Budan vanha kaupunki

IMG_4592

6 2 3

Vielä vähän Budapestiin! Tuo kaikkein aurinkoisin päivä, lauantai, kierreltiinkin koko päivä Budan vanhan kaupungin puolella. Vanhojen kaupunkien tunnelmainen, samanlainen kuin muissakin vastaavissa Euroopan vanhojen kaupunkien vanhimmissa osissa. Kauniita rakennuksia, kujia ja varsinkin maisemia. Korkean mäen päältä oli huikeat näkymät Tonavalle ja sen toiselle puolelle. 

Oltiin muuten viittä vaille ottamassa hotellia tuolta vanhalta puolelta, Hiltonia ihan kiinni Matyas -kirkossa. Onneksi ei silti otettu – ei ollut mitään hajua etukäteen missä hotelli olisi paras. Vanha Budan kaupunki oli oikein kaunis vierailukohde, mutta Pestin puolella oli kuitenkin enemmän elämää ja hotelli meidän mieleen paremmin siellä. 

Kuvailtiin ja käveleskeltiin, aloitettiin ihan pohjoisportilta ja käveltiin tuolle ketjusillalle ja sitä pitkin takaisin Pestin puolelle. Ostin pienen taulukaupan mummolta pienen taulun, luultavasti aivan ylihintaan, mutta ihan sama. Kiva taulu ja hinta summana ei suuri, joten ihana muisto. Mummeli oli mukava ja matka jatkui. Kuunneltiin katusoittajia ja kuvailtiin, käveltiin mäkeä alas, ihmeteltiin maisemia. Kivoja hetkiä. 

Tänään vielä viimeinen työpäivä ennen joulua, ja ehkä jo illalla suunta sitä viettämään! <3

7 1 5 8 4

0 comments so far.

0 responses to “Budan vanha kaupunki”

  1. annieveliina says:

    Upean näkönen paikka! Tuo eka kuva ja näkymä veden yllä 🙂 En oo koskaan varsinaisesti ajatellut tuolla vierailevani ennen tätä.. 😀

  2. Ninnumaaria says:

    Upea olikin! 🙂 Kannattaa pitää vaihtoehtona mielessä, suht edullistakin siellä on! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN