10 faktaa ja syysasu

outfitnewbrowns-7

 

Ostan kaikki ilmestyvät Trendit ja Ellet (ja muinoin Oliviat), sekä useimmiten Avotakat. Glorian Koti tulee kotiin, ja joskus tilaan noita muitakin lehtiä pätkinä. Aika usein en kuitenkaan viitsi maksaa tilausmaksuja, ja ajattelen olevani fiksu, kun voin ostaa irtonumerot vain silloin tällöin. Itsepetosta itse asiassa – oikeasti nimittäin tosiaan ostan joka numeron – eikä taatusti tule halvemmaksi.

En pysty heittämään puhdasta paperia roskiin. Entisessä työpaikassani leikkasin aina kaikki roskapaperit muistilapuiksi, jos niissä oli toinenkin puoli tyhjää valkoista. Nykyisessä työssäni olen onneksi päässyt pidemmälle, enkä printtaa paperia kuin hädässä. Asia koskee myös kahviloita ja ruokapaikkoja. Otan aina pöydälle jäävät puhtaat lautasliinat laukkuuni – aina niitä on tarvittu!

Mulla on hyvä suuntavaisto. En muista eksyneeni koskaan mihinkään. Aivan varmasti niin on kuitenkin käynyt, kaverit voi käräyttää…! Reissuissa auttaa, kun tajuaa missä suunnassa majapaikka on.

Kuljen aina rikkinäisissä sukkahousuissa. Kirkas kynsilakka on kovassa käytössä, ja ehjät sukkahousut kaapistani löytyy vain siinä tapauksessa, että siellä sattuu olemaan vielä avaamaton paketti. Näin on kuitenkin vain harvoin, koska sukkahousujen ostaminen on taatusti joku rangaistus ihmiskunnalle. Tarkka olen vain siitä, ettei homma paljastu. Rikkinäiset kohdat on aina piilossa.

Minusta tylyys ja kettuilu armahdetaan ihan liian usein positiivisena suorapuheisuutena. 

Instagram on instagram! Harvemmin postaan Instaan viikkokausia sitten suunniteltuja kuvia jossain tietyssä järjestyksessä. Kuvaan ja käsittelen instakuvat kameralla (joskus otan kuitenkin blogista kuvan) ja postaan ne usein saman päivän aikana, kun kuva on otettu. Se on sen pointti!

Aina kun olen yksin kotona yötä, selaan youtubea yömyöhään. Yleensä 1) kuvankäsittelytutoriaaleja 2) jonkun suomalaisen artistin musiikkivideoiden koko tuotantoa (eilen Cheek ja Apulanta) 3) meikkitutoriaaleja. Ellen sitten valvo blogin kanssa.

En koskaan juo vettä nukkumaan mennessä. Vaikka olisi janokin. Siitä tulee vähän väsyneenä jotenkin inhottavan kylmä olo. Tämä kuulostaa niin kummalliselta ääneen sanottuna, mutta on aivan taivaan tosi.

En tykkää yhtään taksilla ajamisesta. Kävelen aina, julkisilla seuraavaksi, ja taksilla pakotettuna. Taksit ainakin Helsingissä ajaa ja jarruttelee niin kovaa, että aina tulee paha olo. Työkaverit tietää jo, että etupenkki on mun penkki, jos taksiin on pakko mennä.

En ole koskaan luopunut yhdestäkään kirjasta. (Paitsi joistakin koulukirjoista.) Tavoitteenani on kasvattaa muutamaa seinää peittävä kirjahylly. Olen hyvässä vauhdissa! Tämän opin olen perinyt kotoa: kirjoissa on elämä.

 

outfitnewbrowns-5

outfitnewbrowns-15

outfitnewbrowns

outfitnewbrowns-9

outfitnewbrowns-14

outfitnewbrowns-13

outfitnewbrowns-17

outfitnewbrowns-6

outfitnewbrowns-10

outfitnewbrowns-16

outfitnewbrowns-2

H&M coat
Marimekko dress
& Other Stories shoes
Givenchy bag
Filippa K scarf

8 comments so far.

8 responses to “10 faktaa ja syysasu”

  1. Nipsnaps says:

    Wau mitkä kuvat ja toi takki!

  2. Niin totta, kirjoissa tosiaan on elämä!

    Hei, aivan ihana asu ja varsinkin toi takki on upea! Siis ihan täydellinen väri <3 Sun asut ja tyyli on muutenkin mun mieleen, sulla on aina ihan älyttömän tyylikkäitä kokonaisuuksia.

    Kivaa viikonloppua 🙂

  3. ÄnTee says:

    Heh,tunnistan ton vesijutun. Tosin mulla se on vähän laajempana, juon nimittäin mieluiten veteni aina haaleana. Ei sellasena ihan lämpimänä, mut ei todellakaan mitään jäävettä mulle, kiitos.

    Mulla oli jossain vaiheessa sama ajatus kirjojen kanssa, mut sit iski joku siivousvimma ja kannoin kaks laatikollista kirjoja roskakatokseen “saa ottaa”-lapun kanssa. Ja miten hyvä mieli tulikaan, ku seuraavana päivänä siellä ei ollu ku muutama hassu jäljellä. Joku muu sai rikastuttaa mielikuvitustaan niillä, mulle ne oli jo avannu ne erilaiset maailmat aiemmin.:)

    • Eveliina says:

      Totta, muuten, ei jäävesi ole oikein koskaan miellyttävää! 😀 Tuo on muuten tosi juttu, tulee niin hyvä mieli, kun joku muu ilahtuu jostakin itselle vanhaksi jääneestä jutusta! Olen tänä viikonloppuna laittanut kiertoon koko vinttivaraston putkiremontin tieltä, ja monta kivaa kohtaamista jo 🙂 Kivaa viikkoa sulle <3

  4. Katri says:

    Ihana asu ja etenkin mekko!! Siitä tulee mieleen mun ala-asteaikojen maailman hienoin
    tiikerikuosinen penaali, joka oli täsmälleen samaa väriä 😀
    Edelliseen postaukseen viitaten täytyy sanoa että sä olet ainakin asukuvien perusteella todella hyvä urapukeutuja! Tyylikäs, siisti, huoliteltu, klassinen – mutta kuitenkin aina persoonallinen, omaperäinen ja yllättävä. Mä kans odotan sitä päivää kun saan oman alan töissä käyttää just sellaisia tyylikkäitä työvaatteita kun haluan. Olen sitä mieltä, että hyvällä työpukeutumisella on tärkeä merkitys, mutta toisaalta myös huomannut että monet menestyksekkäät alansa rautaiset ammattilaiset eivät välttämättä tarvitse ns. oikeaoppisesta työpukeutumisesta vahvistusta osaamiselleen ja uskottavuudelleen. Yksi tuntemani nuori älykäs bisnesmenestyjä viettää suurimman osan työpäivistään farkut-huppari-lippis -linjalla 😀 Vastailmiönä monet taas peittävät kalliilla puvuilla ja viimeisen päälle hiotulla “menestyjän” ulkomuodollaan ammattitaitonsa ja todellisten meriittiensä puutteita…

    • Eveliina says:

      Voi ei, tiikeripenaalimekko! 😀 Mahtavaa! Ihmettelen kyllä miten olenkin onnistunut käsittelemään kuvat näin niinkuin mekko olisi kelta-ruskea?! Se tosiaan on konjakinvärinen ruskea tuo vaaleampi väri, eikä keltainen! 😀 Mutta voi vau, kiitos tosi kovasti sanoistasi, onpa ihana kuulla! Työpukeutumisen kanssa suuri Urapukeutujalta saamani oivallus oli se, että pukeutumalla hyvin voi vain voittaa. Haittaa siis siitä ei ole koskaan. Ammattitaito on aina tärkein, mutta alipukeutuminen tai huonosti pukeutuminen voi piilottaa sen. Hmm, tätä olen miettinyt paljon!

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN