Telineet on poissa

ilmantelineita-2

 

Näin viime viikonloppuna viimein viiden viikon tauon jälkeen mökin. Ja nimenomaan sen pystyi tällä kertaa näkemään! Telineet kun on viimein poissa. Odotin sitä tosi kovasti, eikä näky pettänyt. Mökki näyttää paljon pienemmältä nyt, mutta en olisi arvannut miten siistiltä. Siistiltä särmällä tavalla. Vähän olin ajatellut, että nuo raffit seinälankut on liian hobitit, mutta ei onneksi. Räystäät ja ikkunat on vielä paljon upeammat kuin olin ajatellut. Nyt ne pääsee oikeuksiinsa.

Tultiin tänne taas eilen, ja tämän päivän jälkeen koittaa viimeinkin loma. Vielä tuntuu ihan normiperjantailta, enkä ymmärrä lomaksi. Johtuu varmaan osin siitäkin, että eilinen reissunteko tänne ei ollut taas ihan ruusuilla liitelemistä. Tavalliset vesijohtoputket oli maa niellyt kaikista rautakaupoista, yksi kohta vuoden todella, todella kovasti odottamani paketti viivästyi viime metreillä sittenkin lomalle lähdöstä ja nyt saa jännätä pysyykö se Helsingissä säilössä nämä viikot vai miten sen saan, ja muutenkin tuli ei-niin-rentouttavia uutisia. Lomalle lähdön alkajaisiksi olin siis pahalla päällä, jota ei yöunetkaan vielä korjanneet. Äh.

Vähän olen huolissani siitä miten paljon ohjelmaa me ollaan ängetty näihin kahteen viikkoon. Rakentaminen aamusta iltaan ei edes olisi sitä, se olisi lomaa. Mutta kaikennäköistä muutakin ohvensiivia on tiedossa. Vaikkakin tosi mukavaa, toivon, että aikaa jää myös totaalirelaamiseen. Ja siihen rakentamiseen. Hiljaisiin saunahetkiin, kirjan lukemiseen. Ajatuksissa olemiseen, vedenpinnan katselemiseen. Päiväuniin laiturilla.

Nyt yritän kääntää katseeni niitä kohti.

 

ilmantelineita-6

ilmantelineita-4

ilmantelineita-5

ilmantelineita

ilmantelineita-3

12 comments so far.

12 responses to “Telineet on poissa”

  1. Rosita says:

    Toi teidän mökki on niin UPEA!! Aina ihastelen kuvia siitä. Aivan huikean kaunis jo nyt <3 Täälläkin alkaa tänään vihdoin paljon odotettu kahden viikon loma. Vietetään loma aika lailla muualla kuin kotona mutta toisaalta kun toinen viikko ollaan vesillä vapaasti ja toinen viikko ajellaan ympäri Suomea niin eiköhän siinä ehdi rentoutua hyvin. Se mitä ei ehdi, on nähdä ystäviä vapaasti mutta onhan elokuussakin ihania kesäviikonloppua ja aurinkoisia iltoja vielä, ainakin toivottavasti. Hyvää lomaa kun aika koittaa!

    • Eveliina says:

      Kiitos Rosita paljon! <3 Se on kyllä ihana meidänkin mielestä, joka kerta hämmästyttää itsemmekin! 🙂 Kuulostaa kivalta teidän loma, oi että vesillä...! <3 Kiitos tosi paljon, samoin teille!

  2. Malla says:

    Ihana! <3 Stressaatko jo meidän tuloa? 😀 Luvataan olla siivosti ja helppoa seuraa 😉

    • Eveliina says:

      <3 Hehe, en tietenkään, ehkä vain yleisesti sitä että nyt on tulossa niin paljon kaikkea ja kaikkia loman aikana :D Ihanaa kun tuutte, kiva nähdäkin pitkästä aikaa. Tuo se vaatekassi! :D Ja skumppaa!

  3. Linda says:

    Siis tää vetää kyllä ihan sanattomaksi. Niin upea!!! Jos rakentaisin joskus mökin, olisi se varmasti tämän tyylinen. Mutta no, siihen ei meillä tule koskaan olemaan tarvetta, nykyisilläkin kun ehtii käydä ihan liian vähän! Mutta siis jestas, tuonnehan helposti vaikka muuttaisi!

    • Eveliina says:

      Kiitos Linda, tiedätkö kun niin vähän itsemmekin! :O 😀 mun perheellä ei ole koskaan ollut mitään mökkiä, joten en olisi uskonut että näin paljon tästä hommasta nautin <3

  4. Iina says:

    Kylläpä teidän mökki näyttää ihanalta. Sopii ihanasti paikalleen!

  5. Hienon näköinen. Missä tämä olikaan ja oliko niin, että aioitte myydä sen pois? Kuinka suuri tämä kaunistus tulee olemaan? T. Mökkihaaveilija

    • Eveliina says:

      Kiitos Paula 🙂 Turun saaristossa Korppoossa! Se oli alkuperäinen suunnitelma, mutta kyllä tämä nyt kuitenkin meille jää. Reilut 100 neliötä on sisäpinta-alaa lopulta 🙂

  6. Upea mökki! Todella kaunis. Kuvatkin ovat ihan uskomattoman kauniita!
    https://veeramatilda.blogspot.fi/2017/07/lets-roll-mulla-alkoi-loma.html

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN