Paperipussihousut ja ihoitkut

paperbagpants

 

Tuntuu jopa huijaukselta laittaa tällaisia kuvia tänne, koska ette uskokaan miltä näytän tällä hetkellä. En ole niin rohkea, että naamastani laittaisin kuvia tämänhetkisinä yhtään mihinkään, joten joudutte uskomaan sanaani. Kaikki alkoi – en tiedä itse asiassa mistä. Lopputulos oli nyt ainakin se, että muutamien viikkojen, ehkä kuukausien ajan ihoni on ollut aivan surkean huonossa kunnossa. Viime ja tällä viikolla kunto lähti aivan lapasista. Ihoni ei ollut koskaan ollut niin huono. Kaikilla alueilla kasvoissani ja selässäni oli isoja näppyjä, ja joka aamu peiliin katsominen vähintään masensi, enintään itketti aamun aluksi.

Epäilin ja epäilen tosin edelleen hormonaalisen reaktion ja elämäni kiireisimpien työviikkojen stressin yhdistelmää, ja yritin olla antamatta asialle liikaa ajatuksia. Varsinkin kun löysin vanhoista meikkivoiteistani hyvän kombon, jota kerrostelin paksusti, ja joka peitti kaiken siten että päivisin oli hyvä olla. Ainakin kun kukaan ei katsonut kahta metriä lähempää. Muutama esiintymistilaisuuskin oli, ja niinä päivinä varsinkin ilolla meikkasin menemään niin paljon kuin viitsin. Normaalisti en haluaisi paksua kerrosta meikkiä, mutta nyt kaikki keinot oli sallittuja.

Ajattelin, että alan käydä ihon puhdistuksissa sitten enemmän loman jälkeen, ottaa sen säännöllisesti mukaan. Ihoani kun olen aina kuitenkin hoitanut hyvin, siihen ei sinänsä tarvinnut panostaa. Sokerit ja liiat hiilaritkin jätin etenkin näinä viime viikkoina paljon vähemmälle kuin ennen ja yritin juoda vettä ja syödä vitamiinini, nukkuakin niin pitkään kuin pystyin.

Loman lähestyessä päätin kuitenkin kokeilla suosituksesta näpyille apteekin akneiholle tarkoitettua Basiron-voidetta eilen illalla. No sanotaanko näin, että näppyjä ei ehkä enää ole. En voi tietää, koska nyt kasvojani peittää paksu varaanin tai jonkun muun matelijan iho. Auringossa palaneen matelijan, huom. Aamulla iho oli kuumottavan punainen kuin olisin polttanut kasvoni pahasti auringossa, ja tilanne on pahentunut päivän mittaan paljon. Taitaa pahentua vieläkin, vaikka olen jo pessyt meikit pois aikaa sitten ja syönyt kortisonia ja antihistamiinia. Iho polttaa, kiristää ja turpoaa, kutiseekin. Aivan hirveää. Kävin aiemmin illalla lääkärissä mutta vasta aamulla pääsen ihotautilääkärille.

Ihossani on ollut tavallaan vastaavia allergiaongelmia ennenkin, mutta ei näin laajaa ja pahaa koskaan. Aivan uutta tällainen ei kuitenkaan minulle ole, ja tiedän, että kai se aina menee ohi. Mutta olo on surkea, tunnelma maassa, enkä tiedä ollenkaan miten tässä käy. Meidän lentohan lähtee lauantaina, ja olisin kyllä toivonut vähän erilaista olotilaa loman alla. Työpäivät ja -viikot on olleet nyt niin kiireisiä, että olen odottanut lomaa enemmän kuin koskaan. Olin menossa huomenna ottamaan ripsien pidennyksetkin, mutta jouduin perumaan sen. Samoin kuin kaksi viikkoa sitten kasvohoidon, koska silloinhan sain sen flunssan päätteeksi yskänrokon tottakai.

On niin kurja fiilis. Siksi, etten tiedä mihin tämä vielä tästä kehittyy, siksi ettei nyt varmaan voikaan lähteä kepein mielin lomalle, ja sekin turhamaisuus, että en voi ottaa niitä ripsiäkään lomalle! Asiat vaan meni kaikki solmuun tänään, ja olen istunut kotona sohvalla lähinnä itkemässä. Yleensähän tällaiset kirjoitukset kirjoitetaan siten, että tämä kaikki horror kuvataan ensin, ja sitten tarina päättyy ilosanomiin siitä, että sitten pitkän tuskallisen taipaleen jälkeen löysin tilanteeseen täydellisen avun / ohjeen / neuvon / tuotteen, ja nyt elämä on mahtavaa. Pahoittelut, tämä tarina on vasta tästä puolivälistä, enkä tiedä mihin päättyy.

Asu oli vielä kivemmilta päiviltä kun stressi oli hieman vähäisempää ja ihokin paljon paremmassa kunnossa kuin nyt. Kuvien ottohetkellä olisin sanonut, että se oli kamala silloinkin (meikki peittää), mutta nyt sanoisin etten silloin tiennyt mistään mitään. Lillin ja Even tupareihin tässä oltiin matkalla, ja ihanat Cosin paperipussihousuni oli käytössä ekaa kertaa. Niistä tuli suosikit ihan kertaheitolla. Toivottavasti saan pukea ne seuraavaksi päälleni Dubaissa. Palaamme.

 

paperbagpants-12

paperbagpants-7

paperbagpants-3

paperbagpants-10

paperbagpants-6

paperbagpants-9

paperbagpants-2

paperbagpants-13

paperbagpants-4

paperbagpants-11

Cos trousers
Zara top & denim coat
Filippa K wool coat
Minna Parikka shoes
Le Specs sunnies
Michael Kors clutch

38 comments so far.

38 responses to “Paperipussihousut ja ihoitkut”

  1. Karoliina says:

    Tsemppiä! Pidän peukut pystyssä, että iho saadaan kuntoon ennen lomaa!

  2. Jaana says:

    Tosi kurja kuulla, iho-ongelmat ei oo ollenkaan pieni juttu. Mutta koita ajatella positiivisesti, sait onneksi ennen lomaa ajan ihotautilääkärille ja häneltä toivottavasti löytyy oikeat dropit tuohon. 🙂

    Kuvissa ainakin näytät superihanalta!

    • Eveliina says:

      No nii-in… Olen viikkoja ja kuukausia lykännyt ihotautilääkärille menoa, kun olen ajatellut että näppyjä ne nyt vaan on… Eikä mikään “oikea” sairaus, en kehtaa siis mennä lääkäriin… Huono ajatus, olisi pitänyt vain mennä aiemmin 🙁 Kiitos tosi paljon <3

  3. ~Marleena says:

    Mikähän kirous tää oikein on että aina juuri ennen lomaa kasvoihin ilmestyy mitä kamalampia näppyjä! Itsellänihän naamaan on ilmestynyt ihanat paiseet ja huomenna olis lähtö matkalle. Siis kääk! Tsemppiä hurjasti sulle ja hyvää lomaa kaikesta huolimatta

    • Eveliina says:

      Voi ei, niinpä… 🙁 Mutta lähde iloisena matkalle vain, älä ainakaan hanki tällaista allergiaa…! 🙁 Oikein ihanaa matkaa sulle, toivottavasti mäkin pääsen edes jotenkuten rauhoittuneella iholla matkaan….

  4. Malla says:

    Oi voi 🙁 En kyllä kiinnittänyt huomiota sunnuntaina! Toivottavasti saat lääkäristä kunnon analyysin ja avun. <3 3 Ei varmaan lohduta, mutta aurinko saattaa auttaa. Musta aurinko on ollut aina parasta lääkettä iholle. Tietty kohtuudella, mutta muistan että sulla siinäkin ollut joskus ongelmaa. Toivotaan parasta!

    • Eveliina says:

      Ai no hyvä, aika kauhea se silloinkin oli.. Mutta ei mulla koskaan oikein hyväkään, ehkä olet vain tottunut 😀 Oi olipa kauniin korrektisti kuvattu nuo mun aiemmat ongelmat auringon kanssa – viittaat varmaan siihen kun makasin maustamattomassa jogurtissa kylpyammeessa keskellä yötä…?! 😀 😀

  5. Janica says:

    Tsemppiä! Mä niin tiedän, että ihojutut harmittaa ihan megapaljon! Mullakin on tällä viikolla iskenyt joku, kun iho on niin huonossa kunnossa. Stressiä minäkin epäilen tai sitten vaan jotain ihmeellisiä naisten hormoonioikkuja… välillä tulee semmonen olo, etten käsitä mistä tää johtuu. Mietin myös, että saavatko meikkivoiteet tän aikaan, kun niin monella on sama ongelma. Okei no nyt ainakin tiedän, että basironia ei kannata kokeilla!

    Toivottavasti saat jotain hyvää voidetta lääkäriltä ja iho paranee pian. Uskoisin, loma ja aurinko varmasti auttavat! Haleja muru!

    • Eveliina says:

      Kiitos Janica! Tämä on niin kurjaa… 🙁 Nyt harmittaa että kokeilin tuota, olisin ottanut ne näpyt niin paljon mieluummin!

  6. Kirsi says:

    Voi ei Eve! Toivon niin kovasti, että tämä on sellainen tarina, joka nyt jäi kesken, mutta saa huomenna ihotautilääkäriltä sen avun, tiedon ja onnellisen lopun! <3

    Maltillinen aurinko voi tosiaan joskus jopa auttaa, mutta jos iho tuntuu palaneelle niin uskon, että pelkäät etelän aurinkoa. Mutta jos vaan vointi antaa periksi lähteä reissuun, niin isolierinen hattu päähän ja isoy leffatähden aurinkolasit silmille ja sehän sopii ihan täydellisesti Arabiemiraatteihin 🙂

    Pidän niin peukkua, että kivut ja vaivat helpottaa ja pääsette nauttimaan ansaitusta lomasta <3

    • Eveliina says:

      No niin mäkin toivon, kiitos Kirsi paljon! <3 Akne tosiaan täällä alla, ja Basironin allerginen reaktio nyt vahvin epäily, ja siihen sain antibiootin ja vahvan kortisonin tabletteina ja voiteena. Toivon niin kovin, että edes käänne parempaan tapahtuisi huomisen matkankin takia... Olkoon sitten vielä ihottumaa sielläkin mutta kunhan lähtisi edes hieman parempaan suuntaan. Kiitos tosi kovasti!

  7. Mar3ngi says:

    Toivottavasti saat huomenna apua ja pääsette reissuun!

    Itselläni on ollut ihottumaa kasvoissa ja ihme näppylöitä ainakin viime syksystä. Nyt paheni jo silmiin. Laskin 1+1 että aloitin viime kesänä erään luonnonkosmetiikka merkin kasvojenpesu- ja puhdistusaineet. Loppuvuodesta vaihdoin meikit luonnonkosmetiikkaan, shampoot ym. ja ongelmat ovat vain lisääntyneet. Pari viikkoa sitten meni hermot ja palasin niihin samoihin perus Lumenen tuotteisiin ja meikkeihin joita käytin vielä vuosi sitten kun ihoni oli hyvä. Nyt pikkuhiljaa ihottuma ja näpyt ovat vähentyneet ja melkein kokonaan poistuneet. Vähän ristiriitaisia ajatuksia kun koitin vaihtaa tuotteet luonnonmukaisempiin niin reaktio oli tuollainen..

    • Eveliina says:

      Kiitos tosi paljon, toivon minäkin että nuo lääkkeet nyt lähtisi tosiaan auttamaan! Inhottavaa tämä tosiaan on, tosi inhottavaa! Älä, kävikö niin? Itse kun olen juuri miettinyt sitä, että pitäisikö yrittää siirtyä kosmetiikankin kanssa luonnonmukaisempiin asioihin, jos ne haittaavat nämäkin.. Toisaalta, olenhan allerginen kaiken maailman luonnollisillekin asioille, kuten siitepölylle, kissoille, pähkinöille?! Joten ei se välttämättä sitä sano. Hyvä kun keksit mistä kyse, etkä kärsinyt turhaan!

  8. Voi ei, onpa kurjaa! En tiedä lohduttaako tämä yhtään mutta sinun oireet kuulostavat hyvin samanlaisilta kuin minulla tuli hurja allerginen reaktio johonkin perusvoiteeseen (en valitettavasti muista enää nimeä). Laitoin sitä naamaan eräänä kauniina aurinkoisena kesäpäivänä ja seuraavana päivänä heräsin siihen että naama oli palanut. Eikä mitenkään pienesti vaan iho oli todella kireä. punainen ja todella hurjan näköinen. Lääkäriltä sain diagnoosin 2. asteen palovammoista kasvoihin.

    • Niin siis piti jatkaa kommenttia, mutta lähti liian aikaisin! Olin ihan varma että siitä jäisi elinikäiset arvet mutta lääkärin hyvien ohjeiden avulla se lähti nopeasti paranemaan ja iho palautui ihan normaaliin kuntoon. Tsemppiä paljon, toivottavasti pian helpottaa, iho-ongelmat ovat todella ikäviä!

    • Eveliina says:

      Voi ei!! Ärsyttävää kun ei tosiaan yhtään voi tietää mille on allerginen – tuosta voiteesta tämä tuli ihan selkeästi. Toivon vain että lääkkeet nyt lähtisi helpottamaan, eikä pahentamaan taas nekin 🙁 Vielä olo on kurja, itse asiassa paljon kurjempi ja kasvot tuplasti hirveämmät kuin eilen tätä kirjoittaessani 🙁 Niin tylsää! Kiitos tosi paljon tsempeistä ja tuesta! Tuntuu hyvältä <3

  9. R-L says:

    Voi hurja ja Voi kurjuus!!! Pidän täällä kovasti peukkuja, että saat ihotautilääkäriltä avun ja olosi helpottuu kaikilta osin! Aavistan, miten kovasti ootte lomaanne odottaneet, joten toivottavasti pääsette sinne keveämmin mielin ja ihosi tokenee päivä päivältä paremmaksi! ISO Tsemppihalaus!

    • Eveliina says:

      No niinpä…! 🙁 En kestä! Sain ainakin apua, toivottavasti hoito lähtisi nyt tehoamaan – vielä ei näy mitään…Kiitos paljon!! <3

  10. 101Dalmatialaista says:

    Voi ei, hurjasti tsemppiä täältä!!! Toivotaan että iho ehtisi rauhoittua kohtuullisesti ennen matkaa. Kurjaa että kasvohoito ja ripset jäivät laittamatta, mutta toisaalta ehkä voit ajatella että ne säästyvät hemmotteluksi ja palkinnoksi siihen hetkeen, kun iho voi taas paremmin? 🙂

    Ihanat asukuvat ja nuo housut vaikuttavat niin kivoilta (:

    • Eveliina says:

      Kiitos tosi paljon <3 Sitä minäkin toivon. Ja ehdottomasti, niin aion tehdä 🙂 Voi kiitos kovasti!

  11. Anne Jennika says:

    Voi että :/ Toivottavasti hommaan saadaan apu! Vaikka kuulostaa pinnalliselta ajattelulta, niin tiedän kyllä miten kauheaa on lähteä reissuun, jos ulkonäkö ei ole mitä toivoisi. Viime vuonna Pariisissa mun tukka oli niin karmea, että hyvä ettei se pilannut koko lomaa (no asukuvia otettiin silti) 😀 Mutta aina voisi olla myös pahemmin, yritä muista se 🙂

    Oletko ottanut huomioon katupölyn?? Oma ihoni räjähtää tässä vaiheessa vuotta aina käsiin, kun ilma on niin likainen. Katuhiekka oikein pöllyää nyt kun sitä putsataan ja iho-ongelmani alkavat heti kun katujen putsaus alkaa :/ Muutama vuosi sitten kosmetologin kanssa yhdessä pohdittiin mikä ihme ihoni huononemisin aina keväällä aiheuttaa, kunnes vastaus löytyi hyvinkin yksinkertaisesta asiasta. Onneksi kaikki hiekat on kohta putsattu, niin ilma puhdistuu ja iho paranee! Uskon, että tämä sama asia aiheuttaa monelle muullekin iho-ongelmia, muttei sitä tule ajatelleeksi mistä se johtuu…

    Mitä ihaninta lomaa teille kaikesta huolimatta! <3

    • Eveliina says:

      No juuri siksi en ole halunnut aiemmin lääkäriin mennäkään – parin näpyn takia, ajattelin. Ettei se ole mikään oikea ongelma, minkä vuoksi lääkäriin tarvitsisi mennä… Mutta olisi vaan kannattanut kai. Tosin, hänkin olisi voinut määrätä Basironia, se kun on nimenomaan tarkoitettu akneihoon! Joo kyllä, olen tosi allerginen “vähän kaikelle”, etenkin keväisin kaikelle pölylle ja siitepölylle, mutta tämä on jotain paljon pahempaa, ja akne liittyy selkeästi pillereiden lopettamiseen puoli vuotta sitten, ja tämä allerginen reaktio siihen Basiron -voiteeseen. Kiitos, toivottavasti tämä lähtisi tästä helpottamaan.

  12. Iida says:

    Ääh, iho-ongelmat on niin kurjia. 🙁 Toivottavasti aurinko ja loma tuovat helpotusta. Tykästyin aivan valtavasti tuohon asuun, ihanat housut ja ihana kokonaisuus kaiken kaikkiaan. Ihanaa lomaa! ❤️

  13. -H says:

    Tiedän tasan tarkkaan mistä puhut, itselläni nimittäin puhkesi vajaa vuosi sitten kunnon (ilmeisesti hormonaalinen) akne ja olen juossut ihotautilääkärillä sen vuoksi vähän väliä, viimeksi tällä viikolla. Tähän saakka lääkäri on määrännyt pitkän antibioottikuurin, koska “tilanne on nyt niin akuutti, että kannattaa syödä kuuri” ja taas tarjottiin uutta kuuria, mutta kieltäydyin, koska en halua olla lääkekierteessä ja aina, kun kuuri loppuu, ongelmat alkavat. Lääkäri jopa hieman “naureskeli”, että “no sitten ei ole hirveästi vaihtoehtoja” ja kun yritin kysellä esim. sokerin ja maidon mahdollista vaikutusta, niin hän ei uskonut siihen, vaikka totesi, ettei sokerin poisjättäminenkään huono juttu ole. Tilanne on tosiaan ihan niin paha, etten melkein kotonakaan haluaisi olla ilman meikkiä, koska naama on niin järkyttävässä kunnossa 🙁 Välillä mietin, että ei tämä niin vakavaa ole, nämä ovat “vain” iho-ongelmia”; voisi olla pahemminkin, mutta kyllä se vaan kummasti vaikuttaa koko fiilikseen ja olemukseen. En esim. kehtaa pitää hiuksi kiinni ollenkaan, sillä toivon, että hiukset peittäisivät edes jotain, enkä halua osallistua töissä palavereihin kirkkaiden neuvotteluhuoneiden lamppujen alle, missä kaikki varmasti kauhistelisivat ihoani. Lähinnä haluaisin vain hautautua sänkyyn peiton alle ja herätä siloposkisena.

    Nyt kuitenkin lähdet hyvällä mielellä reissuun ja nautit auringosta. Voin samaistua tilanteeseesi täysin, sillä mekin olimme juuri Dubaissa ja mietin etukäteen, että en kehtaa olla edes rannalla ilman meikkiä. Siellä ollessa fiilikseni oli kuitenkin niin hyvä, että vähät välitin – suosittelen sinullekin 😉 Joka tapauksessa hirveästi tsemppiä ja täällä ollaan “hengessä mukana”!!

    • Eveliina says:

      Kiitos ihan valtavasti!! <3 Ihana kuulla tällaista tukea... Akneksi lääkäri tämän tosiaan näki, tai siis oikeastaan sen mitä täällä alla on - ottaisin nimittäin niin paljon mieluummin nyt ne kauheat keskiviikkoiset näpyt kuin tämän polttavan, kutisevan ja muodottomaksi turvonneen liskoihon kasvoillani... 🙁 Voi ei onpa kurja lääkärin asenne... Minulla oli tänään kokeneen tuntuinen ja tosi empaattinen, varman oloinen lääkäri, joka puhui paljon siitä mitä kannattaisi tehdä. Hän antoi hoidon nyt antibiootein ja kortisonein tähän akuuttiin allergiareaktioon, mutta sanoi, että myöhemmin kannattaisi kokeilla sitä akneen tarkoitettua entistä Roaccutania. Siinä on kai vain haittavaikutuksia, joten mietin sitä. Oletko juuri sen syönyt vai muita antibiootteja? Sain sen käsityksen, että sillä lähtisi kerralla ja pitkäksi aikaa. Itsekin uskon myös muihin asioihin kuin lääkkeisiin, haluan uskoa. Sokereihin, lepoon, jne. ja aion niitä itse kokeilla ensin. Kunhan vain nyt ensin saisi tämän kamalan olon tästä päältä pois, niin pystyisi iloisemmin lähtemään matkallekin...! Mutta aion niin silti tehdä - enkä välittääkään siitä miltä näytän, kunhan tämä polte ja kutina ja kireys vain lähtisi. Ja tunnistan niin noita tilanteita kun ei haluaisi näyttää naamaansa missään - ja sitten kaikkialla näkyy vain siloposkisia ihmisiä, jotka eivät edes ymmärrä onneaan!! 😀

    • Kirsi says:

      Hei pakko heittää vielä toinen kommentti samaan postaukseen, kun otit tuon Roaccutanin puheeksi. Määhän olen siis kanssa nuoresta aikuisesta asti rampannut silloin tällöin ihotautilääkärillä aknen takia, joka ei ole ollut pelkästään ulkonäöllinen haitta vaan ihan hirvittävä kivun lähde, kun iho on ollut tulehtunut ja paiseilla koko ajan.

      Söin varmaan neljä puolen vuoden antibioottikuuria ihotautilääkärin määräämänä ja käytin samalla määrättyjä lääkevoiteita jne. No, ongelmat palasivat aina antibiootin loputtua (paitsi kesällä oli vähän parempi iho). Yhdessä lääkärin kanssa sitten totesimme, ettei jatkuva antibiootti ole mikään vaihtoehto, koska myös luontainen vastustuskykyni kärsi siitä hirveästi ja sairastin todella paljon.

      Mulle ehdotettiin sitten kanssa tuota Roaccutania ja sitä pohdin ja pohdin ja totesinkin jo, että kokeillaan. Mutta sitten vielä ennen ensimmäisen lääkkeen noutoa tulin toisiin ajatuksiin. Mua itseäni hirvitti ne riskit ja haittavaikutukset, mitä sillä on. Sen kuurin ajaksihan tosiaan on pakko ottaa e-pillerit, koska se on niin vakavasti vaarallinen lääke sikiölle. Ja siis pillereiden lisäksi olisi pitänyt käydä kuukauden vai oliko se kahden välein raskaustestissä terveysasemalla. Tuntui aika hurjalle.

      Juttelin lisäksi muutaman tutun kanssa, joiden tiesin Roaccutanin syöneen ja osa oli saanut kuurista melko hyvän avun, mutta yksi ainakaan ei. Ja tosi tyypillistä tuntui olevan myös se, että kuurin haittavaikutuksina tulleet iho-oireet eivät helpottaneet myöskään kuurin loputtua. Tuohan kuivattaa koko ihoa ihan valtavasti ja yhdelle kaverilleni oli tullut jäädäkseen ihan hilseilyksi asti kutiseva iho ja verille rohtuneet huulet. Mutta toki toisille kuuri oli tuonut ison avun.

      Kannattaa pohtia ja kysellä lääkäriltä kaikkea mahdollsita ennen Roaccutanin aloittamista 🙂 Tiedän kyllä niin tuon sun fiiliksen, kun ei näe eikä tunne naamassaan muuta kuin aknen. Toivottavasti siihen löytyisi sulle joku apu, oli se sitten Roaccutan tai muu. Minä en tosiaan sitä kuuria koskaan ottanut ja sen jälkeen en ole muitakaan lääkehoitoja akneeni käyttänyt. Mun kohdalla se on toisinaan helpottanut ja toisinaan ollut pahempi. Pois akne ei ole koskaan lähtenyt ja näppyjä ja arpia on nassu täynnä edelleen.

      Yksi asia mikä itselläni on tässä “hoitamattomuspäätöksessä” painanut vaakakupissa, on se halu mahdollisesti jossain vaiheessa lähivuosina saada lapsia. Minunkin akneni on vahvasti hormonaalista ja pelkään sitä mitä hoitokeinot tekee omalle hormonitoiminnalle ja sitten taas toisaalta sitä onko hormonaalisen sairauden hoitaminen ihan turhaa, jos lähivuosina ajattelin pyrkiä taas ihan uudenlaiseen hormonimyllyyn, joka varmasti tekee ihollekin jotain, suuntaan tai toiseen 😀

    • Eveliina says:

      Kiitos Kirsi vielä tästä! Hyviä ajatuksia! Tutkin ehdottomasti tuota Roaccutanin vaihtoehtoa vielä monelta taholta ennen kuin sitä harkitsen, kiitos tästä jakamisesta! Toisaalta itsekin ajattelen niin, että näppyjä ne vaan on, onko sen suurempaa murhetta, jos kävisi usein kasvohoidoissa ja löytäisi kunnon meikit. Mikään iso shokki kun näpyt sinänsä ei minulle ole, olen elänyt niiden kanssa enemmän tai vähemmän koko elämäni.. Joten täytyy miettiä.

  14. Anna says:

    En yleensä kommentoi blogeja,mutta nyt on pakko, kun kuulostaa tutulta hommalta. Sain itse aikoinaan aknen hormonikierukasta,joka oli kehossani n.2-3kk. Hormonikierukka veks ja antibioottikuuri, lisäksi lääkäri ehdotti juurikin basironia. Mulla samat oireet,iho kuumotti ja hehkui punaisena. Nykyisin akne on aika lailla hallinnassa, käytän säännöllisesti Differiniä sekä kasvojen ja meikin pesuun sebamediä. Tietysti stressi ja kevättalven kuiva ilma ja aurinkoinen sää aiheuttaa muutaman näpyn, mutta ei lainkaan sellaista jota koin alussa. Ja lääkäriltä olen kysynyt apua, antavat vaihtoehdoksi aina roaccutania tai antibioottia. Useimpien aknevoiteiden kanssa ei muuten saa ottaa aurinkoa.

    • Eveliina says:

      Kiitos Anna kertomastasi! Minulle tuli ensin tuo kuumotus ja punaisuus, mutta yön aikana se oli lehahtanut ihan mahdottomaksi, nyt iho on aivan tulehtunut ja märkiikin… 🙁 Mutta aivan tavatonta tämä ei siis ole, hyvä tietää, tänään kuulin yhdestä toisestakin, jolle Basiron oli aiheuttanut samankaltaista allergiaa. Kiitos kovasti! Aurinkoa en ota enää muutenkaan, enkä tämän kanssa varsinkaan.

  15. Tiia says:

    Tiedän kuinka ikävältä iho-ongelmat tuntuu 🙁 Itselle tuli vuosia sitten pillereiden lopettamisen (vaihdettiin kuparikierukkaan) jälkeen tosi paha akne, johon tosiaan koitettiin ensin antibiootteja ja paikallisvoiteita ilman tulosta. Itse otin tuon Roacuttan-kuurin eikä minulle tullut käytännössä sivuvaikutuksia tai muita ongelmia kuin kuivat nenän limakalvot ja silmät, joihin käytin tippoja. Maksa-arvoja tietysti jouduttiin ottamaan muutamaan kertaan mutta en minä ainakaan joutunut käymään useissa raskaustesteissä, en enää muista, että tehtiinkö aluksi. Kirsi tuossa viittasi terveyskeskukseen, että en tiedä voiko käytännöissä olle eroja kun itse kävin yksityisellä. Tästä on aikaa nyt neljä vuotta ja kuurin jälkeen on tullut enää ihan satunnaisesti näppylöitä.

    • Eveliina says:

      Kiitos Tiia kokemuksesi jakamisesta! Tosi hyvä tietää ja kuulla. Harkitsen tuota sitten kun tämä on alta pois. Toivottavasti pian on 🙁

  16. Miia says:

    Hei,
    Nyt on pakko kommentoida kun itsellänikin on kokemusta iho-ongelmista pidemmältä ajalta. Mulla on koko elämäni ajan ollut enemmän tai vähemmän näppyjä, nuorempana aknea ja iho aikuisiällä hyvin herkkä reagoimaan kaikenlaisille sään vaihteluille, stressille ym. Olin pitkään siinä uskossa että se tulee jotenkin sisältäpäin. Kun paljon on kirjoittelua siitä kuinka ruoka vaikuttaa ihon kuntoon. Mutta sitten, onneksi!, löysin Essen! Tää tuotesarja on kyllä mullistanut mun ihonhoidon ihan täysin. Essen filosofia perustuu ihmisen mikrobiomiin ja ihoa hoidetaan prebiooteilla ja probiooteilla. Kun tähän asiaan on tutustunut niin kaikki jotenkin vaan “make sense”. Iso ongelma omassa ihon hoidossa ennen Esseä oli varmasti se että käytin mm. liian voimakkaita puhdistustuotteita, vaikka nekin oli luonnonkosmetiikka. Jotain maagista kuitenkin tapahtui Essen kanssa, jota olen nyt käyttänyt viime syksytä asti. Ihoni ei enää reagoi stressiin samalla tavoin ja ns. hormoninäpytkin ovat lähes tyystin kadonneet vaikken ole muuttanut mitään muuta elämässäni. Halusin vain jakaa tän kokemukseni, koska en ole koko 29 v. elämäni aikana kokenut mitään tällaista minkään muun ihonhoitoon liittyvän kanssa. Ja olen ravannut säännöllisesti mm. kosmetologilla. Jos sua kiinnostaa lukea lisää niin ainakin Katja Kokon blogissa on paljon tietoa Essestä. Pääkaupunkiseudulla saa myös kasvohoitoja Essellä tehtynä ja sitä kautta opastusta omiin iho-ongelmiin. Täältä siis vahva suositus Esselle!
    – Miia

  17. Miia says:

    Voi kurjuus, tuota iho-ongelmaa. Se masentaa kyllä fiilistä tehokkaasti. Itse sain jonkun visuksen aiheuttamia kutiavia näppylöitä koko keskivartaloon (kaulasta polviin) viime syksynä, kun olimme juuri muuttaneet tänne Tshekkiin. Sitkeästi pysyivät varmaan puolitoista kuukautta ennen kuin viimein ottivat ja lähtivät. Ei jäänyt arpia tai muita jälkiä onneksi, vaikka välillä en kestänytkään kutinaa ja raavin niitä.

    Mutta hei, näppylöitä tai ei, niin noi housut istuu sulle todella kauniisti vyötäröltä. Tosi kauniit ja kaunis olet itsekin.

    • Eveliina says:

      No niinpä 🙁 Voi ei, kuulostaa hurjalta! Nämä on niin outoja juttuja nämä ihoasiat, olen huomannut, niin huonosti myös jäljitettäviä usein 🙁 Voi että kiitos! Piristää paljon kuulla 🙂

  18. Voi ei, kuulostaa hirveältä! Oon tässä itsekin jo varmaan vuoden viivytellyt iholääkärin/kosmetologin kanssa, joten ehkä pitäisi vihdoin käydä… En vaan haluaisi antibiootteja ja Roacuttan pelottaa. Onneksi tässäkin on tullut hyviä vinkkejä kommenttiboksissa! Yritä nauttia silti lomasta ja relata, ihokin varmasti tykkää <3

    • Eveliina says:

      No niinpä! :/ Nyt tämä alkaa viimein kääntyä parempaan päin. Jatketaan aknen hoitoa äidin kanssa varmasti ensisijaisesti, ei lääkkeillä jos vain pystyy…! Täytyy miettiä. Nyt on jo relausmoodi päällä <3

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN