Saaripäiväkirja

linen-25

 

Tällä lomalla ilman kelloa nukkuminen ja erityisesti herääminen on aiheuttanut hyvin hitaat aamut. Aamupalaksi syödään paikallisen leipomon leipää tai sitten jämiä edelliseltä päivältä. Telkkarista tulee nonstoppina Huvila ja Huussi, Remppa vai Muutto tai Sisarvaimot, joita syödessä katsotaan. Sitten mennään saareen, jossa autan rakennuksilla, jos voin, mutta en ole juurikaan voinut.

Työmaalla on tänä aikana tehty pääasiassa portaita vintille. Ei siis asennettu, vaan rakennettu portaat rautaosista alusta alkaen, ja viistot seinät ja osittain madalletut katot niiden ympärille. Hidasta käsityötä, jota en osaa. Mr. osaa. Hän on suunnitellut niitä viikkokausia ja rakentanut alusta asti itse. Kaksi ja puoli päivää kului niiden hitsaamiseen. Vietiin ne kottikärryillä ylös jyrkkää kalliota, rauta painoi jumalattomasti. Käveltiin peräkanaa. Mr. työnsi kottikärryjä, minä häntä.

Aamuisin olen pakannut vilttini, juotavaa, kirjan ja kaksi hattua korikassiin, ja ollaan ajettu saareen yhdessä. Naapurin kaislikossa on silkkiuikkuperhe, jolla oli kolme poikasta. Nyt niitä on vain yksi. Yritän ajatella, että haluan myös hylkeen, merikotkan, suurten haukien tai jopa lokkienkin voivan hyvin näillä vesillä. Vesilinnuilla on paljon poikasia. Paitsi joutsenillamme.

Näillä rannoilla on aina yksi joutsenpariskunta. Olen nimennyt ne Gustav ja Birgitta von Svanholmiksi. Gustavilla ja Birgitalla ei siis tänä kesänä ole poikasia. He saattavat tietysti olla nuorempi von Svanholmin sukupolvi kuin viime vuonna. He ovat tänä vuonna erityisen kesyjä. Tai sitten röyhkeitä. Uivat kohti venettä, eivätkä väistä.

Pari kertaa saareen saapuessamme rannalla on ollut peura vastassa. Kerran sellainen oli käpertyneenä nukkumaan laiturin päähän. Tykkään eläimistä ja meidän peuroista ihan hirveästi, vaikka juuri niitä on syyttäminen punkeista. Puhtaalla kalliolla tai rakennetulla alustalla, kuten laiturilla tai tiellä, punkeista ei kuitenkaan ole yleensä vaaraa. (Silloin, kun peurakselainen makoili laiturin päässä, en jäänyt siihen.) Väistänkin jokaista heinänkortta osumasta jalkaani, kun kävelen saaressa. Tänä kesänä ollaan nähty kolme punkkia, joista kaksi syliini toi ystävien koira kaulassaan. Yksi oli kiinni Mr:ssä, joka ei heinänkorsia kierrä. Punkit pitää katsoa joka ilta, ja mielellään myös aamu.

Punkit ja sinilevä on tämän paikan ikävimmät jutut. Onneksi en ole kovinkaan suuri uimari, ja punkkirutiineihin tottuu. Ne pitää muuten tavattaessa polttaa. Ei ainakaan päästään karkuun, ja lyttäämällä eivät kuole.

 

A

linen-12-side

linen-13

linen-9

 

Olisin saaressani joka päivä koko päivän, ja niin olen ollutkin. Se on paratiisi, unelma, jollaista ei toista olekaan. Upein, ihanin, kaunein ja paras paikka maailmassa. Nyt on ollut kuumat päivät, mikä on erityisen ihanaa. Mutta olen siellä vaikka puolipakkasillakin, pakkaan vain kerroksittain vaatetta.

Vesiliikenne on vilkasta heinäkuisin, ja meidän ohitse menee yksi Korppoon tiheimmistä huviveneilijöiden väylistä. Soitellaan välillä toisillemme ylös mökkiin ja alas rantaan, jos menee erityisen kummallinen, iso tai hieno vene. Minä makaan usein meidän rantaviivan uloimmalla ja reunimmaisella kalliolla. Se on kaunein ja paras, matala ja loiva ja siitä näkee kolmeen suuntaan veteen. Se on myös laiturin vieressä, eikä sinne mennessä tarvitse väistellä montaakaan heinää. Meillä on paljon loivia ihania kallioniemekkeitä, mutta ne loput on kaikki metsäkävelyn ja varmojen punkkiapajien takana.

Se kallio, jolla loikoilen, näyttää vedestä käsin kuuluvan naapurillemme. Veneilijät eivät siis hoksaa, että minä kuuluisin meidän taloon, jolloin he hidastavat, katsovat, osoittelevat ja usein juttelevatkin jotain meidän talosta. Paras, mitä olen kuullut, on: onneksi ei tarvii noita ikkunoita pestä. Älkää huoliko, teidän ei todellakaan tarvitse! Useimmiten tulkitsen osoittelut ja katseet kuitenkin ihaileviksi, mikä tuntuu tietysti ihanalta.

Kun näitä lähisaaria ajelee itsekin, huomaa myös sen, mikä joka päivä unohtuu. Meidän rakennus on tyystin erilainen kuin mikään muu alueen rakennuksista. Rakastan sitä, että näillä suurilla saarilla rakennukset on pääosin vanhoja asuintaloja. Tietenkin ne on nykyään vapaa-ajan käytössä, mutta ne on rakennettu ehkä 1930-1950 -luvuilla asuintaloksi. Ne näyttävät siis maatiloilta, mikä on eriskummallinen näky veden äärellä. Se on ihanaa! Näkymä on aivan eri kuin uudessa mökkikylässä. Tuntuu kuin olisi palannut ajassa taaksepäin tai seilannut Tukholman saaristoon. Enää meidän saaressa ei kukaan elä koko vuotta, mutta naapurisaarilla jokunen kyllä.

Meidän mökki vähän kyllä rikkoo siis tätä maisemaa, mutta toisaalta se sulautuu metsään hämmästyttävän hyvin. Puiden latvat peittävät sen alaosan melkein kokonaan, ja sen ulkopinta – käsittelemätöntä lankkua ja mustia ikkunoita – häipyy metsään. Paitsi iltaisin, kun ilta-aurinko paistaa sen ikkunoihin, ja hetken ajan rakennus välkehtii kuin majakka.

 

linen-15

linen-18

linen-24-side

 

Olen lukenut täällä kolme kirjaa. Tein ennen lomaa kirjahyllyyni erillisen pinon kirjoista, jotka halusin lukea lomalla. Kun käytiin Helsingissä ja otin seuraavia kirjoja pinosta mukaan, otin vain kaksi. Ja ne loppuivat kesken! Kamala tilanne! Raavin mökin kaappeja, ja löysin vain yhden aiemman kirjan, jonka olen tänne tuonut. Lisäksi mukanani oli kyllä yksi bonuskirja, sellainen, jonka lukemisen olen aloittanut muutama vuosi sitten, mutta jota en jatkanut. Oli tylsä. Se oli kuitenkin kirjailijalta (Donna Tartt), joka on kirjoittanut yhden todella hyvän kirjan (Jumalat juhlivat öisin). Haluaisin siis tykätä tästä toisestakin (Tikli). Se mökistä sattumalta löytämäni kirja oli Tarttin myös (Pieni ystävä). Jatkoin siis niillä, mutta eivät vaikuta yhtä hyviltä kuin ensimmäisensä. Tai yhtä hyviltä kuin ne, jotka täällä aiemmin luin.

Otin siis jo esiin myös maalausvälineet. Akryylimaalit, olin halunnut kokeilla niitä jo hyvin pitkään. Kokeilin niitä ensimmäistä kertaa. Ei sujunut kovin hyvin. Nyt vain googlailen ja selailen instasta taidetta ja keksin koko ajan uusia suuntauksia, mitä haluaisin tehdä. Tällainen olen aina ollut: ihan muiden vietävissä. Oma tyyli on vaikeinta löytää ihan kaikessa.

 

linen-23

linen-36

 

Päivällä ollaan käyty anoppilan mökissä kerran tekemässä ruokaa, palattu takaisin saareen ja illalla tultu kokonaan sieltä pois. Kerran tilattiin pizzat saareen (tai siis haettiin ne autolla keskustasta ja ajettiin veneellä saareen syömään), parina iltana ollaan käyty Korppoon ravintoloissa ja muina iltoina tehty ruokaa kotona. En muista, että oltaisiin käytetty saaren ravintoloita ennen näin paljon. Sen kyllä muistan, etteivät ne ole aina olleet näin kivoja.

Näissä kuvissa ollaan Korpoströmissä, joka on ainakin kokenut jonkin eloistumisen. Saatiin huikean ihana pieni pöytä ihan terassin vesirajasta ja takana soi livemusiikkia. Osa ihmisistä tanssi, naiset vieressä tulivat rappusille juomaan aperolit, ja sitten menivät purjeveneisiinsä iltaa viettämään. Lapset hyppivät veneiden takaa uimaan, vaikka kello oli kymmenen. Auringonlasku värjää kaiken vaalenpunaiseksi, persikkaiseksi ja vaaleanvioletiksi. Niitä värejä ehkä haluaisin maalauksiini. Tai sitten kalliota.

 

linen-28

linen-30

linen-29

linen-40-side

 

Pois lähtiessämme ajettiin ohi purjeveneen, jonka nimi vaikutti tutulta. Keksin, että se oli Hjallis Harkimon maailmanympäripurjehdukseen käyttämä vene, se sama, johon kaasoni ja ystäväni vei minut täytenä yllätyksenä polttareihini yksi heinäkuun lauantai neljä vuotta sitten. Polttareihin osallistuimme vain me kaksi, sillä kovin moni muu ei edes tiennyt koko häistä. Ihana muisto. Mitähän se vene täällä teki?

Toisaalta en ihmetellyt, sillä Korppoo on kesäisin magneetti, johon kaikki lopulta näyttävät löytävän. Myös upea vanha höyrylaiva Lokki jostain syystä. Seuraavana aamuna se ajoi meidän mökkien ohitse. Juoksin sitä laiturille katsomaan yöpaidassani, ei oltu vielä ehditty saareen. Olisinpa ollut kalliollani, se olisi ajanut silloin ihan nenäni edestä.

 

linen-35

linen-26

linen-50-side

linen-42

linen-39

linen-53

linen-51

 

Aina kun lähdetään täällä ulos, olen tehnyt meille gin tonicit. Niinä iltoina, kun emme ole käyneet ulkona syömässä, olemme tehneet ruokaa anoppilan mökillä ja lämmittäneet samalla rantasaunaa. Sen jälkeenkin ilta tuntuu vasta varhaiselta, kymmenen maissa. Käsittelen kuvia, bloggaan, katsotaan leffaa. Myöhään.

Täällä anoppilan mökissä meidän tavarat on kahdestaan ollessa ihan hujan hajan. Kun niillä ei ole omia paikkoja, näin käy. Nautitaan myös tilasta, jonne kaikki mahtuukin näin. Ei työvaatteita, bikineitä tai korikasseja kannatakaan viikata mihinkään, kun ne saa suoraan olohuoneen tuoleilta aamulla taas mukaan. Sama juttu pyyhkeiden, kenkien, voiteiden, deodoranttien… Meillä on aina kamala työ siivota täällä, kun joku tulee. Huomenna tulee. Me lähdetään sunnuntaina.

Tällaisena hetkenä, Thaimaasta, Australiasta, mistä tahansa lähtiessä, iskee aina pieni haikeus. Niin nytkin, samanlaisen ihanan loman jäljessä, mutta paljon pienempi. Tänne pääsee uudestaan vaikka viiden päivän välein. Ja tämä vain paranee. Ensi vuonna päästään toivottavasti sotkemaan meidän omaan mökkiin. En pysty kuvittelemaan sitä onnea.

 

linen-41

linen-57

linen-59

linen-60

6 comments so far.

6 responses to “Saaripäiväkirja”

  1. T.Susse says:

    Ah, täydellistä. Parasta saaristolaiselämää ilman että olisi itse siellä, nämä sun postaukset. Ja näin välttyy punkeiltakin!;) Kiitos että kuvaat maisemia, ja kuvailet mielenmaisemia. Täältä löytyy aina joku ihmeellinen rauha, tyylikkäiden otosten lisäksi. <3

  2. Merja says:

    Ihana lukea sinun kertomuksiasi. Mahtavia sanoja kuten eloistuminen, en ole ikinä kuullut, mutta on hyvin kuvaava. Olet kyllä taitava tarinankertoja ja tunnelmallisia kuvia juttujen höysteenä. Sisäsuomalainenkin pääsee saaristoon. Kiitos!

    • Eveliina says:

      Vau ihanaa kuulla! Kiitos hirveästi! Hih, en ollut minäkään kuullut moista sanaa ennen kuin sen eilen löysin tekstistäni 😀 Saaristo on ihana, tervetuloa virtuaalisti tai oikeasti 🙂

  3. J says:

    Olen lukenut blogiasi vuosia ja edelleen ihastelen, miten kauniisti ja kuvailevasti osaat kirjoittaa asioista ja ajatuksista. Tekstin ja upeiden kuvien myötä tuntuukin, kuin olisi itse nauttimassa kesästä saaristossa. Teidän ihana kesäpaikka <3
    Ihailen myös rentoa mutta tyylikästä kesätyyliäsi siinä määrin, että on pakko saada kysyä, mistä tuo korikassisi on 🙂
    Otetaan nyt kaikki irti tästä mielettömästä lämmöstä, tapahtuipa se sitten kaupungissa tai saariston kallioilla!

    • Eveliina says:

      Kiitos tosi tosi paljon kauniista sanoistasi, miten ihana kuulla 🙂 <3 täällä on ihanaa, juuri äsken tässä laiturilla yksikseni taisin itkeskelläkin sitä vähän. Sitä käy kyllä usein. Kassi on Tine K Homen, ja löytyy mm. Bulevardin Nougatista, jossa taitaa olla nettikauppakin. Mustakin se on tosi kiva, kiitos 🙂 Ja ah, niinpä, mikä lämpö! <3 ihanaa kesää <3

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN