Postikortteja Habitaresta

postcardsfromhabitare-15

 

Habitaren tuliaiset on vähän myöhässä, mutta sen ei ole tarkoitus haitata. Menin sinne hakemaan visioita, ja niistä tässä parhaita. Brändit on tavallaan sivuseikka, mutta tuttuja lempipaikkoja ne näytti olevan. Kiva huomata vahvistusta sillekin – olen siis hapuillut oikeiden asioiden perään.

Suuntaus on edelleen rento ja villainen. Puuvillainen, heinäinen, Suomi-puinen, kesätuulessa heiluva tuvan verho pellon laidalla. Ei glamouria, sitäkin enemmän iisejä tekstiilejä. Paluuta juurille, mummolaan, tyyliä rauhassa. Rauhallisuudessa. Skandinaavisuutta ei-minimalistisesti. Samettiakin, mieluiten sitä 70-luvun visakoivun viereen sopivaa.

Ihanaa.

En osaa sijoittaa sitä sellaisenaan meille kotiin, koska Habitaren mattovuorten päällä ei näkynyt kristalleja, niinkuin meillä. Habitare oli mökin unelmasisustus, ei suoraan Helsingin -kodin. Silti kuitenkin sotken näitä elementtejä niihin kristalleihin kotonakin: villamatot ja Marimekot. Sotkuhan siitä vähän tulee. Mutta sellaista elämä on.

Vaikka hain näkyjä, poimin mukaan yllättäen parhaat esineetkin. Yksi näistä matoista on tulossa jo meille ensi viikolla, ja sen värin mukaan valitsen ison, pyöreän samettirahin kirjahyllyn nojatuolille. Jälkimmäisen päätin jo viime Habitaressa. Joskus hankintojen harkinta vain sen ajan vie.

 

postcardsfromhabitare-8

Finarte

postcardsfromhabitare-2

Hakola

postcardsfromhabitare-3

Asun

postcardsfromhabitare-4

Marimekko

postcardsfromhabitare-6

Sera Helsinki

postcardsfromhabitare-12

Anno

postcardsfromhabitare-10

Finarte

postcardsfromhabitare-11

Kuusilinna

postcardsfromhabitare-17

Mayn

postcardsfromhabitare-7

Finarte

postcardsfromhabitare-9

Finarte

postcardsfromhabitare

Hakola

postcardsfromhabitare-13

Anno

postcardsfromhabitare-5

Marimekko

postcardsfromhabitare-14

Anno

postcardsfromhabitare-16

Hakola

2 comments so far.

2 responses to “Postikortteja Habitaresta”

  1. Hanna says:

    Mä en jotenkin koskaan oo osannut innostua Habitaresta hirveästi, koska oma sisustusmaku on ehkä vähemmän skandinaavinen, enemmän Jenkki, enkä oo niin löytänyt sieltä inspiraatiota. Mutta tosi kiva kuulla ja nähdä, miten oot onnistunut löytämään kaikkea kivaa mikä voisi sopia teidän kotiin hyvin. Tykkäänkin kovasti kun sisustatte musta rohkeasti yhdistellen ja valtavirrasta poiketen. Virkistävää kaiken valkoisen keskellä

    • Eveliina says:

      Joo se on muuten totta, kovin yhdenlaista Suomi-sisustuskuvaa tuolla tarjotaan. Ymmärrän hyvin! Kiva kuulla! Tykkään sekoitella, mutta lopputulos on joskus ihan täysi yllätys itsellenikin 😀 kiitos paljon <3

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN