Kookos-puolukkasmoothie

breffie-2

 

Päästiin viime viikonloppuna viimein käymään Levainissa, josta vieläpä varastin reseptin. Tai no en tiedä oikeaa, mutta oli pakko edes yrittää päästä lähelle mieletöntä kookos-puolukkasmoothieta. Omaani laitoin vain banaania, kookosmaitoa, mantelimaitoa, puolukoita ja vähän rahkaa. Todella hyvää, iso suositus! Onko se tuo kookosmaito vai mikä, joka teki koostumuksesta täydellisen kuohkeaa, ihan kotonakin.

Nämä viikonloput vapaalla ja Helsingissä on tulleet niin tarpeeseen. Eilenkin vaelletiin viisi tuntia pitkin pakkaskaupunkia, jäällä ja lumella, kahviloissa ja putiikeissa ja loppu pitkä ilta sängyssä (koska meillä ei siis ole sohvaa :D). Mietittiin kyllä, että voisko olla kohta jo niin, että mökillekin pääsisi jäätä pitkin. En ole kyllä varma uskaltaisiko koittaa edes. Olen kuitenkin nauttinut niin täysillä kotona olosta, etten vieläkään hingu mökille.

Jokin stoppi silloin viime kesänä tuli, siihen pakkomenemiseen. Ei mökkiin, ei saareen. Ne on edelleen parasta maailmassa. Mutta haluaisin mennä sinne silloin, kun haluan. Kaksi vuotta me ollaan menty sinne pakosta, ja se rassaa. Tai siis minä olen, mua se tökkii. Ei toista. Toisaalta tiedän, että tämä menee ohi, joten ihan sama. Nyt tarvitsen tätä aikaa, ja se pitää nyt ottaa. Ihana, että siihen on mahdollisuus. Nyt treffaan ihan kohta esimerkiksi Emmiä, mikä ei sekään onnistuisi, jos olisin aina mökillä. Ainiin, ja pitäisi etsiä passi. Se hävisi muutossa, voi luoja. Kivaa sunnuntaita sullekin!

 

breffie-3

breffie-5

breffie-6

breffie-4

4 comments so far.

4 responses to “Kookos-puolukkasmoothie”

  1. pauliina says:

    Ei liity tähän postaukseen, mutta mistä olet löytänyt nuo kultaiset kehykset, joissa hääkuvianne on (mm. parvekkeen oven vieressä seinällä ja näissä kuvissa ikkunalaudalla)? Omat hääkuvat odottavat vielä tulostusta melkein kahden vuoden naimisissaolon jälkeen ja koitan etsiä niille kivoja kehyksiä

    • Eveliina says:

      Seinällä olevat olen tilannut Deseniolta ja ikkunalaudalla olevat ovat Casa Stockmannin (vai Villa Stockmann…?!) 🙂 seinällä olevat on kultaiset ja ikkunalaudalla ruusukultaiset, erityisesti jälkimmäiset musta ihanat!

  2. Elma says:

    Kiitos smoothiereseptistä. Puolukoita on pakkasessa ja kookosta rakastan, joten kokeiluun menee . Kiitos myös blogistasi. On ihana lukea nuoren ihmisen kirjoittamaa ”täysipäistä” tekstiä. Olipa typerästi ilmaistu. Tarkoitan kypsää ajatteluasi, jalat maassa -tyyliä, fiksua ja puntaroitua elämänasennetta. Kiva kun kirjoitat ja kuvaat, mä luen .

    PS. Mökkiprojektinne kiinnostaa superpaljon, oma vielä suunnitteluasteella.

    – Elma –

    • Eveliina says:

      Elma kiitos, kiitos, kiitos! Miten ihana kuulla 🙂 mökkijutut on vähän jäissä, kirjaimellisesti, mutta kevättä kohti sinne tulee taas asiaa! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN