Paketit tänä vuonna

featured

 

Jouluharmitus vähän alkaa helpottaa, kun aatto lähenee. Rakastan joulua, ahdistus ei johdu siitä. Se on syntynyt tuskastumisesta siihen, kun en ole tänä vuonna ehtinyt ja voinut laittaa joulua kotiin lainkaan! Mihinkään kotiin, kettu vie. Harmituksen helpotus taas johtuu siitä, että kohta voi hetkeksi laittaa oven kiinni näiltä kaaoksilta molemmissa kodeissa, ja mennä perheiden joulukoteihin. Sinne ei meidän putkiremonttimyrskyt ulotu <3

Töölön torppa nousee kuitenkin hyvää vauhtia. Välipäivinä muutetaan varmuudella. Enää puuttuu joitakin listoja, keittiön välitilan laatat ja joitakin valaisimia. Ja kylppäriä jonkin verran. Tämän päivän sain työnantajalta joululahjana vapaaksi, miten ihanaa! Käytinkin aamupäivän yhteen ehdottomasti vuoden kohokohdistani – paketoimiseen. Paketoin kaikki lahjat aina kerralla, vaikka niitä olisinkin hankkinut pidemmän ajan myötä. Oikeastaan joka vuosi otan siihen ihan oman ajan, ja kerään ne mun joulumielen nostattajat siihen ympärille: Pikku Naisia pyörimään, glögiä ja suklaata mukaan. Kaikki kauneimmat paperit, narut, tarrat ja mitkä ikinä olenkaan sinä vuonna keksinyt koristuksiksi.

Tänä vuonna tiesin joulumielen olevan kadoksissa, joten en meinannut ryhtyä noihin oheispuuhiin ollenkaan. Ajattelin vain laittaa paperit ja narut lahjatavaroiden päälle. Paketoidessa kuitenkin huomasin hakevani glögiä, kaipaavani Marchin sisaruksia, kuvaavani paketteja, ja lopulta hakevani jopa yhdet jouluvalot varaston ylimmästä nurkasta.

Tekipä hyvää.

 

giftwrapping-3

giftwrapping-2

 

Tänä vuonna ja tässä kuussa rahat on menneet enimmäkseen pesukoneisiin, kittiin, listoihin, laminaattiin, kahvoihin ja sen sellaiseen, joten lahjojen sisältö on vähän surkeampi kuin entisinä vuosina. Ei sillä, että raha ratkaisisi, mutta usein olen halunnut panostaa läheisten lahjoihin enemmän. Tavaroita vältän niin usein kuin voin, ja niin tälläkin kertaa. Bongasin Lindan blogista idean aineettomalle lahjalle puolisolle. Alkuun en innostunut siitä ollenkaan. Muitakin ideoita oli, mutta lopulta tajusin sen olevan itse asiassa kaikkein parhaan. (Uskallan postata kuvia siitä jo, koska Mr. ei  k o s k a a n  eksy tänne blogiini.) Treffit ensi vuoden jokaiselle kuukaudelle! Mr. ei juurikaan arvosta mitään tavaroita (paitsi jotain autoja ja veneitä, mutta budjetti hei), mutta rakastaa tämän tyyppisiä asioita. Tiedän siis, että tämä tulee olemaan todella ilahduttava lahja <3

Riemastuin itsekin miten kivoja ideoita keksin kuoriin laittaa. Ongelmia aiheutin vain itse itselleni päättämällä piirtää jokaisen idean jokaiseen korttiin – what was I thinking?! Meinasi hieman aika loppua kesken…! Olen joskus piirtänyt paljon enemmän, mutta nykyään en melkein lainkaan. Mutta oli se ihanaakin pitkästä aikaa. Keskittyä vain kynään, luoda. Aah.

Tavaralahjoissa yritän aina miettiä loppuun asti, että saaja tosiaankin ilahtuu, tarvitsee, ja käyttää lahjaa. Ei turhia tavaroita kenenkään nurkkiin, niinkuin en itsekään niitä tarvitse. Ilahdun minäkin tietysti oikein toivotuista tai tarvituista tavaroista, mutta aivan yhtä lailla elämyksistä, kokemuksista ja kulutettavista asioista. Kuten viinistä, kynttilöistä ja sellaisista. Ihanaa voida kuitenkin antaa tänäkin jouluna edes joitakin kivoja juttuja läheisille. Ikeasta nopsaan jollain kaappienhakureissulla haetuista paketointitarvikkeistakin syntyi lopulta tosi kivoja paketteja! Se on puoli lahjaa, ajattelen 🙂

Huominen menee vielä Töölön-raksalla, joskin sitä ennen käydään ehkä vielä aamiaisella ja muutamalla lahjaostoksella. Aattoaamuna joulunviettoon <3 Ihanan ihanaa joulua sulle, jos ei ennen pyhiä täällä kuulla!

 

giftwrapping-4

giftwrapping

8 comments so far.

8 responses to “Paketit tänä vuonna”

  1. Hih, mäkin vähän sovelsin tota deitti-ideaa – taitaa olla suosittu tänä vuonna 😉 mutta kuinka ihanaa, kun pääsette pian muuttamaan! Tungen kylään heti kun saa tulla 😀 ihanaa joulua <3

  2. Noora says:

    Voi miten ajatuksella tehty lahja miehellesi! Tuollainen on parasta. Ihanaa joulua sinulle!

  3. jenna says:

    Aivan ihana idea! Kumpa mä olisin kuullut tästä aikaisemmin , enkä lukenut näin aattoa muna sun blogista! : D mun miehelle on MAAILMAN VAIKEINTA ostaa yhtään mitään ja tänä vuonna päädyin partaöljyyn ja t-paitaan. Kuinka tylsää! Ehkä sitten ensi jouluna voin toteuttaa tämän idean.
    Ihanaa Joulua sinne! <3

    • Eveliina says:

      Voi ei! Tämänhän voi tehdä vaikka uudenvuodenlahjaksi? 🙂 ihanaa joulua sinullekin! …Eikä mikään ole tylsä lahja, kun on ajatuksella annettu 🙂

  4. Ssri says:

    Miksi kirjoitat kortit englanniksi? Onko se jotenkin hienompaa?

    • Eveliina says:

      Apua en osaa sanoa! 😀 googlasin näitä treffi-ideoita netistä paljon, niissäkin oli suoraan hauskoja fraaseja

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN