Aurinkoisen päivän asu Budan puolella

1
2 3 1 4

Moikka murut! Tulin eilen tänne vanhempien luo käymään kampaajalla ja kynsihuollossa, ja viivyin pidempään äidin syntymäpäivän ja kuusenhakureissun vuoksi. Lähden vielä illalla takaisin Helsinkiin, mutta sitä ennen pakataan isän ja veljen lisäksi kummityttö ja eväät autoon ja lähdetään hakemaan kuusta omasta metsästä. Vaikka niin on isä joka vuosi tehnyt, en ole vielä koskaan ollut mukana, enkä voi käsittää miksi ihmeessä! Se on ihana ajatus, ja vihdoinkin se toteutuu! Vanhempien luo ja veljelle menee ihan oikean kokoiset kuuset, mutta luulen että mä menen vain taivastelemaan. Junalla tai bussilla kun pitäisi Helsinkiin palata, enkä usko, että kanssamatkustajat arvostaisivat kuusta vieruspaikallani. Tosin voisin veikata, etten näinä päivinä olisi ainoa! Saattaa olla, että jonkun pikku risun voin kotiinkin raahata, vaikka niitä jo kotona muutama onkin. 

No mutta, viikko sitten lauantaina Budapestissa oli näin aurinkoista! Ihana matka oli tosiaan senkin takia, että ilmat oli niin kirkkaat ja viileät, ei tietoakaan lämpimäntuhruisesta vesisateesta. Helsinkiin tullessa olikin sitten kilometri pilveä (oikeasti, laskin laskeuduttaessa!) ja sen alla vettä ja pimeyttä. Mutta Unkarin auringolla ladattuna ei sekään nyt ollut niin hirveää. 

Tuo päivä muuten kun käveltiin Budan puolella vanhassa kaupungissa oli melkein kaikkein kivoin – päivä oli niin ihana ja maisemat niin kauniita ja rauhallisia. Sieltä tulossa vielä enemmänkin kuvia, mutta tässä sen päivän asu, jossa viihdyin valtavan hyvin. Tuo Samujin raitamekko sopii täydellisesti väriltään ja pinnaltaan Tigerin takin kanssa, ja tuo vähän sitä kesän raikkautta kylmään vuodenaikaan. Ihan kertakaikkisia lempiasioita päällä tässä, kuten matkalla yleensä muutenkin. Minä ainakin pakkaan matkalle aina vain kaikkein ihanimmat vaatteet ja asut. Niitä on myös niin kiva pukea reissussa, kun tietää että taatusti toimii, eikä tarvitse aamuisin käyttää yhtään turhaa hetkeä tuskaillakseen mitä laittaisi päälle. 

Huoh ihanaa kuitenkin sekin, että huomisen saa viettää ihan omassa kodissa koko päivän, jouluillen ja ollen. Vielä on kaksi työpäivää, eikä tässä joulun ja uudenvuoden aikaan mulla oikein lomaa olekaan. Pari saldopäivää ehkä, jotka periaatteessa voisin pitää vaikka uudenvuoden ja loppiaisen tienoilla, mutta en ole ihan varma pidänkö. Meillä aloittaa töissä uusi toimitusjohtaja heti vuoden alussa, joten olisi kyllä kiva olla heti hänen aloittaessaan paikalla itsekin. Mutta pyhiä on tänä vuonna niin paljon, että kyllä varmasti ehtii levätäkin. Ja alkuvuodesta on edessä viikon loma jossain vaiheessa kun pystyn pitämään, haaveilen että päästäisiin johonkin lämpimään! Mutta se riippuu vielä…

Mutta nyt, kivaa viikonloppua sulle, kuullaan taas! 🙂

  5

0 comments so far.

0 responses to “Aurinkoisen päivän asu Budan puolella”

  1. Mona says:

    Ihana tyylikäs Ninnumaaria <3 🙂 Ja toi on ehkä maailman paras päätös ottaa reissuun mukaan ne suosikki jutut!!! Mä ennen aina ajattelin, että pakkaan aina vaan jotain minkä voin tyyliin jättää reissussa pois tai jotain muuten huonoja yms. SIt joka kerta reissussa kostaui juuri siks et suoraan sanottuna otti niin helkkaristi päähän ku vaatteet ja asu tuntu aina ihan kauheelta 😀 Eetu sit vast tajus mua muistuttaa, että ehkä kannattais kuitenkin ottaa juuri niitä kaikkein lemppareimpia mukaan 😉 Tää meni mun "muistilistaankin" jottei pääse vahingossakaan unohtumaan 😀

  2. Ninnumaaria says:

    Voi kiitos kovin! 🙂 <3 Ja tuo on muuten totta! Mäkin muistan kun otin vaihtoon, tosin siinä ihan oikeasti järkisyistä että jätän kaiken minkä voin, vain huonoimpia vaatteitani tai niitä joista en pitänyt. Ja oli muuten aika ankeaa alkuviikot ja kuukaudet ennen kuin ostin muutamia juttuja paikan päältä niinkuin olin ajatellutkin. Mutta oikeasti, se tekee jotenkin matkastakin aina niin helpon ja ihanan kun kaikki on valmiiksi parasta 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN