Bloggaamisesta

fails-7

Käytiin ystäväni kanssa edellispäivänä katsomassa Onnenonkija -leffa. Voi apua. Siis. Leffahan oli hyvä: hauska, viihdyttävä, suomalainen, kuvattu Turussa, kaikin puolin tosi tosi kiva leffa. (Ja Minka Kuustonen <3). Sehän kertoo lifestyle -bloggaajasta, jolla homma on mennyt överiksi. Ulosotossa on tuhansia euroja, tuloja ei lainkaan, opiskeluja, saati muuta uraa ei edes aloitettu lähempänä kolmeakymppiä, kun toivotaan että blogi nousee tähdeksi, kuvausasut palautetaan kauppaan kuvien jälkeen… Ei apua, toivottavasti ei kellään näin.

Mutta aika moni asia sai uppoamaan penkkiin. Ei vähintään mimmin deitin raivoihmetys siitä miten kukaan voi keskittää elämänsä tuollaiselle typeryydelle, jossa pelkkä höttö ja materia ja minä minä minä…!

Auts. Koska blogit on. Mitä muuta ne (me! tämäkin) olisi, kuin bloggaajan minämaailmaa? Tämä aika on tosi-teeveen, ja sitä on blogitkin. Juteltiin juuri lounaalla yksi päivä työkavereiden kanssa meneillään olevista noloista tosi-tv -sarjoista ja -tyypeistä ja taisin sanoa, että on olemassa kahdenlaista porukkaa: niitä, jotka niihin osallistuu, ja niitä, jotka niitä katsoo. Mutta onko tässä hommassa oikeasti yhtään mitään eroa niihin? Paitsi se, että filtteri on bloggaajalla, ei kameraryhmällä. Mutta sen myötä katoaakin ihan varmasti paljon aitoa. Ja siitä tulee ongelmia.

Marja Aurora Onnenonkija ihan aidosti sanoi, että maailma on hänen mielestään vaan useimmiten kaunis, ja sen kauneuden jakaminen ei voi olla väärin. Juurikin sanasta sanaan se, mitä olen tainnut itsekin joskus sanoa, kun olen tätä bloggaamista miettinyt. Ja ymmärrän toisaalta täysin sen, mihin monet tuskastuvat, minä itsekin:

Ei kenenkään elämä oikeasti ole tuollaista
Blogit luo vain paineita näyttämällä yksinomaan kaikkea ihanaa
Kaikki on pelkkää pintaa

Tämä on hankala juttu. Kaikkihan voi aina blogata mistä haluaa. Jos haluaa avata ajatuksiaan syvemmin, tämä “ongelma” (?) on toki pienempi. Mutta jos valitsee linjakseen kevyemmät jutut, kuten enimmäkseen minäkin, sitä ruusukuvan jättämistä on tosi vaikea välttää.

Ja toisaalta, kuten ennenkin olen sanonut, niiden syvempien ajatusten esiin tuominen on myös  aika pelottavaa – minkä uskon olevan syynä useimmille, jotka ei niitä asioita blogeissaan paljoa avaa. Ei sitä halua elämäänsä ja syviä ajatuksiaan, uskoaan, arvojaan levittää muiden potentiaalisesti revittäväksi. Ihailen kuitenkin paljon heitä, jotka sen rohkenevat tehdä. Onhan se oikeasti myös paljon mielenkiintoisempaa.

Ihan kokonaan eri kysymys on edelleen se, mitä tästä kaikesta pinnan kiillottamisesta (kaikissa some-kanavissa, huom) sitten seuraa ja mitä sille pitäisi tehdä. Kaikenlaiset meikittömät kampanjat on ihan jees, mutta ei kai tälle oikeasti voisi tehokkaasti tehdä muuta kuin lakkauttaa internet? Parasta kai olisi kuitenkin se, että jokainen meistä pyrkisi siihen mitä äiti opettaa jo pienenä: olla oma itsensä. Aina nimittäin jollain näyttää joku paremmalta ja asioita jätetään kertomatta, oli somea tai ei.






Miksi minä sitten bloggaan?

Tähän on monta valmista ja nättiä vastausta, mutta ihan oikeasti. Miksi? Ensin ne nätit: koska tykkään visuaalisista asioista (en sentään kehtaisi tunnustaa kuten Marja Aurora, että näen kaiken vähän niinkuin Instagram -kuvina…), ja tykkään valokuvauksesta. Tykkään muodista, pukeutumisesta, sisustamisesta. Tällä omalla amatööritasollani.

Tykkään sosiaalisista tilanteista, jutella asioista samanlaisten ihmisten kanssa, jakaa kauniita asioita kuten Marja Aurora, ideoida, kirjoittaa myös elämääni ylös myös itselleni, päiväkirjamaisesti. Pidän todella kirjoittamisesta.

Iso iso syy on se, että tykkään luoda kaunista. Lapsena lempiasioitani oli piirtäminen ja kirjoittaminen. Mieluiten yhdessä. Keräsin esimerkiksi hevosten sukutauluja, joita kirjoitin tuntikausia paperille kansiokaupalla. Pointtina oli vain puoliksi sukutaulut, toinen puoli parasta oli se, miten niitä kirjoitin. Nimien muotoiluun ja piirtelyyn käytin tuhottomasti ideointi-, piirtämis-, ja väritysaikaa. Se kokemus ja flow -tila on itse asiassa kaikkein lähimpänä, ellei jopa ihan sama tunne, mitä koen nykyään blogin kanssa. Kaipa se joku luomisen tarve vain on minussa, ja blogi tällä hetkellä vastaa siihen tarpeeseen yhdellä tavallaan suuresti. Ehkä joskus myöhemmin se on jotain muuta.

Yksi tekijä, jota en ole varmaan jotenkin kehdannut tunnustaakaan, on rehellisesti ottaen se, että koen oloni kotoisaksi esillä. (Eli niillä tosi-tv-ihmisillä ja mulla on varmasti paljonkin yhteistä…) Haluaisin ymmärtää tunteen samansukuisena, mitä kaikki vaikkapa viihde-esiintyjät kokevat: joku into sinne lavalle ajaa. Isäni on näyttelijä, ja tietyllä tavalla ajatuksen tasolla esillä olo on meillä aina ollut luontevaa. Kuitenkin, tunnistan ja tunnustan ihan selvästi sen, miksi juuri tämä homma silti tuntuu minusta selvästi erilaiselta, enkä tohtisi itseäni bloggaajana jestas lokeroida mihinkään samaan kategoriaan yhdenkään oikean viihdeartistin kanssa.






Arvostan vaikkapa näyttelijöitä valtavasti syvän taiteellisuuden, kulttuurin, sielunsa paljastamisen ja itsensä likoon laittamisen vuoksi. Bloggaamista, ainakaan tätä mun bloggaamista en vain osaa nähdä edustavan samanlaista kulttuuria, vaikka tiettyä populaarikulttuuria tottakai onkin. Jollakin tavalla, jotain nolompaa siinä nimittäin mun mielestäni on. Yksi iso ero on nimenomaan siinä, että nuo mainitut perinteisemmät viihdetaiteilijat eivät varsinaisesti tuo ainakaan aina itseään esiin. He tulkitsevat tunteita, elämää, luovat kokemuksia. Ympyrä sulkeutuu tämän tekstin alusta: bloggaamisessa bloggaaja on keskiössä, ja sekös ei suomalaisuuteen oikein taitu.

Ja tuossakin on yksi nolotunteen ytimistä: syvästi henkilöitynytkään lifestyle -kulttuuri ei muiden kohdalla ja muualla maailmassa tunnu kummalliselta lainkaan (oliviapalermot ja kimkardashianit) mutta miksi meillä tuntuukin? Ei täällä pohjolassa kuvia omasta naamasta ole ennenkään tarvittu. Ja jos siihen kokee mitään tarvetta, täytyy sen olla jotenkin kummallista ja noloa. Eihän kukaan halua tulla ajatelluksi itsekeskeisenä ja ylimielisenä, ja kuitenkin juuri noita piirteitä toisaalta liittää helposti sellaiseen, joka sitä naamaansa kuvaa.

Mutta on (onneksi) meillä Suomessakin: ihailen kovasti meidän huippubloggajia, jotka tekevät elämästään brändin. Ei häpeilyä, ei noloilua, vaan täysillä menemään. This is me, join the ride! Eli tämä oma noloiluni ja kuitenkin (näköjään) varsin heikko bloggaamisen arvostukseni suhteessa niihin mainittuihin viihdetaiteilijoihin voi ihan hyvin olla vain mun omassa päässä.

Ehkä oma kipuiluni kuuluukin tähän pienenä blogina killumiseen? Niillä, jotka panostaa täysillä tähän juttuun, tätä leijailua ja pohdintaa blogin tarkoituksesta omalle elämälle ei välttämättä näin paljon olekaan? Tai tavallaan ei tietenkään: en minäkään tuskaile jatkuvasti työuraani ja niiden valintojen oikeellisuutta ja mielekkyyttä, koska koen olevani siellä missä mun pitääkin olla.

Enkä toisaalta itse haluaisikaan tehdä tästä uraa ja elämääni, enkä siksi ole siihen sillä tavalla panostanutkaan. Mutta koska blogielämäni ei ole urani ykkönen vaan harrastus, ja koska työelämäni on niin muualla, tuntuu, että ne kaksi minää taistelee mussa aika ajoin paljon. Joskus niitä on hirveän vaikea yhdistää. Töissä nolottaa, että bloggaan, ja blogimaailmassa kaikki tosiaan tuntuu joskus liian hötöltä. En osaisi nähdä sen vastaavan niihin muihin pyrkimyksiini, joita töissäni saan tällä hetkellä kohdata.

Mutta silloin, useimmiten, kun sujuu, nämä molemmat maailmat tuntuu ihanilta. Omilta. Koska mun elämääni ne onkin. Meissä kaikissa on paljon puolia, olkoon nämä kaksi minun puolistani.

Ja nämä kuvat – tällaista tämän blogin taustalla oikeasti koko ajan tapahtuu. Jep.

0 comments so far.

0 responses to “Bloggaamisesta”

  1. Johanna says:

    Hyvä kirjoitus ja huippu teemaan sopiva kuvitus! Jatka samaan malliin, mukana ollaan vaikka välillä kommentit unohtuvatkin. Aurinkoista viikonloppua!

  2. Milka says:

    Vitsi Eve! Lyhyesti: arvostan. Sä olet coool! (myös ja etenkin tässä postauksessa)

  3. Anonymous says:

    Hyvää pohdintaa, valitettavasti en ehdi sen enempää kommentoimaan. Tuli vain tarve jättää jokin merkki lukemisesta! Ja repesin tuolle viimeiselle kuvalle!! 😀 Apua, Crocsit – "kengät" joita en i k i n ä tule omistamaan! 😀

    Anna-Maija

  4. Anonymous says:

    Tuo alin kuva on suosikkini.Ihana.Sinä.Olet.
    Minusta sitä ei tarvitse hävetä jos haluaa olla esillä. Se on monelle aika luontainen tarve.Ja kuinka moni taas ei halua olla esillä lainkaan,vaan toivoisi voivansa sulautua seinätapettiin aina kun pyydetään ,että joku ottaisi kantaa tai ottaisi jonkun asian esitettäväkseen.Ja meitä kaikki tarvitaan.
    Näyttelijät olen aina mieltänyt tarinoiden kertojiksi,joihin me yleisönä voimme samaistua ( tai sitten emme). Miksei blogitin toimi samalla tavalla,ainakin vähän. Minulle blogit ovat hengähdyspaikkoja,joissa saan fiilistellä.Tykkään itsekin kauniista asioista ja pidän blogeista ,joita ei ole tehty liian ammattimaisesti vaan niinkuin ihminen ihmiselle tyyliin. Luen myös sellaisia blogeja ,joiden tyyli ei ole omaani lainkaan,mutta jota kuitenkin ihailen ( Kalastajan Vaimo, liian boheemi minulle toteutettavaksi,mutta silti tykkään).
    Sinä olet todella hyvä kirjoittaja ja voisin hyvin nähdä joskus tulevaisuudessa sinun kirjoittaman tyylikirjan tai vastaavan ,sillä osaat kirjoittaa mukaantempaavasti ja tunteita hyvin kuvaten.Kirjoituksesi ovat aina helposti luettavia ja tarina soljuu kuin itsestään.
    No,tässä tuli tätä omaa tajunnan virtaa,näin aamukahvilla.Mutta jatka samaan malliin,sillä blogisi ehdottomasti yksi suosikeistani,vaikka aina en ehdi komentoimaan vaikka haluaisi.
    -kirsi-

  5. Anne Jennika says:

    Olipa hyvä kirjoitus Eveliina, luin tämän ihan pariin otteeseen läpi ajatuksella 🙂 Hauskoja kuvia :DOlisi paljonkin sanottavaa koko aiheeseen, mutten oikein tiedä mistä aloittaa saati miten sanani mutoilisin?
    En ole vielä nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta täytyy ehdottomasti nähdä! Mutta kääk, uskon että heitäkin löytyy, jotka kuvaavat vaatteen kerran ja se lähtee takaisin kauppaan/myydään eteenpäin :/ Mikä on tosi surullista. Itse olin aika holtiton 18-20 vuotiaana, vaikkei tuolloin edes blogeja ollut (ainakaan suomalaisia tai tässä määrin)! Oli osamaksua sinne ja tänne, hyvä että tulot riitti niiden kattamiseen. Uskoan että monilla nykyisin tilanne on paljon pahempi kuin minulla tuolloin, varsinkin kun nykyään kaikkea on saatavilla. Mulla tilanne ei onneki kerennyt yltyä kovinkaan pahaksi ja sain kaikki kyllä hoidettua ja samalla elämän oppitunnin 😀 Vaikka edelleen shoppaan, niin ei tulisi mieleenkään ostaa vaikka laukkua osamaksulla ja toivon tosiaan ettei kukaan niin tee.

    Se on totta, että somessa muiden elämä näyttää aina jotenkin paremmalta, vaikka itse tottakai tiedostan ettei blogit saati Insta (plus muut somekanavat, joita en itse käytä) kerro koko totuutta ja omanikin ovat melko siloiteltuja (vaikken meikkaa kuviin enemmän kuin muutenkaan saati pue asuja vain blogin takia) vaikka aitoja ja rentoja kuitenkin. Mietin usein, että kaikilla muilla menee vaan aina paremmin 😀 En jotenkin edes haluaisi "rasittaa" muita omilla ongelmilla ja totta puhuen itseäni ei kovinkaan kiinnosta tuntemattomien ihmisten elämät anteeksi vaan 😀 (toki tykkään lukea teidän tuntemieni bloggaajien juttuja enemmänkin). Juttelin aiheesta juuri kaverini kanssa, kun ihmettelin, miksi joku haluaa jakaa netissä lapsettomuushoidoista tai paniikkihäiriöstä lähtien kaiken elämästään. Kaverini sanoi, koska se kiinnostaa ihmisiä, koska henkilökohtaiset asiat kiinnostaa. En ymmärrä 😀
    Itse olen myös viime aikoina miettinyt enemmänkin, miksi kirjoitan blogia? Koska tykkään vaatteista, niin minne muualle näitä juttuja sepittäisin 😀 Tykkään myös tehdä (asu)postauksia ja kuvien ottaminen on meidän yhteinen harrastus 🙂 Ainut mikä turhauttaa nykyään todella, on yksin kirjoittelu. Vaikka blogini on pieni, niin sinne tuli vielä pienempänä aiemmin paljon enemmän kommentteja. Vuorovaikutus on tärkeää ja kun se loppuu lähes olemattomiin alkaa vaan miettiä, mikä ihme tätä hommaa saa jatkamaan. Kaikille ei varmasti vuorovaikutus ole tärkeää, mutta minulle se on melkein tärkein juttu koko blogissa, joten harmittaa tosi paljon kirjoitella yksin. Tosin ehkä juuri siksi, kun en mene henkilökohtaisuuksiin, niin ehkä niihin asupostauksiin ei vaan ole yksinkertaisesti mitään sanottavaa 😀
    En kuitenkaan osaisi enää olla ilman blogia ja sen avulla muistan monia asioista (joita en blogiin kirjoita) vaikka tietyn asun vuoksi, mikä on mahtia 🙂 Minusta bloggaamisessa oppii myös monia asoita, kuten juuri valokuvaamista (josta olen vihdoin oikeasti innostunut tosi paljon!) ja kirjoittamista, näiden lisäski tapaa mitä upeimpia tyyppejä, joten ei voi olla turha harrastus 🙂

    Apua, oliko tässä kommentissa nyt päätä tai häntää 😀

  6. Kookoo says:

    Kiitos todella hyvästä kirjoituksesta ja aivan mahtavista kuvista 😉

  7. Eveliina says:

    Kiitos Johanna, tosi tosi kiva kuulla että mukana olet! 🙂 samoin sulle, terkkuja Tukholmasta!

  8. Eveliina says:

    Anne kiitos kovasti kommentistasi! Oli todellakin pää ja häntäkin 😀 niin se vaan taitaa olla että henkilökohtaiset asiat kiinnostaa ihmisiä, sitä varten koko tämä tosi-tv-juttukin taitaa olla edes olemassa. Ja toisaalta esimerkiksi tuon kaltaiset vakavammat jutut voi olla useille valtavankin tärkeitä vertaistukena lukea ja tietää että joku muukin käy samoja asioita läpi. Ja enemmän tosiaan vuorovaikutusta itsekin kaipailen vaikka en mitään useiden puhumaa notkahdusta kommenteissani olekaan huomannut, niitä on kai aina minulle kuitenkin aika vähän tullut.. Mutta sen kyllä huomaan että kommentteja ei juuri tule sellaisiin kevyempiin juttuihin, näihin tämäntyyppisiin enemmän. Ja se on ihan ok, niin itsekin teen. Vaikka nautin niistä kevyemmistäkin postauksista muilla, harvemmin niohin kommentoin vaikka kivahan se olisi 🙂 ja uudet ihmiset tosiaan on yksi bloggaamisen hauskimmista jutuista! 🙂

  9. lili says:

    Siis todella, todella hyvä teksti, kiitos Eve tästä! 🙂 Paljon tulee pohdittua samanlaisia juttuja, uskon että tässä "meidän blogiporukassa" muillakin, tavallaan kaikki me tehdään tätä varmaan aika samoista lähtökohdista, ehkä siksikin meillä on synkannut niin hyvin 🙂 Mä poden välillä ihan huonoa omaatuntoa siitä, etten bloggaa "ammattimaisemmin". Etten ota stressiä asukuvista tai postaustahdista, vaan olen kirjoittamatta vaikka viikon, jos muu elämä vie mennessään. Sit samalla mietin, että mikä oikeus mulla on blogata ja miksi kukaan jaksaisi lukea tätä, kun on niitä "oikeitakin" bloggaajia, jotka tuottaa mielenkiintoista sisältöä joka päivä. Mutta sitten muistan, että teen tätä edelleen suurimmaksi osaksi omaksi ilokseni, jotta voin tuottaa jotain nättiä ja niin, kai myös olla esillä, vaikka se onkin hieman hassua myöntää 😀 Arvostan ihan tosi paljon sun rehellisiä tekstejä ja sitä, että välillä mennään niihin elämän realiteetteihin. Mä yritän myös aika-ajoin tuoda niitä tylsempiäkin juttuja esille ja mulle esim. Snapchatista on tullut tosi mieluinen väline näyttää sitä oikeaakin elämää blogin takana. Että kaikki ei aina ole niin nättiä ja ihanaa kuin mitä blogi antaa ymmärtää.

    Tällaista tajunnanvirtaa tänään haha 😀 Ja hei, räkähuutonaurua näille kuville, erityisesti viimeiselle, ahh oot best!! xD Nähdään pian!!<3

  10. Anonymous says:

    Paras mökki-look! 😀 Ja fiksu kirjoitus!

    Anna

  11. Eveliina says:

    Kiitos Kirsi jälleen tosi hyvistä ajatuksista! Ehkä liikaakin tätä mietin ja juuri noinhan se voikin olla ja varmasti onkin, että blogeissa voi samaistua. Ja mäkin luen ja ylipäätään kulutan paljon sellaistakin viihdettä millaista elämää en elä (tavallisimpana esimerkkinä erilaiset leffat vaikka) mutta silti niistä saa paljon. Ja blogeista ainakin paloja sieltä ja paloja täältä, ihanaa sius jos joku myös täältä mun blogista. Arvostan muuten kovasti että käytät aikaasi paljon kommentointiin, se on tosi kiva juttu! 🙂

  12. Eveliina says:

    Kiitos Anna-Maija! 🙂 haha, eikä ole edes lavastettu! Kuva on parin vuoden takaa edellisen työpaikkani etäpäivältä mökiltä, jossa silloin netti toimi vielä kunnolla vain ulkona, mikä ei tosin kesällä ole ongelma mutta kylmempinä aikoina… 😀 ja haluan korostaa että Crocsit EI ole mun 😀 tosin, niitäkin on nykyään melkein-nättejä vaikka mökkikäyttöön.. :O

  13. Eveliina says:

    Kiitos Milka ihan hirveästi <3

  14. Eveliina says:

    Hahaa kiitos Lilli <3 Toi on muuten mullakin usein mielessä että miksi tätä edes pitää kun ihmiset voi lukea just niitä "oikeitakin" blogeja. Mutta, vielä toistaiseksi plussat on olleet suuremnat kuin nämä miinukset. Nämä kuvat on roikkuneet osa jo pari vuotta kansiossa tarkoituksenaan tulla postatuksi mutta nyt niitä vasta muistin ja tää olikin hyvä paikka 😀

  15. Eveliina says:

    Hih kiitos! 🙂 ja oikeasti en mä kyllä YLEENSÄ tuolta näytä edes mökillä mutta tuo hetki, muistan, oli sellainen että netti pätki sisällä ja ärsytti se ja hyppäsin jatkuvasti hetken ulkona tekemässä töitä ja joka kerralla kun menin "hetkeksi" ulos, otin jonkun lisävaatekappaleen päälle kun tuli koko ajan kylmä. Lopputuloksesta Mr otti kuvan ilman lupaa edes 😀

  16. Anonymous says:

    Lilli ja Eveliina, voi älkää vain ajatelko noin, että ihmiset voivat lukea niitä oikeitakin blogeja. Myönnän, että käyn lukemassa myös niitä säännöllisesti, mutta teidän kummankin blogit ovat minusta hurjan paljon mielenkiintoisempia kuin näiden ammattibloggaajien! Tykkään, että asut, joita käytätte ovat oikeasti olleet päällänne eikä bloginne pursuile yhteistyöpostauksia tai maksettuja mainoksia. Pysykää juuri tuollaisina kuin olette!

    T. Lukija, joka käy kummankin blogissa viikottain, mutta kommentoi aniharvoin

  17. Anonymous says:

    Ei muuta nut nää 2 viimisintä kuvaa!! <3 <3 😀 täydellistä! -elina

  18. Anonymous says:

    Ihana postaus (:

    Minä taas jotenkin vierastan niiden "oikeiden" blogien lukemista – muutamaa olen yrittänyt, mutta bloggaajien tyylit tai oikeastaan mikään sisällössä ei vaan ole koskettanut. Kuvat ovat tietysti kauniita niissäkin, mutta tunnetta ei vaan välittynyt.

    Blogisi on ollut pitkään lempparini. Kirjoittajana olet yksi parhaimmista, joita bloggaajista löytyy – erityisesti siksi on ilo seurailla 🙂

  19. Suvi says:

    Vaikka äärettömän harvoin olen mitään kommentoinut niin sen olen tainnut aiemminkin sulle kirjottaa että jatka samaan malliin, tää on ehdottomasti yksi minun lempiblogeista <3 todella hyvä kirjotus ja huippuja nää kuvat 😀

  20. Eveliina says:

    Kiitos ihan hirveästi tästä rohkaisevasta kommentista sulle <3 🙂

  21. Eveliina says:

    Tosi hyvä kuulla että kaikenlaisille blogeille on tosiaan tilaa. Sitä välillä turhautuu siihen omaan kehitykseensä ja vertailee vain muihin, ja huoh – se on juuri se mitä ei todellakaan kannattaisi tehdä! kiitos sulle hirveästi <3

  22. Eveliina says:

    Kiitos Suvi, ihana kuulla! :))) tällaisesta tulee niin hyvälle tuulelle.

  23. Anonymous says:

    Itselläni nimenomaan useat "ammattilaisblogit" ovat jääneet lähinnä liian yksipuolisen (ja kaupallisen) sisällön vuoksi. Niinpä onkin ihanaa, kun löytyy vielä myös näitä aitoja ja elämänmakuisia blogeja, joissa näkyy oikeaa elämää ja joiden juttuihin voi itsekin usein löytää kosketuspintaa. Ja älä huoli, blogissasi on ehdottomasti sopivasti myös sitä ammattimaisuutta – teksti ja kuvat ovat laadukkaita, joten juttujasi on mukava lukea eikä homma ole todellakaan liian "kotikutoista". 🙂 Toistan taas itseäni, mutta pakko oli kommentoida, sillä nimenomaan näiden aitojen blogien toivon itse säilyvän kaikista ammattilaisblogeista huolimatta! 🙂

    Mukavaa lauantai-iltaa!

    -MD

  24. Eveliina says:

    Kiitos todella paljon, tosi tosi kiva kuulla! 🙂 Kaikelle on varmasti siis tilaa, vaikka joskus sitä tuntee ainakin itse jäävänsä niiden isojen jalkoihin ihan kokonaan. Mutta mahtavaa että viihdyt täällä, tuntuu niin hyvältä <3 Samoin sinulle!

  25. Anonymous says:

    Luen, en kommentoi koskaan, mutta nyt oli pakko: mahtavia kuvia! 😀

  26. Eveliina says:

    Hih! 😀 Kiva kun olet mukana ja jätit kommenttia, jätä ihmeessä jatkossakin! Ilostuttaa kovin 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN