Loma part one

vacaytwo

 

En voi kieltää, ettenkö sunnuntaiaamuna kello 4:30, kun raahattiin kamojamme bussilta kotiin, olisi sanonut että kylläpä on hanurista olla Helsingissä. Eka osa kesälomasta kun on takana, ja ensimmäinen järkytys oli se mikä aina: onpa koti pieni! Pikkuruinen mini, eikä ulos pääse suoraan ovesta. On vain seiniä sisällä ja ulkona, eikä merikään näy. Onneksi se on kuitenkin lähellä, ja onneksi ilmat on olleet kesäiset.

Kaksiviikkoinen oli kyllä lopun viimeksi huippu. Ihme oikein, miten pitkältä se tuntui. Kaksi viikkoa menee normiarjessa niin nopeasti, mutta lomaan kuului oikeasti paljon loma-asioita. Kuten:

  • Täydellisiä ilmoja, aurinkoa ja lämpöä joka päivä
  • Päiväunia laiturilla
  • Veneilyä pikkuveneellä lähisaarilla
  • Fillarointia piiiiiitkästä aikaa
  • Kirjan lukemista ja siihen nukahtamista
  • Villoitusta, laudoitusta, rautakauppoja, kamojen kantamista, rakentamista siis
  • Saunomista isossa rantapuusaunassa ilman mitään kiirettä
  • Pitkiä yöunia ilman kelloa
  • Monta iloista näkemistä ystävien ja sukulaisten kanssa pitkästä pitkästä aikaa
  • Veden katselemista mitään ajattelematta
  • Kesähäitä maalaismaisemissa
  • Valoisia öitä hipihiljaisuudessa
  • Aivan liikaa hyvää ruokaa

 

vacayfour

 

Ihana on kuitenkin olla kotonakin. Ei vähiten siksi, että on oma tila. Omat seinät, omat kaikki, aah. Olkoon pieni, mutta on meidän. Kaikki tavarat omissa (ylitsepursuavissa) kaapeissa ja kaikki siellä missä itse tykkää. Sänky. Eikä töihin meno tänään ollut hirveää, oli kaikkea kivaa. Lounas Korttelissa, sormukseni vihdoin korjaukseen, toinen lomakin tiedossa. Kaksi viikkoa ei myöskään ole liian pitkä aika unohtaa kaikkea. To do -lista oli valmiina, ja tajusin melkein heti aamusta että miten mun töitä taas tehtiinkään. Eikä silti mikään tuli hännän alla tehdä kaikkea puolivasemmalla. Mökillekin pääsee koska vain uudelleen, ehkä jo torstaina. Kesäkin jatkuu. Loma oli oikein hyvä. 

 

vacaythree

 

vacayone

2 comments so far.

2 responses to “Loma part one”

  1. Sandra says:

    Tuo teidän vanhempien chihu on niiiiin söpö! Näyttää tykkäävän myöskin laukussa istumisesta, kuten mun siskon chihutkin Ihanalta kuulostaa sun loman ensimmäinen puolisko! Nopeeti tunnut päässeen lomamoodiin, mikä ei ainakaan itselle oo aina niin itsestäänselvää. Mahdollisimman nopee maisemanvaihdos heti loman alkuun auttaa kyllä useimmiten parhaiten – varmasti teilläkin tuolla ihanassa kesäparatiisissa olo ja puuhastelu❤️

    • Eveliina says:

      No eikö hän ookin 🙂 Ihan liian söpö! Ei sinänsä kyllä ole laukussa koskaan, mutta tuossa lounasterassilla, johon sai tuoda koiria, hänen oli helpointa siinä istuskella ettei tarvinnut olla kenenkään sylissä 😀 Ja totta, ihmeen nopeasti sitä lomafiilikseen pääsikin – maisemanvaihdos erityisesti tuonne saaristoon on kyllä takuuvarma apu siinä! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN