Työelämästä ja onnellisuudesta

kalliolla-4

 

Tässä paikassa meidän rantaviivan reunimmaisella ja uloimmalla kalliolla tai sitten laiturilla vietän kaikki lomani päivät täällä. Neljättä, täysimittaisesti kolmatta vuotta. Täällä, missä haluaisin olla aina. Haluan kyllä olla Helsingissäkin, rakastan Helsinkiä. Rakastan meidän kotia ja elämää siellä. Tämä on kuitenkin toinen todellisuus. Kokonaan eri universumi, jonne mitkään säännöt eivät seuraa. Täällä kaikki on eri väristä, täällä me ollaan puhtaan onnellisia. Kaikki hyvä, ei mikään paha. Helsingissä kiire ja kireys on aina läsnä, tauot siitä vain hetkellisiä.

Jokaisena saaressa vietettynä vuonna olen miettinyt edellistä enemmän, miten saisin tämän ahdistuksen poissaolon vuoden muihinkin kuukausiin. Miten aikataulut, paineet, kiire, vastuut ja velvollisuudet tuntuisivat vähemmän painavilta. Vastaukseksi kaikkialla tarjotaan unelmien työtä.

Työ vie elämän tunneista valtaosan, se on siis tietenkin hirvittävän tärkeää. Täydellinen työ oli ennen sellainen, josta perhe sai ruokaa. Sitten sellainen, joka oli vakaa. Nykyään täydellisessä työssä sen tekijä on ensisijaisesti vapaa. Tässä tavoittelemisen arvoisessa vapaassa työssä leimallista on, että siinä saa toteuttaa sisintä intohimoaan. Tehdä työtä sellaisen asian eteen, jota tekisi, vaikkei siitä saisi palkkaa. Sellainen intohimo on joko ollut sielussa lapsesta saakka, löytynyt sattumalta tai tullut eteen etsimällä. Vapaa-aikaa ja työtä on vaikea erottaa, mutta harvoin se haittaa. Kellokortit eivät kuulu unelmien työhön, voi herätä silloin kun itse haluaa, ei työnantajan aikataulujen mukaan. Se on usein yksilöllistä, luovaa yrittäjyyttä.

Kuulostaa ihanalta. Minäkin haluaisin herätä silloin kun luonnollisesti herään, kuten täällä. Minäkin haluaisin tehdä työtä, jota tekisin ilmaiseksikin. En kuitenkaan ollenkaan tiedä, mikä sellainen aihe olisi. En ole syntynyt mikään yksi intohimon tuli pepun alla, enkä ole neljännen vuosikymmeneni puoliväliin mennessä mihinkään tiettyyn poltteeseen kompastunut. En ole edennyt sitä etsien, mutta olen valinnut mielenkiintoisia polkuja ja avannut eteen tulleista ovista parhaimmat.

Vaikka valitsinkin opiskelupaikkani poissulkumetodilla, kunnianhimoa ja maailman tutkimisen janoa ei ole puuttunut. Olen täällä miettinyt sitä, että vaikka en toteuta tuhatprosenttista intohimoani joka päivä töissä (koska en tiedä, mikä sellainen olisi!), en ole huonossa tilanteessa.

Tasan vuosikymmen sitten heinäkuussa erään ministeriön käytävät olivat tyhjillään, koska kaikki olivat lomalla. Ne jättivät harjoittelijalle kuukauden täytetehtäväksi selvityksen eurooppalaisesta apteekkijärjestelmästä. Edelleen on epäselvää, tarvitsiko sitä oikeasti kukaan, mutta ei sillä niin väliä. Tehtävä opetti harjoittelijalle nimittäin jotain hitsin arvokasta.

Yhtäkkiä eurooppalainen apteekkijärjestelmä oli minusta mielenkiintoisin asia ikinä. Tajusin siis, että mikä tahansa on mielenkiintoista, kun siihen pääsee syventymään. Kaikki maailmassa on mielenkiintoista. Ja se kaikki minua kiinnostaa. Moni asia hyvin paljon. Muistan tämän ymmärryksen lävistäneen tajuntani pysyvästi päivänä, jolloin esittelin tuota pientä selontekoani innosta (ja vähän pelosta) täristen elokuun alussa muiden palattua töihin.

Olen palannut tähän ymmärrykseen kuluneena vuosikymmenenä uraani rakentaessa useasti. Ei-mihinkään valmistunut humanisti, yhteiskuntatieteilijä, joka on valinnut poliittisen historian pääaineekseen, kun mikään muukaan ei kiinnostanut, on kyllä löytänyt itsensä monesti kipeästi pohtimasta, mikä on juuri se minun substanssini. Olen palannut hakemaan lohtua Euroopan apteekkeista, ja sieltä sitä on löytynyt.

Olenkin kulkenut useista mielenkiintoisista porteista, joiden takana on ollut entuudestaan tuntematon aihealue. En taatusti ole siis päässyt tehtäviin kyseisen asian asiantuntemuksella, vaan muilla ominaisuuksillani. Se on hitsin upea juttu, josta olen hirveän kiitollinen. Vaikka minkä aihealueen saralla onkin urani aikana ollut mielettömän kiinnostavaa tehdä töitä. Ja vaikka minkä aihealueen saralla tosiaan olen saanutkin tehdä töitä. Näiden päivien aikana olenkin ajatellut, että vaikka se vuoria siirtävä intohimo täsmälleen käsillä olevaan asiaan puuttuisikin, se on ihan OK.

Kun työn sisältö on niin kiinnostavaa, että sen luokse on joka päivä kiva mennä, ja sille on valmis antamaan paljon energiaansa, se riittää. Ei kaikilla ole intohimoa johonkin yhteen aiheeseen, eikä kätkettyä haavetta rakentaa työelämänsä sen ympärille. 

Kehitän arkisen Helsingin stressin niin suuresti täydellisyyden tavoittelusta etenkin työn ja elintapojen saralla. Siitä ne hartiat kiristyvät, ja kuristava tunne painaa. Sitä polkee vettä vimmatusti, vaikka edessä on elämän mittainen meri. Olen siis luullut, että työelämässä puhtainta täydellisyyttä on se intohimotyö, jossa on täydellisen vapaa.

Tästä eteenpäin kieltäydyn ajattelemasta, että se on ainoa täydellisyyden mittari. Koska itse asiassa minä nautin hirveän paljon siitä, että tiedän mistä ja milloin palkkani tulee, ja eurolleen sen summan. Nautin siitä, että kellokortti kertoo milloin töissä ollaan ja milloin ei. Siitä, että elämässäni on monta erilaista valtavan upeaa asiaa. Vapaa-ajan valintani ovat erilaisia kuin työni, ja minä saan tehdä niitä kaikkia. En vain yhtä intohimoasiaa. Saan tehdä päivittäin töitä yhteiskunnallisten asioiden parissa, ja muulla ajalla rakentaa vaikka mökkiä, valokuvata, kirjoittaa, asuntosijoittaa ja sisustaa. Nautin siitä, että tilanne on vakaa, mutta työn sisältö joka aamu mielekäs. Ei minun tarvitse asettaa täydelliseksi uratavoitteeksi intohimoyrittäjyyttä, vaikka niin moni siitä nykyään haaveilee. Tasalaatuista palkkatyötä ei ylistä enää kukaan.

Tyytyväisyys on onnellisuutta. Täydellisyyttä ei ole. Kaikki voi silti olla upeaa. Ja elämä on itse asiassa ihan hitsin upeaa koko ajan.

 

kalliolla-13

kalliolla-39

kalliolla-24-side

kalliolla

kalliolla-33

kalliolla-10

kalliolla-19

kalliolla-8

kalliolla-22

kalliolla-15

kalliolla-30

kalliolla-29

kalliolla-34

kalliolla-32-side

kalliolla-42

kalliolla-27

kalliolla-40

kalliolla-2

kalliolla-31

10 comments so far.

10 responses to “Työelämästä ja onnellisuudesta”

  1. Johanna says:

    Kiitos! Hyvin pohdittu ja tiivistetty. Nyt on minun hyvä jatkaa lomaa kun sain vastauksen lomalla stressanneisiin ajatuksiini ja kysymyksiin, jotka eivät ole jättäneet rauhaan. Ihanaa loppulomaa ja ihan vähän stressittömämpää syksyä meille

    • Eveliina says:

      Kiitos Johanna ihan älyttömästi, paras mahdollinen kiitos <3 tosi kiva kuulla 🙂 ihanaa lomanjatkoa meille!

  2. Ah, niin tuttuja ajatuksia! Mulla on aina ollut sama ”ongelma”, eli liian moni asia kiinnostaa. Oon pitkään pitänyt sitä huonona asiana, sillä jos haluaisi tulla tosi hyväksi jossain, ei voi tehdä kaikkea. Mutta viime aikoina oon ajatellut toisin – mitä jos se onkin just mun vahvuus, että tykkään ja osaan tehdä monia asioita? Olla ikään kuin moniottelija yhden lajin huipun sijaan? Sitten pitäisi vielä hyväksyä se, ettei niissä kaikissa asioissa voi olla täydellinen 😀 Koska se täydellisyydentavoittelu on juuri se kiristävin asia arjessa niin kuin mainitsit.

    Intohimoyrittäjyys taitaa tosiaan olla se uusin unelma-ammatti monelle, mutta jokaisessa ammatissa on hyvät ja huonot puolensa. Ehkä se on luonnollista, että yrittäjyys on pinnalla esim. somessa, sillä some-työntekijällä ei ole hirveästi vaihtoehtoja olla muuta kuin yrittäjä? Ja moni palkkatyössä oleva taas ei uskalla avata omaa työtään julkisesti kovin tarkasti? Joka tapauksessa uskon, että omannäköistä ja merkityksellistä työtä voi tehdä myös jonkun muun palkkalistoilla, vaikka se ei niin trendikästä tällä hetkellä olisikaan 🙂

    • Eveliina says:

      Ihan just täsmälleen, Emmi! Ajattelin juuri samaa, että se ”ympäristö”, jossa tästä asiasta puhutaan, ja josta itsekin sitä luen, on juurikin somen maailma. Kyseessä ovat siis he, jotka ovat sen oman jutun löytäneet sieltä. Mutta paljon enemmän on myös muita, jotka ovat ryhtyneet yrittäjyyteen tai haaveilevat siitä, mutta työn sisältö ei liity tai liittyisi someen. Näitä päätöksiä usein hehkutetaan esimerkiksi naistenlehdissä ja muualla sen ”todellisen onnen” väylinä, ja se on se, mikä minua tässä on ahdistanut. Että mitä, jos ei ole salaista intoa johonkin, ja onni odottaa vain uskalluksen päässä, rohkeudessa ottaa askel irrottautuakseen oravanpyörästä ja nykyisistä töistä, jotta voi tehdä sitä, mitä ”oikeasti haluaa”. Ja tosiaan on älyttömän upeaa, jos on löytänyt aivan täydellisen työn sisällön, on se sitten palkkatöissä, yrittäjyydessä tai jossain muualla. Mutta aika moni meistä etsii koko elämänsä, ja voi silti tehdä huikean uran, jossa on täydellisen onnellinen. Koska onni on tyytyväisyyttä, ei täydellisyyttä – siihen ehkä kietoutuu tämä ajatukseni siitä, että tämänkin loman jälkeen ottaisin rennommin, enkä etsisi täydellisyyttä. Huh, tulipa megavastaus, mutta itse asiassa jouduit vain sijaiskärsijäksi, koska aamulla heräsin sellaiseen oloon, että tekstini jäi jotenkin täydentämättä ja viimeistelemättä. Ehkä tässä vähän paremmin 🙂 JA muuten, ihan samaa mieltä siitä, että olen alkanut ajatella, että se monesta – jopa mistä tahansa – asiasta kiinnostuminen ja monipuolinen into on varmaan just munkin vahvuus. Ja että siitäkin epätäydellisyydestä se ilo ja onni tulee. Yhteen tai muutamaan asiaan panostaminen ei ole tavoiteltavin tila aina ja kaikille. Kiitos muru kommentista, että sain täydennettyä ajatukseni 🙂

  3. H says:

    Voisin kirjoittaa tähän pitkästi, mutta tyydyn toteamaan, että oman nelikymppisen elämäni tärkein oppi on ollut se, että ainakin meidän perheessä sekä minulla että miehelläni täytyy olla työ, jossa on selkeä ero sillä työnteolla ja vapaa-ajalla.
    Molemmat ollaan tehty työuran alussa työtä, jota tehdään persoonalla ja ilman selkeää vapaa-aikaa. Työn laatu molemmilla oli se, että mitä paremmin työsi teit ja itsesi pistit likoon, niin sitä enemmän työtä oli….Koettiin siinä molemmat jonkinlainen loppuun palaminen ja opiskeltiin lopulta uudet ammattikin, toiset korkeakoulututkinnot. Ja näissä nykyisissä on selkeä työpaikka ja -aika. Omalla kohdallani en usko ollenkaan siihen, että työn pitäisi olla minulle se intohimo. Keski-ikäiselle jonkilainen vakaus onkin yhtäkkiä se juttu, samoin tasaisen turvallinen palkkapäivä; että saa perheelle leipää.
    Yhtäkkiä vaaka kallistuisi niin, että tärkeämmäksi muuttuikin selkeä vapaa, jota voi viettää niin kuin haluaa, ilman sitä että työ vyöryy vapaan puolelle. Arvot vaan muuttuivat. Enkä koe ollenkaan, että olisimme menneet elämässä taaksepäin, vaan päin vastoin. Se, mikä ei sopii toiselle, ei välttämättä sovi itselle. Kai se on tärkeintä elämässä, että oppii tuntemaan itsensä. Erottaa sen, mikä itselle ja omalle perheelle on toimivin arki. Itselleni tärkein on kuitenkin se elämän kokonaisuus, että se on järkevä.
    Intohimo siihen tai tähän taitaa olla nykyihmisen kupla. Hyvä elämä voi olla ihan tavallista ilman huikean innokasta himoa 😉 Intohimo on niin voimakas tunne, että se on samalla myös hyvin kuluttava. Muistutan aina itselleni, että tärkeintä on jaksaa sinne eläkeikään asti ja osata jakaa voimat sopivasti. Vielä on pitkä työura edessä, ei kannata väsyttää itseään liikaa jne., hoen kun perfektionismi kurkkii…Miksi siis työn pitäisi pyörittää sukkia jaloissa, vähempikin riittää 😀 Vaikka se, että jokin osa työstä saa flown virtaamaan…

    • Eveliina says:

      Kiitos hurjasti kommentistasi! Juuri tämä työn ja vapaan välinen suhde on minullekin hirmu tärkeää. Toisaalta myös se, että molempia on. Joku lottovoitto ja ikuinen vapaa olisi tietysti houkutteleva ajatus, mutta jaksaisiko sitä oikeasti? En usko. Ja juuri näin – intohimotyön tavoittelu varmasti on – hyvin sanottu – “nykyihmisen kupla”. Ja totta tämäkin: intohimo ja kauhean kuluttavaakin. Olen itse suurilla kierroksilla käyvä ihminen, hyvässä ja pahassa, ja kuluttavaa se todella on. Siksi lähdinkin tätä pohtimaan, että on itseasiassa luonteeseeni sopimatonta, että tämän asian osalta palavia yhden asian intohimoja minulla ei olekaan. Olen luullut, että minulla, jos jollain sellaisia pitää olla. Hullua. Upeasti muuten ajateltu – vielä tässä pitäisi jaksaa ja jakaa voimiaan koko loppuelämälle. Iso kiitos näistä arvokkaista, rauhallisista ja järkevistä ajatuksista <3 Kiitos, kun jätit kommentin!

  4. Kristiina says:

    Voi kiitos, kiitos tästä kirjoituksesta!! Puit niin hyvin sanoiksi ne ajatukset, joiden kanssa olen viimeisen vuoden paininut. Pidän nykyisestä työstäni sairaanhoitajana ja koen sen tarpeelliseksi, mutta ei se silti ole minulle mikään unelmien täyttymys-työ. Olen pyöritellyt samoja yrittäjyys ajatuksia. Palaten kuitenkin aina siihen, että nautin niin paljon siitä, että saan olla vapaa-ajalla oikeasti vapaalla ja tiedän melko tarkkaan summan joka tililleni kuukausittain tulee. Kaikesta stressaavana ihmisenä polttaisin itseni pian loppuun yrittäjänä, luulen niin.
    Ihana tietää että on muitakin, jotka painivat samojen ajatusten kanssa.
    Rentouttavaa loppukesää teille!

    • Eveliina says:

      Kiitos SINULLE, kun jaoit ajatuksesi – tekee todella hyvää kuulla, etten ole yksin näiden ajatusteni kanssa. Juuri niin, lopulta kaikessa on hyvät puolensa ja kaikessa on huonot puolensa – eikä hehkutettujen unelmien tarvitse olla samanlaiset kaikille. Ihanaa kesää myös sinulle 🙂

  5. Maaria says:

    Tätä oli mukava lukea, koska itsekin kamppailen samanlaisten ajatusten kanssa. Täydellistä intohimoa työhön en ole löytänyt, koska en tiedä mitä se voisi olla. Joskus asia vaivaa enemmän, mutta tällä hetkellä töissä on mielekästä tekemistä, joka riittää.

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN