellulta. Myöskin hiukan liian tätimäiseltä ja romanttiselta. Eikä logiikkaani ainakaan kuulu ostaa mitään, mikä ei tunnu ihan täydelliseltä joka kerta.

 

 

sand-6-side

sand-4

sand-9

sand-5

 

Aika kuitenkin loppui, enkä kertakaikkiaan löytänyt mitään muuta. Ja kuten sanottua, rakastin tässä kyllä mielettömästi montaa asiaa. Eniten sitä, että tämä todella tuntuu arvokkaan laadukkaalta, ja päälle pukiessa tunsi todellakin olevansa astumassa johonkin hyvin tärkeään tilanteeseen. Enkä ole varmaan meidän omien häiden jälkeen nähnyt juurikin esimerkiksi äidin tai Mr:n pudottaneen silmiä päästään samalla lailla – joten tapojeni vastaisesti tuudittauduin toisten mielipiteisiin.

Mekko oli kesäloman jälkeen kahden viikon paastosta huolimatta öh – hiukan vieläkin istuvampi hansikas kuin keväällä. Se kuitenkin venyi illan aikana onneksi yllättävän paljon. Alusta asti mielessäni oli tasapainottaa teatraalisuutta avoimella, suoralla tukalla. Leikkasinkin hiuksia ylikasvaneeseen polkkaan tätä varten juuri ennen häitä.

Juhlahöyryissäni viime tingassa päätin kuitenkin teettää nutturan, mikä oli suuri virhe. Me emme ollenkaan ymmärtäneet kampaajan kanssa toisiamme, ja lopulta päässäni oli juuri sellainen sotkuinen, liian lakattu tätinuttura, jollaisen kuvan olin näyttänyt tätä en halua -kansiostani. Selkeä, sileä, yhden solmun nuttura oli siis hääpäivänä vain Pinterestissäni. Heti kun morsiankin, myös minä avasin tukkani.

Ei siis mikään ihan success story tämä look, mutta nyt onneksi jo huvittaa. Ja olihan tuo nyt nätti mekko. Ihanan päivän ihana mekko. Jonka myymistä jo nyt harkitsen 😀

 

sand-2

sand-8

byMalina dress
Jimmy Choo shoes
Saint Laurent clutch

12 comments so far.

12 responses to “Hääjuhlamekko”

  1. kirsi says:

    Minun piti jo edelliseen postaukseen kommentoida,,että mieletön mekko.Siis mielettömän ihana.Sopii sinulle tuo väri ja malli aivan täydellisesti.
    -kirsi-

    • Eveliina says:

      Voi kiitos ihan hirmu paljon! On se kyllä oikein kiva, vaikka pahoja siitä osittain ajattelinkin 😀

  2. Miia says:

    Tuo mekko on sun päällä todella kaunis. Omaan silmään myös tuo kampaus sopii.

  3. Merja says:

    Mekko on täydellinen sinulle ja hiukset pitää olla kiinni, jotta mekko voi loistaa. Kävisi hyvin hääpuvuksi, vaikka on värillinen, uskomattoman kaunis. Olet loihtinut myös upean hoikan vyötärön itsellesi. Jatkokäyttö on kyllä hieman vaikeaa noin upealle mekolle.

    • Eveliina says:

      Kiitos kovasti 🙂 Oli tämä kyllä oikein kiva, vaikka en tuntenut oloani yhtään mukavaksi juuri tuossa kampauksessa :O Vyötäröä harvemmin korostan näin paljon, ja mietin juuri miksi en, vaikka se on omastakin mielestäni parhaita puoliani 🙂 Jatkokäyttö tosiaan on vaikeaa! Äh!

  4. Helena says:

    Mekko on kyllä todella kaunis ja katseenvangitsija! Edestä katsottuna tuo nutturalook sopii tosi hyvin mekon kanssa yhteen. Näytät todella hyvältä ja arvokkaalta!
    Itsekin aina tuskailen sen kanssa, että en haluaisi ostaa mitään pelkästään yhteen tilanteeseen sopivaa juhla-asua, vaan yritän miettiä sille aina myös jatkokäyttöä. Joskus tämä onnistuu, ja joskus taas ihana mekko jää turhaan kauppaan ja tyydyn ns kakkosvaihtoehtoon, josta en ehkä pidä ihan niin paljon mutta jolle on käyttöä jatkossa. Molempi tilanne tavallaan hankala, koska itsekin haluaisin ostaa aina vain sellaisia vaatteita, jotka sytyttää satasella 🙂

    • Eveliina says:

      Kiitos kaunis <3 Tosi kiva kuulla - juhlavalta onneksi tuntuikin 🙂 Nutturakin oli varmaan tavallaan ihan jees - suurin ongelma ehkä oli, ettei se tuntunut yhtään minulta...! Mutta ei se mitään 🙂 Ja niinpä! Tuo on niin hankalaa! Nyt kun kyseessä oli näin tärkeä juhla, valitsin kahdesta huonosta sittenkin tämän vaihtoehdon, että mekko sopii juuri tähän tilanteeseen, vaikkei muihin. Muussa tilanteessa olisin voinut tosiaan valita tähän huonommin sopivan, mutta jatkokäytöltään kestävämmän vaihtoehdon. Eniten harmitti, kun kesän aikana meni sivu suun useampi sellainen, joka olisi ollut täydellinen molempiin tilanteisiin! Sekä näihin häihin, että jatkokäyttöön!

  5. MD says:

    Mun mielestä sun hää-look oli aivan ihana!

    • Eveliina says:

      Kiitos kovasti, ihana kuulla! 🙂 omassa päässähän nämä yleensä on – ihana, kun sanoit 🙂

  6. Anna says:

    Aivan upea!

Leave a Reply to Miia Cancel reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN