La Serena Villas, Palm Springs

laserena-5 font2

 

Olin haaveillut jo kotoa käsin siitä, että päästäisiin yöpymään aavikolla, esimerkiksi jossakin kunnostetussa asuntovaunussa (googlaa tai etsi Instagramista vaikka supersöpö Joshua Tree Acres ja sen upeat metalliset Airstreamit). Ei kuitenkaan onnistuttu saamaan sellaista, koska osuttiin tosiaan juuri Coachella -viikoille. Löysin kuitenkin tämän pienen hotellin öisellä googlailureissullani San Diegossa, kun en saanut unta ja mietin jatketaanko matkaa seuraavana aamuna vai ei. Se ei totta tosiaan ole asuntovaunu, eikä ihan aavikolla, mutta täytti sen saman ajatuksen toiveita aika paljonkin. Ainakin pienuudellaan ja yksityisyydellään.

La Serena Villas sijaitsee Palm Springsissä ihan eloisan, muutamien isompien hotellien, ravintoloiden ja kauppojen kadun luona. Minkäänlainen hälinä ei kuitenkaan perille kantaudu, sillä hotelli on sen todella rauhaisalla sivukadulla, ennemminkin ihan unisella omakotitaloalueella. Eikä se katukaan ole mikään Broadway, Palm Springsissä kaikki vaikutti olevan pientä, kodikasta ja rauhallista. Jälleen kerran mainio sijainti oli vahinko, en tiennyt siitä etukäteen mitään. Jos oltaisiin oltu tässä hotellissa pidempään, olisi ollut ihanaa luksusta kävellä tuolle kadulle syömään ja viettämään iltaa. Nyt me haettiin jotain pikaruokaa pihallemme (myös siksi, että budjetti oli kiinni tuossa huoneessa), ja istuskeltiin ilta takapihallamme. Pihalla oli tulisijan lisäksi myös pieni kylpyamme. Ei jätetty testaamatta.

 

laserenavillas-2

laserenavillas-22

laserenavillas

laserena-4

 

Hotelli koostuu pienistä, toisissaan kiinni olevista villoista, joita taitaa olla reilut kymmenen. Ihan mielettömän kaunis ja tasokas allasalue ravintoloineen sijaitsi rakennusten keskellä. Sen takana kohoava tyhjä, karu ja kuiva vuori oli mahtava näky. Tunnelma oli koko ajan hiljainen ja uneksiva, jotenkin pehmeä… Huomaan, että kiinnitän nykyään kovasti huomiota tunteisiin ja olotiloihin, joita majoituksistakin herää. Ne on yksi iso elämys keskellä vielä isompaa koko matkan elämystä, ja olen usein valmis panostamaankin siihen matkabudjetista aika paljon. Joka kerta on kannattanut. Vieläkin tuntuu ihanalta, että ollaan saatu viettää tuolla ilta, yö ja aamu, ja tuntuu varmasti aina kun jatkossakin palaan tähän postaukseen.

Vähän arpapeliähän tämä tosin on, kuvista saati tähtiluokituksista kun harvoin voi päätellä mitään. Kaikkein parhaimmaksi ollaan todettu asiakasluokitukset. Ne on joka kerta antaneet oikean tiedon. Tässä paikassa tosin kuviinkin olisi voinut luottaa – kaikkialla oli vielä kauniimpaa, kuin kuvat antoivat ymmärtää. Aamupalakin kuuluu muuten aina hintaan, ja tuodaan aina huoneeseen. Se oli aika pieni, mutta ei sen niin väliä. Ihana hetki joka tapauksessa.

 

laserenavillas-5

laserenavillas-7

laserena-6

laserenavillas-6

 

Meillä oli edullisin huone, joka oli aivan ihana. Nautin niin paljon noista(kin) sisustusratkaisuista, isosta sängystä, puulattiasta (!) ja etenkin omasta, minikokoisesta ja  muureilla ympäröidystä takapihasta. Vaikka hotellin tontti oli aika täyteen rakennettu, tiloihin oli saatu ihmeen hyvällä tavalla yksityisyyttä muurein ja istutuksin, kuitenkin ilman ahtauden tunnetta. Takapiha oli siitä loistava esimerkki. Kaupunki on niin pieni ja vähävaloinen, ja hotelli vieläpä sen laidalla, että saatiin alun perin aavikkomajoitukselta uneksimani tähtienkatseluiltakin <3

Ei ehditty viettää täällä ihan vuorokauttakaan, mutta nautittiin niin kovasti senkin edestä! Tästä matka jatkui Las Vegasiin, minkä jälkeen meillä oli vielä viimeiseksi yöksi majoitus auki. Palm Springs sijaitsee pienellä koukkaisulla noin puolivälissä Vegasia ja Los Angelesia, josta paluulento lähti. Mietittiin siis, että oltaisiin tultu tänne vielä myös koko matkan viimeiseksi yöksi. Arvan kuitenkin ratkaisi kuitenkin erään toisen hotellin hyväksi hinnan lisäksi myös La Serena Villasin hieman epäystävällinen henkilökunta.. Se oli itse asiassa paikan ainoa miinus. Tosin meille saattoi sattua vain huonopäiväiset vastaanottoihmiset, enkä halua hotellia sen vuoksi tuomita. Ja hitsi, se ei nyt saa jäädä viimeiseksi asiaksi, jonka tästä hotellista mainitsen, koska hotelli tosiaan oli yksi kauneimmista ja kaikin puolin kivoimmista, missä olen ikinä ollut.

Joten suosittelen, menisin ehdottomasti uudelleen! Se jääköön tästä postauksesta päällimmäiseksi mieleen 🙂

 

laserena

laserenavillas-11

laserena-7

laserenavillas-8

laserenavillas-12

laserena-2

laserenavillas-10

laserenavillas-14

laserena-8

10 comments so far.

10 responses to “La Serena Villas, Palm Springs”

  1. Miia says:

    Näyttää ihanalta! Sulla on hyvä silmä hotelleille.

  2. Karoliina S says:

    Voih Eveliina!
    Älä sorru tähän, näihin “beigen seesteisiin” kuviin että harmonia säilyisi.
    Kauniit upeat maisemat, värienloisto ja kaikki häviävät ja kaikki “näyttävät samalta” tuon samaisen filtterin läpi jota ah kaikki bloggaajat ja instagrammaajat käyttävät.
    Olet kehittynyt kuvaajan hurjasti, ja uskalla näyttää se!
    Oikeasti se tarina häviää tai ainakin puolittuu tuolla tylsällä beigellä.

    • Eveliina says:

      Voi hitsi, mä taas niin rrrrrakastan sitä just nyt! Mutta nämä tulee ja menee, jatkuvasti etsii jotain uutta 🙂

  3. M says:

    Hei!

    Kiitos upeista postauksistasi lomaanne liittyen. Aivan ihana lukea ja haaveilla tuollaisesta reissusta ja kirjoitustesi ja upeiden kuvien myötä on kiva päästä nojatuolimatkalle noihin maisemiin
    ja tunnelmiin. Ihan huippu juttu!

    • Eveliina says:

      Hei! Et tiedäkään miten kiva kuulla! Olen itse niin innoissani taltioimassa näitä, että onpa superkiva, jos muutkin tykkää 🙂 kiitos tosi paljon, kun kerroit <3

  4. Marika says:

    Voi upeus mikä paikka! Pakko oli ottaa Villan tiedot ylös jos vaikka seuraavalla reissulla tänne 🙂 Kiitos jälleen kerran ihanista matkakuvista ja -kertomuksista! Näitä on ilo lukea ja suunnitella samalla omia tulevia matkoja.

    • Eveliina says:

      No eikö! Ah, suosittelen todella lämmöllä 🙂 Ihana kuulla, että tykkäät matkajutuista, näitä on niin kiva tehdä! <3

  5. Jaana says:

    Ihan mielettömän näköinen paikka! Kiitos, kiitos, kiitos kaikista vinkeistä, oon tallennellut näitä puhelimen muistiin ja en malta oottaa meidän reissua!

    • Eveliina says:

      Voi mahtavaa!! Niin kiva kuulla! Tämä oli huikea kokemus, suosittelen ehdottomasti 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN