Mielettömän hyvä ja helppo cesarkastike

cesardressing

 

Hei hyvän viikon alkajaisiksi todella hyvä ruokajuttuvinkki tässä! Minä rakastan hyvää cesarsalaattia. Olen kuitenkin alistunut siihen, ettei sellaista kotona voi tehdä, koska hyvää kastiketta ei vain kaupasta saa, ei millään. En ollut jotenkin taas tajunnutkaan, että sellaista voisi kokeilla itse. Törmäsin kuitenkin tähän ohjeeseen ja kokeilin – nyt mistään ravintolasta ei saa niin hyvää cesarsalaattia kuin meiltä kotoa! Tämä on yksi mun parhaista resepteistäni (siis ei minun, vaan jota käytän), ja tasaisin väliajoin – usein – tätä teenkin. Reseptin minä löysin täältä. Tässä tämä ilo jakoon!

Cesarkastike

1 kananmuna
2,5 dl öljyä
1-2 valkosipulinkynttä silputtuna 
1 rkl vettä
0,5 rkl valkoviinietikkaa
0,5 rkl Dijon sinappia
2-3 rkl vastapuristettua sitruunanmehua
0,5-1 rkl kapriksia
mustapippuria
suolaa

Laita kaikki ainekset kapeaan korkeaan astiaan, aseta sauvasekoitin astian pohjaan, anna käydä siellä hetki ja nosta sitten hitaasti ylöspäin. Voit vielä sekoittaa sauvasekoittimella lisääkin, jos tarvis on.

Olen itse noudattanut ohjetta orjallisesti, eikä ole kertaakaan mennyt pieleen.Sama tapa ja sama pohja kuin majoneesissa. Joku taika nimenomaan kapeassa, korkeassa astiassa on, kun kastike tai majoneesi muuttuu siinä paksuksi. Ja hei! Tämä sopii kala-allergikoille myös, anjovis kun on korvattu kapriksilla. Maku on täsmälleen yhtä hyvä!

Hyvää viikon alkua sulle, täällä on keskiviikosta alkaen tiedossa reissuja naapurimaihin, ja toisaalta vähän tuskaisia ajatuksia siitä miten vähiin rakentamiseen mahdolliset kesäviikonloput hupenee kaikkien menojen vuoksi… Ääh! No, yksi meno on ainakin tiedossa, jota ei haluta perua vaikka mikä olisi. Nimittäin loppukesän pitkä kaukomatka, jes! Lentoliput varaukseen nyt! 🙂

 

cesardressing-4

cesardressing-3

cesardressing-2

4 comments so far.

4 responses to “Mielettömän hyvä ja helppo cesarkastike”

  1. Sandra says:

    Ooh, minne kauas suuntaatte seuraavana? 🙂 Täälläkin taas kova matkakuume, mutta nyt ei ole hetkeen reissuja tulossa ainakaan kovin kauas, joten täytynee seikkailla kesällä ihan kotimaan kamaralla.

    • Eveliina says:

      Varattiin maanantaina kolmen viikon matka Singaporeen, Brisbaneen ja Hong Kongiin! 🙂 Tykätään Singaporesta ja Hong Kongista ihan hirveästi, mutta Australia on kaikkein jännittävin uusi juttu – kokonaan uusi manner meille! 🙂 Matkakuume tosiaan on loputon!

  2. Sandra says:

    Oi vitsi, kuulostaa kyllä aivan huipulta! 🙂 Varmasti ikimuistoinen reissu tulossa. Mielenkiinnolla jään odottelemaan matkapostauksiasi ja sitä kautta nojatuolimatkailua 😀

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN