Kuormaa

loyly-3

 

Nyt on vähän kuormaa. Mielettömästi töitä. Valveillaoloaika kuluu töissä ja hätäisessä ruokakauppakäynnissä, jos on ihan pakko. Unesta on lainattu, liikkumisesta puhumattakaan. Ne vapaahetket, jotka töistä on jääneet, on olleet myös täynnä sovittua ohjelmaa. En oikein tiedä, miten päädyn tähän tilanteeseen aina uudelleen.

No työni on innostavaa ja kiinnostavaa. To do -listaa kertyy, eikä vuorokauden tunnit tunnu riittävän tällä hetkellä. Ei edes siihen, että tekisi kaiken kunnolla ja ihan perusteellisesti. Pakko juosta asioita nopeammin kuin haluaisin, ja silti aika riittää vain hädin tuskin. Työni on itsenäistä ja siksi ihanaa, en halua siitä luopua. Nämä hommat on tämmöisiä, että ne vie. On pidettävä itse huoli, ohjeisti vanhempi kollegani.

Odotan rauhallisempaa viikkoa, aikaa, hetkeä, ja olen jatkuvasti siinä uskossa, että sellainen tulee. Aika usein tuleekin, ja vieläpä yhtäkkiä. Varmuudella se tulee jouluisin ja kesäisin, kun tämä meidän maailma pysähtyy. Nyt on edessä eduskuntavaalikevät, joten joulun vauhtitauko on vähän lyhyempi. Ylityötunteja on varmaankin viikon verran, niitä pystyn joulun aikaan pitämään.

En kuitenkaan halua elää tällaista elämää arkenakaan. En halua hukuttaa näitä ihania vuosiani sumuun, josta en jälkikäteen muista mitään. Ihmiset on erilaisia. Minä olen sellainen, jonka päivään pitää mahtua muutakin. Jaksan hyvin joitakin viikkoja, mutta isoja iloja elämästä silloin puuttuu. Vapaata aikaa kotona. Oi se on suurin haaveeni. Olla kotona, omassa kodissa viettää aikaa. Lukea kirjaa, nähdä se päivänvalossa. Liikuntaa. Lenkkejä, ulkoilmaa tuolla pakkasessa, joka näissä kuvissa kuukausi sitten oli. Unta. Voi unta.

Ei elämä silti kauheaa ole, ihanaapas. Minä rakastan näitä töitäni, en voi uskoa, että saan tehdä näin kiinnostavia asioita. Minä rakastan tätä meidän kotia, arkea. Maanantaisaunaa. Sitä, että vaikka koko päivän aika kuluu muiden ihmisten kanssa, viimeistään nukkumaan saa mennä yhdessä. Vetää peiton molempien pään yli ja sanoa miten paljon rakastaa.

Olen järjettömän onnellinen, vihdoinkin, taas. Kamala vuosi on takana, eikä palaa. Uusi lehti on kääntynyt, ja tämä on vain väsymystä. Vakavasti otettavaa sellaista, tiedän sen kyllä. Sain juuri tavata ystävääni, joka on kokenut uupumuksen vaikeimpia reittejä. Yritän muistaa hänen lempeitä sanojaan siitä, miten pitää tehdä kaikkensa sen eteen, ettei maailmasta menetä värejä ja kasvoilta ilmeitä. Ne palaavat hitaasti, kun kerran katoavat synkimmän kautta. Masennuksen ja uupumuksen kanssa ei ole leikkimistä.

En kuitenkaan koe olevani niiden partaalla. Herkin aistein varoituksia tulee kuitenkin seurata. Väsymys on väsymystä, värit eivät ole kadonneet. Usein, niin usein mietin sitä, pitäisikö kaikesta muustakin ihanasta ja elämää rikastuttavasta luopua, kun töissä on näin kamalan kiire. Näinä viikkoina en ole tehnyt niin. Olen vastannut kaikkiin kutsuihin kyllä, ja luonut niitä tieten tahtoen itse lisää.

 

loyly-5

loyly-6

loyly-2

 

Olen kuitenkin onnellisempi nyt, kun olen saanut viettää vuorokauden kummityttöni ja hänen äitinsä kanssa ilman kiirettä mihinkään. Juoda ystävien kanssa viiniä viiteen aamulla, viettää isänpäivää kaikkein rakkaimpien kanssa. Kokonaisen hauskan päivän Tallinnassa, yhtä myöhäistä iltaa Mr:n kanssa, kun päätettiin, että nyt vain ollaan yhdessä, vaikka se tarkoittaakin puolikasta yöunta.

Raveja työpoliitikkoporukalla yhtenä iltana, upeita pääministerin illallisia toisena. Viettää aikaa mun ihmisten kanssa, tärkeiden ja rakkaiden, käydä palavia keskusteluja työihmisten kanssa, kaikista huikeimpien. Olen käynyt hierojalla siitä päänsärystä pelästyneenä ja katsonut edes silloin tällöin pätkän lempisarjastani (Gran Hotel, ah!) tai yhdessä viikonloppuöisin toisesta (Love Island, hah!)

Tällä viikolla edessä on nuorten naisvaikuttajien talousilta ja meidän kirjakerho. Sinuhe Egyptiläinen on jäänyt kyllä puolitiehen. Mutta ei sen niin väliä, kirjakerhon kannalta. Tytöt ymmärtää kyllä. Kirjoja on kyllä ikävä. Niihin on samanlainen himo kuin sohvatyynyihin tällä hetkellä. Että kunpa ehtisi. Kunpa saisin käsiini tuon ja tuon kirjan ja saisin peittyä sen sivuihin. Yöpöydälläkin on kasvava pino sellaisia jo. Sohvatyynyjä, peiliä ja tauluja haaveilen olohuoneeseen. Että kunpa ehtisi. Katsoa niitä, etsiä, päättää, tuoda kotiin, ja nauttia. Viikonloppuna suunnataan mun vanhempien kanssa mökille, ja sunnuntaina kummipojan synttäreille. Illaksi takaisin Helsinkiin ja ensi viikkoon, joka ei hellitä.

Kulunutta kuukautta on värittänyt myös taas yksi remontti. Mr. on tehnyt sijoitusasunnossa töitä kaikki illat päivätöidensä päälle, tullut kotiin yhdentoista maissa joka ilta. Nyt se on kohta viimein valmis, vielä pitää maalata seinät ja siivota asunto, sitten laittaa ilmoituksia ja toivoa, että joku löytää sen kodikseen. Ihana pikkuyksiö omalla sisäänkäynnillä Kaivopuistossa 🙂

Ensi kuussa on jo joulu. Stockmannin ovella lukee suurin kirjaimin anna joululle aikaa. Kellokin on peitetty. Kaipaan sitä niin. Kaipaan niin aikaa, joululle, mille tahansa, mutta varsinkin joululle. Toivon, että töissä hellittää. Haluan, että kotiin on aikaa. Sovittiin se jo: joulukuusta tulee parempi.

 

loyly-4

loyly

 

 

8 comments so far.

8 responses to “Kuormaa”

  1. Miia says:

    Pidä huoli, että ilo ei katoa elämästä! Sen avulla jaksaa. Omassa elämässäni kävi niin, että tuli ihmissuhdekriisi, läheisin ihminen sairastui, tein töissä kahden työt ja asuntoasiat menivät mönkään. Minulta katosi ilo. Sen palautaminen on aloitettu pienistä asioista, joulukoristeista. Niiden suunnittelu saa hymyilemään.

    • Eveliina says:

      Hyvin sanottu, ja niin tärkeää <3 Siihen olen kyllä kiinnittänyt huomiota. Mutta voi, ei siihen aina itse pysty, jos kohtaa itsestä riippumattomia asioita, kuten kuvailet - olen tosi pahoillani sun puolesta ja toivon sulle paljon parempaa oloa nyt <3 Usko pois, niin käykin. Ei sitä kamaluutta määräänsä enempää voi tulla vastaan. Kertoo sinusta tosi paljon, että haluat ja jo pystyt näkemään ilojakin <3 Ihanaa <3 Sitä toivon sulle lisää!

  2. Päivi says:

    Tuntuu kovin kiireiseltä ja stressin täyttämältä sun elämä tällä hetkellä, joten muista ottaa välillä taukoja ja nuku vaikka päiväunia töiden jälkeen ennen iltamenoja! Toivottavasti joulun aika tuo sulle rauhallista oleilua ja akkujen latausta! Välillä itselläkin ollut pitkiä päiviä ja stressiä monista asioista ja jokusen viikon sitä kestää, mutta sit on hyvä palautua. Nauti joulun hiipivästä tulosta… Itsekin tänään jäin Hesan pitkän palaveripäivän jälkeen haahuilemaan kaupungille jouluvaloja ihailemaan ennen Turun junan lähtöä! Joskus on hyvä vain kierrellä ja katsella, ostoksia ei tullu tehtyä yhtään! Tsemppiä sulle!

    • Eveliina says:

      Vähän se sitä nyt on, joo! Mutta kyllä se tästä 🙂 Joulun ajan ja koko joulukuun yritän ottaa normaalimmalla tahdilla, ihan tosissani <3 Ihanalta kuulostaa! Minäkin tykkään tästä kaupungista ja vain kaupungilla katselusta ihan hirveästi 🙂 Kiitos paljon <3

  3. Anna says:

    Itsellä tuntuu olevan sama tilanne. Arkipäivät menevät töissä, muutama ilta opintojen parissa ja viikonloput on etukäteen sovittua ohjelmaa täynnä jo monta viikonloppua putkeen. Vaikka kaikki tekeminen onkin mielekästä, mutta säännöllisin väliajoin sitä kaipaa sen viikonlopun jolloin voi vaan hetkessä päättää mitä tekee sinä päivänä.
    Tsemppiä meille näihin kiireisiin viikkoihin ja yritetään joulukuussa rentoilla vähän enemmän 🙂

    • Eveliina says:

      Ah, niiiiiin tunnistan <3 Tsemppiä todellakin! Mulla on ensi viikon viikonloppuna aikaa olla kotona, jippii! 🙂

  4. H says:

    Isäni, eläkkeellä oleva insinööri sanoo, että pitää tehdä sopivan hyvää jälkeä.
    Ei liian huonoa eikä liian täydellistä…
    Silloin säilyy työn panoksen ja tuloksen balanssi sopivana.
    Näin yritysmaailmassa.
    Muistutan aina itseäni tällä lauseella, kun alkaa perfektionismi nostaa päätään.

    Silloin yleensä jaksaa, kun pyhä kolminaisuus: lepo, ravinto ja liikunta on pääosin kunnossa. Niistä ei kyllä kannata nipistää, kuin hetkellisesti. Tai muuten polttaa kynttiläänsä molemmista päistä. Tämä on ihan tuttu ongelma itsellenikin. Oma rajallisuus kun voi tulla muullakin tavalla vastaan, kuin ilon vähenemisenä. Pidemmän päälle myös fysiikka alkaa todennäköisesti oireilla, verenpaineet nousta ja sydän tykytellä jne. jos vaan jatkaa kuormajuhdan elämää kehon ja mielen viestejä kuuntelematta. Näen työssäni terveysalalla näitä tarinoita. Enkä tätä mitenkään pahalla halua sanoa.
    Mutta ette tekään ihan nuoria enää ole…Aina ei tarvi pusertaa itseään tyhjiin asti 😀
    Siksi sanon näin, koska nämä asiat ovat itsellenikin tuttuja. Tunnollisen ihmisen haasteita.
    Pitäkää itsestänne huolta!

    • Eveliina says:

      Viisaita sanoja, olet todellakin oikeassa! Jäin miettimään erityisesti tuota, että voi oireilla muutenkin.. kiitos!

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN