Minä mökillä, mieli kotona

mokkiasu-13

 

Tänä syksynä olen ollut jotenkin kovin irrallaan mökiltä. Olen käynyt täällä vain kerran elokuisen matkan jälkeen, ja nyt toisen kerran. Kotien remontit ja kaikki muu Helsingissä on vienyt niin paljon aikaa ja energiaa, että sitä ei näköjään ole riittänyt enää tänne. Tämä on myös peruja kesän väsymykseltä rakentamiseen, tunnistan. Tultiin käymään kuitenkin nyt, koska loppuvuosi menee väliaikaiskodin laittamisessa käytännössä kokonaan. Harmittaakin. Täällä pitäisi olla, tänne pitäisi voida keskittyä. Putkiremontin ja kaiken muun stressin aiheuttamat huolet Helsingissä ovat kuitenkin lopun viimeksi pelkkää ylimääräistä vaivaa. Tämä olisi oikeasti tärkeintä.

Oma koti on parastaikaa pelkkä kaaos. Tavallaan odotankin siis sitä, kun päästään viimein pakkaamaan se pakettiin, ja muuttamaan pois. Sitä ennen väliaikaiskoti on kuitenkin laitettava kuntoon, siinä menee ainakin kuukausi. Viimeistään jouluksi jätetään kuitenkin kaikki henkinen ja konkreettinen roina sinne putkiremppakotiin, tehkööt siellä mitä huvittaa. Aivan sama. Me paetaan pikkukämppäämme Töölöön, heipat vaan Kamppi.

Sitten rauhoittuu, toivottavasti. Joulun jälkeen palataan tänne, ja siitä alkaa viimeinen vuosi. Haave ensi vuoden joulusta mökillä on olemassa edelleen. Yksi vuosi enää, yksi vuosi. Meidän on pakko olla silloin jo pitkällä. Helmikuu on talven kuukausista pahin, koska se on ehkä jäässä. Jouluun mennessä meri ei ole vielä koskaan (minun aikanani täällä, neljääntoista vuoteen) ollut jäässä, mutta vuoden alussa se kiinni menee, jos menee. Silloin saatetaan karata tätä lämpöön, jos mahdollisuus on.

Nyt kuitenkin on tunnustettava se, että on keskityttävä koteihin Helsingissä. Tämä on jätettävä hetkeksi, sanoi omatunto mitä tahansa. Saaren aika koittaa taas ja vielä. Sitten myöhemmin.

 

mokkiasu-17

mokkiasu-12

mokkiasuB

mokkiasu-9

mokkiasu-14

mokkiasu-10

koll

mokkiasuc

0 comments so far.

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN