Pitkä vuosi 2018, olit sittenkin mieletön

islandinthewinter-10

 

En aikonut kirjoittaa kuluneesta vuodesta alkuun mitään. Ei mistään syystä, ei vain ollut sellainen tarve. Vietettiin eilistä uudenvuoden juhlaa kaksistaan kotona, saunottiin talon katolla pitkän kaavan mukaan, sammutettiin valot, avattiin skumppa ja juteltiin pitkään. Tultiin alas ja tehtiin hyvää ruokaa, vähän juhlavammin sitäkin. Aioin laittaa jotakin uudenvuoden ajatusta someen, kun hoksasin instagramin instastoorien arkistot. Kuulin tästä ehkä jo kesällä, mutta en ollut muistanut koko asiaa. Ajattelen itsekin, että stoorit katoaa kuitenkin vuorokauden kuluttua, ja ovat poissa forever. Olikin siis huisi matka, kun rullattiin vuosi ihan alkuunsa, ja katsottiin kaikki stoorit läpi. Siinä meni niin pitkään, että tuli kiire liukastella takaisin kattoterassille vaihtamaan itse vuotta.

 

mokkiasu-16

mokkiasu-13

 

Stooreissa näkyi toisenlainen vuosi, kuin muistan. Ja toisaalta ihan samanlainen. Valokuvat on usein niin suunniteltuja, että niistä katoaa muisto ympäriltä. Stooritkin ovat harkittuja – en ole ollenkaan niin rentoreetta niiden kanssa, kuin monet ovat. Silti putkeen katsottuna ne ryöpsäyttivät silmille täysinä ja kokonaisina kaikki ne kokemukset, joita viime vuonna elettiin. On edes kummallista puhua kaikesta siitä menneenä. Asiat ovat niin lähellä, että ne ovat läsnä. Eivät vielä takana.

Ehkä olen aina nähnyt sen niin: nykyhetki on kuin pieni kehä, ehkä ympyrä, jonka sisälle mahtuu lähimenneisyys ja kalenterin näyttämä tulevaisuus. Jos kiinnittyisi vain tähän täsmälliseen nykyhetkeen, ja kaikki muu olisi historiaa tai abstraktia tulevaa, ei ehtisi muuta kuin laskea sekunteja. Nyt on tämä hetki, nyt on tämä hetki, nyt se meni, nyt se meni, sekunti, toinen, kolmas… Kamala ajatus.

Minä näen nykyhetken tuollaisena ympyränä. Mennyt vuosi on sen sisällä aina, tällä kertaa erityisen vahvasti. Ehkä siksi, että se ei ollut ketju irrallisia tapahtumia. Se oli pitkiä jatkumoita, jotka toivat tähän vuoden vaihteeseen, raskaskin taakka mentaalista matkaa, jonka sumu on muuttumassa kirkkaaksi jälleen.

Mr. sanoi lokakuun stoorien kohdalla sen, mitä itsekin ajattelin: hengästyttää. Pakko pitää tauko. Onneksi silloin vuosi oli vaihtumassa, ja kavuttiin viideksi minuutiksi sinne kattoterassille. Siellä satoi kämmenenkokoisia räntälämpäreitä päin näköä ylhäältä ja alhaalta ja sivuilta. Palattiin alas pakollisten jälkeen, katsottiin stoorit loppuun ja nukahdettiin.

 

watertower-3

 

Stoorit, meidän vuosi, hengästytti siis.

Vuosi oli pitkä. Oikeastaan tunnen sen kestäneen 15 kuukautta, ehkä puolitoista vuotta. Syksystä 2017 alkoi pyörremyrsky, jonka ohjaksissa toisinaan olimme, toisinaan emme. Osaksi laitettiin siihen lisää kierroksia ihan itse, osaksi sinne heitettiin rojua ulkopuolelta. Tämän vuoden päältä katsottuna näyttää kuitenkin siltä, että käännettiin joka ikinen kura kullaksi. Tekee mieli tanssia niiden kuoppien päällä, joita meille kaivettiin, kääntää selkä ja jatkaa matkaa. Ja täsmälleen niin me tehdään.

No, aika pitkä prologi. Mitä sitten tapahtui. Syksyllä 2017 tipahteli siis pommeja. Saatiin kuulla, että putkiremontti alkaa talossamme ennakoitua aiemmin, ja käänteisessä järjestyksessä, eli 1.1.2018 meidän rapustamme. Hetki panikoitiin, kunnes menin ehdottamaan, että yritetään ostaa yksiö, remontoida se itsellemme evakkoasunnoksi ennen vuodenvaihdetta ja myydä se putkiremontin jälkeen kesällä 2018. Mr. tuijotti minua ehkä kolme sekuntia, päätteli sitten, että jos meistä kahdesta minä tuollaista päästän suustani, asia on syytä toimittaa toteen pikavauhtia ennen kuin pyörrän sanani. Ei tosin ollut aikomustakaan.

Etsittiin asuntoa vimmaisesti kaksi viikkoa, kunnes löydettiin sopiva. Kilpailtiin siitä verisesti, ja voitettiin. Minun hermoilleni tällainen ei sovi. Ne olivat riekaleina. Itse remonttiin ryhdyttiin, kun balanssiamme oli keikutettu muutoinkin. Tehtiin remonttia töiden jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin, huudettiin, riideltiin ja itkettiin, halattiin kuitenkin enemmän. Vuodenvaihde läheni, Kampin kotia piti pakata, Töölön yksiö saada meille valmiiksi. Muistan itsenäisyyspäivän, jolloin pakotin meidät pitämään puoli päivää vapaata. Ostin liput oopperaan ja otin meistä eteisessä kuvan. Näytetään haudasta nousseilta.

 

temporaryhome-3

remppa-7

pinkdressp

Itsenäisyyspäivänä 2017 Oopperassa

 

remppa-6

newapt

newapt-5

newapt2-7

 

Samaan aikaan Mr:n töissä ja perheessä oli suuria huolia. Ei ollut aikaa paneutua mihinkään murheeseen, oli vain painettava niiden läpi ja ohi. Ymmärsin, että työ on parasta lääkettä. Joutilaisuus se on helvettiä. Se tuli todettua sitten myöhemmin, vuoden 2018 aikana. Mutta siitä emme vielä tienneet mitään.

Olin aika uupunut, mutta en ajatellut sitä. Ajattelin, että vuodenvaihteessa kaikki normalisoituu, kun päästään aloillemme Töölöön ja elämään normaalia elämää. Käymään töissä, liikkumaan ja syömään hyvin. Niin ei käynyt. Mr:n töissä elämä alkoi käydä mahdottomaksi, ja helmikuulla valvoimme yhden yön tehden murskaavia päätöksiä. Tunteita oli tuhat, ratkaisut kuitenkin kirkkaita.

Samaan aikaan ajauduin itse mielenkiintoiseen rekrytointiprosessiin. En arvannut sitä, en etsinyt sitä, mutta olin äärimmäisen kiehtoutunut siitä. Mikään ei työntänyt nykyisestä työstäni pois, mutta moni asia veti kohti tätä toista. En kuitenkaan koskaan lähde leikkimään tällaisilla asioilla. Lähden päätyyn asti tai en ollenkaan. Keskustelin asiasta läheisteni kanssa monelta kantilta, ja päätin yrittää päästä sinne päätyyn. Tilannetta kesti viikkoja ja viikkoja, etenin ja etenin, jännitin ja jännitin. Tiesin, että kumpikin ratkaisu olisi hyvä. Jäin hopealle.

Potkin pettymystäni hetken aikaa, kunnes muistin, että tämä oli hyvä näinkin. Erinomaista, oikeastaan. Tiedän nyt, että päätös oli puoliksi karman, sillä voi olla, että kaikessa siinä, mitä elämässä muuten oli meneillään, en olisi ollut parhaimmillani uudessa, vaativassa tehtävässä. Kun kaikki muu pyöri, vain työ oli arjessani tuttu ja pysyvä. Se oli vakaata, mielekästä ja siinä oli hyvä olla. Kaiken lisäksi sain kokemuksesta mielettömän rikkauden. Kaikki näin sanovat – prosesseista oppii ja blaa blaa. Mutta tässä tosiaan kävi niin. Kävin syvällä pohdinnoissani urani tulevaisuudesta, enkä olisi siihen varmaan osannut ryhtyä ilman tätä. Olen siitä kiitollinen.

 

islandinthewinter-18

Mökki joutui väistymään kaiken tieltä lähes koko vuodeksi. Tässä loppiaisena sitä emme vielä tienneet. Se näyttää tästä kuvakulmasta täsmälleen samalta tänäkin loppiaisena, vuoden kuluttua kuvan ottamisesta. 

 

islandinthewinter

outfitjan-6

Alkuvuonna saimme kummipojan. Hänen ristiäispäivänsä oli kaunis ja talvinen – kuten koko kevättalven 2018 muistan. 

 

outfitlilacs-12

details-2

storage-2

outfitemmas-15

outfitweekend-8

IMG_6099

pakkaspäivä-3

pakkaspäivä-10

pakkaspäivä-16

 

Puolta vuodestamme väritti Töölö. Väliaikaisesta tuli valtavan tärkeää, rauhallinen pikkukämppämme meren äärellä pelasti ja puhdisti. Siellä oli ihanaa, siellä oli valoisaa ja iloista. Kuukaudet kuluivat äärimmäisen nopeasti. Talvi oli upea: jää kantoi Helsingin rannoilta saariin, ja aurinko paistoi. Ne päivät jäivät mieleen.

Kohtalo ei antanut meidän kuitenkaan vetää henkeä, sillä yksi lehti kääntyi taas maaliskuussa. Löysimme sattumalta kokonaan uuden kodin. Rakastuimme täysillä, tiesimme mistä on kyse, eikä taustatöitä tarvinnut tehdä. Prosessi oli kuitenkin raskas, sitä vähän täällä avasinkin. Kuten jo tiedättekin, en kestä tällaisia jännittäviä asioita kovin helposti. Samaan aikaan matkattiin pitkäksi viikonlopuksi Berliiniin, jossa mulla oli työmenoja, ja viikonloppu vietettiin lomaillen. Kaupunki oli jääkylmä ja luotaantyöntävä, meitä kalvoi asunnon tilanne, mutta matka oli silti hyvä ja läheinen.

Päätettiin myös lähteä levähtämään Thaimaahan, vaikka olisi oikeastaan ollut järkevämpää jäädä kotiin. Saatiin kuitenkin matka edullisesti edellisen vuoden lentokämmien jälkeen, eikä reissu olisi voinut oikeampaan aikaan tulla. Se oli totaalilomaa, hiljaisessa pikkupaikassa, lämmössä ja oleilussa. Oli edes hetki aikaa miettiä ja olla. Tehdä sitä ajatustyötä, joka kotona polkeutui pakollisten alle. Se oli liian lyhyt aika, tiesin sen jo. Se oli silti hyvä. Palattiin kotona pyörremyrskyyn, joka oli ennallaan.

Edellisjoulun deittiboksi-ideani osoittautui jackpotiksi tänä hullunmyllyn vuonna. Keskityttiin toisiimme paljon. Thaimaan ja Berliinin matkat olivat niistä hetkistä tärkeimpiä.

 

outfitberlin-9  betoniberliini-13

betoniberliini-20

betoniberliini-19

firstday-6

beach-8

beach-12

beach-5

bangkok-11

 

Raha-asiatkaan ei uuden asunnon vuoksi olleet ihan helppoja: hetken aikaa meillä olisi kolme kallista asuntoa Helsingin keskustassa. Asia kuitenkin järjestyi. Omituista kyllä, rahasta stressaan yleensä vähiten. Ne asiat koen jotenkin teknisinä, joista tunteet voi pitää erossa. Tiedän, että se on etuoikeus.

Alkoi taas remontti. Tällä välin, alkuvuodesta ja vuodenvaihteessa Mr:n sijoitusasunnoissa oli käynyt tavallista suurempia ongelmia, vesivahinkoja ja kadonneita vuokralaisia.. Niiden hoitaminen maksoi paljon rahaa ja vielä enemmän hermoja. Kaiken keskellä uuden kodin remonttiin lähdettiin silti ilolla. Se tuli sittenkin täsmälleen oikeaan aikaan.

Vappu oli kylmä ja sateinen, olin taas kipeänä. Olin koko vuoden aikana niin paljon kipeänä, ettei se ole enää ok. En pitänyt itsestäni huolta. En jaksanut. En ole se, jolle liikunta ja terveellinen syöminen ovat vaistomainen keino selviytyä. Minä itkeskelen paljon mieluummin sohvannurkassa suklaan kanssa. Vappu on silti ihana muisto. Vanhempani tulivat katsomaan Helsingin juhlaa, käytiin syömässä hyvin ja vietettiin hyvä hetki yhdessä.

Kevät oli hyvä, kesää kohti tultaessa stressi taas kasvoi. Putkiremontti Kampissa eteni hitaasti ja vaivalloisesti. Eteen tuli jatkuvasti pelkkiä ongelmia, silkkaa tappelua. Tuntui kuin olisi yrittänyt silittää siiliä vastakarvaan, ja kuin armeija olisi asettunut poikkiteloin kaikessa kommunikoinnissa. Rintamassa oli taloyhtiö, isännöitsijä, urakoitsijat – kaikki nitistämässä kilpaa osakkeenomistajia peukalonsa alle.

Työn jälki oli lopulta hirveää. Pään kokoisia reikiä ikkunan puitteissa, koloja parketissa, saumaamattomia reikiä siellä sun täällä, sauna kokonaan tekemättä. Samaan aikaan ei voitu kertoa, että ollaan aikeissa myydä asunto, sillä isännöitsijä, josta olisi hyvin vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa, olisi taatusti käskenyt urakoitsijoita laittamaan pillit pussin meidän asuntomme kohdalla. Tasapainoilimme siis urakan hoputtamisen kanssa, ja lopulta työ oli pakko tehdä valmiiksi itse. Meidän oli pakko saada myynti-ilmoitus ulos, jotta saisimme maksettua uudesta kodista viimeisen erän, ja kesä läheni. Heinäkuu ei ole hyvää myyntiaikaa.

Tämä ei ollut edes suurin stressimme. Samaan aikaan oli saatava uuden kodin remontti edes muuttovalmiiksi, sillä Töölö oli saatava luovutettua heinäkuun ensimmäiseen päivään mennessä. Se tiesi remontteja, muuttoja ja pakkaamista minuuttiaikataululla. Kurkkua ja sydäntä kuristi monta viikkoa juhannuksen aikaan. Juhannus ystävien kanssa saaristossa oli hauska ja rentouttava, kuten aina. Minä vain tuskin olin kovin rentouttavaa seuraa. En tuppaa pääsemään viulunkielestä kovin notkeaksi, kun mieltä painaa pahasti. Olin myös monta viikkoa pahassa flunssassa, taas.

 

keittioremppa-6

keittioremppa-2

Uuden kodin remonttia

 

mokilla-18

Mökillä välillä

 

toolovuokra-2

toolovuokra-11

Kuvia Töölön yksiön vuokrausilmoituksesta

 

toolovuokra-31

 

Valvoin öitä ja mietin, miten tästä kaikesta selvitään. Tehtiin kaikki mitä voitiin, panostettiin Kamppiin ja heitettiin vain kamat pahempia pakkaamatta Töölöstä pahvilaatikoihin. Kunhan Kamppi kiiltäisi myynti-ilmoituksessa ja kamat olisivat poissa Töölöstä 1.7. mennessä, kaikki olisi hyvin. Niin kävi. Se vaati veronsa uudessa kodissa, jota rakennettiin koko pitkä syksy. Saatiin Kamppi ennätysajassa ja tosi hyvässä hinnassa pois käsistämme ja iso huoli poistui.

Elämää mittasuhteisiin asetti myös menetys lähipiirissämme. Eräs ikäisemme ystävämme ystävä, joka oli ollut kanssamme viettämässä juhannusta saarillamme, menehtyi äkillisesti vain kuukauden kuluttua juhannuksesta.

Kun muuttokuorma oli sisällä uudessa kodissa, ulkona kaunein kesä ja sänky oli juuri ja juuri kasattu, nukahdin iltapäivällä kuumehorrokseen katsoen avoimista pihan ovista helteeseen: miten tällainen onni voikaan olla. Tämä siunattu, ihana paikka. Me tehtiin se. 

Kesä oli ihana, aivan ihana. Kuuma ja kaunis. Kattoterassimme oli meidän privaattikäytössä monissa pippaloissa, koko kaupunki myös. Päivät ei tuntuneet päättyvän koskaan, työ hellitti kaikin tavoin. Ihan oikea lomakin alkoi. Vietettiin siitä osa mökillä, osa kaupungista ja uudesta kodista nauttien, osa Toscanassa uudella vuokratalolla minun perheeni kanssa. Mökillä oli kesien kesä. Tutut eivät saaneet kutsua tänä vuonna, sillä en sietänyt mitään häiriöitä vapaa-aikaani. Oli pakko olla tyystin yksin. Tyly päätös, mutta uskon, että kaikki läheisemme ymmärsivät. Tämäkin asia toistuu muuten vuoden mittaan: vapaa-ajan vaadin täysin vapaaksi.

Haave kesälomasta kotona oli ollut olemassa jo pitkään, ja vihdoin päästiin toteuttamaan se. Mökkiraksa oli jäänyt seisahduksiin lähes koko vuodeksi, mutta kaipasin silti levähdystä siitäkin. Uusi koti oli myös niin ihana, etten malttanut lähteä sieltä mökinkään vuoksi pois. Mr. onneksi ymmärsi. Kämppä oli kuin pätsi, mutta se ei haitannut. Niin onnellisia hetkiä Kaivopuiston rannoilla, Hernesaaren Kaija Koon keikalla ystävän kanssa, Punavuoren kaduilla keskellä yötä..

Toscana oli myös silkkaa lomaa. En halunnut sinne mitään ylimääräistä, ja se onneksi toteutui. Cortona uutena kaupunkina oli mieletön. Se historia ja pistävän satuttava kauneus oli jotain käsittämätöntä. Nautittiin niin.

 

kaivaripiknik

terassilla-10

terassilla

lauantai-7

grainnew-2

grainnew

juhannus-12

juhannus-2

Processed with VSCO with a4 preset

outfitvacay-9

kuulumisia-6

kuulumisia-5

kuulumisia-2

saaressa-22

saaressa-7

saaressa-6

cortonafirstgrain

cortona-3

toscanaprimi-8

cortonajazzframe

altaalla-10

altaalla-18

 

Kun kesä päättyi ja arki alkoi, alkuvuoden murheet jysähtivät uudelleen mieleen, ja hetkittäin oli raskasta, etenkin Mr:llä. Hautasin omia pelkojani ja yritin tukea häntä kaikin osaamini tavoin. Asiat eivät kuitenkaan tule kello kaulassa, ja jo yhtäkkiä  moni asia olikin jo toisin. Taakkaa tipahteli harteilta, ja valo alkoi lisääntyä. Samaan aikaan minä aloin oireilla. Huolet olivat kaikonneet yhtäkkiä kaikki, mutta minä vain väsyin. Ehkä reaktio on sama, kuin lomalaisella sairastaessa: kun aikaa on, flunssa iskee. Myös työtahtini kiihtyi syksyllä aika kovaksi. En kuitenkaan sanoisi, että se yksin aiheutti sitä uupumusta, mihin ajauduin. En käyttäisi mitään lääketieteellistä termiä, mutta olin tosi väsynyt. Päänsäryt palasivat, yhtenä iltana jopa ensihoitajat kävivät tarkistamassa tilanteen, kun tunsin toispuoleista tunnottomuutta.

Kodista tuli entistä tärkeämpi. Samaa olin aistinut keväällä Thaimaassa: tarvitsen lisää lepoa, pari päivää ei riitä. Sain raivokohtauksia, jos viikonlopuille tuli pienintäkin ohjelmaa. En käsittänyt, miksi lasten synttäreille lähtö, mihin tahansa lähtö vapaapäivänäni oli asia, joka mustasi koko maailmani noina viikkoina. Tajusin siitä sen verran, että muukaan ei auttanut. Minun oli pakko saada vapaani vapaaksi, tai sekoaisin. Kompromisseja oli kuitenkin pakko tehdä, ja usein viikonloput joissakin menoissa kuluivatkin. Kaipasin kotia mielettömästi, haaveilin vapaapäivistä siellä, ja sanoin sen myös Mr:lle: mökin osalta vuosi on jo menetetty, minä en voi lähteä sinne enää loppuvuoden kaikkina viikonloppuina. Sen on odotettava. Hän seisoi rinnallani järkähtämättä, kuten aina.

Syksyllä sain hirveästi iloa uuden kodin sisustamisesta. Tein sitä suorastaan vimmaisesti. Käytin aikani googlaillen, pinnaillen, etsien, pohtien ja hankkien. Se oli ihanaa ja antoisaa. (Vähän maanista kylläkin, myönnetään.) Vielä ihanampaa ja antoisampaa on ollut nauttia valmiista lopputuloksesta loppuvuonna.

(Edit: Mr. luki tämän postauksen ja muistutti minun UNOHTANEEN yhden asuntoremontin kokonaan. Kiitti muru, olet oikeassa. Lokakuun ja marraskuun aikana remontoitiin vielä yksi yksiö kokonaisuudessaan. Sitä en onneksi minä ollut kovinkaan paljoa tekemässä, hän yksin…)

 

outfit-5

lokakuu-17

pleats-15

outfitgfs-14

ruska-6

matkalla-3

kirjahylly-3

browns-2

lokakuu-10

mh3-3

mokkilokakuu-7

mokkilokakuu-12

mokkilokakuu-2

peilioh-11

carolina

itsenaisuuspaiva-3

itsenaisuuspaiva-17

outfit

joulukotona-8

joulukotona-6

 

Joulukuu, tämä joulun aika salli kotona olon, jota olin kesän jälkeen kaivannut koko ajan kipeämmin. Syksyn ylityösaldoni sallivat myös ruhtinaallisen loman näinä pyhinä, ja voimani tuntuvat vähän palanneen. Joulun rauha ja taika teki hyvää, koti ja yhdessäolo teki enemmän kuin hyvää.

Vasta nyt tämä puolitoistavuotinen vuosi on todella päättynyt. Jatketaan matkaa kaikesta kiitollisena, kaiken voittaneena, kaiken saaneena. Tuntuu niin, niin hyvältä. Usein haikailen menneitä, ahdistun ajan kulusta ja pelkään tuntematonta, joten uusi vuosi ei todellakaan ole mikään lempijuhlani. En oikeastaan usko koskaan iloinneeni vuoden vaihtumisesta. Nyt tämä sivun kääntyminen tuntuu kuitenkin hyvältä. Suunnitelmat vuodelle ovat selvät, iloiset ja valoisat. Tulevaisuuden pelkokin on pienempi. Ei ole nimittäin kyseessä meidän ensimmäinen rodeo.

32 comments so far.

32 responses to “Pitkä vuosi 2018, olit sittenkin mieletön”

  1. Päivi says:

    Henkeä pidätellen luin postaustasi, osaat kirjoittaa niin rehellisesti ja tunteita herättävästi! Kaikkea on puoleentoista vuoteesi kuulunut, mutta niinkuin sanoit, karma! Kaikkea hyvää ja nautinnollista aikaa sinulle vuonna 2019! Kiitos kun jaat elämääsi ja ajatuksiasi, sinun blogiasi on ilo lukea ja kotiasi sekä asukuviasi katsoa!

  2. Malla says:

    Oi voi. En tiennyt, että olit noin poikki. 🙁 Uuteen vuoteen rakennat enemmän väljyyttä. <3

  3. Miia says:

    Jos elämä antaa, niin se kyllä osaa myös ottaa. Vuoden 2018 alku toteutti isot, mahdottomalta tuntuneet, jo hylätyt unelmat. Sen jälkeen maksettiin sitten takaisin. Toivottavasti vuosi 2018 oli kamalin ikinä. Pahempaa en ehkä kestä. Silti uuden vuoden ensimmäisenä päivänä olo on toiveikas ja yllättäen kiitollinen. Selvisin. Vuodelta 2019 toivon ennen kaikkea ihan tavallista arkea. Sitä toivon sinullekin: onnellista vuotta 2019!

    • Eveliina says:

      Voi ei, olen tosi pahoillani! Toivon todellakin kaikkea hyvää uuteen vuoteesi! Ihana, että sen olet jo ottanut vastaan noin hyvillä mielin <3 Kiitos tosi kovasti, lämpimästi samoin.

  4. Jade says:

    Olen kokenut uupumisen, täydellisen sellaisen. Joka tuli sen jälkeen, kun isoja haaveita toteutui, olin tehnyt paljon työtä niiden eteen, mutta elämä sekoittikin korttipakan niin, että elämästä tuli painajaista.. Jouduin pitkään elämään yli voimavarojeni. Sitten terveyteni romahti…
    Ensimmäisten merkkien, kuten sosiaalisen elämän vähentäminen, ärtyisyys, fyysiset oireet, jne olisi pitänyt jo soittaa kelloja. Ohitin kaikki aivojeni ja kehoni antamat oireet, joten lopputuloksena oli katastrofi.

    En halua arvostella elämääsi tai pelotella sinua, mutta huomaan sinulla olevan uupumuksen merkkejä (toivottavasti et pahoita mieltäsi). Tuskin laittaisit ketään ystävääsi tekemään samoja asioita, mitkä itse vedit läpi. Haluan sanoa tämän siksi, että jos yksikin ihminen välttyy kokemasta samaa kuin olen kokenut, kirjoitukseni on arvokas. Olisiko vuosi 2019 se vuosi, jolloin arvostaisimme itseämme ja terveyttämme?

    ps. kiitos kun olet kaikesta huolimatta jaksanut pitää vielä blogiakin.

    • Eveliina says:

      Et todellakaan arvostele tai pelottele, KIITOS tästä. Eilen, kun tätä kirjoitin putkeen, hätkähdin itsekin, miten tietyt asiat (kuten juuri tuo sosiaalisista tilanteista irtautuminen) toistuivat tosi vahvasti vuoden aikana. Myöskin sairastelu ja stressi ei kerro hyvää. Kiitos siis kovasti tästä kommentistasi, pysähdyin sen äärelle. Olen ottanut tätä nyt vakavasti ainakin omassa mielessäni, ja todella haluan tehdä tästä vuodesta paremman. Toivon kovasti, että sinulla ovat asiat jo paremmin!

  5. Anniina says:

    Kirjoitit niin kauniisti ja avoimesti, kiitos siitä. Sun blogi on ehdottomasti lempparein, tykkään myös selailla vanhoja postauksia ja inspiroitua niistä. Ihanaa tulevaa vuotta <3

    • Eveliina says:

      Kiitos tosi kovasti <3 Onpa ihan huippua kuulla! Vau! Oikein hyvää tätä vuotta myös sinulle.

  6. Johanna says:

    Tämä oli taas niin todella taidokas kirjoitus! Sulla on niin ihmeellisen hieno kerronta, että mun mielestä sun pitäis kirjoittaa kirja. Ehkä tänä vuonna, nyt kun olette saaneet asuntokuviot nyt selviksi 🙂
    Kaikkea hyvää sinun uuteen vuoteen!

    • Eveliina says:

      Voi kiitos tosi paljon! Olisikin ihanaa 🙂 En vain yhtään tiedä, mistä! 😀 Kiitos kovasti, sinulle myös <3

  7. Niina says:

    Kiitos tästä rehellisestä ja aidosta kirjoituksestasi! Ihailen sitä, miten olet selvinnyt viime vuodesta voittajana, vaikka välillä on ottanutkin koville. Muista pitää itsestäsi huolta ja raivata myös aikaa palautumiselle kaiken keskellä. Onnellista tätä vuotta 🙂

    • Eveliina says:

      Kiitos tosi paljon upeista sanoistasi <3 palautuminen ja mielekkäisiin asioihin heittäytyminen on suurta tasapainoilua... toivottavasti onnistun siinä tänä vuonna paremmin! Oikein hyvää vuotta myös sinulle!

  8. Sari says:

    Lämmin kiitos elävästi ja kiinnostavasti kirjoitetusta katsauksesta menneeseen vuoteen. Luin tämän ahmien ja monia tunteita kokien. Keneltäkään muulta kuin sinulta tuskin jaksaisin lukea näin pitkää postausta, mutta sinun tekstejäsi on aina ilo lukea. Kuvat ovat kauniita ja jotenkin rauhoittavia – niitäkin katselen siis mielelläni.

    Kannattaa kuunnella itseään ja tuntemuksiaan, ettei uupumus pääse liian pahaksi. Onneksi joululoma on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä.

    Toivotan sinulle siis leppoisampaa uutta vuotta!

    Terveisin
    Uskollinen lukijasi Sari N. (se äikän ope 😉 )

    • Eveliina says:

      Vau Sari, kiitos todella paljon tästä tunnustuksesta <3 Miten hienoa kuulla! Kiitos! 🙂

      Olet aivan oikeassa. Joululoma teki paljon nimenomaan ymmärrykselle siitä, että hälytysmerkkejä on. Se myös palautti paljon.
      Kiitos tosi kovasti, leppoisuutta kaivataan! Oikein hyvää vuotta myös sinulle 🙂

      (ps. Ihana, kun olet edelleen mukana!)

  9. Vera says:

    Onpas sinulla ollut melkoinen vuosi. Toivottavasti osaat pysähtyä tänä vuonna nauttimaan pienistäkin asioista, ettei tästä vuodesta tulisi edellisen kaltainen. Olen huolissani voinnistasi.

    Minulla on mennyt kyllä ihan ohi, mistä saa tuo instastoriesien historian? Vinkkaapa!

    Rauhallisempaa ja armollisempaa vuotta 2019!

    • Eveliina says:

      Huh, niinpä! Pienistä asioista iloitseminen ja kiitollisuus on onneksi erikoisalaani 🙂 Siitä en ole koskaan onnistunut tinkimään. Se on kantanut paljon, ja kantaa edelleen. Myönnettävä on, että kun kaikki asiat tähän kirjoitti yhtäkkiä putkeen, eräät toistuvat hälytysmerkit vähän hätkähdyttivät. Otan ne vakavasti, lupaan.

      Instassa kun menet omaan profiiliisi, valitset ylhäältä keskeltä kellon kuvan, jossa nuoli ympärillä, löydät arkiston 🙂

      Superiso kiitos kommentistasi <3

  10. M says:

    Hei!

    Huh, mikä myllerrys teillä on elämässä ollutkaan. Olette todellakin menneet läpi harmaan kiven. Ja ei kyllä tarvitse ihmetellä, jos kroppa sanoo työsopimuksensa irti aina välillä. Mutta onneksi kaikki on nyt takana ja voitte nauttia hyvillä mielin työnne tuloksista ja uudesta kauniista kodista.

    • Eveliina says:

      No niinpä, vähän liikaakin. Mitään en kyllä pois vaihtaisi, mutta ensi vuonna pitää kiinnittää huomiota siihen, ettei kerää näin paljon asioita ympärilleen. Onneksi nyt ei vaikuta siltä, että näin paljon asioita tulisi ensi vuonna vastaan. Voisi hetken aikaa vain olla 🙂

  11. Venla says:

    Vaikka yleensä pidänkin kirjoituksistasi, jotenkin tämä alkoi enemmän ärsyttää mitä pidemmälle luin. Mittasuhteet, valittaminen. Vaikka kaikki on suhteellista, ja sinun ongelmasi ovat sinulle suuria, mietin vain miten paljon teillä on sellaista, mistä toiset eivät voi edes haaveilla. Perhe, asunnot, työt, omaisuutta, mahdollisuus tehdä asioita vapaa-ajalla.
    Kaikki täällä eivät todellakaan ponnista samoista lähtökohdista, vaikka niin monesti toitotetaan. Vaikka itse olisi kuinka paljon tehnyt töitä tulevaisuutensa eteen.

    • Eveliina says:

      Olet ihan oikeassa. Mietin tätä itsekin usein ja paljon: mistä saa uupua? Mistä saa “valittaa”? Tiedän olevani mielettömän onnekas, ja olen siitä tietoisen kiitollinen joka päivä. Tiedän myös, että en ole kohdannut niin suuria vaikeuksia tai suruja, joita moni on. Pelkään niitä, odotan niitä… En kuitenkaan koe, että uupumusta tai väsymystä ei voi olla lainkaan, jos se ei ole syntynyt surusta tai suuresta murheesta. Moni väsyy vaikkapa intohimotyössään – tekee niin paljon, että ei näe, milloin fyysiset ja henkiset rajat tulevat vastaan. Sen sukulaistunnetta tässä havaitsin itselläni viime vuonna. Ei siis ole niin, että vain yhdenlaisessa tilanteessa saa kokea negatiivisia tunteita, ja toisessa ei lainkaan. Tiedäthän?

      Luin juuri muuten tänään lempikirjoittajani Eeva Kolun tekstin “Mutta vai ja”. Se löytyy täältä: https://www.uusimuusa.fi/blog/2018/10/13/mutta-vai-ja
      Hän kiteyttää minusta tosi hienosti sen, miten tunteet voivat olla ja aina ovatkin olemassa samanaikaisesti. Kiitollisuus ja onni olemassaolevista upeista asioista elämässäni ei sulje pois sitä, että joskus kiihtyvään tahtiin voi väsyä. Ja päinvastoin.

      Toisaalta myös kirjoitustyylini on aika dramaattinen… Olen oikeasti hyvin onnellinen. Mutta onnellisuus ei ole täydellisyyttä. Siihen kuuluu säröjä, isojakin. Tasapainottelua, niinkuin koko elämä. Sitä tässä kirjoituksessa pohdin: miten tehdä ensi vuodestani parempi. Joitakin hälytyskelloja kun jaksamisessani jo on. Ne korostuivat viime vuonna, kun paljon asioita kasautui kuormittamaan mieltäni.

      Kyse ei myöskään ole ollut yksinomaan remonteista tai päivätyöstäni, sillä ne ovat vain ns. fyysisiä asioita asioiden joukossa. Niistä väsyy fyysisesti, mutta paljon enemmän fyysisestikin, kun yhtä aikaa on meneillään muuta henkistä kuormitusta. Huomannet tekstin rivien välistä, että on asioita, jotka ovat kuormittaneet ja murehdittaneet minua ja meitä kuluneena vuonna hyvin paljon enemmän. Ne ovat kuitenkin henkilökohtaisia asioita, joista en puhu täällä blogissa. Pyydänkin siis aina myös huomaamaan sen, että kenenkään elämä ei ole kokonaisuudessaan somessa. Ei edes tässä blogissa, jossa paljon itsestäni avaankin.

      Kiitos kommentistasi, joka sai ajattelemaan. Erityiskiitos siitä, että jätit sen nimelläsi!

  12. Merja says:

    Moni ei mahduta kymmeneen vuoteenkaan sitä määrää asioita mitä te yhteen vuoteen. Kynttilää ei kannata polttaa molemmista päistä. En ymmärrä mikä kiire teillä on?

    • Eveliina says:

      Meillä ei ole kiire. Olemme vain kauhean kunnianhimoisia, innostuvia ja tekeviä tyyppejä kai molemmat. Kun vastaan tulee meille näin mieleisiä haasteita, joissa voi voittaa itseään ja päällä odottaa vielä palkinto, josta olemme haaveilleet, meitä ei ole pidätellyt mikään. Emme näe emmekä kuule muuta, kun alamme jo kavuta vuorelle. Se tekee meidät yksinkertaisesti onnelliseksi 🙂 Mutta kulunut vuosi oli poikkeuksellinen. Ainakin itse huomasin, että tällaista ei jaksa joka vuosi.

  13. S says:

    Halusin niin kommentoida tätä postausta, mutta sitten en tiennytkään mitä kirjoittaisi. Teksti oli niin avointa ja rehellistä.
    Vuosi 2018 oli vaikea vuosi. Rakkaani sairastui jo 2017 syksyllä, mutta toipuminen on vienyt aikaa ja voimia. Nyt kun arkemme alkaa taas normalisoitua niin minun voimani loppuivat. Syksy oli vaikea, kun voimani eivät riittäneet mihinkään ylimääräiseen ja aloin kärsiä unettomuudesta.
    Nyt pienin askelin olen alkanut voimaan paremmin. Toivon, että tästä vuodesta 2019 tulisi valoisampi.
    Kiitos Eveliinasta kirjoituksestasi! Voimia ja valoa tähän uuteen vuoteen sinulle!

    • Eveliina says:

      Haluaisin sanoa jotakin lohdullista, jotakin lämmittävää ja jotakin hyvää – en vain tiedä, mitä se voisi olla.. Sitä vain, että vatsasta kouraisi, kun luin viestisi. Olen kauhean pahoillani, että olette joutuneet kohtaamaan terveyden menettämisen. Olette eläneet varmasti minun ja monen muun painajaista. Hyvä kuulla, että olette kuitenkin selättäneet vaikeutta hiljalleen, ja valoa jo näkyy? Valtavasti kaikkea hyvää, ja nimenomaan sitä valoa lähetän juuri teille tähän vuoteen, ja kaikkiin tuleviin! Nöyrä kiitos siitä, että pidit tekstistäni ja jaksoit kommentin kirjoittaa <3

  14. Noora says:

    Sun blogi on nykyisin ainut, jota jaksan lukea. Kiitos ihanasta blogista ja sun kuvat ja tyyli on täydellisiä.

  15. Anonymous says:

    Tuli ihan surku puolestasi. Ei mitkään seinät tai työpaikat ole sen arvoisia, että käytännössä menettää vuoden tai enemmänkin elämästään. Se on varmaankin juuri kunnianhimo mikä teitä puskee elämän suorittamiseen.

    • Eveliina says:

      Voi ei, ei tarvitse olla 🙂 En todellakaan koe, että olisin menettänyt elämästäni mitään. Ihan päinvastoin. Yritin tuolla aiemmissa kommenteissa selittää, että ei ole olemassa joko-tai. On saavutettu suuria unelmia ja viety toisia harppauksin eteenpäin. Samalla on ollut väsyttävääkin, tiedätkö? Ei saavutuksetkaan tule helpolla. Ensi vuodelle tasapaino saisi kuitenkin keikahtaa toisinpäin. Ja tosiaan, ei ole ollut kyse yksinomaan seinistä ja työstä, joka on kuormittanut. Kuten edellä sanoin, myös raskaammat asiat, joihin ei ole voinut vaikuttaa.

  16. H says:

    Jotenkin luen tästä myös jotain tuttua. Omien rajojen asettamista ja tunnistamista. Oma mieheni on myös niitä, joiden on helppo tulla ja mennä, touhuta juuri pysähtymättä. Itse taas hengästyn sellaisesta elämästä pidemmän päälle. Tarvitsen aikatauluttomuutta, tilaa ajatuksille ja hitaita hetkiä. Kai se on osa temperamenttia.
    Jos elämä on liian paljon menoa sinne tänne, alkaa yksikin lähtö viikonlopussa tuntua raivostuttavalta.
    Näistä eroavaisuuksista meillä on käyty kiivaimmat keskustelut 20 vuoden yhteiselon aikana. Itselläni meni pitkään, että osasin sanoittaa juuri näitä asioita. Tunnistaa omia rajoja ja kuunnella niitä, sanoittaa tunteita ja kokemuksia omasta tilasta toiselle. Se on kuitenkin välttämätöntä 🙂 Vaikka elääkin yhdessä, ei kaikkea voi jakaa.
    Tekstissäsi erityisesti kohta; mies saa sitten mökkitontille rakentaa mitä lystää jne. huvitti erityisesti. Juuri se kantaa, että molemmat ymmärtävät toistensa elämänrytmiä ja työ- sekä rentoutumistapoja.

    • Eveliina says:

      Kiitos tästä kommentistasi, onpa hyvä tietää, että tällaista muillakin 🙂 tosiaan, pakko vaan tunnistaa ja sitten tunnustaa, mitä tarvitsee. Ei sitä kukaan muukaan tee! Hyvää alkanutta vuotta sulle 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN