Piparitalo pro tips

piparitalo-17

 

Viime vuonna ei pystytty rakentamaan joulua kotiin ollenkaan, koska meneillään oli kaikkein pahin muutto- ja remonttikaaos. Rakastan kuitenkin joulunaikaa ihan hirveästi, ja tänä vuonna sen tekeminen uuteen kotiin on ollut erityisen ihanaa. Piparitalon tekeminen on kuulunut jouluuni aina. Ensin kotona, sitten yksinkin, joskus jopa muille lahjaksi. Sen tekemisessä olen oppinut muutaman konstin, joilla onnistuu aina.

 

piparitalo-2

 

Leikkaa kaavat ruutupaperista

Suunnittelen aina talon itse, ja leikkaan sen palaset ruutupaperille. En tosin oikein koskaan tee mitään monimutkaisia ja suuria taloja, jolloin tämä toimii aina. Leikkaan palat tavallisella ruokailuveitsellä, mutta nyt näköjään käytin teräväkärkistä veistä, kun halusin pieniruutuisia ikkunoitakin. Talon osia ei kannata tehdä kovin ohueksi kaulitusta taikinasta. Hajoaa helpommin.

Mieti myös jo valmiiksi, millaisia asioita haluat taloon. Tällä kertaa minä halusin lyhtymäisemmän talon, ja tein seinän viereen näkymättömiin jäävän talon seinään isomman aukon, jotta sinne saa ledituikun sisälle.

 

piparitalo

 

Leikkaa valmiiden palojen reunat isolla veitsellä heti, kun ne ovat tulleet uunista. 

Taikina paksuuntuu paistuessaan, jolloin myös ääriviivat pullistuvat vähän. Niitä on vaikea kiinnittää toisiinsa. Heti uunista tullessa muutaman hetken ajan taikina on vielä niin pehmeää, että reunat onnistuu tasoittaa isolla tasaisella veitsellä leikaten. Jos tosin haluat, että vaikka katon reunat onkin vähän epätasaiset, ei toki tarvitse leikata.

 

piparitalo-3

 

Tee kuorrute / kiinnitysaine itse

Tämä on paras vinkkini. En koske enää koskaan kaupassa myytäviin liimamaisiin ja valuviin kuorrutteisiin, koska itse tehty on maailman helpoin ja tuhat kertaa parempi ja kauniimpi käyttää. Tarvitset vain kolme ainesosaa:

kananmunanvalkuaista
tomusokeria
sitruunamehua

Vatkaa sähkövatkaimella yhden valkuaisen kanssa tomusokeria niin paljon, että seos on todella paksua. Lisää jossain vaiheessa pari tippaa sitruunamehua. Itse en tykkää, että kuorrute valuu ollenkaan. Siten se kuivuu nopeasti, ja siitä saa tarkkarajaisia kuvioita. Sen ei tarvitse sinänsä vatkautua lainkaan, mutta sähkövatkain on vain varma konsti sekoittaa ainekset tasaisesti.

 

piparitalo-4

 

Tee kuorrutteelle minigrip-pussista kuorrutin

Leikkaa pussin kulmaan haluamasi kokoinen reikä kuorruttamista varten. Leikkaan yleensä pienemmän reiän koristelua varten, ja suurennan reikää, kun alan kasata taloa.

 

piparitalo-5

 

Kokoa talo samalla kuorrutteella

Koristelut kannattaa kuivattaa hyvin ennen talon kasaamista. Jos teit kuorrutteesta paksua, jähmettymiseen ei mene kovin kauan. Usein silti kokoan talon vasta seuraavana päivänä. (Enimmäkseen tosin siitä syystä, että teen talot aina jostain syystä iltaisin, ja sitten en jaksa enää myöhään illalla alkaa kokoamaan taloa…!)

En sotke sillä sulatetulla sokerilla ollenkaan, enkä käytä kuulemma valmiina myytäviä liimoja. Tällä samalla kuorrutteella pieni talo pysyy kasassa yhtä hyvin. Suurennan tosiaan pussin kulman aukkoa vähän, ja laitan kiinnitettäviin kohtiin aika paljon kuorrutetta. Liikaakaan ei saa olla – siksi kannattaa laittaa kahdesta toisiinsa kiinnitettävästä kohdasta vain toiseen kuorrutetta. Tässä laitoin päätyseinän palaan kuorrutteen, ja painoin sen muihin seiniin (joissa ei ole kuorrutetta) kiinni.

 

piparitalo-6

piparitalo-7

 

Osia voi pitää kiinni toisissaan hetken aikaa, jotta kuorrute vähän kuivuu ja jähmettyy. Voit vankistaa liimakohtia kuorruttamalla niitä vielä ulkopuolelta, kun talo on kasattu.

 

piparitalo-10

 

Viimeiset koristelut kannattaa tehdä vasta, kun talo on kasattu. Esimerkiksi katon koristelen aina vasta silloin. Usein viimeistelen liimakohtia paljon enemmän piiloon, mutta tällä kertaa halusin jättää talon vähän eri näköiseksi. Tuli aika söpö! 🙂

 

piparitalo-11

piparitalo-18

piparitalo-13

piparitalo-8

8 comments so far.

8 responses to “Piparitalo pro tips”

  1. Päivi says:

    Hei tosi hienon ja symppiksen näköinen piparitalo!! Itsekin lasten ollessa pieniä tehtiin aina joulusin piparitalo tai joskus jopa reki, joka täytettiin makeisilla. Joskus tein ison enkelin ja sen taakse piparista tuen, että pysyi pystyssä pöydällä! Tuo piparitalo tekee aika ihanan joulutunnelman teille!

  2. Miia says:

    Tosi kaunis! Oot taitava pursottamaan kuvia.

  3. 101Dalmatialaista says:

    Hei jee hyviä vinkkejä, kiitos 😀 Talostasi tuli tosi hieno!

    Onnittelut myös synttäreistä, ihania kuvia käytit edellisessä postauksessa (:

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN