Before and after: uuden kodin kalanruotolattia

lattia-9

 

Uudessa kodissa on vihdoin se vaihe, kun asioita tapahtuu joka päivä silmissä! Valmiita asioita siis. Purkamis- ja repimisvaiheet tuntuu aina vähän toivottomilta. Silloin ei muista, miten nopeasti pohjatöiden jälkeen tuleekaan valmista.

Ajattelin juuri tänään rautakaupassa sitä, miten vähän valintoja tähän kotiin onkaan jotenkin tarvinnut tehdä. Siihen on kaksi isoa syytä, joista toinen on ehdottomasti keittiö. Keittiön hommaaminen oli niin erilainen prosessi kuin tänne yksiöön. Yksiöön piti jokainen palanen hakea ja valita itse, päättää, asentaa ja veivata. Palauttaa, sovittaa, purkaa, etsiä, pähkäillä. Laattojakin etsittiin julmetun kauan, eikä mikään asia ollut oikein alun perin selvillä.

Sitä omaa unelmakeittiötäni olen kuitenkin miettinyt niin pitkään, että juuri mitään valintoja sen suhteen ei tarvinnut ajatella enää. Vielä parempaa oli se, että otettiin keittiö tänne ihan oikealta keittiötoimittajalta. Ihanaa, kun joku toinen tietää asioista kaiken, etsii ja näyttää parhaat, laskee ja piirtää kaiken valmiiksi ja hoitaa kaiken tilauksen. Itse voi vain valita, kiittää ja odottaa. Niin ja maksaa, tietysti…! Todella moni uuden kodin valinnoista siis hoitui keittiötoimittajan kautta, mukaan lukien vaatekaapistot.

Keittiön lisäksi toinen suuri valinta jäi pois: lattia. Koska se, uskomatonta kyllä, oli täällä valmiina. Sitä olen odottanut ylivoimaisesti kaikkein eniten. Paljon kauemmin, kuin tämä koti on meillä ollut. Vuosia. Lattia oli asennettu tänne vasta muutama vuosi sitten, joten se oli hyvässä kunnossa. Asennuksessa oli kuitenkin ollut ehkä pientä hämminkiä, koska kalanruodon sauvat oli jotenkin välillä erillään ja eri tasoissa. Lisäksi käsittelykään ei oikein meitä miellyttänyt. Se oli kellertävä ja kiiltäväksi lakattu.

Näiden lisäksi koko lattian uudelleen käsitteleminen oli selvää siksi, että purettiin vanha keittiö, yksi seinänpätkä ja siinä olleet kiinteät vaatekaapit, jotka jättivät lattiaan sen reiän. Reikäkohta piti paikata, joten samalla koko lattia käsiteltiin uudelleen. Vaikka työ ei ollut iso, siinä oli monta vaihetta, ja se on kestänyt nyt viikkoja. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin se nopea ja kaikkein suurimman muutoksen vaihe, kun hionta ja vahaus tehtiin päivässä.

Olin aivan myyty jo hionnan jälkeen. Keltaisen lakan alta tuli himmeä, harmaa ja paljas kaunis vaalea puu. Se olisi ollut ihanin vielä muutama vuosi sitten, kun kaipasin vaaleaa lattiaa. Tähän taloon, tilanteeseen ja oloon valinta oli kuitenkin itsestäänselvästi puun värinen mattavaha.

 

lattia-3

lattia-2

lattia-5

lattia-4

lattia

 

Ihan ensimmäinen kuva on kuva lopputuloksesta, mutta muut ylläolevat kuvat on tilanteesta vasta hionnan jälkeen. Alla on lopputulosta! Tosi vaikea oli saada kuvia ihan sellaisen näköiseksi kuin lattia oikeasti on, mutta ero on kyllä näin selvä. Ei keltainen, ei punainen, ei tumma, ei vaalea. Puun värinen. Tammen värinen. Ja ehdottomasti mattaisin matta, mitä olla voi. Tuntuma on samettinen, ja öljyvahan tuoksukin kaikkialla ihan mieletön.

Olen aivan myyty. Tänään hihkuin myös seinämaalin väriä, joka osui aivan nappiin! Onnittelin itseäni yllättävästä rohkeudestani valita näinkin tumma (!?) sävy. Kuvassa tässä alla näkyy eroa: olohuone, jossa seison, on maalattu, mutta makuuhuonetta, jossa on valkoinen kattolamppu, ei vielä ole. Olen niin innoissani kaikesta, mitä täällä nyt tapahtuu, etten tiedä miten päin olisin!

 

lattia-14

lattia-13

lattia-12

lattia-16

lattia-17

 

Näissä kahdessa alimmaisessa kuvassa lattia vetää ehdottomasti liikaa punaiseen. Kuvaan joskus sitten myöhemmin ihan oikealla kameralla lattiaa(kin), mutta nyt oli ihan pakko heittää tänne edes nämä kännykkäkuvat!

6 comments so far.

6 responses to “Before and after: uuden kodin kalanruotolattia”

  1. Kapteenska says:

    Ja onkin hieno parketti!! Mä aina ihailen hienoja lattioita, kun sellaisia näen. Kotona näen kyllä kaunista remontoitua kivilattiaa suuressa osassa taloa, mutta olohuone ja makuuhuoneet on alkuperäistä 90-luvun parkettia, jota koiramme eivät varsinaisesti kunnioita. Juoksuleikit, takaa-ajot, äkkilähdöt sutimisineen ja äkkijarrutukset näkyvät puupinnassa ja kertovat eletystä elämästä.
    Välillä mietimme, että parketti pitäisi hioa ja vahata uudelleen, mutta arvaa sen jälkeen, kuinka se eka naarmu harmittaa. Joten toistaiseksi ihailen muiden lattioita. Eihän kaikkea kaunista tarvitse itse omistaa :):)

    • Eveliina says:

      Apua! 😀 Kivilattia toimii varmasti paremmin juoksulähtöjen kanssa 😀 Tuo on ihan totta, ihastelu esim. Pinterestissä on puolet ilosta 🙂

  2. Anna says:

    Mikä toi maalisävy on jos saa udella?:)

    • Eveliina says:

      Se on Tikkurilan G487! 🙂 Aivan mahtava sävy, olen niin tyytyväinen siihen pitkän pohdinnan jälkeen!

  3. Kata says:

    Lattia on kertakaikkisen upea! Tuli mieleen, että oletteko miettineet lattialistoja? Nykyään taitaa olla tapana laittaa seinän väriset/ valkoiset listat, mutta eikö ennen laitettu aina lattian väriset listat? Olen jostain syystä kiinnittänyt asiaan huomiota viime aikoina. Itseäni viehättää lattian väriset listat enemmän, tykkään sen tuomasta tyylikkäästä kokonaisuudesta,mutta uusissa kodeissa niitä näkee aika vähän.

    • Eveliina says:

      Voi kiitos, niin meistäkin! <3 Voi et tiedäkään, viime päivinä emme ole muuta tehneetkään kuin hakeneet listoja testattavaksi, palauttanut ja miettinyt niitä! 😀 Täällä oli lattian väriset listat, mutta minusta ne reunustivat tilaa liikaa, ja "nostivat" lattiaa seinälle, saaden aikaan semmoisen kaukaloefektin... Oli niissä kyllä paljon kivaakin, mutta meille tulee vaaleat jalkalistat. Mallia en kyllä vielä tiedä! Mahdollisimman kapeat...

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN