Väsynyt viikko

matkalla-3

 

Odotettu perjantai, mutta ei oikein silti osaa olla mitenkään päin. Jotenkin tämä hitaasti ohi menevä flunssa ja koko viikon reissaaminen on sekoittanut pakan ihan kokonaan. Meidän piti lähteä viime viikolla jo torstaina kunnolla mökille pitkästä aikaa useammaksi päiväksi, mutta koska flunssa, arvottiin lähtemistä pitkään. Lauantaina sitten kuitenkin lähdettiin, vaikka olo oli aika kipeä. Pelkona oli kuulemma, että vene jo uppoaa, kun se jätettiin viimeksi ulos, eikä siellä ollut käynyt kukaan pitkään aikaan. Suostuin siksikin, että sunnuntaina oli kummitytön synttärit samalla suunnalla, ja sinne oltaisiin lähdetty varmaan kuitenkin. Samalla siis ajettiin mökille yhdeksi yöksi.

Oli tietysti ihana käydä näissä maisemissa taas, mutta olisi voinut jättää reissun tekemättäkin. Yksi 18 tunnin pyörähdys kylmään vuodenaikaan kuluu ihan pelkästään mökin lämmittämiseen. Sitten pitää tehdä sängyt, ruuat, siivota taas kaikki ja siirtää sängyt pois juuri kun huusholli on saatu lämpimäksi. Ja inhottava osin kuumeinen olokin vielä, eikä mökiltä ole jotenkin kiva lähteä juhliinkaan. Vaatteet rytyssä matkalaukussa, muiden nurkat laittautua valmiiksi ja jotenkin vain äh. Eikä se venekään mitään täynnä ollut. Pieni liru vettä pohjalla. Onneksi oli ihanat synttärit, mielettömät juhlat mun vanhemmat oli veljentytölle pyöräyttänyt ja koko suku mukana <3

Ahdisti myös jo valmiiksi vähän se, miten sitä toipuukaan tulevan viikon matkatyöpäiville. Olin ihan riittävän terve menemään töihin, ja kaikki periaatteessa ok, mutta jumalaton väsymys on vaivannut koko viikon. Keskiviikkona oli aikainen aamu Oulun lennolle, siellä intensiivinen päivä ja toinenkin, hotelliyö taas poissa kotoa ja torstaina illalla takaisin. Jotenkin matkoissa tulee syötyä huonoja asioita, joten siitä ja väsymyksestä ja nuhasta ja kaikesta oli pää raskas. Kovanen jätti kaupan kulmalle, ja koska kello oli jo paljon, edessä taas aikainen herätys, tukanpesu, matkalaukku mukana, jakkukin hiersi, jotain epäterveellistä taas mukaan. Äh.

Yökin yksin kotona, en tykkää. Jotenkin pelottaa ja on kummallista. En ole vielä ihan sinut tämän kodin kanssa yksin ollessani, huomaan. Koko ajan enemmän, mutta omituista on olla yötä yksin. Perjantaina, niin tänään siis, taas aikaisin aamusta reissuun, bussiin, taksiin, joissa aina paha olo.

Työpäivät sinänsä oli tosi kivoja ja tarpeellisia, etenkin tänään, mutta kunto jotenkin vei niin väsyneeksi. Repaleinen viikko siis. Ei mitään rutiineja, olen jotenkin ihan pihalla. Mikään ei jotenkin oikein istu mihinkään. Väsyttää taas ja vielä. Onneksi Mr. tulee pian kotiin, ei olla nähty moneen päivään. Tiedän, että hän jotenkin maadoittaa mut taas. Haluan rutiinit, unta, ja hyvän olon! Onneksi viikonloppu, jona saa tehdä ihan mitä vaan. Miten ihanaa, ihaninta.

Tiedän, että hei kaikilla muillakin on tällaisia oloja. Itse asiassa aika usein, eikö vaan? Eli kyllä tämä tästä. Rutiineja ja peruspilareita hyvälle ololle kehiin vain. Olen myös moneen kertaan tänäkin viikkona huomannut ajattelevani miten onnekas sitä silti onkaan. Että tämmöisiä murheita vain. Eli ei oikeasti mitään. Miten paljon pahempia oloja sitä on ollut, ja miten käsittämättömän paljon suurempia voisikaan olla. Kaikki hyvin <3

 

matkalla-5

matkalla-6

matkalla-8

matkalla

matkalla-11

matkalla-2

matkalla-7

matkalla-18

matkalla-14

matkalla-15

matkalla-4

matkalla-12

matkalla-17

22 comments so far.

22 responses to “Väsynyt viikko”

  1. Päivi says:

    Rentouttavaa viikonloppua eli unta tarpeeksi, hyvää kotiruokaa, sohvalla kainalossa pötköttelyä ja maukasta itse tehtä ruokaa! Tolla reseptillä voisin kuvitella sun taas saavan energiaa ja vauhtia tulevaan viikkoon!

  2. Niina says:

    Itsellä oli viime viikolla samanlainen reissuviikko ja kyllä se vie voimat vaikka ei olisi kipeänäkään! Tuntui ettei viikonloppukaan riittänyt palautumiseen ja ahdisti jo valmiiksi alkava viikko kaikkine velvollisuuksineen. Mutta niin se taas tilanne tasaantuu, kun saa elää muutaman päivän normaalia arkea 🙂

    • Eveliina says:

      Niinpä! Viime viikonloppu reissuissa kipeänä ei antaneet levätä tätä viikkoa varten, mutta onneksi tämä viikonloppu on kokonaan vapaa 🙂

  3. Hanna says:

    Voihan harmi! Mutta niinkuin sanoit, niin välillä väsyttää kaikkia 🙂 Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

  4. Hanna says:

    Samoja fiiliksiä. Maanantaina tulin jenkeistä aamulla enkä saa koskaan nukuttua lennolla, siitä parin tunnin päästä työmatkalle, joten valvomista tuli 28 tuntia putkeen. Arvaat varmaan, että flunssa tästä seurasi. Jouduin osallistumaan vielä paneeliin ja loppuviikko rästihommia töissä puolikuntoisena. Ah, en oo kuukausiin oottanut perjantaita näin paljon. Kivaa viikonloppua sulle!

    • Eveliina says:

      Uh, apua mikä lento, se väsymys on kyllä ihan tietynlaista, kun ei meinaa saada millään kiinni rytmistä! Apua! Ihanaa viikonloppua sulle, toivottavasti saat levätä!

  5. Kirsi says:

    Voi miten tutulta kuullosti,vaikka flunssaa ei ole ollutkaan eikä työmatkoja,mutta järkyttävä jäytävä hedari koko viikon ja armoton väsymys. Lisäksi töissä vähän säätöjä. En ole jaksanut liikkua enkä syödä järkevästi. Huomaan heti jos en nuku kunnolla,niin syöminen menee aivan päin honkia. Ja kierre on valmis.
    Tämmöisiä aikoja välillä on,mutta todellakin kannattaa suhteuttaa ,että pientäkään tämä on monen muun murheen rinnalla.
    Kivaa viikonloppua ja pieni vinkki flunssan estoon. Minulla ei ole ollut flunssaa 5 vuoteen,ei senjälkeen kun aloin syödä inkivääriä pienen palan joka päivä.En oikein muuta keksi mikä olisi vaikuttanut niin ettei minuun flunssat tartu,vaikka työskentelen paikassa,missä tapaan päivittäin kaikenmoisia sairaita. Aloin syömään inkivääriä ,kunnollinen jostain miten hyvin se tappaa syöpäsoluja ja silloin kaksi läheistä oli sairastunut aggressiiviseen syöpään,niin sitä tarttui kaikkeen tuollaiseen Milla sen kurjan taudin vain voisi estää.

    • Eveliina says:

      Just niin! Ah, pitää vaan palata rytmeihin. Ja niin todellakin, ei nämä nyt ole isoja murheita 🙂 Oho, kiitos vinkistä! Aikamoista, pitääkin ehkä kokeilla 🙂

  6. Johanna Ahvalo says:

    Nopeasti puhelimella kirjoitan vaikka juttua ja pohdintaa tästä aiheesta olisi pidempäänkin tekstiin. Samat fiilikset parilta viikolta vaikka ei edes flunssaa eikä reissaamista. Jotenkin ihan sumuinen ja äh olo. Odotin, että olis helpottanut eilisen ison ja pitkään odotetun työhaastattelun jälkeen mutta äh, ei. Päänsärky ja väsymys vaan paheni kun analysointia ja itsekritiikkiä en saanut loppumaan. Ensin olin pari viikkoa valmistautunut haastatteluun ja nyt sit kelaan läpi mitä tuli sanottua vaikka hyvin menikin. Tänään sovittuja menoja päiväks ja illakskin vielä , tekis vaan mieli jäädä kotiin sohvalle, peiton alle. Ehkä kuitenkin lähden niin en vatvo itsekseni. Rentouttavaa viikonloppua meille, yritetään levätä ja olla itsellemme armollisia ❤

    • Eveliina says:

      Voi ei! Mutta haastattelu on varmaan painanut, ne on isoja stressin aiheita aina! Ihan varmaan vaikuttaa vielä, toivottavasti saat huomenna levättyä? Samoin sulle, todellakin. Ja hei varmasti meni hyvin, toivottavasti saat paikan 🙂

  7. Johanna Ahvalo says:

    Se piti vielä “pohtia”, että taitaa johtua kuun asennosta ja universumin energioista nämä olotilat

  8. Elma says:

    Lopetit ihanasti tekstisi: “Kaikki hyvin!” Eikö totta, kaikki on erittäin hyvin? Olen viime viikon aikana saanut kolme surullista viestiä lähipiiristäni, aina ystävän puolison itsemurhasta tätini vaikeaan sairauteen, joten on taas elämäni palikat loksahtaneet paikoilleen oikein rytisten.
    Lepäile, maadoitu, hoida itsesi kuntoon, mutta ennen kaikkea muista aina välillä, kuinka onnellinen saat olla!

    – Elma –
    PS. Aivan ihanat kuvat postauksessasi!

    • Eveliina says:

      Siis kyllä, nimenomaan <3 kaikki on niin hyvin <3 voi hurja, oikein vatsassa kouraisi sun uutiset, onpa tosi tosi ikävä kuulla 🙁 hyviä ajatuksia ja asioita lähetän sinne...! Mutta juuri tätä tarkoitin, että kaikki oikeasti hyvin onnellista juuri nyt.

  9. MD says:

    Vaikka välillä arjen rutiinit kyllästyttää ja omalla tavallaan voivat jopa olla kuluttavia, niin kyllä niitä vaan tarvitsee. Aina isompien projektien tms. kohdalla sen huomaa, miten paljon sitä tasaista arkea kuitenkin arvostaa. Ja tarvitsee. <3 Ihanaa viikonloppua ja tsemppiä palautumiseen!

    PS. Teidän kodista tuli mieleen, että innolla odotan tarkempaa postausta teidän kauniista keittiöstä. Toivottavasti innostut jossain kohtaa kirjoittelemaan keittiöstä vielä enemmän. 🙂

    • Eveliina says:

      Nimenomaan! Rutiinit ja arki on ihania, sitä ajattelen usein. Harvoin siihen perusarkeen edes kyllästyn, kun siitä tekee hyvää <3 Ja kiitos vinkistä! Kiva kuulla! Kyllä varmaankin teen postausta siitä 🙂

  10. Kaisa says:

    Ihanasti sanottu “Hän jotenkin maadottaa mut taas” . Juuri sellaista sen pitäisi olla, oih!

  11. Helena says:

    Meinasin tulla sanomaan samaa kuin ylle kommentoinut Kaisa! Tunnistan, että oma mieheni pystyy vaikuttamaan muhun samalla tavalla – maadoittaa ja helpottaa ahdistusta. Tähän on päästy mutkien kautta, joten osaan todellakin arvostaa tunnetta. Ainiin ja sama, mäkään en viihdy yksin kotona yötä! Päivä on kiva olla yksin, mutta tykkään jos mies on illalla jo kotona 🙂

    Ja ei ihme, että sinulla väsymystä kiireisessä arjessa ja projektien keskellä. Tunnistan nuo kuvailemasi tunteet ja sen, että kaipaa niitä ihania arjen rutiineja. 🙂

    • Eveliina says:

      Juuri niin se meillä toimii, molemmin päin <3 se on tosi hyvä tunne. Nauti ihmeessä, ihanaa 🙂 Ennen viihdyin kotona yksin yötäkin, mutta täällä se on jotenkin outoa vielä 😀

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN