Kirjahylly on valmis!

kirjahylly-6

 

Kirjahylly oli tässä sisustuksessa se kauhein murhe, minkä suunnittelussa ja päätöksissä en meinannut päästä mihinkään! Mietin sitä yöt ja päivät, eikä mikään vaihtoehto tuntunut hyvältä. Prosessi alkoi mustista metallihyllyistä tähän sohvaseinälle. Olin jo päättänyt sen (Zeus Easy Iron), kunnes ajatus siitä, että kaikki on samalla seinällä, alkoi tökkiä pahanlaisesti. Mr. sen keksi: hylly oviaukon ympärille keittiön suuntaan.

Edelleen jatkui sama murhe: millainen? Kiinteä rakenteellinen hylly, joka olisi kunnolla umpinainen ala- ja yläosastaan (tällainen tai tällainen, joista ruotsalaiset tuntuu olevan erityisen innostuneita nyt)? Vai sittenkin sen sukulaisen mittatilauksesta pajaama musta metallinen? Piirsin sen moneen kertaan sentilleen ruuduille, mutta en silti osannut nähdä, miltä se näyttäisi. En uskaltanut ottaa riskiä. Lisäksi se alkoi tuntua sittenkin liian mustalta ja raskaalta. Eikä mikään muu väri metalliseen olisi käynyt. Tässä vaiheessa yritin myös sovittaa Ikean Vittsjöitä tähän monta kertaa.

Suurin vaikeus oli se, että investointi olisi joka tapauksessa iso. Jos se menisi vikaan, rahallinen menetyskin olisi liikaa. Ja koska visio tosiaan oli jossain timbuktussa, en rohjennut ryhtyä mihinkään kalliiseen. Siksi Ikeatkin.

 

kirjahylly-2

kirjahylly-4

kirjahylly-3

 

Kaikkein parhaalta alkoi tuntua hylly, joka ei 0lisi kiinni oikein missään. Hylly, joka vain pitelisi kirjoja, mutta jota ei näkyisi ollenkaan. String -hyllyt oli moneen kertaan mielessä, ja varmasti olisin ne jopa valinnutkin, elleivät ne olisi olleet niin epäsopivan kokoisia. Millään kombolla ei löytynyt sieltä hyviä mittoja. Sitten yritin vimmaisesti lobata Mr:lle ihan vain varastohyllyjä. Hyllyt se osti, muttei niitä metallipidikkeitä. Joo, onhan ne rumat, mutta lupasin peittää ne kirjoilla? Ei käynyt.

Yksi syy varastohyllyihin olisi ollut se, että ne ei olisi yltäneet maahan asti. Se alkoi tuntua välttämättömältä. En sittenkään missään tapauksessa halunnut, että hyllyt makaa maassa. No. Rakentaja laittoi siinäkin sitten tossua lattiaan, että eihän rakas hyllyt nyt seinässä leiju. Varsinkaan, kun siellä ei ole mitään ydinkalliota takana.

Nämä hyllyt löytyikin siis samanlaisella poissulkumetodilla, kuin pääaineeni yliopistossa: mikään muu ei kiinnostanut, ja se kattoi kriteerit. Kävi niin kuin yliopistossakin: vasta, kun näin mitä se on, rakastuin. Hyllyt alkoi siis rakentua siltä pohjalta, että ne on hyllyt, mahdollisimman näkymättömin kiinnikkein, ilmassa lattiasta. En vielä ollut ihastunut niihin, enkä edelleenkään osannut nähdä, mitä niistä tulee. Tiesin vain, että minä ja kirjapinot lattialla ei tultu enää toimeen.

 

kirjahylly-5

kirjahylly-7

kirjahylly-10

 

Mr. näytti kuvia mahdollisista hyllymateriaaleista, ja etsin niitä itsekin. Tammilankkua löytyi kyllä vaikka Bauhausista, mutta ongelmaksi muodostui ylin hylly: se oli yli kolmemetrinen. Ei sellaista ollut missään. Vain sellaista palapeli-liimapuulevyä löytyi. Äh. Ei.

Jälleen Mr. otti supervoimansa käyttöön, ja loihti täydelliset hyllyt jostakin. Oikeastaan Fiskarsin ruukilta, suoraan eräältä sahalta. Kävi valkkaamassa puut, ja vietti päivän sahurin kanssa hioen ja höyläten puita. Viikkoa ennen hän oli käynyt Turussa rautakaupassa ostamassa ja leikkauttamassa nuo mustat metallipidikkeet seinän viereen. (Eikä siis sellaisessa rautakaupassa, jossa myydään kassalla suklaapatukoita ja hyllyillä tuoksukynttilöitä, vaan rautakaupassa, jossa myydään rautaa. Mökkiraksatessa oli löytänyt sellaisen hyvän jostakin.)

Sitten tietysti vielä käsityönä oranssin kuormurin lavalla tuossa pihassa porasi ja maalasi raudat, hioi vielä lankut, uritti ja sovitti ne rautoihin, kunnes ne oli viikko sitten valmiit laitettavaksi oikeasti kiinni. Lauantaiaamupäivän minä öljysin hyllyn kerrallaan lattian väriseksi sitä mukaa, kun hän kiinnitti niitä seinään. Sitten vielä yksi asia. Koska hyllyt ei kuulemma tosiaan voineet leijua ilmassa, jokin tuki piti niihin kiinnittää maahan asti. Olin käskenyt ostaa samaa puuta, kuin hyllyt. Sellainen siihen siis ensin olikin tulossa: 5×6 cm tammitolppa. Kunnes nähtiin se otsallamme kumpikin: ei todellakaan käy. Jotakin paljon ohuempaa. Takaisin rautakauppaan, maalaus, poraus, kaksisenttinen metalliputki. Tammitolpat on nyt varastossa.

Olin aivan ällikällä lyöty, miten upea lopputuloksesta tuli. Vannon, ettei nämä kuvat tee sille mitään oikeutta. Vedän myös takaisin kaikki epäilyni siitä, että Mr. osaisi vain rakentaa kirveellä taloja – ei mitään rajaa, miten nättiä jälkeä tämä hylly on. Tammi materiaalina on aika hintavaa, mutta muutoin hylly maksoi vain (järjettömästi) vaivaa.

Mutta mikä mieletön design se onkaan, paras mahdollinen <3

Kunnes mä pilasin sen, ja pinosin ne mun kirjani siihen. Eikä edes mahtunut kirjat kaikki läheskään. Yhden laatikollisen (ensimmäisen koskaan) pakkasin pois annettavaksi, toisen (loput gradukirjoista) varastoon. Halusin kirjat tällä kertaa esille, kun ne kahdeksan vuotta olivat umpikaapeissa. En kuitenkaan ollut varautunut siihen tummaan värikirjoon, mitä ne tuovat sisustukseen… Hetki totuteltava. Vaikka on kyllä lämmin olo nähdä kirjat taas. Mutta ainakin hylly, se on <3 Rakas.

 

kirjahylly-8

kirjahylly-11

kirjahylly-9

kirjahylly-12

36 comments so far.

36 responses to “Kirjahylly on valmis!”

  1. Meiju says:

    Todella upea! Juuri tämän vuoksi blogisi on niin

  2. Anna says:

    Onpa upea! Ja on todella käsittämätöntä miten taitava mies sulla! Ja miten jaksaa venyä ja paukkua että tulee mieleistä jälkeä. Näyttää ihan täydelliseltä. Itse lataisin vielä täydempään jos kerran kirjoja piisaa, pelkäämättä yhtään kirjojen tuomaa väriä ja sävyjä. Luo vaan mieletöntä kodikkuutta ja arvokkuutta. Kivaa viikonloppua!

    • Eveliina says:

      No älä muuta sano! En lakkaa hämmästelemästä sitä minään päivänä <3 En oikeasti edes ymmärrä, miten se osaa näköjään ihan mitä tahansa. Ja olet hei ehkä oikeassa! Kun olin saanut tämän valmiiksi, olin samaa mieltä: loputkin kirjat esille vaan. Sitten kuitenkin laiskistuin, kun kaikki oli lajiteltu jo, ja varastoon vietävä laatikko suljettu... Vein sen siis sinne vain 😀 Kiitos samoin!

  3. Päivi says:

    Huomenta! Teillä on spesiaali, juuri teidän kotiin itse tehty hylly kirjoillesi, se on tosi tyylikäs ja tilaan sopiva! Sulla samanlainen mies kun mulla, suunnittelen tai näen mitä tahansa niin hän osaa toteuttaa sen ja ymmärtää mitä asiassa haen! Arvostan kädentaitoja ja ihmisiä, jotka osaa tehdä. Jo isäni, joka on samanlainen kätevä käsistään kuin mieheni, aikanaan sanoi että muut tekee mitä ne osaa, hän tekee mitä haluaa! Mukavaa viikonloppua teille ihanassa persoonallisessa kodissanne!

    • Eveliina says:

      Se onkin, kiitos Päivi 🙂 Joo hän tekee kyllä mitä tahansa, uskomatonta <3 🙂 Niin minäkin arvostan! Kiitos tosi paljon <3

  4. 101Dalmatialaista says:

    On kyllä kaunis! Sopii varmasti paremmin myös kuin kokovalkoinen, vaikka nekin linkkaamasi hyvältä näyttivät. Tuo on myös freesi ratkaisu ettei ole maassa. Kirjahyllyt kyllä meinaa olla niitä pahimpia siivouksen murheenkryynejä, sen vuoksi itse mietin tulevaan kotiin joskus jotain lasitettua tai muuten vaan säilövää ratkaisua :S

    • Eveliina says:

      Niin munkin mielestä! Ne olisi olleet jotenkin raskaita vaihtoehtoja! Niissä ympäristöissä ne tosin näytti hyvältä! Joo, ja tuo pölyasia on avohyllyjen kanssa kohdattava :O

  5. Ameliamelia says:

    Hylly on aivan käsittämättömän upea <3 <3 Mikään ei ole kotoisampaa kuin lattiasta kattoon seinän (tai huoneen!) peittävä kirjahylly,. Mulla tuli sama fiilis tietynlaista seesteistä värimaailmaa rakastavana kun laitoin vähän aikaa sitten kirjat kaappiin näkösälle; onpa vain kirjavaa :-S Niitä käyn sitten aina välistä uudelleenjärjestelemässä, "eiku tää sopiikin tän viereen" 🙂

    • Eveliina says:

      Se tosiaan on! 🙂 Kiitos! Hylly ja seinä täynnä kirjoja on tosiaankin aina elementti, jota joka paikassa ihailen. Taistelen aina sen ristiriidan kanssa, että haluaisin tavallaan sellaisen seesteisen ja tyhjän kodin, mutta toisaalta tunnun valitsevan paljon asioita ympärilleni… Kirjat on siitä esimerkki. Kun ne on siististi ovien takana, niitä tulee ikävä! Hullua 😀 Hih, ja ymmärrän hyvin! Mä siirtelen kaikkia tavaroita tuohon tyyliin koko ajan pitkin huushollia 😀

  6. Miia says:

    Tosi hienoa käsityötä. Minulle tuo ikään kuin leijuu ilmassa.

  7. Anniina says:

    Aivan mielettömän upea! Haaveilen itsekin kirjastosta, mutta opiskelijastatus ja budjetti, joten kirjat olkoot toistaiseksi lattialla ja ikkunalaudoilla. Ihanaa viikonloppua 🙂

    • Eveliina says:

      Kiitos, eikö olekin! 🙂 Mulla oli pitkän aikaa opiskellessa kirjat yhdessä pienessä hyllyssä ja sitten isona pinona sen vieressä pienellä jakkaralla. Ja tosiaan, ikkunalaudalla 🙂 Sekin oli jotenkin aika ihanaa! Samoin sulle <3

  8. Kepa says:

    Aivan unelma <3

  9. Ik says:

    Aivan mahtava! Meinasin jo toivoa postausta hyllystä, mutta ehditkin ensin Tämä inspiroi harkitsemaan vastaavan tyyppistä hyllyä omaan ruokailuhuoneeseen, kunhan remontti vain joskus etenee sinne asti (ei ainakaan vuoteen…).
    Samaan hengenvetoon todettakoon, että kiitos ihanasta blogista! Sisustusmakusi ja tyylisi todellakin inspiroi ja toivon vilpittömästi, että saamme lukea postauksiasi myös jatkossa. Olen pitkäaikainen lukija monen vuoden ajalta ja tunnen piston sydämessäni siitä, etten ole aikaisemmin kommentoinut. Yritän parantaa tapani ja omalta osaltani luoda vastavuoroista kommunikointia kommenttiboksiin. Blogin täytyy antaa jotain myös sinulle, ei se voi tarkoittaa ainoastaan sitä, että kerrot yksipuoleisesti ajatuksistasi meille lukijoille.

    • Eveliina says:

      Hei kiva kuulla, että tuli postaus siis etuajassa 🙂 Ihana kuulla! Remontit on parhaita ja kauheita! Tsemppiä ja intoa siis! 🙂

      Ja voi kun ihana kuulla <3 Aivan ihanaa, että nyt kommentoit! Mielettömän iso kiitos siitä <3 Kyllähän kommentit tosiaan merkitsevät paljonkin. Ajatuksia on kiva jakaa, ja tietää, onko siellä ketään 🙂 Siispä ihan huippua, että olet ollut mukana niin kauan! Suuri kiitos.

  10. Ammari says:

    Ihana tarina ja hieno hylly .

  11. Oi se on ihana! Ihan täydellinen. Munkin mielestä näyttää sille kuin se leijuisi ilmassa. Toki kirjat on tummempia kuin vaalea seinä, mutta seinällinen kirjoja on kyllä yks ihanimmista, eläväisistä asioista millä kotiansa voi koristaa! 🙂 Täydet pisteet <3

    • Eveliina says:

      On se kyllä! 😀 Ja niin! Halusin ehdottomasti, ettei se ole maassa! Ja tosiaankin on, aina ihailen kirjahyllyjä täynnä kirjoja kaikkialla. Kunnes ne omassa kodissa näyttääkin taas vähän totuttelua vaativalta… :O

  12. Maaria says:

    Oi, ihana! Haaveilen samantyylisestä ratkaisusta, paikka ja kirjat olisivat jo valmiina, mutta toteutus puuttuu. Kiitos siis inspiraatiosta taas!

    • Eveliina says:

      Kiitos, eikö olekin 🙂 Toteutukseen vaan! En kyllä osaa siinä auttaa, vaikutti jumalattoman työläältä… 😀 Kiva, jos sait vinkkiä! 🙂

  13. Laura says:

    Täydellinen kirjahylly! Niin kaunis. Te olette kyllä taitavia: toinen näkee (suunnittelee) ja toinen tekee vielä paremman.

    Meillä kirjat ovat olleet seitsemän vuotta laatikoissa varastossa. Sinä aikana ostetut (vain yksittäiset) kirjat ovat mikä missäkin. Ison remontin jälkeen vanhat hyllyt eivät palanneet olkkariin ja toisessa huoneessa tarvittaisiin hyvä idea, miten saada toimivat hyllyt. Ei ole vieläkään kirkastunut…

    Tämän vuoksi nykyään luen aika paljon e-kirjoja ja lainaan kirjastosta. Mutta ei se vaan ole sama, kuin omat kirjat.

    • Eveliina says:

      Hylly on ihana! Kiitos hirveästi 🙂 niin me taidetaan olla, olen aika hitsin onnekas <3 Ja tosiaan - tämäkin prosessi kertoo miten tajuttoman vaikeaa kivan kirjahyllyn keksiminen on?! Ihan älyttömän hankalaa miettiä, mikä olisi kiva! Joten superisti inspiraatiota lähetän teidän suuntaan siinä prosessissa...! 🙂 Joo mä en kanssa jotenkin lämmennyt niille e-kirjoille! Jollei se jonkun lukuääni tavallaan korreloi sitä ääntä, millaiseksi sen kirjan muuten kokee, niin sehän on ihan pilalla koko juttu 😀

  14. Laura says:

    Vau. Ihan todella hieno kirjahylly ja toteutus! Minä myös haaveilen kirjahyllystä, joskin vähän pienemmästä, mutta tällä hetkellä ei hyllylle ole oikein sopivaa paikkaa. Olen myös sellainen, että kammoan tavaran paljoutta ja monesta osaan luopua, mutta kirjat jotenkin haluan omaksi ja sen rauhan, että kirjaan voi aina palata ja lukea omaan tahtiin milloin tuntuu, kun taas kirjastosta lainatessa ja sinne palauttaessa se ei onnistu. Kirjat monesti on myös kauniita ihan esineinä, mikä miellyttää esteetikon silmää, toki myös värikkäitä… 🙂 Ihanaa syksyä teidän kauniiseen kotiin. <3

    • Eveliina says:

      Hei mulla IHAN sama juttu! Kirjat on oltava itsellä, ja niihin on voitava palata. Harvoin niin tekee, mutta jollain lailla niihin kehittyy tunneside, jota ei halua katkaista. Kiitos tosi paljon! <3 Samoin sulle 🙂

  15. S says:

    Vau, hylly on kyllä todella hieno ja miehesi taitava. 🙂

  16. JohannaN says:

    Upea hylly!kirjat kyllä tuovat sisustukseen oman osansa.
    Olette miehesi kanssa melkoinen tiimi. Ei voi, kun nostaa hattu. Wau!

    • Eveliina says:

      Niin ne todellakin tuo! Olen aina tykännyt kirjoista hirveästi, ja nyt ne saa taas olla esillä. Niin mekin tykätään ajatella, että ollaan 🙂 <3 kiitos hirmusti!

  17. Saritäti says:

    Upea. Kiitos kun jatkat, näitten takia me luetaan.

  18. Pia says:

    Kaunis kirjahylly, ihana tarina sen takana ja miten sinnikäs mies sulla onkaan! 🙂 Aika moni ois varmaan jo jossain kohti luovuttanut, arvostan todella tuollaista tekemisen meininkiä ja sinnikkyyttä, lopputulos todellakin palkitsee. Mekin olemme jo pitkään nauttineet kirjojen tuomasta kodikkuudesta ja väristä olkkarissamme. Kirjahyllyt ovat itse asiassa Boknäsin mustat, mutta eivät ole mielestäni liian raskaat, kun ne on kuorrutettu värikkäillä kirjoilla. 🙂
    Upea uusi koti teillä muutoinkin, onnea vielä!

    • Eveliina says:

      Niin hän onkin, ihan uskomaton tällaisissa <3 kirjat on kyllä ihania! Ja Boknäsit upeat aina, oi että. Kiitos tosi kovasti, mekin tykätään kovin <3

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN