Lohi-perunasalaattileipä

lohiperunasalaatti-3

 

Niin yksinkertainen ja ilmiselvä kesäruoka, että ajattelin viitsiikö sellaisesta edes postausta tehdä. Juuri sellaisista saan kuitenkin itse isoimman inspiraation ja ylipäätään keksin mitä ruokaa laittaisi. Tämän alkulähteeseen törmäsin kahvilassa viime viikolla, ja kirjasin sen samantien kännykän loputtoman ‘Ruokia’ -listani kärkeen.

Kahvilassa tämä tarjoiltiin tummalla leivällä, mutta väittäisin, että kunnon maalaisleipä paahdettuna toimii vielä paremmin. Tykkään hirveästi kaikista rapu- ja lohitahnoista, ja muutenkin johonkin maitotuotteeseen tai juustoon tehdyistä tahnoista ja salaateista, joten tämä yhdistelmä oli makuuni täydellinen. Perunasalaattia meillä on mökillä (ei muuten koskaan kotona?) kesäisin melkein päivittäin. Mitään yhtä reseptiä siihen ei ole, vaan heittelen siihen aina vähän kaikkea mitä kaapista löytyy. Jotain valkoista, jotain vihreää ja sitruunaa – kuuluu kulmakiveni perunasalaattiin. Tällä kertaa kalaruuan kanssa sopi hyvin tällainen kombo:

 

  • noin 10-15 pienehköä keitettyä, mutta jäähtynyttä uutta perunaa (kuorineen tietty)
  • 2 rkl majoneesia & 2 rkl Philadelphia -juustoa (kaikki kermaviilistä, turkkilaisesta jogurtista ja creme fraichésta alkaen käy)
  • reilut puoli purkkia kapriksia 
  • puoli punttia tilliä silputtuna 
  • rutistus sitruunanmehua maun mukaan enemmän tai vähemmän
  • sitruunapippuria ja rouhaisu mustapippuria

 

Helpoiten saat kaiken sekaisin, kun sekoitat pienemmässä kipossa ensin keskenään tasaiseksi kaiken muun paitsi perunat. Lisää se sekoitus sopiviksi paloiksi leikattujen perunoiden joukkoon vasta sitten. Jos teet ison satsin, laita perunanpaloja ja kastiketta isoon kulhoon kerroksittain ennen sekoittamista.

Paahtimessa paahdetuille leipäviipaleille kokosin salaatin päälle perunasalaattia ja savustettua lohta. Ja sain syödä yksin, koska Mr. ei kalasta välitä. Mikä surkeus hänelle ja lykky minulle. Tämän lisäksi olen viime aikoina tehnyt myös useampaan otteeseen Hannan tämän ohjeen raputahnaa. Aivan mielettömän hyvää! Äläkä jätä tuosta rapusalaatista Thousand Island -kastiketta “turhana” pois niinkuin minä meinasin ensin tehdä. Siinä on sen juju.

 

lohiperunasalaatti-4

lohiperunasalaatti-5

lohiperunasalaatti

lohiperunasalaatti-6

2 comments so far.

2 responses to “Lohi-perunasalaattileipä”

  1. Oih, tämä kuulostaa ihan superhyvältä! Ja hei, just tälläiset helpot ja “ilmiselvät” kesäreseptit on parhaita, ei olisi tullut tehdä mieleen tälläisiä leipiä mutta nyt kyllä lähden näitä testaamaan heti tilaisuuden tullessa. Rakastan tälläisiä helppoja reseptejä!

    • Eveliina says:

      Hei no niinpä! 🙂 Kiva kuulla, koska niin minäkin! Jes, tämä on tosi hyvää, testaamaan vain 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN