Urapukeutujan opas

urapukeutujaX-3

 

Olen uppoutunut rauhallisiin joulufiilistelyihin kotona näinä aikoina niin antaumuksella, että oikeasti pari tekemistä odottavaa juttua on aivan jäänyt. Lahjoja on vielä hankkimatta, ja niistä täällä teille vinkkaamatta, kuten suunnittelin! Yksi ehdoton vinkkini tänä jouluna on Urapukeutujan opas -kirja, josta olen moneen kertaan jutellutkin. Viestintäpäällikkönä päivätyössään toimiva ystäväni Ulla Rask on kirjoittanut tätä kirjaa hiljalleen jo vuosia, ja nyt se on julkaistu!

Kirja syntyi siihen Ullan oman arkielämän tarpeeseen, että hän palasi äitiysloman jälkeen työelämään ja suoraan uuteen tehtävään, ja tunsi olevansa pihalla siitä, miten työelämässä kannattaisi pukeutua. Hän halusi systeemin, jonkin kehikon, helpon ja vaivattoman järjestelmän, joka vähentäisi asian ympäriltä kaikkea vaivaa, mutta joka takaisi, että sitä olisi joka työtilanteeseen sopivalla tavalla pukeutunut. Niinpä hän loi siihen systeemin. Tämä lyhyt ja napakka kirja esittelee sen.

Urapukeutujan metodin taustalla on ajatus paitsi vaivaa vähentävästä systeemistä, myös viestinnästä. Pukeutuminen on aina viestintää, kuuluu eräs kirjan perussitaateista. Sana ura on kirjan ja metodin nimessä samasta syystä. Taustalla on jonkinlainen ajatus oman työelämän, oman uran edistämisestä. Se ei silti suinkaan keskity vain toimitusjohtajien pukeutumiseen, kuten voisi äkkiä ajatella. Se on opas kaikille naisille, jotka ovat asiasta kiinnostuneita. Ja tottakai vaikka ei haluaisikaan edetä tai vaihtaa työpaikkaansa, voi haluta muuttaa pukeutumisellaan itsestään antamaansa viestiä paremmaksi. Kirja on ajateltu etenkin työpukeutumiseen, mutta sen kaikista vinkeistä koen olevan apua myös muissa tilanteissa pukeutumiseen. Siihen, mitä meistä jokainen tekee (lähes) jokaisena aamuna: laittaa jotakin vaatetta päälleen.

 

urapukeutujaX

urapukeutujaX-4

 

Metodi sisältää viisi vaihetta, joista oikeastaan kaikki ovat lähinnä miettimistä. Vasta viimeinen vaihe sisältää hankkimista, ja sitäkin vain silloin, kun siihen on oikeasti tarve. Kirja ei siis ole mikään ostosvinkkien kavalkadi, vaan ajatustyö oman vaatekaapin ja oman (työ)elämän välillä. Kun sen kerran tekee, se säilyy mielessä, ja sitä voi noudattaa joka aamu. Myös ostamiseen ja uuden hankkimiseen se asettaa oikeasti rotia. Tein tämän ajatustyön osaltani jo viime keväänä, ja huomaan noudattavani sitä ihan koko ajan. En enää yhtään tietoisesti, se vain on. Ja voi pojat, se on tehnyt elämästäni helpompaa. Ainakin työvaatteiden osalta uskallan sanoa, että turhia ostoksia ei tule enää lainkaan (mikä on HUIKEA juttu), ja (lähes) joka aamulle löytyy helposti tilanteeseen sopiva asu. Ainoa ongelma on, että kaapissani on isojen karsintaoperaatioiden myötä vähän turhan vähän vaatetta, joten metodin viimeistä vaihetta, eli uuden harkittua hankkimista pitäisi ensi vuonna harrastaa edes vähän enemmän…!

Vaikka viime keväänä metodin ajatustyön jo osaltani toteutinkin, ostoslistaa varten ajattelin tehdä sen tämän kirjan myötä vielä uudelleen. Varmastikin siis vielä tästä kirjoittelen 😊 Urapukeutujan löytää muuten myös instasta: @urapukeutuja ja blogistaan täältä. Ainiin! Ja kirjaa siis löytää ainakin Akateemisesta ja Suomalaisesta kirjakaupasta sekä No Tofu Publishingin nettikaupasta. (Jos aiot tilata jouluksi, kysäise vielä No Tofun Hannalta, onnistuuko!)

 

urapukeutujaX-2

urapukeutujaXone

2 comments so far.

2 responses to “Urapukeutujan opas”

  1. Päivi says:

    Ostin kyseisen kirjan heti sen ilmestyttyä! Blogistasi ekana joskus tämän nimen kuulinkin kun olit jossain hänen pitämällääm ” kurssilla”. Olen tutustunut kirjaan vähitellen ja yrittännyt omaksua niitä juttuja. Ystäväsi on tehnyt hyvää työtä meidän muidenkin naisten eteen… Kiitos hänelle! Sulla on itselläkin tosi mukavan ja skarpin pukeutumisen taito hyppysissä, mielelläni katsoisin ja lukisin vieläkin enemmän asujuttuja. Seuraavan postauksen ( joululahjajuttu) vaalea takki ihana, just oikeaa sävyä!
    Oikein mukavaa joulun aikaa sinulle ja läheisillesi!!

    • Eveliina says:

      Vau kiva kuulla! Kirjassa on monia yksinkertaistuksia, mutta juuri siksi se toimii. Ei tehdä hommasta liian vaikeaa 🙂 Ja kiitos tosi paljon, olisi kiva keskittyä jossain vaiheessa taas asuihinkin, katsotaan, jos inspis iskee 🙂 Tuo takki onkin täydellinen, ostin sen ystävältäni second handina pilkkahintaan pari vuotta sitten, ja olen kohta pitänyt sen puhki…! Kiitos samoin sinne <3

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN