Suzie Wong & Beijing nightlife
April 27, 2013
Ekana iltana Pekingissä suunnattiin siis The Place -ostoskeskuksen ja -aukion luona olevaan CJW (Cigar, Jazz & Wine) -baariin. Jianguo Men Wai Dajie on Pekingin pääkatu, joka muuttaa nimeään Tian An Menin aukion kohdalla. Tian An Meniltä noin 4,5 kilometriä itään pitkin Jianguo Men Waita, Yong An Li -metroaseman kohdalla on Mr. Bigin vanha koti ja hyvä maamerkki Silk Market. Silk Market on yksi muutamasta monikerroksisesta piraattiostoshelvetistä, josta juttua myöhemmin lisää. Silk Marketin ja Yong An Li -metron kohdalla Jianguo Men Wailta lähtee pohjoiseen Dongdaqiao -katu, josta The Place löytyy.
The Placen aukion yllä on maailman toiseksi suurin screen, joka on yksinkertaisesti niin tajuttoman suuri, että jo yksin sitä voi mennä katsomaan. The Place on muutenkin kiva ostoskeskus. CJW juuri alkuillan tyylikäs, oikeasti classy istumispaikka, jossa näiden vuosienkin jälkeen soitti sama amerikkalainen livebändi. Tänne tultiin olympialaisten avajaispäivänä 2008 viinille, ja seuraamaan avajaisia isolta screeniltä. Tällä kertaa istuttiin Mr. Bigin ja Francoisin kanssa siellä pari tuntia, ja jatkettiin Suzie Wongiin.
Ennen Suzie Wongin erittelyä on vielä pakko mainita The Placen hieno ja erikoinen yökerho Song. Songin sisustus on vaaleaa, aaltoilevaa puuta, joka on tyylikkyydessään todella erikoinen ja jännä.
(Kahdet ekat kuvat CJW ja The Place, loput The World of Suzie Wong)







The World of Suzie Wong on The Placesta pohjoiseen ja itään (koilliseen?), lähellä Solana -nimistä ostos/baari/järvialuetta. Solana itsessään on muuten kesällä aivan ihana paikka: mutkittelevien järvien rannalla riveittäin terasseja ja pieniä baareja ja ravintoloita, sekä niitä ostosmahdollisuuksia päiväsaikaan.
The World of Suzie Wongiin pääsee naiset ilmaiseksi, ja siellä on kaksi eri puolta. Muutenkin näissä paikoissa kannattaa aivan ehdottomasti koluta jokainen mutkantausta ja mennä kaikista ovista sisälle. Yökerhot on usein todella mutkikkaiksi ja sokkeloisiksi rakennettuja, mutta eri puolilla voi avautua toinen toistaan mielettömämpiä paikkoja. Tuona lauantaina tämä ei-teinipuoli oli aika rauhallinen, ja sen yläkerta kokonaan tyhjä. Vaikka ei ollut kunnon kameraa mukana, en vain voinut olla kuvaamatta ja hämmästelemättä tuntikausia baarin sisustusta, kun miehet muisteli vanhoja aikoja.
Näiden jo edellä mainittujen lisäksi tutuiksi tulleita yökerhoja on Solanasta takaisin Silk Marketin suuntaan Sanlitunin kuuluisalla lähetystöalueella mm. Coco Banana ja nimestä huolimatta kaksi eri baaria Vics ja Mix. Sanlitunin The Village -ostoskeskuksessa on myös kiva baari Punk.
Takaisinpäin Jianwai Sohon alueella eli siinä valkoisten kuutiotalojen ja Jianguo Men Wai Dajien luona Silk Marketin lähellä on mm. Gt. Banana, Lan ja Xiu. Xiu on mun suosikkeja. Se on talossa, jonka julkisivussa Jianguo Men Waille päin on mm. Dolce & Gabbana ja Louis Vuitton. Sinne pitää mennä rakennuksen takapuolelta, eikä ovessa lue mitään baarista, kuten ei yleensäkään… Kyselemällä kuitenkin löytää. Xiun terassi Sohon kattojen yllä on kesäaikaan aivan mieletön.
Gt. Banana on Jianguo Men Wailla, noin kilometri Silk Marketista Tian An Menille eli keskustaan päin. Se on Schitech -nimisessä pienessä ostoskeskuksessa. Se rakennus kannattaa painaa mieleen siksikin, että sen pihasta lähtee ilmainen bussi Schitech Premium Outlet Malliin, lentokentän lähellä olevaan merkkituotteiden outletiin (josta tein yhden mielettömän löydön..!!)
Tästä voin kirjoitella lisääkin, mutta Pekingissä (tai ehkä Kiinassa yleensä) yleisesti ottaen aivan kaikki on piraattia ja feikkiä. Joka ikisellä naisella on räikeästi feikkejä laukkuja, paitoja, koruja… On aivan tavallista, että jokaisessa vaatekappaleessa on eri feikkilogo, usein vielä jotenkin typerästi vääristelty. Kuitenkin yhtä lailla turtuu ökyrikkaiden Ferrareihin, Lamborghineihin ja näihin aitojen merkkituotteiden överikiillotettuihin ostoskeskuksiin, jotka on aivan sulassa sovussa rinnakkain niiden feikkihelvettien kanssa. Ei kuitenkaan huolta, ei niitä voi puupäinkään sekoittaa toisiinsa. Länsimaiset merkkituotteet on usein paljon kalliimpia kuin meillä (Louis Vuitton noin 30% kalliimpi), mutta ainakin tässä outletissa ja joskus alennuksista voi tehdä löytöjä. No, jatketaan niistä sitten myöhemmin.. 😉
Vähän erinäköistä kuin suomalaisissa paikoissa.. 🙂 Ihana muuten toi sun LV, ton mallinen laukku olisi kiva lisä kaappiin. 🙂
Niin onkin…! 🙂 kiitos, tuo Judy PM oli mun eka LV ja täysi yllätyslahja Mr. Bigiltä, hänen valitsema ihan täysin. Tykkään siitä ihan hirveästi, en voi uskoa että mies on osannut tuollaisen valita! 🙂