Leikkasin hiukset lauantaina, vaikka ihme kyllä jälleen sitä epäröin. En oikein edes ymmärrä miksi kiinnyn siihen korkeaan ponnariin ja helppoon nutturaan niin paljon sitten viime hetkillä ennen saksia. Katselin kuitenkin paljon taas kuvia heistä, joilla tämä look niin onnistuneesti on, ja uskalsin kuitenkin. Sanoin kampaajalleni, että haluaisin sellaisen, jonka saa aika korkealle ponnarille, ja että leikataan myöhemmin kesällä enemmän jos nyt menisi liian vähän.
Mitasta tuli kuitenkin ihan nappi. Yllättävää oikeastaan miten se voi olla samaan aikaan sekä sopivan lyhyt että sopivan pitkä – menee sille ponnarille mutta on silti ihan selkeästi lyhyempi kuin vanha. Viime kesänä tämän viimeksi leikkautin, ja viitisentoista senttiä oli ehtinyt taas lisää kasvaa. Oma olo taas on semmoinen kuin olisi itsekin oikein kasvanut oikein pituutta samaiset sentit. Moni ei ole itse asiassa edes huomannut koko lyhenemistä, mutta ai että olen itse tyytyväinen!
Tuo malli käy tosi hyvin sulle! Hiukset näyttää vieläkin paksummilta kun tavallisesti :).. Onko sulla muuten luonnostaan melko suora tukka vai joudutko suoristamaan? Mulla taipuu luonnonkiharaan, minkä vuoksi oon toistaiseksi mennyt helpolla pitkällä tukalla, kun oon niin laiska suoristamaan.
Voi kiitos paljon! 🙂 Mulla on suora tukka luonnostaan, ei taivu oikeastaan lainkaan. Tässä olen hiukan kyllä suoristusrautaa käyttänyt, ja latvoja sillä taivuttanut sisäänpäin. Mutta luonnonkiharahan vasta ihana on sekin! 🙂
Ihanat! Itsekin haluaisin samanlaiset. onko sun hiukset jotenkin kerrostettu vai onko ne tasapituiset? Tiedän sitten mitä pyydän kampaajalta.
Kiitos paljon <3 Hmm, en itse asiassa osaa ihan varmaksi sanoa 😀 kampaajani tuntee minut niin hyvin, että sanoin vain että leikkaa sellainen polkka kuin ennenkin ja sen hän teki 😀 Mutta ei ole ainakaan kovin paljon kerrostettu, mutta sanoisin, ettei ihan piikkisuorakaan...!