Hội An

hoian

Hoi Anin kaupunki jäi mun mieleen meidän Vietnamista ehkä kaikkein parhaiten. Pikkukaupunkia mainostetaan Vietnamin helmenä, entisaikojen tunnelmaa, hyvää ruokaa ja rentoa meininkiä hakevalle. Voin allekirjoittaa todellakin! Kaupungissa on kaikin puolin hauska tunnelma, mutta etenkin vanhan kaupungin kävelykaduille voi unohtua tuntikausiksi. Kapeat ja uskomattoman kauniiden talojen ympäröimät kadut on täynnä toinen toistaan parempia ravintoloita, hienoa käsityötä ja joo turistitavaraakin myyviä liikkeitä, mutta se ei haittaa ollenkaan.

Vaatteiden ja kenkienkin teettämiseen paikka on kuulemma yksi parhaista, räätäliliikkeitä onkin vaikka kuinka paljon. Niitä kenkiä en tosin voi suositella, mun unelma näistä näteistä tällaisista karkasi kyllä taivaan tuuliin niiden kuvatusten kanssa, jotka lopulta sain kengäntekijältä 😀

Mitään varsinaisia erityisiä vinkkejä ei paljon ole, kaduilla ja putiikeissa aika kyllä lentää. Muutama täsmäsuositus kuitenkin on. Niistä ehdottomasti tärkeimpänä ravintola nimeltä Morning Glory. Se on Tripadvisorinkin suosikkeja, ja turistien suosiossa. Silti aidon tunnelman säilyttänyt, ja mikä tärkeintä, aivan KÄSITTÄMÄTTÖMÄN hyvää ruokaa. Aah, ihan siis mieletöntä! Ei ensin meinattu mennä sinne ollenkaan vaikka moni suositteli, koska jotenkin tekisi mieli välttää tällaisia laumaeläinpaikkoja. Mutta kun sinne lopulta mentiin, ei enää syöty missään muualla. Tuoretta, yllättävää, uskomattoman maukasta, hyvää palvelua, naurettavan edullista. En muista missä se tarkalleen oli millä kadulla, mutta ei sillä ole itse asiassa väliä. Kävelykatujen alue ei ole kovin iso ja ravintola on niin tunnettu, että kysymällä keneltä tahansa, sinne löytää kyllä. Pöytävaraus kannattaa, mutta ei ole pakollinen. Näin low seasonilla me mahduttiin aina, vain yhden kerran varattiin.

Toinen hauska ja monen varsinkin paikallisen suosittelema ravintola on Bale Well. Jälleen kerran, vaikea antaa suuntimaa, mutta kysymällä löytää. Tämä ei ollut kävelykaduilla, vaan vilkkaamman, kai vähän niinkuin pääkatumaisen tien sivukujalla. Sisäänheittäjä on jo pääkadulla vastaanottamassa. Jännä konsepti. Muovituoleja pressukatoksen alla ja kummallisessa sisäpihapuutarhassa, katuravintolan tunnelma mutta isompi. Istut vain pöytään niin ruokaa alkaa tulla koko pöydän täydeltä. Kaikille sama menu: vietnamilaista riisipaperia, lihaa, kasviksia, munakasta, rapuja ja kastikkeita, jotka kiedotaan rullaksi. Tajuttoman hyvää, ja jälleen kerran – halpaa. Kissoja ja jotain mitä en viitsinyt tarkemmin katsoa, maassa hiippailee mutta se kuuluu kuvaan.

Kolmas juttu on polkupyöräretkiä järjestävä ranskalaisen miehen ja hänen vietnamilaisen vaimonsa omistama Heaven & Earth. Pikkuinen huoneen kokoinen toimisto sijaitsee toisella puolella jokea kuin vanha kaupunki. Ylität tuon sillan, joka alla kuvassa, ja käännyt vasemmalle muutaman metrin, ja siitä pikkukujaa oikealle suoraan eteenpäin pari sataa metriä, kunnes pikkuinen paikka on suoraan edessä. Jo siinä mistä kuja lähtee, on kyltti viitoittamaan. Meillä oli tosi kiva pyöräretki tämän toimiston kanssa, oppaat oli superystävällisiä ja puhuivat hyvin englantia, olivat omistautuneita ja huolehtivat meistä. Pyörätkin oli hyviä ja reitit kivoja, hintakin kohtuullinen.

Hoi Ania halkoo joki, jonka molemmin puolin tunnelma on kiva, mutta etenkin tuolla vanhemmalla puolella melkein taianomainen. Käytiin melkein joka päivä Hoi Anissa, pari kertaa päivällä, mutta loput illalla, jolloin pimeys, värit ja valot on ihan omanlaisensa. Jos matka suuntaa Vietnamin itärannalle, kannattaa Hoi An ehdottomasti sisällyttää ohjelmaan.

hoi-an-2

hoi-an-1

hoi-an-2-2

cats

hoi-an-4

hoi-an-4

hoi-an-3-2

hoi-an-2

hoi-an-9

hoi-an-5

hoi-an-10

hoi-an-6

hoi-an-7

 

0 comments so far.

0 responses to “Hội An”

  1. Katri says:

    Mua alkoi kiinnostaa heti nuo epäonnistuneet kenkien kuvatukset!! 😀 Miten noin yksinkertainen malli on saatu pilattua? Ja mitä tapahtui kun näit sun "nätit" kengät, kieltäydyitko maksamasta vai miten tuolla yleensä toimitaan jos tuote ei ole sitä mitä odottaa? 🙂

  2. Eveliina says:

    No niinpä! 😀 Mä vain otin ne, koska ei niissä varsinaisesti mitään "vikaa" ollut, työn jälki oli vain aika surkeaa, ja esimerkiksi kärjen muoto ei ihan sitä mistä pidän mutta toisaalta en ehkä ollut antanut riittäviä ohjeita. En siis lähtenyt tappelemaan, vaan otin matkakokemuksena… 😀 Ja ne on itse asiassa ihan hyvät jalassa ja täyttä nahkaa, niin ehkä ainakin mökillä tulee käytettyä! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN