Bryssel: Illallisasu
April 11, 2014
Maanantai-iltana lähdettiin yhteiselle hienommalle illalliselle keskustaan. Ostin tuon ENY:n mekon Stockalta sunnuntaina tätä varten, mutta muutenkin se osoittautui loistavaksi työasuksi. Yhtäkkiä ihastuin tuollaisiin kietaisumekkoihin, ja tämä taitaa olla rekilläni jo kuudes…? Kuitenkaan just tuollaista mulla ei vielä ollut, hiha ja helma eri pituiset kuin muissa, ja tietenkin leikkauskin. Ja niistä muista pari on köh, kokoa pienempiä… Siksikin siis tämä oli jotenkin tosi ihana. Ja niin mukava päällä ollen silti istuva eikä yhtään teltta.
Niin ja muistatteko kun sanoin, että Neverfullia käytän sitten ehkä vain ruokakaupassa ja salilla? No mites iltalaukkuna?! 😀 Äh, paljon paremmin tilaisuuteen sopiva Eva oli mukana reissussa, mutta kun piti olla mukava vaihtokengät, kamera ja sateenvarjo ja ja ja… Ei ollut oikein vaihtoehtoa mukamas.
Ilta jatkui pitkiä puheita ja liikuttavia sanoja sisältäneen illallisen jälkeen viereiseen kuuluisaan olutbaariin Deliriumiin vielä myöhälle iltaan. Kehitetiin Mr:n kanssa vielä aika harvinainen poliittinen keskustelukin, ja ilmaistiin eriäviä mielipiteitämme melkein aamuun saakka kunnes nukahdettiin. Joten yöunet jäi vähän vähille, mutta ei se haitannut 🙂 Yöllinen keskusaukio Grand Place on muuten aika vaikuttava näky, huh en muistanutkaan. Onneksi saatiin kaverit mukaan hotellille takaisin päin mennessä, Bryssel kun ei ole mikään turvallisuuden kehto varsinaisesti. Sainkin tyttöjen keskuudessa silloin pari vuotta sitten vähän vinksahtaneen maineen kun en suostunut pimeällä menemään edes metroon, vaan kuljin kotiin taksilla.
Hei muutes, mitä mun pitäisi tehdä tuolle tukalle? En ole leikannut sitä nyt joulukuun jälkeen, ja se on siitä mallistaan kasvanut aika paljon. Toisaalta kesäksi olisi kiva vähän kasvattaakin, mutta toisaalta se lyhyt malli oli niin kiva… Hmm..?
Oi niin ihana Ninnu. ♡ Todella kaunis tuo mekko. 🙂 Ja muutenkin aivan ihania kuvia.
Minä olen myös huomannut, että Neverfull sopii kyllä kaikkeen. 🙂
Voi kiitos kovasti LeAnn! <3 Mäkin tykkäsin tuosta mekosta kovin! Neverfull on kyllä niin salakavalasti hyökännyt joka ikiseen päivääni mukaan että melkein harmittaa kun se ei anna muille laukuille edes mahdollisuutta 😀 On se ihanakin, ei sillä. Ja niin huoleton! Lattioilla, sateessa, ihan missä vaan!
Kuules kun juuri ihailin tuota kuontaloasi jälleen.. Mielestäni sinulle sopii tuollainen olkapäille asti oleva malli.Kannatan siis leikkausta,hivenen lyhyempää kuin nyt.
Leikkaisin itse samanlaisen ellei minulla olisi luonnonkiharaa,joka vaatii liikaa laittamista.
Mun mielestä sun hiukset näyttää just ihanan paksuilta ja kivan mittasilta! 🙂 Mulla on itellä just saman kuosinen Neverfull ja se kyllä taipuu tilanteeseen kuin tilanteeseen!
Kaunis mekko. Sinulle sopii upeasti myös lyhyempi hiusmalli, kun paksut hiukset.
Kietaisumekot ovat ihania, malli sallii istuvuuden joka vartalolle. Minun on ainakin vaikea löytää kotelomekkoja, kun löytyy tuota reittä ja pepun pyöreyttä. Kun mekko istuu alaosasta niin vastaavasti sitten vatsan alue jää silloin liian suureksi.
Voi mikä ihana mekko! Kokonaisuus on kaikkineen ihana, mutta mekko on kyllä kerta kaikksien ihana! <3
Kiitos hirmusti Dahlia 🙂 Mustakin se oli aika löytö! Ennen en ole tuon mallisia rekeissä vilkaissutkaan, mutta kun kerran menin kokeilemaan, jäin kerrasta koukkuun 🙂
Kiitos kovasti! Mulla on ihan sama juttu mekoissa: alaosa kirraa aina jos vyötärö sopiva ja päinvastoin. En siis valita muodoistani vaan mekkojen muodoista! 😀 Tällainen kietaisumalli istuu usein tosi hyvin siis!
Oi näyttääkö! Kiitos! 🙂 Joo tuo Neverfull on ihan kummalisen kätevä, en olisi koskaan uskonut! Nytkin täynnä Hullareiden löytöjä, salikamoja JA läppäri, kalenteri, kännykät… 😀
Oi niinkö ihanaa! 🙂 Se on kasvanut nyt siitä mallistaan viitisen senttiä ulos, joten sen mallin takaisin saaminen edellyttäisi leikkausta. Mutta kun tavallaan haluaisin ehkä vähän jotenkin epämääräisesti kasvattaakin hiuksia kesäksi, niin killun tässä vähän välivaiheessa… Luultavasti menen ja leikkaan kuitenkin ennen kaverin häitä toukokuussa kun en tiedä mitä hiuksilleni häihin tekisin! Kiitos siis! Mutta oi, luonnonkiharakin on varmasti ihana! Niin ainakin kuvittelen!
Vau, oot ollut taas tosi tyylikkäänä liikenteessä, kuten aina! 🙂 Sulla on aivan ihana tyyli! Ja nuo hiukset on myös aivan mahtavan tuuhean näköiset ja kivan väriset. Se pitkä polkka kävi mun mielestä sulle hyvin, mutta myös pitkä tukka näyttää myös hyvältä!
Voi miten ihanasti sanottu, kiitos hirmusti! <3 Niinpä, aagh en tiedä nyt yhtään mitä teen tän tukan kanssa! Saa nähdä 🙂 On se ihan hyvä näinkin toisaalta 🙂
Ihana mekko ja ihanat nuo kengät, edelleen! 🙂 Ja hiuksetkin näyttää kivoille. Niin kuin Sandra tuossa yllä sanoi, ihanan tuuheille 🙂
Mää oon muuten aina ajatellut, että kaikki haluaa lyhentää kesäksi?! 😀 Kun kaikkea muutakin "kevennetään" niin hiuksista myös huolettomammat ja vähemmän painostavat.. tosin mitäpä minä mistään tiedän nimimerkillä parturissa maksimissaan kerran vuodessa, mielellään huomattavasti harvemmin 😀
Kiitos paljon! :))) Niin no niinpä! Jotenkin vaan kuvittelen itseni sellaisessa Thelma & Louise -jenkkiraudassa viilettämässä siellä Yhdysvalloissa farkkushortseissa ja tukka liehuen…?! Pöljää, tiedän 😀 Mulle tuli tää lyhentämistarve viime vuonnakin syksyllä jotenkin, why? Saas nyt nähdä mitä teen, luultavasti leikkaan koska en nyt kuitenkaan halua ihan pitkäksi kasvattaa ja tämä välimalli tuskastuttaa! 🙂